Passo dello Stelvio

Passo dello Stelvio
Ekaa kertaa Stelviolla 2012

lauantai 9. tammikuuta 2021

Voima kanssani vol 2.0

 Tunnelma oli väreilevä ja vähän vaarallinen..

Kuva mun Instatililtä, voi tuota 2500cc voimaa.











































Tuolta minusta tuntui, kun lähdin uudella Triumpihin Rocketilla liikkeelle. Tämä on muuten vain ja pelkästään positiivinen asia, että vieläkin tuntuu joltakin. Nyt tuntui.
Trumpan mahtavat äänet ovat jotain mihin en ole tottunut vaikka kaikenlaisten prätkien kanssa on tullut pelattua. Äänet ovat samaan aikaan raakamaiset ja seksikkäät. Kutsuvat.



Otetaas nyt testoilusta vähän pakkia ja kerrotaan taas lukijoille mistä olikaan kyse. Kyse oli siis jälleen siitä, että oma moottoripyörä, BMW GS1250ADV oli saanut sen kolmannen kymppitonnin mittariin ja huollon aika oli. Siispä ajan hengen mukaisesti tein ensin tunteroisen etätöitä huollon kahvipisteellä. Sen jälkeen koeajopyörä saapui ja ei muuta kuin työkamat myyjän kopperoon ja ajokamat takaisin päälle. 
Triumph Rocket 3 R odotti ulkona. Kaunis punainen ja uhmakas olivat ne ensimmäiset tuntemukset. "Ei yhtään mun tyyppinen pyörä" ajatukset karisivat nopeasti. Edellinen mallipolvi samasta pyörästä on krominkiiltoinen pappapeli, tämä on jotain aivan muuta. Todella muuta.
Kun tehoa on 167hv ja vääntöä 221nm siis kaksisataakaksikymmentäyksi newtonmetriä on kyseessä jälleen veret seisauttava laite. Toki laitteella on painoakin, mutta tuo vääntö. Voi veljet.

Liikkeelle ja tien päälle kun pääsin, niin oli aika totuttelu ajoasentoon. Jotenkin se oli minusta vähän höntti. Jalat on liian edessä ja sarvet liian kaukana. Tuntui, että taidan kurvata samoin tein takaisin ja ottaa jonkun muun laitteen alle. Päätin kuitenkin ajaa rampista alas motarille ja antaa vähän happea koneeseen. Onneksi annoin. Onneksi menin. Kun vauhti nousi riittävästi alkoi patopaine pitää kuskia hyppysissään ja aloin ymmärtää ajogeometriaa suunnitellutta insinööriä jälleen. 

Moottorin äänet ja vääntö tuottivat typertyneen ilmeen kypärän sisään. Sitten naurua ääneen. Pakko oli hiljentää uudelleen, jotta voi kiihdyttää uudelleen. Sama vaikutus. Mahtava laite. Korona-ajan yhden hengen tietä pitkin menevä karuselli. Vieläpä sifterikin toimi kuin ajatus. Ajelin kolmostietä motarilla ja ajattelin, että ei tällä kyllä mitään pidempää matkaa tee, sen verran olo on tuulipussimainen n. 130km/h mittarinopeudessa. Vaan annas oll
a, kun eteen tulee hitaampaa liikennettä ja molemmat kaistat vihdoin avautuvat juuri sinua odottaen. On kyllä Triumphin inssit osuneet johonkin moottoripyörien rakkaus-suoneen ja todella napakymppiin. 
Eihän tuo laite ole lähtökohtaisesti mistään kotoisin, mutta siinä on sitä sellaista tunnelmaa, mitä en edes tiennyt kaipaavani. Näin paljon.

Aiemmin kesällä kokeilemani Kawasaki H2 SX oli super nopea ja mahtava laite. Tämä Triumph on jotain muuta ja paljon. Trumppa on täynnä moottoripyörää, pornoa, vääntöä, tunnetta.








Motoristi-minnoille ja manuille vinkkinä. Käykää koeajolla, lupaan että kannattaa.

Pyörän tekniset tiedot tästä linkistä: Tekniikka

Olen lotonnut tämän koeajon jälkeen aktiivisesti..

Kiitos kun luit blogiani.

Jussi


keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Gardajärvi pohjois-Italian helmiä

Gardajärvi kuin jalokivi
Lago di Garda, Italia

Päädyttiin ensimmäisellä euroopan tourilla prätkien kanssa Gardalle ei nyt vahingossa, mutta kuitenkin vähän sillä lailla takki auki meiningillä. Muistan sen ensimmäisen yön Riva del Gardan jossain halvassa turisti hotellissa. Tunnelma oli vähän outo ja hotelli lähes tyhjä. Oli kesäkuu 2011. Olimme etuajassa ennen varsinaista euroopan lomakautta. Vettäkin satoi isällisesti ja kaveripariskunnan kanssa lähinnä keskityttiin etsimään auki olevaa ravintolaa illallista varten. Järveä ei nähty, koska oli pimeää. Ruokaa saatiin ja yömyssytkin hotellilla, Camparia tietenkin.
Kapeaa vuoripolkua matkalla järvelle. En suosittele pimeässä.

Aamu koitti ja jostain syystä päätettiin viettää toinen yö järven äärellä, kun täällä nyt kerran ollaan. Ajeltiin siskoni suosituksesta Limoneen ja sieltä napattiin aivan järven rannassa oleva hotelli. Nyt osui kultasuoneen ja aurinkokin oli alkanut paistaa. Vietettiin aikaa ja vuokrattiin vene, koska kuka muka on veneillyt Gardalla? No nyt me sitten oltaisiin. Paljon kaikkea nähtävää ja erityisen hieno tunnelma. 
Tämä oli siis heikon alun jälkeen kuitenkin rakkautta ensi silmäyksellä. 
Happy days, GSA 2015 ja omistajansa.

Sittemmin olemme paikan päällä käyneet myös Sirmionessa, Malcesinessä ja uudelleen Limonessa useampia kertoja. Jos nyt joku pitää nostaa niin kyllä se on Limone. Nämähän siis menevät niin, että Riva del Garda on järven pohjoispäässä ja Sirmione on sellainen viehkeä niemenkärki aivan järven eteläpäässä. Limone ja Tremosine ovat länsirannalla ja Malcesine itärannalla. Allora.
Tremosinesta on hyvät näkymät ja rauhallista.

Tapahtui tosielämässä. Istuimme alkuiltaa kaverin kanssa rantabaarissa hotellilla. Joimme oluet. Hotellin baarimikko kysyi, että ovatko ne Suzuki Hayabusat teidän, kun niissä on FIN-kilvet? Ja, että olemmeko todella tulleet pohjolasta saakka niillä pyörillä tänne. Ja, että hän r a k a s t a a Hayabusaa ja haluaisi joskus sellaisen itselleen. No kerroimme taustat ja juttua riitti. Sitten herra baarimikko meni tekemään töitään. Tilasin meille yhdet grappat, koska näinhän se on Italiassa tehtävä. Joimme ne jatkoimme keskenämme tarinointia, vaimotkin liittyivät seuraan. Sitten mr. baarimikko saapui uudelleen ja hänellä oli prikassa kolme erilaista grappaa meille molemmille, siis kuusi napsua yhteensä. Me siinä vähän ihmeteltiin, että kun emme ole mitään tilanneet, niin vastaus kuului: koska busalla Suomesta, niin he tarjoavat nämä erilaiset grappat. Sillä olihan nämä kolme jaloa juomaa kaikki erilaisia keskenään ja niitä tulisi meidän maistaa. He tarjoavat. Viereisestä pöydästä kuului saksalaisella aksentilla: if you drink those you´ll be dead tomorrow. Herrasmies germaaniasta kantoi huolta. No vastasin, että ei hätää me olemme suomalaisia ja juomat katosivat kurkkuun kuten vain kuuluu.. Mukavia muistoja. Ja arvata saattaa, päädyimme olemaan paikallaan vielä yhden yön.
Kylänraittia



Gardan ympäristö tarjoaa mukavia ajettavia teitä paljonkin  motoristille. Voisi kai sanoa, että jos pohjoisesta paikkaa lähestyy niin kannattaa viimeistään Trentosta lähteä autostradalta pois ja ajella pienempiä teitä. Ihan pienille teille ei kannata mennä ainakaan pimeällä ja ainakaan tummalla visiirillä. Oli huono kokemus ja omaa huonoa suunnittelua.
Garda on myös hyvä stopover-paikka, jos ohittaa itä-länsi suunnassa. Sirmione voittaa tuhatkertaisesti minkä tahansa tienvarsi motellin ja se ei ole kuin pienen matkan päässä E70 autostradasta.

Mene Gardajärvelle ja ihastu ja nauti. Älä mene elokuussa. Et mahdu mukaan ja vietät aikasi jonottamassa joko ravintolaan, vessaan tai muuten vaan liikenteessä. Siellä on koko Italia ja muutama muukin. Usko pois.

Jos sen perinteisen suosituksen annan niin edullinen ja ystävällinen paikka on kyllä tämä Silvana Garni samoin aamiainen on hyvä. 
Gardalla on saatavilla skandinaavinen aamiainen. Etelämpänä Italiassa ei juurikaan.


Garda on helposti saavutettavissa. Jos haluaa hyvä kelit on syytä mennä juhannuksen jälkeen ja kuulemani mukaan syyskuun loppuun kelejä riittää. Tosiaan se elokuu ei ole vaihtoehto.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin

Jussi

lauantai 2. tammikuuta 2021

BMW R1250GS ADVENTURE

 Gessu uudistui.





GSA pienessä San Pietro D´olban kylässä Italiassa 2019

Bemari esitteli 2019 kaudelle päivitetyn version iankaikkisesta GS mallista. Kuten tapoihin on kuulunut jo pitkään on malleja kaksi GS ja GS Adventure. Aika moni on sitä mieltä, että ainoa ero on tankin koko, mutta kyllä pyöriä erottaa moni muukin. Tosin sanomattakin on selvää, että suurin osa samaa kamaa.


GSA San Vito di Cadore, Italia


Aikaisempi pyöräni oli käytettynä hankittu 2015 mallin GSA ja ajelin sillä tyytyväisenä noin 40tkm. Sitten tuli tämä 2019 alkuvuosi ja bongasin tuon uudistetun mallin messuilla. HP versio vei sydämen ja pari kuukautta siinä taistelin vastaan, kunnes kaupat oli tehty Vaasan Käyttöautossa 26.4.2019.

Sittemmin on kaksi ajokautta alla tuolla pelillä. Se on Gessu semmonen jokapaikan höylä. Sillä luonaa vähän kaikki hommat. Radalla kyyti tuntuu piisaavan kiusaamaan vähän kyykkyjäkin ja luistokytkin antaa armoa hienosti. Vaimon kanssa reilut parin viikon turnaukset pitkin eurooppaa Montenegroon saakka kaikkine tavaroineen luonaa nekin. Reipasvauhtiset sorasurautuksetkin menee ja niistä ihan nauttii, kunhan renkaat soveltuu edes vähän.
Vanhaan verrattuna ajotuntuma ei ole juurikaan muuttunut. Se on hyvä asia. Moottori on puhdikkaampi, tosin voimaa oli ihan hyvin edellisessäkin mallissa. Isoimpina muutoksina muuttuva venttiilin ajoitus, tft-mittaristo ja liitettävyys kaikkeen. Lisäksi kaarre-ABS, mäkilähtöavustin ja hätäpuhelu. 

Kännykän sovelluksen kautta näytössä peilautuva navigointi ym. ym...
Niin kai se on, että kun valmiiksi hyvää parantaa, on askeleet pieniä. Sanoisin, että kaiken digitaalisen höttön alla on edelleen todella pätevä ja pystyvä moottoripyörä. Loistava ja luotettava matkakumppani. On se myös omaan silmään teknisellä tavalla todella hyvän näköinen.


GSA Pesämäen radalla 2020

Mainosmiehet myyvät näitä 260kg painavia norsuja kuvilla, joissa pyörä keulii yli jokien tai hyppää juuri maastossa. No sama pätee kaikkeen muuhunkin markkinointiin, jollain on erotuttava ja luotava mielikuvia ja ruokittava haaveita. Jos sinne kunnon maastoon halajat, on minun suositus n. 100kg 1-sylinterinen enska. Mutta soralla ja metsäautotiellä GS menee hienosti ja pyörässä on kyllä ominaisuuksia reippaaseen endurohenkiseen menoon. 
Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa..
Rengastuksia voi jokainen miettiä omien tarpeiden mukaan. Pakko sanoa, että nyt markkinoilla on enemmän hyviä renkaita kuin koskaan ennen. Tämä lienee seurausta siitä yksinkertaisesta faktasta, että näitä adv-pyöriä myydään nykyään paljon. Itse olen todella tykästynyt Pirellin Rallye STR malliin. STR tarjoaa melko hyvää pitoa soralla ja sillä pärjää hyvin myös assulla. Ja huom. se ei huuda kuten moni muu vähän karkeampi kummi. Toinen vähän krouvimpi gummi mistä olen GSA:ssa tykännyt on Mitaksen E-07 + Dakar. Mitas on selkeästi aliohjaavampi/hitaampi assulla, mutta metsäautotiellä ja soralla pelaa hienosti. Ensiasennusrenkaana oli alla Michelinin Anakee Adventure, uusi kummi. Tykkäsin myös siitä todella paljon. Se tarjoaa hyvää pitoa ja ennen kaikkea kestää kulutusta. Ehkä pieni miinus äänekkyydelle, mutta kaikkea ei voi samaan pakettiin laittaa.
Mitas E-07+ Dakar etunen

Ja kuten arvata saattaa näihin on saatavana lisävarusteita vähintäänkin riittävästi. Itse olen asennellut mm. vähän lisävaloja, lisäsuojaa käsille, työkaluboksin, valonsuojaa, jarrusylintereiden suojaa... että sillä lailla..

Nyt sitten 2021 vuodelle tuli nuo Gelände und Sport 40v juhlamallit. Sieltä sitä omaa suosikkia valkkaamaan.. linkki: GSA 2021

Moikka!

Kiitos, että luet blogiani

Jussi

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Voima kanssani

 Voimaa on tarpeeksi, kun sitä on liikaa..

Kauneus on katsojan silmässä, mutta teknisen näköinen laite on

Pari sanaa itse moottoripyörästäni, niitä on nykyään enää yksi.

Itse ajelen nyt toista Gessuani, eli BMW:n 1250 GSA matkaenskaa niin sitä tottuu siihen, että kaikki toimii ja maisemat vaihtuvat oli tienpinta tai sää mikä vain. Aikaisemmatkin pelit ovat toimineet hienosti ja en edes muista milloin olisin jäänyt teknisen vian vuoksi tien päälle. Lienee jotain kevari aikoja, eikä silloinkaan välttämättä syy ole ollut pyörän, vaan kiireessä tehdyn huonon huollon. 

Olen kyllä sitä koulukuntaa, että vehkeet pitää itse huoltaa. Olen myös sitä koulukuntaa, että jos ei omat taidot riitä, on syytä turvautua osaajaan. Tämä korostuu moottoripyöräharrastuksessa. Perushommissakin voi töppäillä jos tekeminen ei ole hallussa tai keskittyminen jossain väärässä asiassa. Momentit on syytä olla kohdillaan ja lukiteliimat paikoillaan, jos niikseen tulee. 

No nykyisen Gessun kanssa on tehtaan takuut ja muut mitkä ohjaavat tehokkaasti käyttämään merkkihuoltoa. Gessussa on myös sitä kuuluisaa ATK:ta niin paljon, että eipä niitä omassa tallissa juuri päivitellä.


Viime kesänä Gessu kävi kahteen otteeseen huollossa, koska siinä on sinällään aika pieni kymppitonnin huoltoväli. Tapani mukaan haluan yleensä käyttää tuon huoltoon menevän ajan aiheeseen liittyen koeajamalla jonkin toisen moottoripyörän. 

Kesäkuussa pyörä oli siis huollossa ja olin valinnut koeajettavaksi Kawasakin voimakyykyn eli H2 SX:n. Kyseessä vieläpä SE-malli. Nämä sporttisemmat pelit kyllä edelleen kiinnostavat, onhan minulla aikanaan ollut yhteensä kolme Suzukin Hayabusaa. Busasta ei nyt enempää, paitsi että edelleen ikävöin laitetta silloin tällöin. Kaikkine puutteineen. 

SX eli "matkamalli" :-)
No takaisin Kawan sarviin. Keli oli mitä kaunein ja H2 kävi ulkona liikkeen pihassa tyhjää samalla, kun myyjä selitti laitteen käyttöliittymän ja mm. teho- ja alustan asetukset. Pääsin liikkeelle ja fiilis oli he
ti hyvä. Laite tuntui tiiviiltä ja nöyrältä ja sitten kun tie aukesi aukesi tie myös minun sydämeen. Laite veti kuin raivohärkä, mutta vaikka veto oli vähintäänkin uskottavaa niin oli se samalla sivistynyttä ja hallittavissa täysin. On tietysti selvää, että noita voimavaroja ei pääse kotoisilla teillä ammentamaan juurikaan, mutta parasta onkin se tieto siitä loppumattoman tuntuisesta voimasta. Voimaa on paperilla 200hv, mutta käytännössä sitä tuntuu olevan vielä enemmän. Niin voisi kai sanoa, että typerän paljon tehoa prätkään. Voisi myös sanoa, että näin sen olisi aina pitänyt olla, vähemmän on liian vähän. 

Ajelin H2:lla hyvän lenkin ja oikeastaan ainoa mikä jäi häiritsemään oli ehkä perussäädössään hieman pintakova ja nypyttävä meno, minkä varmasti saisi säädettyä kuntoon ja toisena asiana vähän turhan olematon tuulisuoja minun mittaiselle miehelle 188cm. Tämänkin varmasti saisi tuplakuplalla tai toisenlaisella pleksillä korjattua. 

Taidonnäyte Kawasakilta


Muuten tuntui, että pyörä on todella valmis paketti vaikka minne lähtisi. Hienoa työtä Kawalta.

Pyörän tekniset tiedot tästä linkistä: Tekniikka

Kiitos blogini lukemisesta.

Jussi

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Tien päällä

 
Lapin rauhaa

Tien päällä taas (silloin). 

Tässä nyt joulun alla on tietysti joulun vastaanottaminen mielessä, mutta näköjään myös kesän prätkä-hommat pyörivät mielessä. Edellisen kesän ajot jäivät minulla vähän alle 20tkm kokonaisuudessaan. Tuntui, ettei oikein minnekään voi mennä eikä reissaaminen onnistu. Väärin tunnettu. Olihan siinä kesässä aika monta hyvää prätkähetkeä ja tien päälläkin oltiin.

Kevään ajot kohdistuivat lähinnä kahteen pääkohtaan. Koulutusten vetämiseen omalle kerholle sekä omien taitojen treenaamiseen mp:llä. Läksimme nimittäin mukaan SMOK Ry:n hankkeeseen, jossa synnytetään yksi uusi sertifioitu koulutttaja-koulutus lisää maailmaan. Tämä oli mielenkiintoista hommaa oman harrastuksen ympärillä. Pätevöityminen piti sisällään mm. omia ajonäyttöjä, opetusnäyttöjä sekä kirjallisen kokeen. Sitten lopputulemana oli, että oltiin muuten maailman ensimmäiset SMOK Ohjaajat tällä pallolla. Hienot todistukset luovutettiin kesäkuun kokouksen yhteydessä Räyskälässä. Onnistuminen tuntuu keskimäärin ihan hyvältä. Vähän kieli poskessa, mutta kumminkin. Ei oppi ojaan kaatanut nytkään ja ihan hyvää tekemistä.

Juhannuksena tehtiin mp-retki vaimon kanssa Porvooseen. Länsi-rannikolta, kun ajelee Porvooseen kaikenmaailman pikkukyläteitä hämeen tuolla puolen niin näkee kappaleen kauneinta Suomea. Voisin vaikka antaa kaffepaikka vihjeen, poikkea Puutikkalan kyläpuodin kaffeella. On tunnelma vähän eri, kuin ABC:n linjalounaalla ylikypsän lohimuhjun kanssa. 

Puutikkalan putiikilla tauko

Porvoo on Porvoo ja poikkeusajan menettelyt huomioiden olla möllötettiin rannassa. Käveltiin pitkin poikin vanhaa kaupunkia ja (onneksi) olin tehnyt pöytävarauksen ajoissa, niin päästiin illallisellekin varsin mukavaan paikkaan kanalin kylkeen. Ruoka oli kelvollista, sää mitä mainioin ja keskikesän juhlatunnelma pääsi edes vähän valloilleen poikkeusajasta huolimatta. 

Juhannuspäivä valkeni aurinkoisena ja mainion aamupalan jälkeen suunnattiin Gessulla tien päälle ja kohti Vanajalinnaa. Sitä ennen kuitenkin poikettiin etelänlomalla Suur-Pellingin saarella. Lauttamatkan vaatii, että pääsee, mutta kannattaa käydä. Me tykättiin. 


Sitten sinne Vanajaan. Siellä oli joku über-tarjous ja maltoimme tehdä varauksen. Paikkahan on mitä hienoin ja miljöö huokui arvokkuutta. Erityinen maininta menee paikan keittiömestarille ja palvelulle. Molemmat olivat ihan maailmanluokkaa, tuntui ihan asiakkaalta. Jos pelaisi golffia niin näytti puitteet olevan ihan kertakaikkiaan viimeisen päälle. Olipa ainakin mainoksen mukaan European Tourkin pelattu noilla väylillä. En epäile. 

Vanajalinnan pihalla

Heinäkuun lopulla alkoi vihdoin kauan odotettu ja ehkä ansaittukin kesäloma. Olen joskus ennenkin aloittanut oman lomani ajamalla heti kättelyssä rautaperseajon. Niin nytkin. Sattui nimittäin niin sopivasti, että IBA Finlandin superviikonloppu oli samaan aikaan ja meiltä kerholta lähti isohko kimppa-ajo suoritukseen ja minä mukana. Olin lupautunut vetämään toisen ryhmän. Oli hieno ajo. Oli ensikertalaisiakin mukana ja kaikki pääsivät ajon maaliin, vaikka vähän tekniikkamurhetta parissa pyörässä olikin. Omasta pyörästä ei sanottavasti ole sanomista. BMW R1250GS Adventure on sen luokan laite, että oli homma mikä tahansa, taitaa kuskin ominaisuudet loppua ennen pyörää. On kyllä erinomainen laite. Rautaperseajoista olen ennenkin kirjoitellut ja taitaa tuolta blogin alkupäästä löytyä niitä ensikertalaisenkin tuntemuksia. Kannustan vahvasti mukaan. Ei ole hullua, eikä vaarallista. Ei ole kilpailu. On hyvin suunniteltuna ja valmisteltuna turvallista ja todella palkitsevaa. On kiva lisä mp-harrastukseen. Lisää tietoa löydät IBA Finlandin kotisivuilta.

Kesälomareissusta vähän edellisessä postauksessa jo kerroinkin, mutta nyt sitä koko kevään ja alkukesän jumitusta päästäisiin poistamaan vaimon kanssa prätkäillen. Alkuperäiset suunnitelmat olivat meilläkin lentäneet romukoppaan, eikä ulkomaille ollut tilanteen vuoksi asiaa. Silloin siis sopeudutaan ja matkaillaan härmässä. Hyväähän asiassa oli se, että Suomen tilanne kuitenkin salli matkaamisen varotoimenpiteet huomioiden. Ajatus oli ajella itää ylös ja ehkä käydä myös Kirkkoniemessä Norjassa ja palata sitten jotain kautta kotiin.

Ajeltiin Lappeenrantaan ystäville kylään ja nautiskeltiin kesästä. Parin päivän jälkeen lähdettiin matkaan ja tavattiin toinen ystäväpari Imatralla. Siinä lyötiin kyynärpäät ja jatkettiin Simo Häyhä museoon. Museo oli käymisen arvoinen ehdottomasti. Kiteen Zoossa pysättiin lounaalle, kaikkea sitä näkee, kun matkustaa. Iltapäivällä saavuttiin majoitukseen Petkeljärven luonnonpuistoon. Nautiskeltiin luonnon rauhasta, maisemista ja grillauksesta. Tätä rauhaa oli kaivattu ja nyt sitä saatiin koko rahalla. 

Aamulla kelit suosivat edelleen ja ajeltiin Raatteentielle. Itse olen käynyt useampaan otteeseen, mutta kyllä paikka aina saa ajatukset liikkeelle ja päällimäisenä jää kunnioitus niitä kohtaan, jotka tämän itsenäisen valtion meille pelasti. Yötä oltiin legendaarisessa Kiannon Kuohut hotellissa. Tästä voisi sanoa, että reilusti ylihintainen, pikkaisen nuhjuinen, huoneen wc reilusti homeinen mutta kuitenkin paikkana sympaattinen ja hienolla paikalla. Käytiinpä samassa kiinteistössä olevassa kylpylässä kylpemässä, se taas oli erittäin positiivinen kokemus. Illan tullen syötiin ja painuttiin nukkumaan.

Raate

Uusi päivä koitti ja Gessut pakkailtiin, sateli vähän vettä. Lähdettiin liikkeelle ja ajeltiin isoa tietä kohti pohjoista. Majoitusta olisi tarjolla Savukoskella Samperin Savotassa, joten sinne olisi päästävä. Rukalla tankattiin (heh heh) ja matka joutui. Kelit vähän vaihteli, mutta lähempänä Savukoskea alkoi keli parantua ja aurinko loisti taivaalla. Tosiaan tuo Ruka ja Salla tunturi olivat matkalla, mutta vaikka luonto ihan hienoa olikin, ei niitä kyllä juuri edes huomaa. GPS näyttää korkeutta merenpinnasta, siinäpä tuo. Samperin savotta sijaitsee hienolla paikalla ja terassilla nautittu hyvä pizza, tuo lappalaisten perinneruoka, sekä kylmä olut maittoivat matkalaisille. 

Savukoski ilmasta

Savukoskelta matka jatkui Inariin ja siellä viivyttin sitten pari yötä. Käytiin Inari-järvellä ja päästiin ihailemaan läheltä saamelaisten pyhää Ukko-saarta, inarinsaameksi Äijih. Sinne ei enää nykyään suositella maihinnousua. On kyllä mielestäni ihan oikein, jotain rotia sentään. Jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että saamelaisten oikeuksia on jo ihan tarpeeksi potkittu ja kulttuuria hävitetty. Loput tulisi kyllä suojella ja säästää. Nuo videon rappuset purettiin nyt syksyllä 2020. 



Inarin keskusta oli saanut aika faceliftin. Hyvä nähdä, että investoidaan. Hotelli Inari oli erittäin tasokas, hiljan remontoitu. Erittäin ystävällinen ja hyvällä sijainnilla. Kelit suosivat, mutta huomasi kyllä ettei enää olla etelässä. Onneksi oli vaatteita mukana.

Inari, Sápmi


Kolmantena aamuna bemarit liikkeelle ja nokka kohti pohjoista tai koilista. Päätettin käyttää "käy Kirkkoniemessä, Norjassa" kortti. Virustilanne oli erittäin rauhallinen ja vähän houkutteli päästä edes kerran vuodessa rajan tuolle puolen. Sevettijärvelllä pysähdyttiin tauolle ja nostin vähän kuvauskopteria sielläkin ilmaan. Aika uskomattoman kauniit ovat maisemat sielläpäin Suomi-neitoa. Kertakaikkiaan.

Inaria näkisi ilmastakin


Kirkkoniemi, uusi paikka meille, oli kiva pieni kaupunki Barentsinmeren rannassa ihan Venäjän kyljessä. Pitkät perinteet merenkulussa näkyivät ja mainitsemisen arvoinen on kaupungin laidalla sijaitseva Varanger Museum museo. Hyvin silmiäavaavaa oli nähdä mm. II-maailmansota norjalaisin silmin, olihan tilanne ollut heillä hyvin toisenlainen verratuna Sumeen. Sama paikka avaa myös kulttuurillista perimää ja saamelaisuutta hienosti. Oli minulle paljon uutta jamielenkintosta. Suosittelen. Ilta vietettiin ranna lähellä sijaitsevassa Surf & Turf ravintolassa ja käytiinpä vielä pubissakin. Tuntui kyllä vähän rikolliselta, mutta käsidesiä kului ja etäisyyksiä pidettiin. Kelit olivat kesäisen +8 asteen tienoilla, mutta pohjoisessa ollaan pohjoisessa. 


Mukana ensikertaa olleet puuilon halpismallin akkulämpöliivit antoivat mukavan lisälämmön, kun takaisin Suomeen tultaessa saatiin riskisti vettä vielä muutenkin rapeaan kesäkeliin. Ei mitään ongelmaa sinällään, mutta siis nyt oltiin takaisin Suomessa ja majoitus otettiin pyssykylästä Camping Nilimellasta. Matkaa oli taas tehty sen 400km ja suuri osa sateessa. Sodankylässä onneksi keli parani. Valmistettiin ruokaa tuvassa ja saunan jälkeen oli hyvä painaa päätä tyynyyn taas.

Pyssykylästä ajeltiin Ouluun Lapland-hotelliin. Käytiin syömässä intialaisessa ja otettiin yömyssyt. Hieno hotelli kerrassaan ja hyvä sijainti myös. Aika herraskainen kylläkin. Ajokamat päällä reilun viikon rymyämisen jälkeen hotellin respassa tuli etäisyyttä ihan ilman yrittämistä..

Tiet erosivat kaveripariskunnasta ja me jatkoimme Jyväskylän kylpylähotellissa yöpymisen jälkeen takaisn kotiin. 

Matkaa tuli kaikkiaan sen vajaa 4000km ja reissu oli hieno. Tekisin uudelleen. Osaltaan matkan tarkoitus oli jättää lomaeurot kotimaisille yrittäjille ja siinä kyllä onnistuttiin. Matkailu tällä tavalla Suomessa on kallista, siitä ei pääse mihinkään. Erityisesti ravintolaruokailu on käsittämättömän hintaista muuhun eurooppaan (pl Norja) verraten. Mistä lie johtuu, ei ainakaan raaka-aineiden paremmuudesta tai sapuskan laadusta, kyllä sellaista huttua välillä saatiin. Makeinta oli mm. lapin soratiet, luonto ja rauha. Voisi kai todeta, että tärkeintä oli olla tien päällä.

Tulevat suunnitelmat mielessä...

Normaaliaikana nyt olisi kesän reissusuunnitelmat jo kovassa vauhdissa. Uutisia ja viranomaisia seuraan ja jo nyt voi laskea sen puoli vuotta till tähän hetkeen. Siis ennen kuin kukaan uskaltaa sanoa mitään poikkeusolojen lieventymisestä.

Pidetään lippu korkealla ja mieli positiivisena. Kolmen kuukauden päästä on melkein huhtikuu..:-)

Voi hyvin.

Jussi

lauantai 28. marraskuuta 2020

Valoa kohti, poikkeusolot motoristin silmin.


 Kuten aiemminkin olen sanonut. Tämä bloggaaminen ei ole minulle kovin tiivistä toimintaa. Joskus tosin tulee halu sanoa jotain kirjallisesti. Nyt lienee se olo vienyt voiton.  Edellinen postaus on -19 toukokuulta, joten johan sitä voi "taas" julkaista.


Tuota -19 vuotta voi nyt tässä muistella hyvällä, koska olihan silloin ns. normaali aika eikä tauti jyllännyt pitkin palloa. Nyt on toisin. Todella toisin.


-19 vuonna käytiin reissussa ja ajeltiin taas kerran Via Balticaa alas. Slovenia oli se ensimmäinen varsinainen tavoite, mutta tottakai pysähdeltiin ennen sinne pääsyä. Liettuassa yövyttiin tienvarsi motellissa itämeren rannassa ja sieltä hieraistiin Ostravaan seuraavaksi illaksi. Ostrava oli kiva paikka vaikka sinällään sieltä ei yhdessä illassa mitään raporttia voi antaa, niin hyvä ruoka ja edullinen hintataso jäi mieleen. Ihan länsimainen meno siellä.

Mariboriin päästiin ja sitten alkoi kova ukkosmyrsky. Sitä vähän huonompaa tuuria, koska meillä jäi suunnitellut paikat katsomatta. No toisaalta oltiin hyvä matka taitettu ja lepokin hyvän illallisen kera kelpasi meille oikein hyvin. Hyvän huilin jälkeen ajeltiin Itävaltaan ainaiseen Iselsbergerhofiin Seppiä moikkaamaan. Mukava oli taas tavata tuttuja ja nauttia todellisesta vieraanvaraisuudesta. Itävaltalaisista sanotaan, että he ovat töykeää väkeä, mutta tiedän toisin. Tosin olen kyllä joskus erehtynyt tilaamaan väärin Wienissä katu kioskista ja sain heti kuulla kunniani..:-)


Sitten saavuttiin pariksi yöksi Corsoon, Italiaan. Se sijaitsee lähellä Cortinaa ja tarjoaa mahtavat mestat alppi-motoristille. Pakko on mainostaa myös majapaikkaamme, joka oli putii


kki-hotellin lisäksi myös konditoria. Oli kyllä serviisit sellaiset, et
tä ei paremmasta väliä. Paikka on nimeltään Fiori Dolomites experience hotel. Ajeltiin pitkin poikin mahtavia alppipassoja, sitä vartenhan tänne oli tultu. Saatiin makeaa mahan täydeltä ja saatiin myös itsemme kaikkien alppiruuhkien rysään. Huonohko valmistautuminen toiseen ajopäivään aiheutti sen, että olimme keskellä pyöräkilpailun järjestelyjä. Voitte kuvitella mitä se on, kun n. 2000 fillarispedeä on ihan testoissaan sekoilemassa kapeilla teillä.. No kukaan ei jäänyt alle ja meillä hermo piti hyvin. Lomallahan me oltiin.



No jatkettiin Italiassa ja me kun tykkäämme nähdä ihan niitä paikallisia juttua niin nyt taas nähtiin. Matkasimme San Pietro D´ olbaan, pienen pieneen kylään ja siellä nautiskeltiin ihan muina suomalaisina paikallisesta rauhasta ja illalla kivasta kyläillallisesta. Kyllä nuo italot osaa nauttia toisistaan ja hyvästä sapuskasta. Aamulla lähdettiin kohti Sisteronia ja sieltä sitten ajeltiin Chamberryyn. Molemmat ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Kyllä tykättiin.

Sittemmin tönäistiin Gessulla Chamonixin kautta Le Chableen. Kyllä on Ranskakin kaunis maa. Mont Blanckin kylkeä pitkin ajeltiin tovi ja todetiin, että enemmän on enemmän. Komea oli tuo vuori.


Matka jatkui yöpymisten jälkeen Sveitsiin Gietroziin. Siellä oltiin oikein herranterttulassa taas kerran. Vähän kateellisena mietiskeltiin maisemia ja muutenkin olemisen keveyttä. Jätettiin prätkä hotellille ja mentiin vielä ylemmäs hiihtohissillä. Kätevää ja tasamaan suomalaiselle ihan kokemus tämäkin. Toisaalta, ei kai se niitten vika ole, että maisemat on kunnossa. Sveitsistä taas oli nähty parasta ja pompautettiin taas Ranskan puolelle Colmariin.

Colmar on se satukaupunki nro.1 kaiketi. Vaikka Cellet ja muut on nähty niin tämä on jo niin ihana, että pikkuisen alkaa tekemään pahaa. Ei sillä kiva paikka ja näkemisen arvoinen kyllä ehdottomasti tämäkin.

Taas ajeltiin eteenpäin ja matka oli jo vahvasti kohti pohjoista. Seuraava setti oli sitten Rudesheimissa, Saksassa. Jälleen kerran aivan hervottoman idyllinen Reinin varrella oleva viinikaupunki. Oli jopa vähän sellainen vanha hyvä rietas meininki osittain. 



Minulle laulettiin jopa synttärionnittelut paikallisen trubaduurin toimesta illan jo hämärryttyä. Kivoja muistoja. Tästäkin tykättiin tosi paljon. Rudesheimistä ajeltiin sitten meille niin rakkaaseen Amsterdamiin ja siellä nautiskeltiin olostamme ja hyvästä illallisesta tutussa ravintolassa. Loput sitten tultiin kotia kohti ajellen. Maininta Kapellskär - Naantali reitille. Hyvä ja edullinen vaihtoehto Sto-Tku reitille.

No tässä todella lyhyesti -19 reissua. Sellaista se oli silloin, kun vielä pääsi peräpohjolastakin pois reissaamaan. Nyt oltiin maaliskuun - 20 jälkeen aivan uudessa tilanteessa globaalisti ja tietysti myös meilläkin. En ala tässä kommentoimaan mitään, koska THL hoitaa sen puolen. Tai alan sen verran, että ärsyttää nämä "minä" ihmiset, joilla kapasiteetti ei riitä ymmärtämään, että tämä homma voitetaan tai hävitään yhdessä. #itcanwait. 

No 2020 reissu tehtiin loppukesästä. Lappeenrannan ystävien luona saatiin vihdoin yhteistä aikaa. Päästiimpä myös vihdoin kaveripariskunnan kanssa taas matkaan. Tästä voisi kirjoittaa oman tarinan, mutta itärajaa pitkin ajeltiin aina Inariin saakka ja poikettiin Norjassa Kirkkoniemessäkin. Korona varjosti kaikkea toimintaa, mutta oli kiva reissu ja varmaan tärkeintä oli päästä johonkin ja tavata meille tärkeitä ihmisiä. Oli muuten 10-vuotis juhlareissu yhdessä. Aika rientää.

Tässä nämä prätkäkuulumiset todella lyhyesti taas. Paljon on muutakin oikeasti tärkeää elämässä, mutta tämä blogi on tätä.

Gessu 1250 on pelannut hienosti, mittarissa on n. 35000 ja tuntuu, että laite on vasta pikkuhiljaa sisäänajettu. Hyvä, tehokas, monipuolinen. Vaikea keksiä mitään negatiivista. 



Voi hyvin ja pidä huolta. Jaksaa pitää, tämäkin poikkeusaika loppuu joskus.


Jussi

torstai 30. toukokuuta 2019

Hep. Kessult Kessu maistuu ja muuta sorvaamista

Kessult kessu maistuu..

.. sanoi Hietanen Tuntemattomassa.

Moro!

No nyt voi sanoa, että on ollut luova tauko tämän blogin kirjoittamisessa. On ollut sitä ja tätä ja erityisesti sitä. En kyllä koe tästä mitään paineita vaan kirjoitellaan sitten harvakseltaan, jos kerran niikseen..

Lähes pari vuotta on aikaa kulunut ja koitetaan nyt silti pysyä asiassa, eli moottoripyöräilyssä ja siihen liittyvissä aiheissa.

Gessu vaihtui uuteen tänä keväänä. Nyt siis alla on eka uusi BMW ja malli on R1250 GS Adventure HP. Edelliseen rakkaaseen rautaan ehdin toheltamaan vajaat neljäkymppiä mittariin. Nyt kun tätä kirjoittelen niin tässä uudessa pirssissä on mittarissa pari tuhatta kilsaa, joten laite on vielä tutustumis asteella. Ollaan me jo kaverit, niin väkevä on laitteen moottori ja mm. jarrut ansaitsee kaarre-ABS:n kanssa erityiskiitosta. Muuten kai voi sanoa, että kaikkien ( ja niitä riittää) hilavitkuttimien takana on todella onnistunut moottoripyörä ja hieno laite.

Jos vähän peruutetaan taaksepäin, niin -17 kesällä tuli tosiaan haettua niitä omia rajoja IBA-suoritusten kautta. Ensin piti ajaa SS2000, jotta saisi osallistumisoikeuden seuraavaan ajoon. Sen jälkeen ajettiin kolmen muun kuskin kanssa SS5000K ajo ja näin sai kyllä silloinen Gessu pistää parastaan. SS2000 oli sellaisenaan jo mahti homma ja oli kyllä melko paljon vaativampaa  kuin normi tonninen. Tämän jälkeen muutaman viikon päästä ajeltiin IBA Finlandin ajo, missä lähtö oli Helsingistä ja tarkoituksena oli kiertää kaikki pohjoismaiden pääkaupungit ja palata Suomeen. Matkaa tulisi tehdä yli 5000km ja aikaakin olisi huimat 72 tuntia. Nämä molemmat ovat siis niitä rautaperseajoja, niitä on eri tasoisia ja nämä molemmat ovat vähän sitä perussuoritusta vaativampia ajoja. Sitten löytyy vielä niitä todella vaativia ajoja, niihin voit tutustua IBA Finlandin kotisivuilla. 

2017 vuoden eurotour sijoittui heinäkuulle ja se täräytettiin viia palttikaa Unkarin ja Slovakian kautta aina Montenegron Kotoriin. Matka oli hieno ja ehkä maukkaimpina paikkoina alppien lisäksi mieleen jäivät Bosnian Mostar sekä Sarajevo, Matti Nykäsen mäkihyppyrinne sekä Kotorin uskomaton vanha kaupunki. Matkaa tuolle setille tuli reilussa parissa viikossa n. 7000km. Gessu pelasi ja reissu maittoi.

2018 oli megakiireinen vuosi töissä ja ajot jäivät vähiin. Ei ollut aikaa eikä energiaa, muuhun kuin lomamatkaan prätkällä. Yhtään rautaperseajoa ei yksinkertaisesti ehtinyt ajaa, niin että siinä olisi ollut mitään järkeä. Kilsoja taisi tulla koko kesänä vain noin 14000. Eurotour sentään tehtiin, kun kerran mahdollisuus oli. Tämä oli toinen peräkkäinen reissu vaimon kanssa kahdestaan, kun kaveripariskunnan kanssa ei saatu askelmerkkejä sopimaan millään yhteen yhteistä reissua ajatellen.

Eurotour ajeltiin viime suvena lähettämällä Gessu Italiaan ja lentämällä perässä. 
Ajeltiin Italiassa Gardalle ja sieltä sitten Prosecco-reittiä pitkin Valdobbiadeneen. Kohde oli näitä Italian huikeita maaseudun viinitiloja. Sekä reitti, että kohde olivat aivan loistavia ja loma todella tuntui lomalta. Matka jatkui Sloveniaan, Ljubljanaan, sieltä Bledin äärelle ja sitten Itävallan Iselsbergiin Seppiä moikkaamaan. Gessun eturenkaan joutui vaihtamaan, kun Metzelerin vyö oli antautunut, mutta uusi Dunlopin Road Smart III alle ja taas maistui meno. Todettakoon, että Metzeler, mitä olen aiemmin arvostanut, antoi periksi n. 3000km kohdalla ja jo kotoa lähtiessä vaihdoin vyövikaisen takarenkaan pois. Samaa merkkiä. Jotain laatuhommaa on siis Metzelerillä.. Sittemmin siirryimme Sveitsiin, vaikka Arabbaan, Italiaan oli tarkoitus mennä. Sinne kuitenkin oli luvattu aivan kauheat ukkoset, joten jätimme sen väliin ja päätimme reitin uudelleen. Sveitsi osoittautui hyväksi vedoksi ja saimme nauttia hienoista säistä ja alpeista muutaman päivää. Kyllä täytyy todeta, että ihminen on onnekas, kun näitä pääsee kokemaan. 
Jätimme alpit ja ajoimme Ranskaan. Ensin Saksan rajalle, siis Ranskan puolelle Biesheimiin ja sen jälkeen sitten Ferretteen, todella pieneen kylään, jonka kyljessä on hienoakin hienompi muinainen linna ja sen rauniot. Kaikkea mahtui reissuun, mutta lopulta palasimme Ruotsin kautta kotiin. Matkaa taisi tulla vajaat 6000km. 

Takaisin tähän päivään. Olen näin siviilissä myös Konepyöräklubi ry:n hallituksen jäsen toista kautta ja vastaan hallituksessa ja kerhossa meidän hienon kerhon koulutuksista. Onnekas olen siinä mielessä, että meitä on monta motivoitunutta hyvää tyyppiä näitä koulutuksia taikinoimassa Konepyöräklubissa minun lisäksi. Meidän hienossa kerhossa koulutetaan perus ruosteenpoistot joka ainoa kevät, vedetään vain naisille suunnattu NiceMoto joka kevät, käydään soralla yhdessä ja vedetään pienkoulutuksia ainakin viitenä tiistaina läpi kesän. Eli koulutusta on saatavilla ja hauskaa on! Konepyöräklubi Porissa on kerho mikä tekee paljon eri asioita. Käy kurkkaamassa www. konepyoraklubi.fi ja tervetuloa tutustumaan kerhon toimintaan! Ja se legendaarinen Yyteri Meeting.
  
Tuon nyt vielä tässä esiin sen miten tärkeää on harjoitella ajamista liikenteessä, sitä toiset kutsuu ruosteenpoistoksi, toiset training campiksi ja osa joksikin muuksi. Ei nimellä väliä, mutta tätä muutamia vuosia tätä tehneenä voin kyllä sanoa, että on aivan sama jos olet hieronut sen "satatuhatta" vuodessa pitkin teitä, mutta perustaidotkin ovat hukassa.. Väistö? Jarrutus? Hidasajo? Kaarreajo? Turvaväli? Motion Camouflage? Katseen käyttö? Työntöohjaus?... Näitähän löytyy, mutta me kaikki kehitymme harjoittelemalla asioita. Treenaaminen on paitsi hauskaa ja palkitsevaa, se myös pelastaa henkiä. Joskus ehkä vaikka sinun omasi. Mieti sitä. O s a l l i s t u.

Meinaan muuten saada aikaiseksi ainakin yhden rautaperseen tähän -19 kesään. Siitä on tullut oikein sellainen oma haaste itselleni. Kun joskus tuntuu, ettei aikaa ole mihinkään, niin toisaalta tuntuu hyvältä itsekkäästi ajatella, että tähän otan aikaa ja tämän teen. ( lue: onneksi on ihana vaimo, joka ymmärtää miehensä yläkerran alati pahenevaa laakerivikaa ) Vähän setämiesten hommia, mutta käyppä katsomassa Ibafinlandin uusittuja tyylikkäitä kotisivuja. Tervetuloa mukaan tähänkin hommaan, myös nuoret!
Meinataan myös juniorin kanssa heittää joku yön yli reissu prätkällä, kohde on vielä auki.

Eurotour -19 on hyvällä mallilla suunnittelun osalta ja siitä sitten joskus toiste.

Tosi paljon asioita jäi nyt kirjottamatta, mutta tässä tiiviisti. Kiitos lukemisesta. 

Ajakaa niillä pyörillänne, siihen ne on tehty!
Treenatkaa niillä pyörillänne, siihenkin ne on tehty!

Ennen kaikkea, nauttikaa siitä tunteesta kun sillä omalla pyörällä päästää menemään!

Hyvää kesää!


Jussi