San Vito di Cadore - Pohjois-Italian helmiä vol. 2.

Italiassa.

Tähän näkymään en minä kyllästy

Vuoren seinään paistuu punainen ilta-aurinko. 

Alhaalta kadulta kuuluu nopeatempoista puheensorinaa ja 2-tahti vespaan kimakka ääni. Olen Italiassa ja olo on taas levollinen.

Taasen kerran matkalla oltiin ja päädyimme lähelle Cortina d´Ampezzoa olevaan kylään. Paikan nimi on San Vito di Cadore ja sieltä on matkaa Cortinaan noin vartin ajo. Tähän pieneen kylään päädyttiin kahdesta syystä. Hotelli minkä löysimme oli hotellin lisäksi konditoria ja heiltä löytyi myös Olympiahistoriaa Cortinan kisoista 1956. Toinen syy oli sijainti. Pieni kylä vuorten syleilyssä ja kuitenkin riittävästi palveluita parin yön viipymiseen.

Gessu parkissa ja me viilentymässä

San Vito di Cadoressa ei sinällään ole mitään merkillistä nähtävää tai muutakaan ihmeellistä. Se on pieni yhteisö Bellunon kunnassa Veneton alueella. Hotelli sen sijaan missä viivyimme oli herran jestas sentään melkoinen paikka. Kurkkaa tästä Hotelli, ja jos joskus mahdollista poiketa, niin sano itsellesi kyllä.

Aamiaisen jälkeen jaksaa pitkälle ennen lounasta.

Motoristi-minä on näissä paikoissa, koska reitit ja tiet. Koska missään muualla en ole päässyt nauttimaan ajamisesta samalla tavalla, kuin esimerkiksi dolomiittisilla Alpeilla. Jos haluat niin voit linkistä Web cam Passo Giaulle kurkata lähialueen maisemat. Varoitus taasen, saattaa aiheuttaa vaarallisen määrän matkakuumetta ja rahanmenoa.

Passo Falzarego, tarjoaa ajettavaa hyväkuntoista tietä ja on helppo. Matkan varrella on mahdollisuuksia lounastaa ylhäällä ja pysähdellä kahville siellä täällä. Erittäin iso suositus. Menee tämäkin hyvin millä tahansa matkapyörällä tai kyykyllä, kuten oikeastaan kaikki ns. nimi passot. Asia muuttuu, kun mennään vanhoille postiteille tai muuten pois päällysteeltä. Silloin on syytä tietää mitä on tekemässä ja valmistautua etukäteen.

Passo Giau sen sijaan jostain syystä vähän vähemmällä liikenteellä oleva mahtava ajettava missä pääsee 2555m korkeuteen saakka. Tämä tuo sitten takaisin Cortinaan, jos nämä passot ajaa myötäpäivään San Vitosta käsin.

Me tykätään pysähdellä katselemaan luontoa. 

Möllöttämisestä ja menemisestä.

Sitä vaan meinaan, että kyllä kannattaa rohkaista mielensä ja mennä. Aina kannattaa mennä. Sen on saanut huomata tässä vuosien varrella, että harvoin jos milloinkaan on tullut jälkikäteen harmiteltua jotain koukkua matkalla. Sitä, kun ainakin meikäläisen usein reissun päällä tulee mietittyä, että kannattaako jonnekin poiketa ja käydä katsomassa joku eri reitti. Kyllä kannattaa. Seikkailu virkistää. 

Joskus homma haukkaa vähän sitä itseään, mutta niistäkin reissuista on jäänyt sitten mukavat muistot. Kerran oltiin Varsovassa ja sielläkin meinattiin jättää menemättä yhteen kuppilaan. No mentiin. Sitä perua on hyvä ystävyys erään puolalaisen herran kanssa edelleen voimissaan. Silloinkin kannatti. 

Näistä nauttii

Toiset viisaat miettii just nyt tätä kirjoittaessani Arkadianmäellä liikkumiskieltoja tai kieltojen estämisiä. Niitä ja näitä. Tuntuu, ettei iso kuva ole oikein kenelläkään räpylässä. Vain aidolla yhteistyöllä tämä maa on ennenkin mennyt karikoista läpi, niin kai meidän nytkin pitäisi. Ensi kesän reissuja on vähän suunniteltu ja se suunnittelukin on tuonut hyvää tuuletusta päähän. 

Suunnittele sinäkin, joskus vielä päästään. 

Pakko.

Voi hyvin.

Kiitos kun luet blogiani.

Jussi

Kotkanpesä - pesärauhaa rikkomatta

Perille vie mitä kaunein mutkatie, sitä tosin pääsee kokemaan vain bussin kyydissä. Kauneus matkalla hymyilyttää, perillä kyllä hiljentyy.

Huvila ja Huussi a´la Hullu-Aatu 

Eräällä euroopan matkalla päätettiin haluta nähdä Das Kehlsteinhaus, eli kotkanpesä. Sitä kai voisi myös kutsua hullu-Aatun kesämökiksi. Tiedä sitten, että mistä ihmeestä on saanut ajatus alkunsa juurikin tuonne mökin rakentamisesta, mutta pisteet on annettava sijainnille. Etuovi.com:ssa tämä ei olisi lähellä palveluita, eikä julkisia eikä muita. Luonto on lähellä.

1937 valmistunut Kotkanpesä on Martin Bromannin pikku ylläripylläri-lahja Hitlerille hänen 50v syntymäpäivänään. Paikka sijaitsee aivan Saksan eteläosassa niin lähellä Itävallan rajaa, että sieltä hyvin rajan yli näkee.  Tarina kertoo, että Hitler ei tuolla kovin paljonkaan aikaa viettänyt ja itse asiassa kärsi korkean paikan kammosta, joten vähän meni ohi lahja..

Oltiin tätä visiittiä ajateltu monta kertaa, että pitäiskö käydä vai jätetäänkö käymättä. Sitten uteliaisuus voitti ja laitettiin paikka osumaan reitille. Kannatti. Tuli silti osittain vähän oudot fiilikset.

Työvoimapulaa ei ollut. Työturvallisuus ei liene ollut keihään kärkenä.

Olimme seikkailleet pitkin poikin eurooppaa ja alppeja jälleen kerran ja sitten tuli tämä päätös. Nyt sinne Kehlsteinhaus:lle mennään käymään ja katsotaan se paikka pois kuleksimasta. Olin katsellut säätiedotuksia melko tarkkaan etukäteen tätä ajatellen. Kuten muuallakin korkealla vuoristossa, ei hommasta oikein saa mitään irti, jos sää äityy kovin huonoksi ja näkyvyys on luokkaa peruna. No nyt näytti hyvältä, sinne siis. Matkasimme paikan päälle Itävallasta. Kun maisemat ja tiet ovat jatkuvasti aivan huippua, ei sieltä malttaisi millään lähteä pois. Tosin takaisin pohjoiseenpäin on mukavampi ajella, kun ottaa myös paluumatkalle nähtäviä kohteita. Sillä lailla ainakin me olemme välttyneet siltä "tämä oli tässä" kokemukselta ennen Ruotsin- tai Tallinnan lauttaa.

Kotkanpesä kartalla. Kehlsteinhaus, 83471 Berchtesgaden, Saksa

Kun kohdetta ympäröi muutaman sadan kilometrin säteellä kaikki "herkut" mitä motoristi voi toivoa, on välillä vaikea perustella, että miksi täältä nyt pitää mennä jonnekin muualle. 

Tuosta tunnelin perälle ja hissillä loput ylös.

Maisemat ylhäällä ovat kovin kauniit. Tuntuu oudolta, että yksi lähihistorian hirviöistä on täällä katsellut samoja maisemia ja varmaankin nauttinut niistä myös. En tiedä mitä itse hullu-Aatu on miettinyt, mutta varmaankin on voimansa tunnossa ollut tuolloin 1937 vielä. Onneksi sekin sekoilu sai sentään loppunsa. Liian myöhään, mutta silti. Itselleni ei tullut fiilistä lähteä valtaamaan muuta eurooppaa vaikka kauas näkymää riitti.

Kyllä tuolla kannattaa käydä, jos matka on muutenkin menossa ohi. Alhaalla mistä bussit ylös lähtee on ihan hieno museo ja kiva kahvila. Kahvila löytyy myös ylhäältä. 

Sellaisena erikoisuutena voin kertoa, että kun alhaalla ostat lipun ylös on siinä samalla osattava kertoa, että millä bussilla tulet alas. Eli kuinka kauan aioit aikaa ylhäällä viettää. Näin saksalaisella tarkkuudella osaavat mitoittaa oikein, eikä kukaan jää ylös vuorelle illan päätteeksi. Sanoisin, että kaksi tuntia riittää, ellei nyt sitten ihan ala oikein hieromaan.

Paljon historiaa.

Tämä siis nopeana vinkkinä kohteesta. Alhaalla prätkille on omat p-ruudut ja saavat kyllä siinä olla ihan rauhassa. Mainitsemisen arvoinen on kyllä myös bussilla ylös meno. Tottakai olisi kiva mennä omalla prätkällä, mutta kun huomioi tienlaadu ja turistimäärät on tuo yhteiskuljetus ihan oikea ratkaisu.

Tarkempaa tietoa on saatavilla vaikka mistä, mutta täältä mm. on saatavilla ihan hyvä katsaus. Linkki: Kotkanpesä 

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin

Jussi

Grossglockner, Itävalta

Itävallan "the place to visit" motoristille. Hochalpenstraße.

Grüß Gott vaan sullekin, mietin mielessäni tajutessani, että jälleen kerran matka ylös huipulle jäisi tekemättä. Samaan aikaan oli niin hauskaa, että naurettiin vedet silmissä. Vettä satoi alhaalla laaksossa ja lunta ylhäällä vuorella, kuinkas muutenkaan.

Itävallasta on aikanaan aika kauan sitten meidän alppi-retket alkaneet. Se on varmaankin juuri siksi jotenkin erityisasemassa ja sinne on palattu monen monta kertaa moottoripyörämatkoillamme. Minä olen siellä myös työmatkoilla ollut, mutta se nyt on sitten ihan eri stooria se. Itävalta on meille ollut se aivan ensimmäinen kosketus alppiteihin ja niihin huikaiseviin maisemiin. Muistan hyvin sen tunteen, kun etelä-Saksa jäi taakse ja alpit alkoivat todella näkymään. Tunne oli ensimmäisellä kerralla huikaiseva ja varmaankin sitä kuuluisaa rakkautta ensi silmäyksellä. Niin ihmeelliseltä nuo vuoret luonnossa näyttivät. Aluksi oli ehkä vähän pelon sekainen kunnioituskin mielenpäällä. Tuonneko prätkällä? Minäkö?

Itävalta tarjoaa motoristille lähes kaiken mahdollisen, mitä voi toivoa. Tämä nyt on vähän kieli poskessa sanottu, mistä minä tiedän mitä muut motoristit toivovat? En tiedäkään, mutta ajatus perustuu lähinnä siihen, miten paljon prätkiä voi kesäaikaan Itävallassa nähdä. No sekin, että mikä on paljon on niin kovin suhteellista. Minä katson asiaa täältä suomalaisen motoristin visiirin takaa ja nuijin päätöksen pöytään, paljon on!

Tiemaksuja ja tulleja. Vignettejä.

Me olemme olleet Itävallassa varmaankin ainakin kymmenellä eri reissulla. Maassa viehättää ehkä kauniin luonnon lisäksi se, että kaikki toimii. Toimii paremmin kuin monessa muussa maassa. Toimii paremmin, kuin Suomessa. Jopa ulkomaalaiselle. Se hämmästytti. 

Voin kertoa lyhyesti. "Ääni muutettu", kerran jouduttiin käyttämään lääkäripalveluita matkalla Itävallassa. Homma meni jotakuin näin. Majatalon isäntä oli pyynnöstäni varannut ajan pikkukaupungin lääkärille seuraavalle aamulle. Kohteessa aamulla: "Hei, onko teillä eu-kelakorttia?" - "Hei, on meillä" -" Hienoa, voisitko mennä antamaan labranäytteen nyt heti" - "Oho, nopeaa, kyllä voin"... noin kuusi minuuttia myöhemmin.. -"Lääkäri on nyt valmis ottamaan vastaan". - "Oho, ok eh.. kiitos" Lääkäristä tultiin ulos noin seitsemän minuuttia myöhemmin. Lääkäri totesi homman. Antoi käteen lääkkeet ja ohjeet ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Lasku meni suoraan Suomeen Kelalle. Ei siis edes apteekkia pitänyt alkaa etsiä. Ei maksanut mitään. Kesti yhteensä n. 18,48 minuuttia.. Siitä mallia, mietippä omalle kohalles. Meillä matka jatkui ja oireet oli poissa. Grüß Gott.

Grossglockner on paikka missä vuorista kiinnostunut ja mutkateistä nauttiva motoristi haluaa käydä. Paikka on varsinainen turistirysä, eikä sitä pidä säikähtää. Niin kauniit vuoret ja ikijää kiinnostavat aika montaa meistä. Se ei varsinaisesti ole myöskään mikään ongelma. Tie perille on hyvä ja harva siellä haluaa vetää "polvi maassa" vaan pää pyörii maisemia ja seuraavaa mutkaa katsellessa. Tällä kohtaa Alppeja vuoret ovat teräviä muodoltaan ja varsinkin aamu- ja iltaauringossa, kun valo nousee tai laskee vuorien rinteitä pitkin ne ovat kauneimmillaan. Minussa asuva harrastelija-valokuvaaja on näistä valoista aivan innoissaan joka ikinen kerta. Useamman kerran olen noussut ylös ennen kukonlaulua valokuvaamaan luontoa ja vuoria juurikin tuon maagisen aamun valon vuoksi. No aamujen valo on joka paikassa hieno, mutta kai tuo ympäristö saa sykettä ylös sitten vielä enemmän. 

Valo.

Tutustu tästä Hochalpenstraße sivustoon. Varoitus kuitenkin, saattaa aiheuttaa sekavia matkakuumeen omaisia tunteita ja kaukokaipuuta sekä rahanmenoa..

Itävalta on sinällään muutenkin mainio paikka ajella moottoripyörää. Jos haluaa edetä nopeasti, löytyy siihen erinomaiset moottoritiet. Kunhan muistaa maksaa vigneten, niin muuten ei juuri tarvitse kuvetta kaivaa. Joitakin tunneleita on, missä peritään erikseen maksua ja mm. Brennerön sola maksaa erikseen. Minusta nämä maksut on helppo ymmärtää, kun paikan päällä katselee sitä minkä ponnistuksen niiden rakentaminen on vaatinut. Ja onhan se ihan oikein ottaa turistiltakin pieni maksu, jos näitä heidän teitä haluaa käyttää. Laitan tähän linkin, mistä aika hyvin pystyy katselemaan eri maksuja pitkin eurooppaa. Maksut Esimerkkinä vaikkapa Itävallan 10 päivän mp-vignette 5,5€ tai Sveitsin 40€, mikä pitää maksaa vaikka ajaisit yhden päivän. Maassa maan tavalla.. 

Osta se vignette.

Jotkuthan tekevät ihan taidetta siitä, miten näitä maksuja voi reittisunnittelulla kiertää. Useinhan parhaat ajopätkät todellakaan eivät ole näillä moottoriteillä, mutta joskus matkaa pitää tehdä hyvällä keskituntinopeudella ja silloin sen muutaman euron maksaa mielellään. Mutkapätkää ja passoteitä löytyy maasta uskomaton määrä. Niistä muista sitten joskus toisten.

Siellä se tie vie Grossglocknerille

Takaisin Grossglocknerille. Luonto määrää, sen saa motoristi huomata aina silloin tällöin. Me olemme huomanneet ja saaneet osamme, uskoisin. Taisi olla kolmas tai neljäs yritys, kunnes me onnistuimme pääsemään ylös vuorelle. Aina muuten oli keliolosuhde muuttunut viime hetkellä huonoksi ja setämies vuoren alla laaksossa laskee puomin alas ja toitottaa vain Schnee Schnee.. Eli lunta tulee eivätkä he päästä motoristeja eteenpäin. 

Minä itte ihan alppipäissäni eräällä reissulla Grossglocknerilla.

Tämä on värikuva. Ikijää.

Alhaalla ei tiedä mikä ylhäällä odottaa. Punainen palaa

Tässä voisi kokemuksesta sanoa, että Itävallan alpit ovat motoristille parhaimmillaan heinäkuun ja lokakuun välillä. Esimerkiksi kesäkuun alku on hyvin usein erittäin epävaikaista aikaa säiden suhteen ja vettä tulee paljon tai tosi paljon. Vuorilla ei juuri ole näkemistä, silloin kun sää on huono. En nyt tiedä onko se niin vaarallista huonossa säässä järki päässä ajettuna, mutta idea on kateissa, kun maisemat eivät näy ja mutkat pitää ottaa erityisellä varovaisuudella. On kokemusta tästäkin. Grossglockenerilla on hyvä mahdollisuus syödä vaikka lounas ravintolassa ja lähettää postikortti kavereille. Turreja varten on krääsää vähintäänkin tarpeeksi ja motoristeille niitä iankaikkisia tarroja. Kiva mesta ja olemme sittemmin käyneet vuorella montakin kertaa, ihan vain vaikka lounaalla ja sitten tultu takaisin alppimajoitukseemme. Siitä tulee helposti muutaman tunnin keikka ja teihin ei kyllä pääse kyllästymään.

Edelleen liputan tämän Iselsbergerhofin  nimeen. Perinteistä. Yksinkertaista. Ystävällistä. Itävaltalaista. Mp:n pesu ja huoltomahdollisuus. Apua jos haluaa. Loistava sijainti alppimotoristille. Alhaalla Lienzissä osaavaa mp-huoltoa ja rengaspalvelua. ym... En ole kaupalllisessa yhteistyössä, mutta tykätään ja meille paikka on kuin kesämökki Itävallan alpeilla. Sano Jussilta terveisiä Seppille, jos menet käymään.

Moottoripyöräily on tunnetta. Itävallan alpeilla tunnetta on ja paljon. Paljon on tässä asiassa hyvä.

Kiitos, että luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

Ciao Bella, Italiassa moottoripyörällä

Buongiorno tutti!

Terassin näkymä ja aamupala maistui.

Kysyin illallisen aluksi viinilistaa ja sain vastaukseksi vähän hämmentyneen katseen ja vastauksen: I'm a somelier.

Tästä sentään sai itse valita. Grappa ja espresso. Toimii.

Italian Alpit jaksavat yllättää. Voit olla todella pienessä kylässä ja kun astut ravintolaan, on meininki aivan käsittämättömän hyvätasoista.

Eräällä matkalla olimme ajelleet Italiassa jo parit päivät ja nyt olimme valinneet kohteeksi pienen kylän, Révo nimeltään. Reissun tässä vaiheessa olimme mystisesti alkaneet kiinnostua vähän tasokkaammasta majoituksesta ja ravintolasta. Olimme vetäneet muutamat tuhannet kilometrit aika budjetti-tasolla ja ihan joka majoitus ei ollut ollut sitä kuuminta hottia.

Jotenkin sitä on itselleen helppo perustella lisämukavuuksia ja helpotuksia. Tasoa voi nostaa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa lukee jotain ihan muuta. Esimerkkejä hyvistä perusteista ovat; lomallahan tässä ollaan ja vaikka; kerran se vain kirpaisee tai vaikka; onhan tätä lomaa nyt odotettu. Eli siis itsensä huijaamisen aakkoset on helppo käyttää ja näin mekin päädyimme jonnekin minne ei alun perin pitänyt. Sanottakoon nyt vielä, että joillekin tämä meidän tason nosto on ihan normaalia toimintaa ja majoitustasoa.

Madonna di Campiglio

Meillä siis oli reissua takana jo aika hyvä pätkä ja ajelimme tässä kohtaa takaisin kotiinpäin Montenegrosta ja Kroatiasta. Hullujen helteiden jälkeen raikas ja puhdas alppi-ilma tuntui aivan erinomaisen miellyttävältä ja mutkiin rakastuneena motoristina olin intoa piukassa. 

Tullessa ylöspäin Trenton kohdalla pysähdyimme kahdesta syystä. Ensinnäkin olin varannut pyörälle huollon Trenton BMW:ltä ja mm. takajarrupalat olisi vaihdettava. Toiseksi vettä tuli alppisolassa sen verran, että muu liikenne pysähtyi ja me kahlasimme GSA:lla kahtakymppiä moottoritien sivussa eteenpäin. Eli olimme uitettuja koiria ja pieni hengähdys olisi paikallaan. Huollon aikana sää onneksi parani ja meille tarjottiin kahvia huoltoliikkeessä. 

Allora. Tutto bene. GSA huollettu.

Lyhyehkön siirtymän jälkeen, huolletulla pyörällä, saavuimme sitten viiniviljelmille ja tiet alkoivat pienentyä ja maisemat paranivat jatkuvasti. Olimme siis aivan pohjois-Italiassa lähellä Itävallan rajaa. Kun kotisuomessa on riittävästi ajanut rantatietä pohjoiseen ja takaisin, osaa kyllä arvostaa näitä Italian maisemia. Mutkaa mutkan perään ja mahtavia korkeuseroja, maisema on kuin siitä kuuluisasta postikortista ja kesän voimakkaat tuoksut tulevat kypärän sisään. Tämä tuntuu hyvältä ja voin vieläkin muistaa nuo tuoksut, kun pitkin viiniviljelmiä risteileviä teitä ajoimme. 

Pohjois-Italia

Saavuimme hotellille, missä yövyimme kaksi yötä. Pyörä saatiin purkamisen jälkeen hotellin alla sijaitsevaan pieneen autotalliin. Tämä oli ihan ok, mutta liuska oli niin jyrkkä, että en usko sellaista pystykallistuskulmaa ennen tavoittaneeni, edes keulimalla..

Hotelli itsessään oli mitä mainioin. Kaunis alppitalo, missä kaikki oli tehty puusta. Huone oli tiptop ja erityisesti ravintola veti vertoja taas mille tahansa huippuravintolalle. Sen huomasi, kun ilta saapui ja olimme jo istuneet pöytäämme. Jostain saapui paikalla pari Ferraria ja muita herraskaisia autoja, kuljettajat harmaine hiuksineen istuivat illallisille puolisoineen.

Menin sitten todellakin kyselemään sitä viinilistaa, kun en sitä mistään löytänyt. Va bene. Pienen jäykistelyn jälkeen pääsimme samalle aaltopituudelle ja herra somelier sitten valitsi erinomaisen valkoviinin ateriamme kylkeen. Ja lopulta erinomaisen illallisen jälkeen menimme pienelle iltakävelylle ja sen jälkeen onnellisina nukkumaan. Hotelli Tästä linkistä

Satunnaisen matkailijan huomioina: se on sinällään melkoisen arvostettava ja haastava ammatti tuo somelierin homma. Kaikki asiakkaat odottavat täydellistä onnistumista juuri heidän kohdallaan. Keskinkertaisuuteen ja tai epäonnistumiseen ei ole varaa. Miten sitä voikaan tuntea viinit niin hyvin. Arvostan ja jatkan omaa rooliani asiakkaana.

Tuo ruskealla alustalla oleva teksti kannattaa Italian alpeilla motoristin noteerata. 

Ajoreitit olivat mukavia ja tarjosivat mitä mainiointa moottoripyöräilyä. Funtsittiin sitäkin, että jos esimerkiksi tuolta hotellista lähtee prätkällä mihin tahansa, on reitti ajamisen kannalta aivan timanttia ja loistavaa tietä. Samaa ei aina voi sanoa kotohärmässä.

Sitä, kun pääsee kurvailemaan esimerkiksi passo Tonalea ja suuntaamaan sieltä päivä kaffeelle Madonna di Campiglioon niin voi tuntea miten prätkä vie ja vie eteenpäin. Siellä olen minä onnellinen motoristi. Olen alppifani ja nautin suunnattomasti alpeilla moottoripyöräilystä. 

Täällä pulssi tasaantuu.

Mutta. Kyllä niissä alpeissa on jotain muutakin mikä minua viehättää ja vetää puoleensa aina vain uudelleen. En kylläkään tiedä, että mikä se on mutta jotenkin sitä on pää selvempi korkealla vuoristossa. Tuntuu, että ajatus kulkee ja olo on rauhallinen ja levollinen. Tiedä sitten mikä mitäkin on, mutta jahka tämä pandemia taas joskus laantuu ja rajat aukeaa, olen jo menossa..

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Moottoripyörällä Sloveniassa

 Olemisen helppous viehättää

Kyllä kiitos. Idylliä ja moottoripyöräilyä.

Oletko koskaan ollut Sloveniassa lomalla moottoripyörän kanssa? 

Kun hakusessa on hyväkuntoiset tiet ja vähän liikennettä kannattaa antaa Slovenialle mahdollisuus. Kun hakusessa on puhdas luonto ja alppien itäpää, kannattaa suunnata Sloveniaan. Kun hakusessa on erittäin edullinen hintataso ja aidosti ystävällinen meininki, kannattaa suunnata Sloveniaan.

Usein käy niin, että nimekkäämmät alppikylät vievät huomion ja onhan Ranskan, Italian, Sveitsin ja Itävallan alpit huippuhienot ja ylhäällä olevat kylät ovat toinen toistaan houkuttelevampia paikkoja motoristille. Ei siis käy kieltäminen, etteikö sinne kannattaisi mennä. Siltikin, kun matkan suuntaa Via Balticaa alas niin väistämättä helposti sitä päätyy hyvin lähelle Julianisten Alppien aluetta, eli alppien alkupäätä idästä.

Vihreä jalokivi, sekin on Slovenian lempinimi.

Entinen Jugoslavia ei juuri näy, kun päästelee menemään isoja teitä. Kaikki näyttää samalta kuin muissa lähivaltioissa. Siistiä ja hyväkuntoista isoa baanaa, palvelut pelaa ja visa vinkuu. Sitten, kun poikkeaa isolta tieltä pois alkaa todellinen Slovenia kuin napista painamalla. 

Ljubljanassa on vielä remonttia jäljellä

Entisajan kommarin kädenjälki näkyy vahvasti täälläkin aina kaupunkisuunnittelusta alkaen. Joka kylää halkaisee päätie, jonka varrelta sitten on työläisen ollut helppo hypätä painamaan tehtaaseen duunia. Toisen maailmansodan jälkeinen Slovenia oli sosialistinen Titon Slovenia. No historiansa meillä on kaikilla ja maassa maan tavalla tai maasta pois.

 

Sloveniassa ei ole mitään isoja kaupunkeja. Pieni maa, pienet ympyrät. Maa on ikäänkuin säästynyt kaikelta tehostamiselta ja koheltamiselta.

Pääkaupunki Ljubljana on kaunis pieni kaupunki. Jos hyppää city-possujunaan pääsee näkemään läheisen linnan ja sieltä avautuvat näköalat ja muut kaupungin nähtävyydet. 

Se on helppo tapa tutustua tähän kaupunkiin. Ljubljana on meille ollut se ainoa pettymys Sloveniassa. Tosin huomioitavaa on se, että visiitti oli lyhyt. 

Ljubljanan arkkitehtuurissa on viitteitä historiaan paljonkin.

Tripadvisor ohjasi selvästi "maksettujen" kehujen kautta surkeaan ja ylihintaiseen turre ravintolaan eikä kaupunki muutenkaan juuri tarjonnut mitään, siis meille. Kaunis se toki on kävelysiltoineen päivineen.

Prätkän sarvissa maa tarjoaa mitä mainiointa toimintaa. Esimerkiksi Bledin järven, kun ottaa tähtäimeen ja ajaa karttapohjassa näkyviä noroja pitkin 50km säteellä järvestä, niin löytää itsensä sellaisesta motoristin onnelasta, ettei parammasta väliä. Se mitä Sloveniassa ei ole, on muut ihmiset. Siis maaseudulla, kun ajelee ja nousee vuoristoon ei juuri muita tienkäyttäjiä tapaa. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia, huonoimmillaankin vähintään tyydyttäviä. Sama pätee Bohinj alueella. Kerrassaan miellyttäviä reittejä ja mitä ylemmäs maltat ajaa, sen hienommat on näkymät ja mutkat. 

Majoittuminen ja illalliset ovat hintaluokkaa voipaketti.

Aamupalaa auringossa "omalla B&B terassilla" @Bohinj

Samalla seudulla voi ajella ihan "kaisa mäkäräisenä" mm. Pokljukan kautta kulkee mielettömän kivoja tietä ja todallakin keskellä luontoa saa ajella. Sieltä voi ajella esim. Bohinjiin majoittumaan. 

Tätä tietä tultiin myös takaisin..

Tosin ihan kaikkea ei kannata tehdä sentään, tämä tuli kovassa itseluottamuksen puuskassa todettua. Jos tiemerkki kertoo, että tie on poikki tarkoittaa se Sloveniassa sitä, että tie on poikki. Tämä tuli testattua ja nöyränä poikana sitten takaisin aikaisemmalle reitille.

Bledistä sen verran, että kannattaa käydä. On kovin kaunista aluetta. Sieltä löytää myös kirjon erilaisia palveluita, jos vaikka huvittaa toiminta järvellä. Siellä se muuten on se kirkko, katso itse vaikka tästä: Kirkko järvessä

Pilgrimage Church of the Assumption of Maria

Muutoin maa on täynnä ystävällisiä ihmisiä ja puhdasta luontoa. On myös historiaa ja taidetta, josko niistä joku on kiinnostunut. Me ollaan. Esimerkkinä vallan mainosta palvelusta ja loistavasta itse valmistetusta paikallisesta illallisesta voisin antaa ihan oikein vinkin. Pieni kylä ja pieni majapaikka, mutta niin kerrassaan mainio ja ystävällinen. Paikan nimi on Gostišce Marincic Inn ja sijaitsee keskellä pientä Skocjan kylää. 

Voi että, kun tykättiin vaikka oltiin vain yksi yö. Kylä tuli käveltyä iltapäivän aikana halki ja visiitti pienessä sekatavarakaupassa on jäänyt pysyvästi mieleen. Aika on pysähtynyt sillä lailla hyvällä tavalla. Tiedät kyllä.

Sloveniaa kannattaa harkita matkan kohteeksi. Mariborista käsin voit ajella vaikka mitä hienoja teitä ja sitten, kun on aika jatkaa matkaa on lähellä oikeastaan kaikki mitä mutkateistä unelmoiva motoristi voi toivoa.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Gardajärvi pohjois-Italian helmiä

Gardajärvi kuin jalokivi

Lago di Garda, Italia

Päädyttiin ensimmäisellä euroopan tourilla prätkien kanssa Gardalle ei nyt vahingossa, mutta kuitenkin vähän sillä lailla takki auki meiningillä. Muistan sen ensimmäisen yön Riva del Gardan jossain halvassa turisti hotellissa. Tunnelma oli vähän outo ja hotelli lähes tyhjä. Oli kesäkuu 2011. Olimme etuajassa ennen varsinaista euroopan lomakautta. Vettäkin satoi isällisesti ja kaveripariskunnan kanssa lähinnä keskityttiin etsimään auki olevaa ravintolaa illallista varten. Järveä ei nähty, koska oli pimeää. Ruokaa saatiin ja yömyssytkin hotellilla, Camparia tietenkin.

Kapeaa vuoripolkua matkalla järvelle. En suosittele pimeässä.

Aamu koitti ja jostain syystä päätettiin viettää toinen yö järven äärellä, kun täällä nyt kerran ollaan. Ajeltiin siskoni suosituksesta Limoneen ja sieltä napattiin aivan järven rannassa oleva hotelli. Nyt osui kultasuoneen ja aurinkokin oli alkanut paistaa. Vietettiin aikaa ja vuokrattiin vene, koska kuka muka on veneillyt Gardalla? No nyt me sitten oltaisiin. Paljon kaikkea nähtävää ja erityisen hieno tunnelma. 

Tämä oli siis heikon alun jälkeen kuitenkin rakkautta ensi silmäyksellä. 

Happy days, GSA 2015 ja omistajansa.

Sittemmin olemme paikan päällä käyneet myös Sirmionessa, Malcesinessä ja uudelleen Limonessa useampia kertoja. Jos nyt joku pitää nostaa niin kyllä se on Limone. Nämähän siis menevät niin, että Riva del Garda on järven pohjoispäässä ja Sirmione on sellainen viehkeä niemenkärki aivan järven eteläpäässä. Limone ja Tremosine ovat länsirannalla ja Malcesine itärannalla. Allora.

Tremosinesta on hyvät näkymät ja rauhallista.

Tapahtui tosielämässä. Istuimme alkuiltaa kaverin kanssa rantabaarissa hotellilla. Joimme oluet. Hotellin baarimikko kysyi, että ovatko ne Suzuki Hayabusat teidän, kun niissä on FIN-kilvet? Ja, että olemmeko todella tulleet pohjolasta saakka niillä pyörillä tänne. Ja, että hän r a k a s t a a Hayabusaa ja haluaisi joskus sellaisen itselleen. No kerroimme taustat ja juttua riitti. Sitten herra baarimikko meni tekemään töitään. Tilasin meille yhdet grappat, koska näinhän se on Italiassa tehtävä. Joimme ne jatkoimme keskenämme tarinointia, vaimotkin liittyivät seuraan. Sitten mr. baarimikko saapui uudelleen ja hänellä oli prikassa kolme erilaista grappaa meille molemmille, siis kuusi napsua yhteensä. Me siinä vähän ihmeteltiin, että kun emme ole mitään tilanneet, niin vastaus kuului: koska busalla Suomesta, niin he tarjoavat nämä erilaiset grappat. Sillä olihan nämä kolme jaloa juomaa kaikki erilaisia keskenään ja niitä tulisi meidän maistaa. He tarjoavat. Viereisestä pöydästä kuului saksalaisella aksentilla: if you drink those you´ll be dead tomorrow. Herrasmies germaaniasta kantoi huolta. No vastasin, että ei hätää me olemme suomalaisia ja juomat katosivat kurkkuun kuten vain kuuluu.. Mukavia muistoja. Ja arvata saattaa, päädyimme olemaan paikallaan vielä yhden yön.

Kylänraittia

Gardan ympäristö tarjoaa mukavia ajettavia teitä paljonkin  motoristille. Voisi kai sanoa, että jos pohjoisesta paikkaa lähestyy niin kannattaa viimeistään Trentosta lähteä autostradalta pois ja ajella pienempiä teitä. Ihan pienille teille ei kannata mennä ainakaan pimeällä ja ainakaan tummalla visiirillä. Oli huono kokemus ja omaa huonoa suunnittelua.

Garda on myös hyvä stopover-paikka, jos ohittaa itä-länsi suunnassa. Sirmione voittaa tuhatkertaisesti minkä tahansa tienvarsi motellin ja se ei ole kuin pienen matkan päässä E70 autostradasta.

Mene Gardajärvelle ja ihastu ja nauti. Älä mene elokuussa. Et mahdu mukaan ja vietät aikasi jonottamassa joko ravintolaan, vessaan tai muuten vaan liikenteessä. Siellä on koko Italia ja muutama muukin. Usko pois.

Jos sen perinteisen suosituksen annan niin edullinen ja ystävällinen paikka on kyllä tämä Silvana Garni samoin aamiainen on hyvä. 

Gardalla on saatavilla skandinaavinen aamiainen. Etelämpänä Italiassa ei juurikaan.

Garda on helposti saavutettavissa. Jos haluaa hyvä kelit on syytä mennä juhannuksen jälkeen ja kuulemani mukaan syyskuun loppuun kelejä riittää. Tosiaan se elokuu ei ole vaihtoehto.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin

Jussi

BMW R1250GS ADVENTURE

 Gessu uudistui.

GSA pienessä San Pietro D´olban kylässä Italiassa 2019

Bemari esitteli 2019 kaudelle päivitetyn version iankaikkisesta GS mallista. Kuten tapoihin on kuulunut jo pitkään on malleja kaksi GS ja GS Adventure. Aika moni on sitä mieltä, että ainoa ero on tankin koko, mutta kyllä pyöriä erottaa moni muukin. Tosin sanomattakin on selvää, että suurin osa samaa kamaa.

GSA San Vito di Cadore, Italia

Aikaisempi pyöräni oli käytettynä hankittu 2015 mallin GSA ja ajelin sillä tyytyväisenä noin 40tkm. Sitten tuli tämä 2019 alkuvuosi ja bongasin tuon uudistetun mallin messuilla. HP versio vei sydämen ja pari kuukautta siinä taistelin vastaan, kunnes kaupat oli tehty Vaasan Käyttöautossa 26.4.2019.

Sittemmin on kaksi ajokautta alla tuolla pelillä. Se on Gessu semmonen jokapaikan höylä. Sillä luonaa vähän kaikki hommat. Radalla kyyti tuntuu piisaavan kiusaamaan vähän kyykkyjäkin ja luistokytkin antaa armoa hienosti. Vaimon kanssa reilut parin viikon turnaukset pitkin eurooppaa Montenegroon saakka kaikkine tavaroineen luonaa nekin. Reipasvauhtiset sorasurautuksetkin menee ja niistä ihan nauttii, kunhan renkaat soveltuu edes vähän.

Vanhaan verrattuna ajotuntuma ei ole juurikaan muuttunut. Se on hyvä asia. Moottori on puhdikkaampi, tosin voimaa oli ihan hyvin edellisessäkin mallissa. Isoimpina muutoksina muuttuva venttiilin ajoitus, tft-mittaristo ja liitettävyys kaikkeen. Lisäksi kaarre-ABS, mäkilähtöavustin ja hätäpuhelu. 

Kännykän sovelluksen kautta näytössä peilautuva navigointi ym. ym...

Niin kai se on, että kun valmiiksi hyvää parantaa, on askeleet pieniä. Sanoisin, että kaiken digitaalisen höttön alla on edelleen todella pätevä ja pystyvä moottoripyörä. Loistava ja luotettava matkakumppani. On se myös omaan silmään teknisellä tavalla todella hyvän näköinen.

GSA Pesämäen radalla 2020

Mainosmiehet myyvät näitä 260kg painavia norsuja kuvilla, joissa pyörä keulii yli jokien tai hyppää juuri maastossa. No sama pätee kaikkeen muuhunkin markkinointiin, jollain on erotuttava ja luotava mielikuvia ja ruokittava haaveita. Jos sinne kunnon maastoon halajat, on minun suositus n. 100kg 1-sylinterinen enska. Mutta soralla ja metsäautotiellä GS menee hienosti ja pyörässä on kyllä ominaisuuksia reippaaseen endurohenkiseen menoon. 

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa..

Rengastuksia voi jokainen miettiä omien tarpeiden mukaan. Pakko sanoa, että nyt markkinoilla on enemmän hyviä renkaita kuin koskaan ennen. Tämä lienee seurausta siitä yksinkertaisesta faktasta, että näitä adv-pyöriä myydään nykyään paljon. Itse olen todella tykästynyt Pirellin Rallye STR malliin. STR tarjoaa melko hyvää pitoa soralla ja sillä pärjää hyvin myös assulla. Ja huom. se ei huuda kuten moni muu vähän karkeampi kummi. Toinen vähän krouvimpi gummi mistä olen GSA:ssa tykännyt on Mitaksen E-07 + Dakar. Mitas on selkeästi aliohjaavampi/hitaampi assulla, mutta metsäautotiellä ja soralla pelaa hienosti. Ensiasennusrenkaana oli alla Michelinin Anakee Adventure, uusi kummi. Tykkäsin myös siitä todella paljon. Se tarjoaa hyvää pitoa ja ennen kaikkea kestää kulutusta. Ehkä pieni miinus äänekkyydelle, mutta kaikkea ei voi samaan pakettiin laittaa.

Mitas E-07+ Dakar etunen

Ja kuten arvata saattaa näihin on saatavana lisävarusteita vähintäänkin riittävästi. Itse olen asennellut mm. vähän lisävaloja, lisäsuojaa käsille, työkaluboksin, valonsuojaa, jarrusylintereiden suojaa... että sillä lailla..

Nyt sitten 2021 vuodelle tuli nuo Gelände und Sport 40v juhlamallit. Sieltä sitä omaa suosikkia valkkaamaan.. linkki: GSA 2021

Moikka!

Kiitos, että luet blogiani

Jussi