Kessult kessu maistuu..
.. sanoi Hietanen Tuntemattomassa.
Moro!
No nyt voi sanoa, että on ollut luova tauko tämän blogin kirjoittamisessa. On ollut sitä ja tätä ja erityisesti sitä. En kyllä koe tästä mitään paineita vaan kirjoitellaan sitten harvakseltaan, jos kerran niikseen..
Lähes pari vuotta on aikaa kulunut ja koitetaan nyt silti pysyä asiassa, eli moottoripyöräilyssä ja siihen liittyvissä aiheissa.
Gessu vaihtui uuteen tänä keväänä. Nyt siis alla on eka uusi BMW ja malli on R1250 GS Adventure HP. Edelliseen rakkaaseen rautaan ehdin toheltamaan vajaat neljäkymppiä mittariin. Nyt kun tätä kirjoittelen niin tässä uudessa pirssissä on mittarissa pari tuhatta kilsaa, joten laite on vielä tutustumis asteella. Ollaan me jo kaverit, niin väkevä on laitteen moottori ja mm. jarrut ansaitsee kaarre-ABS:n kanssa erityiskiitosta. Muuten kai voi sanoa, että kaikkien ( ja niitä riittää) hilavitkuttimien takana on todella onnistunut moottoripyörä ja hieno laite.
Jos vähän peruutetaan taaksepäin, niin -17 kesällä tuli tosiaan haettua niitä omia rajoja IBA-suoritusten kautta. Ensin piti ajaa SS2000, jotta saisi osallistumisoikeuden seuraavaan ajoon. Sen jälkeen ajettiin kolmen muun kuskin kanssa SS5000K ajo ja näin sai kyllä silloinen Gessu pistää parastaan. SS2000 oli sellaisenaan jo mahti homma ja oli kyllä melko paljon vaativampaa kuin normi tonninen. Tämän jälkeen muutaman viikon päästä ajeltiin IBA Finlandin ajo, missä lähtö oli Helsingistä ja tarkoituksena oli kiertää kaikki pohjoismaiden pääkaupungit ja palata Suomeen. Matkaa tulisi tehdä yli 5000km ja aikaakin olisi huimat 72 tuntia. Nämä molemmat ovat siis niitä rautaperseajoja, niitä on eri tasoisia ja nämä molemmat ovat vähän sitä perussuoritusta vaativampia ajoja. Sitten löytyy vielä niitä todella vaativia ajoja, niihin voit tutustua IBA Finlandin kotisivuilla.
2017 vuoden eurotour sijoittui heinäkuulle ja se täräytettiin viia palttikaa Unkarin ja Slovakian kautta aina Montenegron Kotoriin. Matka oli hieno ja ehkä maukkaimpina paikkoina alppien lisäksi mieleen jäivät Bosnian Mostar sekä Sarajevo, Matti Nykäsen mäkihyppyrinne sekä Kotorin uskomaton vanha kaupunki. Matkaa tuolle setille tuli reilussa parissa viikossa n. 7000km. Gessu pelasi ja reissu maittoi.
2018 oli megakiireinen vuosi töissä ja ajot jäivät vähiin. Ei ollut aikaa eikä energiaa, muuhun kuin lomamatkaan prätkällä. Yhtään rautaperseajoa ei yksinkertaisesti ehtinyt ajaa, niin että siinä olisi ollut mitään järkeä. Kilsoja taisi tulla koko kesänä vain noin 14000. Eurotour sentään tehtiin, kun kerran mahdollisuus oli. Tämä oli toinen peräkkäinen reissu vaimon kanssa kahdestaan, kun kaveripariskunnan kanssa ei saatu askelmerkkejä sopimaan millään yhteen yhteistä reissua ajatellen.
Ajeltiin Italiassa Gardalle ja sieltä sitten Prosecco-reittiä pitkin Valdobbiadeneen. Kohde oli näitä Italian huikeita maaseudun viinitiloja. Sekä reitti, että kohde olivat aivan loistavia ja loma todella tuntui lomalta. Matka jatkui Sloveniaan, Ljubljanaan, sieltä Bledin äärelle ja sitten Itävallan Iselsbergiin Seppiä moikkaamaan. Gessun eturenkaan joutui vaihtamaan, kun Metzelerin vyö oli antautunut, mutta uusi Dunlopin Road Smart III alle ja taas maistui meno. Todettakoon, että Metzeler, mitä olen aiemmin arvostanut, antoi periksi n. 3000km kohdalla ja jo kotoa lähtiessä vaihdoin vyövikaisen takarenkaan pois. Samaa merkkiä. Jotain laatuhommaa on siis Metzelerillä.. Sittemmin siirryimme Sveitsiin, vaikka Arabbaan, Italiaan oli tarkoitus mennä. Sinne kuitenkin oli luvattu aivan kauheat ukkoset, joten jätimme sen väliin ja päätimme reitin uudelleen. Sveitsi osoittautui hyväksi vedoksi ja saimme nauttia hienoista säistä ja alpeista muutaman päivää. Kyllä täytyy todeta, että ihminen on onnekas, kun näitä pääsee kokemaan.
Jätimme alpit ja ajoimme Ranskaan. Ensin Saksan rajalle, siis Ranskan puolelle Biesheimiin ja sen jälkeen sitten Ferretteen, todella pieneen kylään, jonka kyljessä on hienoakin hienompi muinainen linna ja sen rauniot. Kaikkea mahtui reissuun, mutta lopulta palasimme Ruotsin kautta kotiin. Matkaa taisi tulla vajaat 6000km.
Takaisin tähän päivään. Olen näin siviilissä myös Konepyöräklubi ry:n hallituksen jäsen toista kautta ja vastaan hallituksessa ja kerhossa meidän hienon kerhon koulutuksista. Onnekas olen siinä mielessä, että meitä on monta motivoitunutta hyvää tyyppiä näitä koulutuksia taikinoimassa Konepyöräklubissa minun lisäksi. Meidän hienossa kerhossa koulutetaan perus ruosteenpoistot joka ainoa kevät, vedetään vain naisille suunnattu NiceMoto joka kevät, käydään soralla yhdessä ja vedetään pienkoulutuksia ainakin viitenä tiistaina läpi kesän. Eli koulutusta on saatavilla ja hauskaa on! Konepyöräklubi Porissa on kerho mikä tekee paljon eri asioita. Käy kurkkaamassa www. konepyoraklubi.fi ja tervetuloa tutustumaan kerhon toimintaan! Ja se legendaarinen Yyteri Meeting.
Tuon nyt vielä tässä esiin sen miten tärkeää on harjoitella ajamista liikenteessä, sitä toiset kutsuu ruosteenpoistoksi, toiset training campiksi ja osa joksikin muuksi. Ei nimellä väliä, mutta tätä muutamia vuosia tätä tehneenä voin kyllä sanoa, että on aivan sama jos olet hieronut sen "satatuhatta" vuodessa pitkin teitä, mutta perustaidotkin ovat hukassa.. Väistö? Jarrutus? Hidasajo? Kaarreajo? Turvaväli? Motion Camouflage? Katseen käyttö? Työntöohjaus?... Näitähän löytyy, mutta me kaikki kehitymme harjoittelemalla asioita. Treenaaminen on paitsi hauskaa ja palkitsevaa, se myös pelastaa henkiä. Joskus ehkä vaikka sinun omasi. Mieti sitä. O s a l l i s t u.
Meinaan muuten saada aikaiseksi ainakin yhden rautaperseen tähän -19 kesään. Siitä on tullut oikein sellainen oma haaste itselleni. Kun joskus tuntuu, ettei aikaa ole mihinkään, niin toisaalta tuntuu hyvältä itsekkäästi ajatella, että tähän otan aikaa ja tämän teen. ( lue: onneksi on ihana vaimo, joka ymmärtää miehensä yläkerran alati pahenevaa laakerivikaa ) Vähän setämiesten hommia, mutta käyppä katsomassa Ibafinlandin uusittuja tyylikkäitä kotisivuja. Tervetuloa mukaan tähänkin hommaan, myös nuoret!
Meinataan myös juniorin kanssa heittää joku yön yli reissu prätkällä, kohde on vielä auki.
Eurotour -19 on hyvällä mallilla suunnittelun osalta ja siitä sitten joskus toiste.
Tosi paljon asioita jäi nyt kirjottamatta, mutta tässä tiiviisti. Kiitos lukemisesta.
Ajakaa niillä pyörillänne, siihen ne on tehty!
Treenatkaa niillä pyörillänne, siihenkin ne on tehty!
Ennen kaikkea, nauttikaa siitä tunteesta kun sillä omalla pyörällä päästää menemään!
Hyvää kesää!
Jussi