Prätkäreissu Riikaan.

Riika, Latvia -19

Se tunne on aina yhtä hyvä, kun pyörä varhain aamulla käynnistyy ja on tavallaan väistämätöntä, että nyt sinne reissuun sitten vihdoin lähdetään. 

Indian. Tyylikäs. 

Oli varhainen aamu Espoossa. Olin ollut ystävän luona yöpymässä, nyt lähtisimme kohti Länsi-satamaa. Kaveri oli vuokrannut käyttöönsä Victoryn ja sen perässä kun ajelin, oli pakko todeta, että se on kyllä ihan oikea moottoripyörä. Joskus pitäisi ihan ajan kanssa tuollaistakin koeajaa, muistan miettineeni.

Aurinko nousi ja sää oli täyttä timanttia. Satamassa tavattiin osa reissun muista kavereista ja nautiskeltiin aamusta ennen laivaan ajoa.

Prätkät aamuvalossa.

Homman nimihän on se, että kerran vuoteen pyritään ja myös onnistutaan työporukan bensalenkkareiden kanssa kokoontumaan prätkät edellä. Osa on jo eläköitynyt ja osa muualla töissä, mutta ydinporukka on pysynyt koossa enemmän ja vähemmän. Joistakin asioita on hyvä pitää kiinni ja nähdä vähän vaivaa asioiden eteen. Tämä on yksi niistä. Olen aikaisemmassa blogitekstissä kertonut saman ryhmän seikkailusta mm. Yyterissä, tämä on sitä samaa ryhmää. Ryhmän nimi on Securrider.

Riikassa olisi katseltavaa pidemmäksikin aikaa. Vanha kauppakaupunki.

Nyt siis oltiin päätetty ajaa Riikaan viikonlopuksi ja tutustua paikalliseen ravintolakulttuuriin sekä moottorimuseoon. Jurmalakin oli ajolistalla, ainakin päiväseltään. Sehän siis kuulosti aivan suunnitelmalta. Laivamatka oli yhtä tylsä kuin aina ennenkin ja ajo Tallinnasta Riikaan sujui reippaasti. Puolesta välistä matkaa otettiin vielä kerhomme virallinen Pressa mukaan Bemarillaan, niin matka saattoi jatkua perille saakka. Erityismaininta menee Liettuan rajan pinnassa olleelle burger-kojulle. Viinaa en ostanut, mutta hyvän hampurilaisen muistaa aina, kun sellaisen jossain sattuu saamaan.

Kypäräkaljat 

Oman elämänsä "mikakallio". Tehoa riittävästi.

Ensimmäinen ilta meni lähinnä kuulumisten vaihtamiseen ja rauhalliseen istuskeluun. Käytiin syömässä ja painuttiin nukkumaan. Seuraavana päivänä mentäisiin tutustumaan kaupungin laidalla sijaitsevaan automuseoon. Linkki museoon Toki sitä ennen otettiin muutama neuvoa antava hotellin yläkerran terdellä. 

Hotelliksi oltiin valittu motoristihenkinen paikka Two Wheels. Tässä paikassa on ihan aitoa motoristihenkeä, ystävällinen palvelu ja edulliset hinnat. Katso tästä linkistä

Two Wheels ei tarjoa mitään erikoista vaan perustason majoituksen. Huoneissa ei ole ilmastointia eikä niiden äänieristys ole mitenkään erityisen kehuttava. Toisaalta vanha puutalo mikä toimii hotellina on varsin viehättävä ja kaikkine konkeloineen hyvinkin persoonallinen majoitus vaihtoehto perus bisnes hotellien kliinisyyden sijaan. Aamiainen on riittävä muttei mitenkään ylitsepursuava. Kahvit, mehut, puuro ja leivät. Siinäpä se. Toimii hyvin ja tässä pitää muistaa hyvin edullinen hinta.

Seuraavana aamuna aamutoimien jälkeen oli aika lähteä kohti museota. Vähän ehkä edellinen päivä painoi, mutta mieli kirkkaana kohti uutta päivää. Hotellin respa neuvoi oikean taksi sovelluksen ja sitä käyttämällä saimme kyllä muutamalla eurolla varsin edullisen kyydin perille. 

Museo itsessään on erittäin hieno ja tyylikäs. Yllä tuolla on linkkikin. Nyt tätä kirjoittaessa kaikki paikat ovat vielä kiinni pandemian takia, mutta jahka maailman meno palautuu niin tälle museolle voi kyllä antaa suosituksen ehdottomasti. Laitan tähän alle muutamia ruutuja paikan päältä. Kyllä kaikki tykättiin tosi paljon. Mene sinäkin joskus käymään. Jos moottoriaiheinen historia kiinnostaa vähän niin kuin itäblokin tyyliin niin paikka ei jätä kylmäksi. 

Tankilla. Käytiin lounaalla myös Jurmalassa biitsiä katsomassa.

Seuraava päivä oli paluu päivä kotiin ja oli aika sanoa Riikalle heipat. Pikainenkin visiitti ulkomailla on tekemisen arvoinen. Tallinnasta Riikaan on hyvä ja nopea tie ajaa eikä matkaa tule kuin sen n. 300km. Eli kun aamulautalla lähtee Helsingistä on iltapäivän päätteeksi helposti Riikassa ilman mitään koheltamista. Via Baltica vetää ihan hyvin.

Ja ajamaanhan tännekin oli tultu. 

Tankki täyteen Tallinnassa ja kohti lauttaa ja kotia.

Hieno reissu, tekisin koska vain uudelleen. 

Kiitos, kun luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

Grossglockner, Itävalta

Itävallan "the place to visit" motoristille. Hochalpenstraße.

Grüß Gott vaan sullekin, mietin mielessäni tajutessani, että jälleen kerran matka ylös huipulle jäisi tekemättä. Samaan aikaan oli niin hauskaa, että naurettiin vedet silmissä. Vettä satoi alhaalla laaksossa ja lunta ylhäällä vuorella, kuinkas muutenkaan.

Itävallasta on aikanaan aika kauan sitten meidän alppi-retket alkaneet. Se on varmaankin juuri siksi jotenkin erityisasemassa ja sinne on palattu monen monta kertaa moottoripyörämatkoillamme. Minä olen siellä myös työmatkoilla ollut, mutta se nyt on sitten ihan eri stooria se. Itävalta on meille ollut se aivan ensimmäinen kosketus alppiteihin ja niihin huikaiseviin maisemiin. Muistan hyvin sen tunteen, kun etelä-Saksa jäi taakse ja alpit alkoivat todella näkymään. Tunne oli ensimmäisellä kerralla huikaiseva ja varmaankin sitä kuuluisaa rakkautta ensi silmäyksellä. Niin ihmeelliseltä nuo vuoret luonnossa näyttivät. Aluksi oli ehkä vähän pelon sekainen kunnioituskin mielenpäällä. Tuonneko prätkällä? Minäkö?

Itävalta tarjoaa motoristille lähes kaiken mahdollisen, mitä voi toivoa. Tämä nyt on vähän kieli poskessa sanottu, mistä minä tiedän mitä muut motoristit toivovat? En tiedäkään, mutta ajatus perustuu lähinnä siihen, miten paljon prätkiä voi kesäaikaan Itävallassa nähdä. No sekin, että mikä on paljon on niin kovin suhteellista. Minä katson asiaa täältä suomalaisen motoristin visiirin takaa ja nuijin päätöksen pöytään, paljon on!

Tiemaksuja ja tulleja. Vignettejä.

Me olemme olleet Itävallassa varmaankin ainakin kymmenellä eri reissulla. Maassa viehättää ehkä kauniin luonnon lisäksi se, että kaikki toimii. Toimii paremmin kuin monessa muussa maassa. Toimii paremmin, kuin Suomessa. Jopa ulkomaalaiselle. Se hämmästytti. 

Voin kertoa lyhyesti. "Ääni muutettu", kerran jouduttiin käyttämään lääkäripalveluita matkalla Itävallassa. Homma meni jotakuin näin. Majatalon isäntä oli pyynnöstäni varannut ajan pikkukaupungin lääkärille seuraavalle aamulle. Kohteessa aamulla: "Hei, onko teillä eu-kelakorttia?" - "Hei, on meillä" -" Hienoa, voisitko mennä antamaan labranäytteen nyt heti" - "Oho, nopeaa, kyllä voin"... noin kuusi minuuttia myöhemmin.. -"Lääkäri on nyt valmis ottamaan vastaan". - "Oho, ok eh.. kiitos" Lääkäristä tultiin ulos noin seitsemän minuuttia myöhemmin. Lääkäri totesi homman. Antoi käteen lääkkeet ja ohjeet ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Lasku meni suoraan Suomeen Kelalle. Ei siis edes apteekkia pitänyt alkaa etsiä. Ei maksanut mitään. Kesti yhteensä n. 18,48 minuuttia.. Siitä mallia, mietippä omalle kohalles. Meillä matka jatkui ja oireet oli poissa. Grüß Gott.

Grossglockner on paikka missä vuorista kiinnostunut ja mutkateistä nauttiva motoristi haluaa käydä. Paikka on varsinainen turistirysä, eikä sitä pidä säikähtää. Niin kauniit vuoret ja ikijää kiinnostavat aika montaa meistä. Se ei varsinaisesti ole myöskään mikään ongelma. Tie perille on hyvä ja harva siellä haluaa vetää "polvi maassa" vaan pää pyörii maisemia ja seuraavaa mutkaa katsellessa. Tällä kohtaa Alppeja vuoret ovat teräviä muodoltaan ja varsinkin aamu- ja iltaauringossa, kun valo nousee tai laskee vuorien rinteitä pitkin ne ovat kauneimmillaan. Minussa asuva harrastelija-valokuvaaja on näistä valoista aivan innoissaan joka ikinen kerta. Useamman kerran olen noussut ylös ennen kukonlaulua valokuvaamaan luontoa ja vuoria juurikin tuon maagisen aamun valon vuoksi. No aamujen valo on joka paikassa hieno, mutta kai tuo ympäristö saa sykettä ylös sitten vielä enemmän. 

Valo.

Tutustu tästä Hochalpenstraße sivustoon. Varoitus kuitenkin, saattaa aiheuttaa sekavia matkakuumeen omaisia tunteita ja kaukokaipuuta sekä rahanmenoa..

Itävalta on sinällään muutenkin mainio paikka ajella moottoripyörää. Jos haluaa edetä nopeasti, löytyy siihen erinomaiset moottoritiet. Kunhan muistaa maksaa vigneten, niin muuten ei juuri tarvitse kuvetta kaivaa. Joitakin tunneleita on, missä peritään erikseen maksua ja mm. Brennerön sola maksaa erikseen. Minusta nämä maksut on helppo ymmärtää, kun paikan päällä katselee sitä minkä ponnistuksen niiden rakentaminen on vaatinut. Ja onhan se ihan oikein ottaa turistiltakin pieni maksu, jos näitä heidän teitä haluaa käyttää. Laitan tähän linkin, mistä aika hyvin pystyy katselemaan eri maksuja pitkin eurooppaa. Maksut Esimerkkinä vaikkapa Itävallan 10 päivän mp-vignette 5,5€ tai Sveitsin 40€, mikä pitää maksaa vaikka ajaisit yhden päivän. Maassa maan tavalla.. 

Osta se vignette.

Jotkuthan tekevät ihan taidetta siitä, miten näitä maksuja voi reittisunnittelulla kiertää. Useinhan parhaat ajopätkät todellakaan eivät ole näillä moottoriteillä, mutta joskus matkaa pitää tehdä hyvällä keskituntinopeudella ja silloin sen muutaman euron maksaa mielellään. Mutkapätkää ja passoteitä löytyy maasta uskomaton määrä. Niistä muista sitten joskus toisten.

Siellä se tie vie Grossglocknerille

Takaisin Grossglocknerille. Luonto määrää, sen saa motoristi huomata aina silloin tällöin. Me olemme huomanneet ja saaneet osamme, uskoisin. Taisi olla kolmas tai neljäs yritys, kunnes me onnistuimme pääsemään ylös vuorelle. Aina muuten oli keliolosuhde muuttunut viime hetkellä huonoksi ja setämies vuoren alla laaksossa laskee puomin alas ja toitottaa vain Schnee Schnee.. Eli lunta tulee eivätkä he päästä motoristeja eteenpäin. 

Minä itte ihan alppipäissäni eräällä reissulla Grossglocknerilla.

Tämä on värikuva. Ikijää.

Alhaalla ei tiedä mikä ylhäällä odottaa. Punainen palaa

Tässä voisi kokemuksesta sanoa, että Itävallan alpit ovat motoristille parhaimmillaan heinäkuun ja lokakuun välillä. Esimerkiksi kesäkuun alku on hyvin usein erittäin epävaikaista aikaa säiden suhteen ja vettä tulee paljon tai tosi paljon. Vuorilla ei juuri ole näkemistä, silloin kun sää on huono. En nyt tiedä onko se niin vaarallista huonossa säässä järki päässä ajettuna, mutta idea on kateissa, kun maisemat eivät näy ja mutkat pitää ottaa erityisellä varovaisuudella. On kokemusta tästäkin. Grossglockenerilla on hyvä mahdollisuus syödä vaikka lounas ravintolassa ja lähettää postikortti kavereille. Turreja varten on krääsää vähintäänkin tarpeeksi ja motoristeille niitä iankaikkisia tarroja. Kiva mesta ja olemme sittemmin käyneet vuorella montakin kertaa, ihan vain vaikka lounaalla ja sitten tultu takaisin alppimajoitukseemme. Siitä tulee helposti muutaman tunnin keikka ja teihin ei kyllä pääse kyllästymään.

Edelleen liputan tämän Iselsbergerhofin  nimeen. Perinteistä. Yksinkertaista. Ystävällistä. Itävaltalaista. Mp:n pesu ja huoltomahdollisuus. Apua jos haluaa. Loistava sijainti alppimotoristille. Alhaalla Lienzissä osaavaa mp-huoltoa ja rengaspalvelua. ym... En ole kaupalllisessa yhteistyössä, mutta tykätään ja meille paikka on kuin kesämökki Itävallan alpeilla. Sano Jussilta terveisiä Seppille, jos menet käymään.

Moottoripyöräily on tunnetta. Itävallan alpeilla tunnetta on ja paljon. Paljon on tässä asiassa hyvä.

Kiitos, että luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

Ciao Bella, Italiassa moottoripyörällä

Buongiorno tutti!

Terassin näkymä ja aamupala maistui.

Kysyin illallisen aluksi viinilistaa ja sain vastaukseksi vähän hämmentyneen katseen ja vastauksen: I'm a somelier.

Tästä sentään sai itse valita. Grappa ja espresso. Toimii.

Italian Alpit jaksavat yllättää. Voit olla todella pienessä kylässä ja kun astut ravintolaan, on meininki aivan käsittämättömän hyvätasoista.

Eräällä matkalla olimme ajelleet Italiassa jo parit päivät ja nyt olimme valinneet kohteeksi pienen kylän, Révo nimeltään. Reissun tässä vaiheessa olimme mystisesti alkaneet kiinnostua vähän tasokkaammasta majoituksesta ja ravintolasta. Olimme vetäneet muutamat tuhannet kilometrit aika budjetti-tasolla ja ihan joka majoitus ei ollut ollut sitä kuuminta hottia.

Jotenkin sitä on itselleen helppo perustella lisämukavuuksia ja helpotuksia. Tasoa voi nostaa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa lukee jotain ihan muuta. Esimerkkejä hyvistä perusteista ovat; lomallahan tässä ollaan ja vaikka; kerran se vain kirpaisee tai vaikka; onhan tätä lomaa nyt odotettu. Eli siis itsensä huijaamisen aakkoset on helppo käyttää ja näin mekin päädyimme jonnekin minne ei alun perin pitänyt. Sanottakoon nyt vielä, että joillekin tämä meidän tason nosto on ihan normaalia toimintaa ja majoitustasoa.

Madonna di Campiglio

Meillä siis oli reissua takana jo aika hyvä pätkä ja ajelimme tässä kohtaa takaisin kotiinpäin Montenegrosta ja Kroatiasta. Hullujen helteiden jälkeen raikas ja puhdas alppi-ilma tuntui aivan erinomaisen miellyttävältä ja mutkiin rakastuneena motoristina olin intoa piukassa. 

Tullessa ylöspäin Trenton kohdalla pysähdyimme kahdesta syystä. Ensinnäkin olin varannut pyörälle huollon Trenton BMW:ltä ja mm. takajarrupalat olisi vaihdettava. Toiseksi vettä tuli alppisolassa sen verran, että muu liikenne pysähtyi ja me kahlasimme GSA:lla kahtakymppiä moottoritien sivussa eteenpäin. Eli olimme uitettuja koiria ja pieni hengähdys olisi paikallaan. Huollon aikana sää onneksi parani ja meille tarjottiin kahvia huoltoliikkeessä. 

Allora. Tutto bene. GSA huollettu.

Lyhyehkön siirtymän jälkeen, huolletulla pyörällä, saavuimme sitten viiniviljelmille ja tiet alkoivat pienentyä ja maisemat paranivat jatkuvasti. Olimme siis aivan pohjois-Italiassa lähellä Itävallan rajaa. Kun kotisuomessa on riittävästi ajanut rantatietä pohjoiseen ja takaisin, osaa kyllä arvostaa näitä Italian maisemia. Mutkaa mutkan perään ja mahtavia korkeuseroja, maisema on kuin siitä kuuluisasta postikortista ja kesän voimakkaat tuoksut tulevat kypärän sisään. Tämä tuntuu hyvältä ja voin vieläkin muistaa nuo tuoksut, kun pitkin viiniviljelmiä risteileviä teitä ajoimme. 

Pohjois-Italia

Saavuimme hotellille, missä yövyimme kaksi yötä. Pyörä saatiin purkamisen jälkeen hotellin alla sijaitsevaan pieneen autotalliin. Tämä oli ihan ok, mutta liuska oli niin jyrkkä, että en usko sellaista pystykallistuskulmaa ennen tavoittaneeni, edes keulimalla..

Hotelli itsessään oli mitä mainioin. Kaunis alppitalo, missä kaikki oli tehty puusta. Huone oli tiptop ja erityisesti ravintola veti vertoja taas mille tahansa huippuravintolalle. Sen huomasi, kun ilta saapui ja olimme jo istuneet pöytäämme. Jostain saapui paikalla pari Ferraria ja muita herraskaisia autoja, kuljettajat harmaine hiuksineen istuivat illallisille puolisoineen.

Menin sitten todellakin kyselemään sitä viinilistaa, kun en sitä mistään löytänyt. Va bene. Pienen jäykistelyn jälkeen pääsimme samalle aaltopituudelle ja herra somelier sitten valitsi erinomaisen valkoviinin ateriamme kylkeen. Ja lopulta erinomaisen illallisen jälkeen menimme pienelle iltakävelylle ja sen jälkeen onnellisina nukkumaan. Hotelli Tästä linkistä

Satunnaisen matkailijan huomioina: se on sinällään melkoisen arvostettava ja haastava ammatti tuo somelierin homma. Kaikki asiakkaat odottavat täydellistä onnistumista juuri heidän kohdallaan. Keskinkertaisuuteen ja tai epäonnistumiseen ei ole varaa. Miten sitä voikaan tuntea viinit niin hyvin. Arvostan ja jatkan omaa rooliani asiakkaana.

Tuo ruskealla alustalla oleva teksti kannattaa Italian alpeilla motoristin noteerata. 

Ajoreitit olivat mukavia ja tarjosivat mitä mainiointa moottoripyöräilyä. Funtsittiin sitäkin, että jos esimerkiksi tuolta hotellista lähtee prätkällä mihin tahansa, on reitti ajamisen kannalta aivan timanttia ja loistavaa tietä. Samaa ei aina voi sanoa kotohärmässä.

Sitä, kun pääsee kurvailemaan esimerkiksi passo Tonalea ja suuntaamaan sieltä päivä kaffeelle Madonna di Campiglioon niin voi tuntea miten prätkä vie ja vie eteenpäin. Siellä olen minä onnellinen motoristi. Olen alppifani ja nautin suunnattomasti alpeilla moottoripyöräilystä. 

Täällä pulssi tasaantuu.

Mutta. Kyllä niissä alpeissa on jotain muutakin mikä minua viehättää ja vetää puoleensa aina vain uudelleen. En kylläkään tiedä, että mikä se on mutta jotenkin sitä on pää selvempi korkealla vuoristossa. Tuntuu, että ajatus kulkee ja olo on rauhallinen ja levollinen. Tiedä sitten mikä mitäkin on, mutta jahka tämä pandemia taas joskus laantuu ja rajat aukeaa, olen jo menossa..

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Ranska vähän erilailla

 Bar-le-Duc, FRA

Linnassa yksin keskellä ei mitään

Linnan pihassa, myrskyn jälkeen. GS selviää kaikesta.

Oli ollut erikoinen ajopäivä. Rakeita satoi niin lujaa, että oli pakko pysähtyä puun alle suojaan. Jalkapallon MM-finaalit lähestyivät.

Eräällä reissulla haluttiin ajella Ranskan maaseudulla ja nähdä muutakin kuin se sinällään viehättävä Pariisi. Pariisissa ollaan käyty ja se on kyllä kiva paikka, mutta ei siitä nyt pitänyt mitään sanoa. Oltiin liikkeellä kohti pohjoista ja tulossa Sveitsistä ja edellinen päivä ja yö oltiin vietetty Chamberryssä jo Ranskan puolella. Kelit olivat meitä suosineet ja moottoripyöräilyä parhaimmillaan pääsimme toteuttamaan.

Linnan herra

Ranskassa moottoriteillä on nykyään tiukka linja nopeuden suhteen ja sakot kohdillaan. Niinpä jonot etenevät siellä tasan sen mitä rajoitus antaa myöten. Ei siis viisi yli eikä edes kaksi yli sallitun, vaan tasan. Minulle houkutus oli liian suuri ja "ostin tontin" vasemmalta kaistalta ja ohitimme pikku hiljaa letkaa. Mitään hyötyä siitä ei tietenkään ole kenellekään. Pysättiin tankkaamaan itseämme ja pyörää ja huomasin, että nyt ollaan vissiin sitten riittävän maaseudulla. Sanaakaan ei lontoota, eikä saksaa ja minä en osaa paikallista lainkaan. No paljon hymyä ja viittelöintiä auttoi ja lopputuloksena saimme tankin täyteen, sapuskaa lautaselle ja onnistuneen maksutapahtuma. Voila.

Lähestyimme määränpäätä. Olimme varanneet majapaikaksi majoituksen linnasta. Linna oli linna kuten luvattu. Pihaan, kun saavuimme, olimme läpimärkiä ja vähän ihmeissämme juuri saadusta raekuurosta ukkosmyrskyn kera. Sen verran tuli rakeita, että käsivarsiin tuli mustelmia. Niitä kuuluisia kananmunan kokoisia, ainakin.. 

Piha oli tyhjä. Paitsi muutama kukko ja pari kanaa alkoivat lähestyä meitä uteliaina. Sitten linnan ovi aukesi. Ulos astui nainen ja hän pajatti ranskaa niin, että riitti. Onneksi kieli nopeasti vaihtui englantiin ja pääsimme vihdoin asiaan.

Pieni yllätys oli myös se, että meidän huone oli ainoa majoitushuone ja siten me ainoat asiakkaat. Fiilis oli ehkä vähän jännä. Vain ranskaa puhuva isäntä oli hankkinut suuren Suomen lipun portaikkoon, olimme heidän ensimmäiset suomalaiset vieraat. 

Juhlavaa oli, ja meidän läpimärät ajokamat kuivumassa..

Linnan historia ulottui pitkälle ja selvisi myös se, että Napoleon on yöpynyt samassa huoneessa, kuin me. Oliko tämä sitten vain markkinointia? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa olimme hakeneet erilaista majoitusta ja se nyt kyllä saatiin.

Le Château de Conde en Barrois

Seuraavana aamuna hyvän aamiaisen jälkeen jatkoimme suunnitelmamme toteuttamista. Ajoimme halki valtavien peltojen, ei ketään ei missään. Matka taittui hienosti ja edelleen säät suosivat. Olihan tämä nyt hienoa taas kerran. Siinä sitä mielikuvittelin itseni aikoja taaksepäin vetelemässä pitkin muinaista Frankkien valtakuntaa ja miettimässä, että mitähän se Kaarle Suuri seuraavaksi keksii. 

Ei ruuhkaa maaseudulla

Rauhaa ja mutka

Ranska oli juuri edellisenä päivänä voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden.

Poliisi pysäyttää ja viittoo tiensivuun. Paperit, pyörän paperit, ajokortit ja matkan tarkoitus, kaikki piti selvittää sinänsä ystävälliselle poliisipartiolle. Ei ole ilmeisen yleistä, että juhlaillan seuraavana aamuna poliisi kohtaa motoristipariskunnan keskellä ei mitään Suomesta. Hymyilin sisäisesti. Että bonjour vaan sullekin.

Kaikki katsottiin ja nollat alkometriin tietenkin. 

Ranskalaiset ovat ystävällisiä ihmisiä, oman arvonsa tuntevia, mutta ystävällisiä. Uskon, että heille tyypillinen tapa ilmaista itseään koetaan meikäläisittäin usein melttoamisena, koheltamisena ja ylimielisyytenä. Vahvat mielipiteet ja runsas ulosanti voivat tuntua vähän luotaantyöntävältä. Mutta kunhan antaa takaisin samalla mitalla omat ajatuksensa ja hymyilee päälle alkaa homma sujua ja juttu kulkea. 

Ja onhan niillä nyt jukolauta maailman luokan keittiö ja viinit. Se tuli tälläkin matkalla todistettua useampaan otteeseen. 

Moottoripyöräily sopii hienosti Ranskaan. Merialpit ovat juttu erikseen. Keskisen Ranskan maaseutu ei tarjoa mitään ihmeitä, mutta hyvää tietä ja kumpuilevaa peltomaisemaa niin pitkälle kuin silmä siintää. Se on jotenkin hyvin rauhoittavaa. Tuntuu että on läsnä vaikka on ihan keskellä ei mitään. 

Se on hyvä tunne.

Kiitos, että luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Sarajevo, BIH

 Bosnia ja Hertsegovina 

Balkan parhaimmillaan

Miljacka joki oli lähes kuiva. Oli heinäkuu ja kuuma. Oli outoja ja kutsuvia tuoksuja ja minareetti kutsui rukoilemaan.

Olimme tulossa Unkarista ja maisemat vain paranivat mitä lähemmäs Bosniaa pääsimme. Tiet olivat kunnoltaan vaihtelevia ja välillä myös melko pientä tietä. Rajalla piti kertoa keitä olemme ja perus matkadokumentit halusivat nähdä, myös green cardin. Eli varaa se mukaasi ja saataville, sille saattaa jopa olla käyttöä, jos jotain sattuisi sattumaan. Ainakin se nopeuttaa asioiden käsittelyä. ( green card = todistus liikennevakuutuksen voimassaolosta pyörän rekisteröintimaassa. ) Liikenne oli vähäistä ja välillä tuntui, että me olemme ainoat ihmiset tällä pallon kolkalla. Jokaisessa kylässä tuoksui valmistuvan lounaan tuoksut. Olimme lähteneen aikaisin liikkeelle ja nuo tuoksut olivat lähes vastustamattomia. Tuli härmän jätkälle nälkä. Ihmeellistä sinällään miten nuo muistot usein yhdistyvät myös tuoksuihin. Onkohan siitä jotain tutkimusta.. 

Dinaariset alpit tarjoavat motoristille täyttä nautintoa.

Olimme saapuneet Bosnia ja Hertsegovinaan ja löytäneet perille aivan Sarajevon vanhan kaupungin kyljessä sijaitsevaan majapaikkaamme. Kaupungin läpi kulkeva Miljacka joki oli lähes kuiva ja sen sillan päällä katsellessa saattoi nähdä vain pienen vesinoron virtauksen. Oli hyvin rauhallinen tunnelma. Rekisteröin raitsikan kalkatuksen ja lintujen laulun. Tuntui ihan uudelta. 

Matkaa oli taitettu viitisen tuntia ja lähdimme suihkun jälkeen tutustumaan iltapäivän auringossa kylpevään kaupungin vanhaan osaan. 

Sarajevossa asuu n. 355000 henkeä. 

Bosnia oli kiinnostanut pitkään. Hyvin oli muistissa -90 luvun puolivälissä tapahtuneet kauheudet ja kansansurmat tuollakin alueella. Hommahan lähti aivan järjettömille jengoilleen, kun Kroaatitkin käänsivät Serbien lisäksi aseensa ja mielipahansa kohti Bosniakkeja.

Sarajevossa, kun keskustelin majapaikan omistajan kanssa maan lähihistoriasta, hän lopuksi totesi vähän allapäin, että täältähän kaikki sodat alkavat. Lienee herra viitannut mm. Sarajevon laukauksiin 1914. Tosin Sarajevon historia on hyvin moninainen ja mielenkiintoinen. Itse olen sen historiaan tutustunut Rooman ajan kaudesta eteenpäin. No isännän alakuloisuutta tosin kesti vain hetken ja tunnelma palasi takaisin iloiseen ja ystävälliseen menoon. Mitäs kyselen kaikenlaisia.

Sanottakoon silti, että herra oli yllättävän hyvin perillä myös toisen maailmansodan tapahtumista ja Suomen roolista sodan eri vaiheissa. Me suomalaiset nautimme, varmaankin osaksi tietämättämme, aika kovan kaverin mainetta pitkin maailmaa. Tässäkin keskustelussa hämmästystä eniten aiheutti se, että miten ihmeessä Suomi, pieni maa, pärjäsi neuvostosotilaita vastaan. Sitä sopii joskus aina hämmästellä.

Sarajevon keskusta on kuin basaari ja käsityöpajat seuraavat toisiaan. Kaupungin vanha osa on pieni ja kaikesta huolimatta joiltakin osin hyvin säilynyt sodasta. Muutenhan kaupunki muistuttaa mitä tahansa ex-sosialismin maata valtavine kerrostaloalueineen ja muutenkin. Siellä ovat sekaisin länsimaalaisuus ja itämainen elämäntapa. Sulassa sovussa kaikki yhdessä.

Leimallista on lähes ylitsepursuava ystävällisyys ja avuliaisuus. 

Basaaria

Matkalla Unkarista Bosniaan maisemat todella hellivät motoristia samoin tien muodot. Vaikka Bosnia ei heti vaikuta miltään vuoristoalueelta varsinaisesti kuuluu maa kuitenkin Dinaarisiin alppeihin ja näin tarjoaa kyllä mahtavaa ajettavaa. Sinällään maa on pieni ja välimatkat lyhyitä. Toisaalta keskinopeudet ovat matalia ja nähtävää riittää, joten aikaa kuluu.

Ikävämpiä muistoja lähihistoriasta. Ihminen ei koskaan opi, kai.

Sarajevon tutustumiseen en suosittele muuta kuin jalkapatikkaa. Gessu muuten pysäköitiin majoituksen omistajan vaatimuksesta heidän terasilleen. Siinä bemari nökötti, kuin näyteikkunalla. Tilaa olisi parkkialueella ollut vaikka kuinka, mutta majapaikan pomo ihastui prätkään Suomesta alta aikayksikön ja se piti saada näytille. No mikä siinä sitten..

Gessu herranterttuna majoituksen terdellä.

Majoitusvinkkinä tämä. On edullinen, ilmastoitu ja keskellä liikenteen solmukohtaa. Kävelymatkan päässä kaikesta. ( Navigaattoriin: Mustaj-pašin mejdan 5, Sarajevo 71000, Bosnia ja Hertsegovina )

Muutoin Sarajevo on kaunis ja kulttuuria täynnä. Ruoka on erinomaista ja palvelu myös. Hintataso on meikäläisittäin verraten hyvin edullinen.

Rukouskutsu raikaa ja tuoksut huumaavat.

Matti Nykänen leiskautti Suomen maailmankartalle Sarajevossa 1984. Oli aivan pakko päästä katsomaan tuota mäkihyppypaikkaa. Paikka on hyvän matkan päässä Sarajevon kaupungista ja tie mutkittelee mukavasti vuoristossa, ennen kuin saavuimme perille. Perillä huomion kiinnittivät varoituskyltit miinoista, ei siis ollut asiaa maastoon. Itse mäki oli täysin rapistunut ja alastulorinteen pohjalla oli lasten leikkipuisto ja kahvila. Ajat muuttuvat. 

Huikeat hypyt Matilta aikoinaan tuonne monttuun, ajattelin ja nostin Matille kuvitteellisen maljan.

Tämä kaveri on meidän kirjahyllyssä nykyään. 

Matin muistolle. Olympiavoittajalle.

Sarajevo on huikea historiapläjäys pienellä alueella. Paljon nähtävää ja parissa päivässä saa hyvän kuvan kaupungin keskustasta. Jos menet keskikesällä varmista, että majoituksessa on ilmastointi. 

Pieni Bosnia ja Hertsegovina jäi pysyvästi suosikiksi eikä vähiten ystävällisten ihmisten vuoksi. 

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi