Passo dello Stelvio

Passo dello Stelvio
Ekaa kertaa Stelviolla 2012

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Gardajärvi pohjois-Italian helmiä

Gardajärvi kuin jalokivi
Lago di Garda, Italia

Päädyttiin ensimmäisellä euroopan tourilla prätkien kanssa Gardalle ei nyt vahingossa, mutta kuitenkin vähän sillä lailla takki auki meiningillä. Muistan sen ensimmäisen yön Riva del Gardan jossain halvassa turisti hotellissa. Tunnelma oli vähän outo ja hotelli lähes tyhjä. Oli kesäkuu 2011. Olimme etuajassa ennen varsinaista euroopan lomakautta. Vettäkin satoi isällisesti ja kaveripariskunnan kanssa lähinnä keskityttiin etsimään auki olevaa ravintolaa illallista varten. Järveä ei nähty, koska oli pimeää. Ruokaa saatiin ja yömyssytkin hotellilla, Camparia tietenkin.
Kapeaa vuoripolkua matkalla järvelle. En suosittele pimeässä.

Aamu koitti ja jostain syystä päätettiin viettää toinen yö järven äärellä, kun täällä nyt kerran ollaan. Ajeltiin siskoni suosituksesta Limoneen ja sieltä napattiin aivan järven rannassa oleva hotelli. Nyt osui kultasuoneen ja aurinkokin oli alkanut paistaa. Vietettiin aikaa ja vuokrattiin vene, koska kuka muka on veneillyt Gardalla? No nyt me sitten oltaisiin. Paljon kaikkea nähtävää ja erityisen hieno tunnelma. 
Tämä oli siis heikon alun jälkeen kuitenkin rakkautta ensi silmäyksellä. 
Happy days, GSA 2015 ja omistajansa.

Sittemmin olemme paikan päällä käyneet myös Sirmionessa, Malcesinessä ja uudelleen Limonessa useampia kertoja. Jos nyt joku pitää nostaa niin kyllä se on Limone. Nämähän siis menevät niin, että Riva del Garda on järven pohjoispäässä ja Sirmione on sellainen viehkeä niemenkärki aivan järven eteläpäässä. Limone ja Tremosine ovat länsirannalla ja Malcesine itärannalla. Allora.
Tremosinesta on hyvät näkymät ja rauhallista.

Tapahtui tosielämässä. Istuimme alkuiltaa kaverin kanssa rantabaarissa hotellilla. Joimme oluet. Hotellin baarimikko kysyi, että ovatko ne Suzuki Hayabusat teidän, kun niissä on FIN-kilvet? Ja, että olemmeko todella tulleet pohjolasta saakka niillä pyörillä tänne. Ja, että hän r a k a s t a a Hayabusaa ja haluaisi joskus sellaisen itselleen. No kerroimme taustat ja juttua riitti. Sitten herra baarimikko meni tekemään töitään. Tilasin meille yhdet grappat, koska näinhän se on Italiassa tehtävä. Joimme ne jatkoimme keskenämme tarinointia, vaimotkin liittyivät seuraan. Sitten mr. baarimikko saapui uudelleen ja hänellä oli prikassa kolme erilaista grappaa meille molemmille, siis kuusi napsua yhteensä. Me siinä vähän ihmeteltiin, että kun emme ole mitään tilanneet, niin vastaus kuului: koska busalla Suomesta, niin he tarjoavat nämä erilaiset grappat. Sillä olihan nämä kolme jaloa juomaa kaikki erilaisia keskenään ja niitä tulisi meidän maistaa. He tarjoavat. Viereisestä pöydästä kuului saksalaisella aksentilla: if you drink those you´ll be dead tomorrow. Herrasmies germaaniasta kantoi huolta. No vastasin, että ei hätää me olemme suomalaisia ja juomat katosivat kurkkuun kuten vain kuuluu.. Mukavia muistoja. Ja arvata saattaa, päädyimme olemaan paikallaan vielä yhden yön.
Kylänraittia



Gardan ympäristö tarjoaa mukavia ajettavia teitä paljonkin  motoristille. Voisi kai sanoa, että jos pohjoisesta paikkaa lähestyy niin kannattaa viimeistään Trentosta lähteä autostradalta pois ja ajella pienempiä teitä. Ihan pienille teille ei kannata mennä ainakaan pimeällä ja ainakaan tummalla visiirillä. Oli huono kokemus ja omaa huonoa suunnittelua.
Garda on myös hyvä stopover-paikka, jos ohittaa itä-länsi suunnassa. Sirmione voittaa tuhatkertaisesti minkä tahansa tienvarsi motellin ja se ei ole kuin pienen matkan päässä E70 autostradasta.

Mene Gardajärvelle ja ihastu ja nauti. Älä mene elokuussa. Et mahdu mukaan ja vietät aikasi jonottamassa joko ravintolaan, vessaan tai muuten vaan liikenteessä. Siellä on koko Italia ja muutama muukin. Usko pois.

Jos sen perinteisen suosituksen annan niin edullinen ja ystävällinen paikka on kyllä tämä Silvana Garni samoin aamiainen on hyvä. 
Gardalla on saatavilla skandinaavinen aamiainen. Etelämpänä Italiassa ei juurikaan.


Garda on helposti saavutettavissa. Jos haluaa hyvä kelit on syytä mennä juhannuksen jälkeen ja kuulemani mukaan syyskuun loppuun kelejä riittää. Tosiaan se elokuu ei ole vaihtoehto.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin

Jussi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti