Harrasta tässä.. ja nyt. Heinäkuussa -21

Pidä pää pinnalla ja hengitä.

On the road

Kaija Koo laulaa radiossa " jos sä meet ja jos sä tuut mä tuun sun kanssas" "Vain sydän tietää.."

Luova tauko on blogin osalta näköjään ohi. Mukavaa, että olet siinä lukemassa tätä. 

On ollut kesä -21 ja syksy -21 ja nyt on ihan uusi vuosi -22. On ollut ihan hyvää aikaa. Kukaan läheinen ei ole vakavasti sairastunut ja arki on rullannut sitä yhtä ja samaa. Sekin on ihan hyvä. 

Mattaharmaa. Se on välillä ollut tunne. Tasaista. Tavallista. 

Kilpisjärvi, värikuva.

Viimeksi kirjoittelin keväällä, kun kevätpurot solisi ja aurinko oli takaisin talven jälkeen. Tuntui hyvältä ja voimakkaalta. Vähän toiveikkaaltakin. Oli matkasuunnitelmia ulkomaille moottoripyörällä vihdoinkin taas.

Ei menty ulkomaille, mutta mentiin sitten kotimaassa. Ei ole sama, ei tunnu. Tuntuu sillälailla vähän vajaalta ja mattaharmaalta. Mennäänkö Mäntsälään vai merialpeille? Onko Suomussalmi uusi Stelvio? Otetaanko pullo punkkua Pugliasta vai tarjouksesta S-etukortilla Amarillosta? Perniössä vai Bellunossa? Come sta? Siis Suomi, tämä rakas kotimaa, on kaunis ja tarjoaa vaikka ja mitä, mutta..

Mutta jos ei lähde, ei voi palata. Se kai se juttu on.

Kerättiin heinäkuussa siis itsemme ja ajatuksemme. Pettymystä ei oikein päässyt piiloon ja harmittikin jälleen perutut ulkomaan laivat ja muutamat muut varaukset. Ei me kyllä kovin kauan ikänä hillota negatiivissa ajatuksissa, vaan tilanne todetaan ja tehdään se mitä voidaan ja hymyssä suin. Lomakin olisi tulossa ja jotain kuitenkin voidaan tehdä kotimaassa. Kivaa sekin olisi. Oli se.

Varasin Saanan juuresta meille majoituksen pariksi yöksi. Muuten ei sitten mitään varauksia tehtykään etukäteen. Vähän mietittiin, että josko sitten Norjan puolelle kuitenkin pääsisi, mikä korona-tilanne sitten olisikaan juuri sillä hetkellä. Teinkin sitten varauksen Skjervoy:n hotelliin. Ajatus oli päästä paattiin ja näkemään luontoa myös veneestä käsin. 

Hymyä huuleen vaikka tulee!

Pyörä pakattiin ja matkaa tehtiin tottuneesti, sääkin suosi ja fiilis oli kohdillaan. Ajeltiin Ouluun yöksi. Sikäli muuta siinä ei ole, mutta ollaan löydetty sieltä varsin kelvollinen intialainen ravintola ja rajoituksista huolimatta saatiin pöytä ja päästiin nautiskelemaan mausteisesta ja maukkaasta sapuskasta. Lomallahan tässä ollaan. 

Matkaa jatkeltiin ja Gessu veti menemään. Päätettiin ajaa Ylläkselle, kun sopiva hotelli tarjous löytyi Lapland Hotelsilta. Ihan ok paikka ja erittäin hyvä keittiö ja myös ylenpalttinen aamiainen jäivät mieleen parhaiten. Huoneen parvekkeelta nostin dronen ylös ja näkymät aina Ylläsjärveä myöten oli kohdillaan. 

Matkajuhta Ylläksen hotellin parkissa

Lopulta sitten saavuttiin Saanan juureen Kilpisjärvelle. Sillä lailla se (siis joku on onnistunut) on aikanaan onnistuttu ryssimään tuo rajanveto tuolla kolkalla Suomea. Olisihan sen nyt voinut meillekin antaa muutaman vuonon ja vuoren. Niin oli makeat näkymät, kun saavuttiin. Sitä ei voinut olla vähän kateellisena ajattelematta, että kukas nämä rajavedot on aikanaan tänne vedellyt, kun suomeen saakka ei herkkua riittänyt. Ja toisaalta tämähän on saamelaisten lappia, ja meidän rajat on nyt lähinnä heidän mailleen aikoinaan vedettyjä viivoja.

Tilantunne pohjoisessa on valloittava

Hillalätty ja kahvi kodassa. Ai että.

Meni tosi hyvin ja kesä oli ollut lämmin, jopa ennätyshelteinen. Paitsi, että nyt oli 5 astetta plussan puolella ja tuuli sekä tietysti vähän satoi. Sellaista lapin tihkua. Oli vähän naurussa pitelemistä, kun piti ajoasun alusasua pitää, että sai oltua heinäkuisessa kesässä. Meitä ei oikeastaan haitannut, sillä ravintolan ruoka oli kelvollista, sieltä sai viiniä ja paikassa oli myös mukava ja lämmin lounge-tila missä oli aterian päälle mukava juoda kahvia(konjakkia) ja rauhoittua lomatunnelmiin. Oli se silti aika huvittavaa katsoa mm. paikalle teltoilla majoittautuneita Italialaisia. Lähes paniikinomaisia liikkeitä ja noitumista. Ei ilmeisesti oltu ihan varauduttu Suomen monipuoliseen kesään. Buongiorno vaan heillekin.

Hetken antoi tuuli periksi ja kopterilla uskalsi nousta. Kilpisjärven mahtava Saana.

Majapaikkana toimi Kilpisjärven Retkeilykeskus. Heille myös pikku plus merkki. Olin pyytänyt huoneeseen vaimolle pikku ylläripylläriksi pullon kylmää rosé:ta ja siellähän se oli kylmässä ja viinilasitkin löytyi. Paikka on ihan keidas keskellä karua luontoa.

No meillekin kävi varsin selväksi, ettei nyt Norjaan jäämeren rantaan ollut mitään asiaa. YR.no sovellus antoi kolme eri varoitusta Skjevoy:n alueelle maanvyörymästä ja mm. tulvista varoiteltiin ihan eri värisin kolmioin. Todettiin, että vaikka sinne päästäisiin, ei olisi mitään takeita siitä milloin päästäisiin takaisin. No go. Pikkaisen sekoitti suunnitelmia, mutta toisaalta ei mitään hätää. Ajeltiin sitten alas etelään muita reittejä. Käytiin mm. Levillä tankkaamassa ja piipahdettiin ylhäällä katselemassa maisemat. Nehän on hienot. 

Kun Lightroom lähtee käsistä, niin jälki on tämän näköistä.

Mainitsemisen arvoinen löytö oli Rokuan kansallispuisto ja sieltä löytyikin myös hotelli. Hotelli on ehkä vähän kuntoutuslaitoksen oloinen ja paikoin vaikuttaa ehkä enemmän avovankilalta kuin vapaa-ajan viettopaikalta. Siltikin ympäröivä luonto kyllä kuittaa kaiken tuon vähän neuvostoliittolaisen fiiliksen. Kylpyläkin on, pieni mutta kuitenkin. Ihan toimiva. Jos nyt jotain voisi toivoa hotellista niin ruokapuolelle pitäisi tehdä aika iso steppi eteenpäin, jotta menisi niin sanotusti "täydestä". Hinnoittelu on kuitenkin aivan samalla tasolla muiden hotelli-kylpylöiden kanssa. Henkilökunta on ystävällistä ja mahdollisuuksia olisi aika paljon parempaankin. 

Rokualla kuntoiltiin ja nautiskeltiin luonnosta. Tänne varmaan palattaisiin vielä.

Ajeltiin Rokualta kotiin ja todettiin, että kun on iso Gessu alla niin ei mikään säätila tai muukaan tunnu haittaavan menoa. Iso BMW on nyt ollut viisi kesää alla. Vaikea on kuvitella vaihtavansa johonkin toiseen pyörään. Tosin niitä toisia pyöriä voisi olla kyllä..

Kesäreissu vaimon kanssa oli valmis. On aika tärkeää saada sitä aikuisten leikkiaikaa sen oman puolison kanssa aina silloin tällöin. Tykkään.

3500km ja muutama itikka. Huippulaite.

Voi hyvin. Kiitos, kun luet (epäsäännöllisesti päivittyvää) blogiani.

Kotimaan katsaus - tosi on

Mistä täältä pääsee pois? Kysyi Kummeli tv:ssa aikoinaan..

Laitakari, Luvia

On kai tullut selväksi, että aika huonolta tai ainakin epävarmalta näyttää ulkomaan mp-reissut kesälle -21. Se kyllä vähän ahdistaa, pakko sanoa se ääneen. Me olemme tehneet ulkomaan reissuvarauksia ja suunnitelmia, siitä lähtökohdasta, että kaikki käy hyvin. Moni tutuista motoristeista jaksaa kannustaa, että Suomessa on paljon nähtävää ja, että kyllä kotimaa voittaa muut maat mennen tullen. Naah.. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että kotimaassa on paljon nähtävää ja, että rakas Suomi tarjoaa paljon myös motoristille. Kyse ei nyt ole siitä. Taudin nimi tässä kohtaa on matkakuume ja siihen ainoa lääke on mennä kauas, että näkee lähelle. Tähän ei ole rokotusta. Olen riskiryhmää.

Tarkoitus ei ole valittaa turhanpäiväistä. Maailmassa on monia maita missä tilanne on oikeasti todella heikko ja ihmisillä kaikki fokus on selviytymisessä. Siinä rinnalla ei motoristin matkakuume ole ehkä ihan määrämittainen asia aprikoitavaksi. Mutta toisaalta tämä minun oma blogini on nyt sitä motorisimia pullollaan niin kai tätä asiaa voin käsitellä ilman, että pitää kontekstia laajentaa ihan kaikkeen. Pysytään siis prätkäjätkän hiekkalaatikolla ja sillä siisti.

Kausi avattu

Kausi aukesi 28.2, kun kelit täällä Satakunnassa antoivat myöden. Koskaan ennen en ole avannut kautta helmikuussa. Sen jälkeen tietysti luntakin tuli, mutta joka tapauksessa kausi oli avattu. Kyllähän se tuntuu aina talven jälkeen mahtavalta päästä taas oman prätkän selkään ja aistimaan maailmaa kaikilla sensoreilla. Oli sitä taas odotettu. Mitään merkillistä ei luonnollisesti ajamisen taholta ole tähän mennessä juuri ehtinyt tapahtua. Myös mr. 2.0 avasi oman kautensa ja Gilera saa taas käskyä :-)

Muistatko kun itse olit 15v. ja mopo alla?

Eka tuhat kilsaa on tullut tälle kaudelle täyteen ihan ns. lähiajossa. Sen siitä saa, kun antaa itselleen luvan päästellä menemään talven jälkeen. Tuntuu hyvältä ja rauhoittavalta. Pääsee tekemään sitä mikä on itselle ehkä se tärkein harrastus ja tapa rentoutua.

Satama, Ryssäntorni, Pori

Näin keväällä, kun maasto on vielä talven jälkeen karua ja kukinnot antavat odottaa itseään, on makeaa päästellä menemään metsäautoteillä. Joet melkein tulvivat ja luonto on siirtymässä kaudesta toiseen. On isommallakin matkaenskalla paikka nautiskella luonnon näytelmästä ja jäiden muuntumisesta vedeksi. Tämä kai on sitä parasta paikallista. 

Nautiskellaan me prätkistämme ja luonnosta. Pidetään mieli positiivisena. Motoristit moikkaa aina. Muistetaan pitää kortti taskussa ja itsemme poissa tilastoista. 

Kai voisi Mauno Koiviston ajatuksella painaa eteenpäin. "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin" 

Kiitos, että luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

San Vito di Cadore - Pohjois-Italian helmiä vol. 2.

Italiassa.

Tähän näkymään en minä kyllästy

Vuoren seinään paistuu punainen ilta-aurinko. 

Alhaalta kadulta kuuluu nopeatempoista puheensorinaa ja 2-tahti vespaan kimakka ääni. Olen Italiassa ja olo on taas levollinen.

Taasen kerran matkalla oltiin ja päädyimme lähelle Cortina d´Ampezzoa olevaan kylään. Paikan nimi on San Vito di Cadore ja sieltä on matkaa Cortinaan noin vartin ajo. Tähän pieneen kylään päädyttiin kahdesta syystä. Hotelli minkä löysimme oli hotellin lisäksi konditoria ja heiltä löytyi myös Olympiahistoriaa Cortinan kisoista 1956. Toinen syy oli sijainti. Pieni kylä vuorten syleilyssä ja kuitenkin riittävästi palveluita parin yön viipymiseen.

Gessu parkissa ja me viilentymässä

San Vito di Cadoressa ei sinällään ole mitään merkillistä nähtävää tai muutakaan ihmeellistä. Se on pieni yhteisö Bellunon kunnassa Veneton alueella. Hotelli sen sijaan missä viivyimme oli herran jestas sentään melkoinen paikka. Kurkkaa tästä Hotelli, ja jos joskus mahdollista poiketa, niin sano itsellesi kyllä.

Aamiaisen jälkeen jaksaa pitkälle ennen lounasta.

Motoristi-minä on näissä paikoissa, koska reitit ja tiet. Koska missään muualla en ole päässyt nauttimaan ajamisesta samalla tavalla, kuin esimerkiksi dolomiittisilla Alpeilla. Jos haluat niin voit linkistä Web cam Passo Giaulle kurkata lähialueen maisemat. Varoitus taasen, saattaa aiheuttaa vaarallisen määrän matkakuumetta ja rahanmenoa.

Passo Falzarego, tarjoaa ajettavaa hyväkuntoista tietä ja on helppo. Matkan varrella on mahdollisuuksia lounastaa ylhäällä ja pysähdellä kahville siellä täällä. Erittäin iso suositus. Menee tämäkin hyvin millä tahansa matkapyörällä tai kyykyllä, kuten oikeastaan kaikki ns. nimi passot. Asia muuttuu, kun mennään vanhoille postiteille tai muuten pois päällysteeltä. Silloin on syytä tietää mitä on tekemässä ja valmistautua etukäteen.

Passo Giau sen sijaan jostain syystä vähän vähemmällä liikenteellä oleva mahtava ajettava missä pääsee 2555m korkeuteen saakka. Tämä tuo sitten takaisin Cortinaan, jos nämä passot ajaa myötäpäivään San Vitosta käsin.

Me tykätään pysähdellä katselemaan luontoa. 

Möllöttämisestä ja menemisestä.

Sitä vaan meinaan, että kyllä kannattaa rohkaista mielensä ja mennä. Aina kannattaa mennä. Sen on saanut huomata tässä vuosien varrella, että harvoin jos milloinkaan on tullut jälkikäteen harmiteltua jotain koukkua matkalla. Sitä, kun ainakin meikäläisen usein reissun päällä tulee mietittyä, että kannattaako jonnekin poiketa ja käydä katsomassa joku eri reitti. Kyllä kannattaa. Seikkailu virkistää. 

Joskus homma haukkaa vähän sitä itseään, mutta niistäkin reissuista on jäänyt sitten mukavat muistot. Kerran oltiin Varsovassa ja sielläkin meinattiin jättää menemättä yhteen kuppilaan. No mentiin. Sitä perua on hyvä ystävyys erään puolalaisen herran kanssa edelleen voimissaan. Silloinkin kannatti. 

Näistä nauttii

Toiset viisaat miettii just nyt tätä kirjoittaessani Arkadianmäellä liikkumiskieltoja tai kieltojen estämisiä. Niitä ja näitä. Tuntuu, ettei iso kuva ole oikein kenelläkään räpylässä. Vain aidolla yhteistyöllä tämä maa on ennenkin mennyt karikoista läpi, niin kai meidän nytkin pitäisi. Ensi kesän reissuja on vähän suunniteltu ja se suunnittelukin on tuonut hyvää tuuletusta päähän. 

Suunnittele sinäkin, joskus vielä päästään. 

Pakko.

Voi hyvin.

Kiitos kun luet blogiani.

Jussi

Grossglockner, Itävalta

Itävallan "the place to visit" motoristille. Hochalpenstraße.

Grüß Gott vaan sullekin, mietin mielessäni tajutessani, että jälleen kerran matka ylös huipulle jäisi tekemättä. Samaan aikaan oli niin hauskaa, että naurettiin vedet silmissä. Vettä satoi alhaalla laaksossa ja lunta ylhäällä vuorella, kuinkas muutenkaan.

Itävallasta on aikanaan aika kauan sitten meidän alppi-retket alkaneet. Se on varmaankin juuri siksi jotenkin erityisasemassa ja sinne on palattu monen monta kertaa moottoripyörämatkoillamme. Minä olen siellä myös työmatkoilla ollut, mutta se nyt on sitten ihan eri stooria se. Itävalta on meille ollut se aivan ensimmäinen kosketus alppiteihin ja niihin huikaiseviin maisemiin. Muistan hyvin sen tunteen, kun etelä-Saksa jäi taakse ja alpit alkoivat todella näkymään. Tunne oli ensimmäisellä kerralla huikaiseva ja varmaankin sitä kuuluisaa rakkautta ensi silmäyksellä. Niin ihmeelliseltä nuo vuoret luonnossa näyttivät. Aluksi oli ehkä vähän pelon sekainen kunnioituskin mielenpäällä. Tuonneko prätkällä? Minäkö?

Itävalta tarjoaa motoristille lähes kaiken mahdollisen, mitä voi toivoa. Tämä nyt on vähän kieli poskessa sanottu, mistä minä tiedän mitä muut motoristit toivovat? En tiedäkään, mutta ajatus perustuu lähinnä siihen, miten paljon prätkiä voi kesäaikaan Itävallassa nähdä. No sekin, että mikä on paljon on niin kovin suhteellista. Minä katson asiaa täältä suomalaisen motoristin visiirin takaa ja nuijin päätöksen pöytään, paljon on!

Tiemaksuja ja tulleja. Vignettejä.

Me olemme olleet Itävallassa varmaankin ainakin kymmenellä eri reissulla. Maassa viehättää ehkä kauniin luonnon lisäksi se, että kaikki toimii. Toimii paremmin kuin monessa muussa maassa. Toimii paremmin, kuin Suomessa. Jopa ulkomaalaiselle. Se hämmästytti. 

Voin kertoa lyhyesti. "Ääni muutettu", kerran jouduttiin käyttämään lääkäripalveluita matkalla Itävallassa. Homma meni jotakuin näin. Majatalon isäntä oli pyynnöstäni varannut ajan pikkukaupungin lääkärille seuraavalle aamulle. Kohteessa aamulla: "Hei, onko teillä eu-kelakorttia?" - "Hei, on meillä" -" Hienoa, voisitko mennä antamaan labranäytteen nyt heti" - "Oho, nopeaa, kyllä voin"... noin kuusi minuuttia myöhemmin.. -"Lääkäri on nyt valmis ottamaan vastaan". - "Oho, ok eh.. kiitos" Lääkäristä tultiin ulos noin seitsemän minuuttia myöhemmin. Lääkäri totesi homman. Antoi käteen lääkkeet ja ohjeet ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Lasku meni suoraan Suomeen Kelalle. Ei siis edes apteekkia pitänyt alkaa etsiä. Ei maksanut mitään. Kesti yhteensä n. 18,48 minuuttia.. Siitä mallia, mietippä omalle kohalles. Meillä matka jatkui ja oireet oli poissa. Grüß Gott.

Grossglockner on paikka missä vuorista kiinnostunut ja mutkateistä nauttiva motoristi haluaa käydä. Paikka on varsinainen turistirysä, eikä sitä pidä säikähtää. Niin kauniit vuoret ja ikijää kiinnostavat aika montaa meistä. Se ei varsinaisesti ole myöskään mikään ongelma. Tie perille on hyvä ja harva siellä haluaa vetää "polvi maassa" vaan pää pyörii maisemia ja seuraavaa mutkaa katsellessa. Tällä kohtaa Alppeja vuoret ovat teräviä muodoltaan ja varsinkin aamu- ja iltaauringossa, kun valo nousee tai laskee vuorien rinteitä pitkin ne ovat kauneimmillaan. Minussa asuva harrastelija-valokuvaaja on näistä valoista aivan innoissaan joka ikinen kerta. Useamman kerran olen noussut ylös ennen kukonlaulua valokuvaamaan luontoa ja vuoria juurikin tuon maagisen aamun valon vuoksi. No aamujen valo on joka paikassa hieno, mutta kai tuo ympäristö saa sykettä ylös sitten vielä enemmän. 

Valo.

Tutustu tästä Hochalpenstraße sivustoon. Varoitus kuitenkin, saattaa aiheuttaa sekavia matkakuumeen omaisia tunteita ja kaukokaipuuta sekä rahanmenoa..

Itävalta on sinällään muutenkin mainio paikka ajella moottoripyörää. Jos haluaa edetä nopeasti, löytyy siihen erinomaiset moottoritiet. Kunhan muistaa maksaa vigneten, niin muuten ei juuri tarvitse kuvetta kaivaa. Joitakin tunneleita on, missä peritään erikseen maksua ja mm. Brennerön sola maksaa erikseen. Minusta nämä maksut on helppo ymmärtää, kun paikan päällä katselee sitä minkä ponnistuksen niiden rakentaminen on vaatinut. Ja onhan se ihan oikein ottaa turistiltakin pieni maksu, jos näitä heidän teitä haluaa käyttää. Laitan tähän linkin, mistä aika hyvin pystyy katselemaan eri maksuja pitkin eurooppaa. Maksut Esimerkkinä vaikkapa Itävallan 10 päivän mp-vignette 5,5€ tai Sveitsin 40€, mikä pitää maksaa vaikka ajaisit yhden päivän. Maassa maan tavalla.. 

Osta se vignette.

Jotkuthan tekevät ihan taidetta siitä, miten näitä maksuja voi reittisunnittelulla kiertää. Useinhan parhaat ajopätkät todellakaan eivät ole näillä moottoriteillä, mutta joskus matkaa pitää tehdä hyvällä keskituntinopeudella ja silloin sen muutaman euron maksaa mielellään. Mutkapätkää ja passoteitä löytyy maasta uskomaton määrä. Niistä muista sitten joskus toisten.

Siellä se tie vie Grossglocknerille

Takaisin Grossglocknerille. Luonto määrää, sen saa motoristi huomata aina silloin tällöin. Me olemme huomanneet ja saaneet osamme, uskoisin. Taisi olla kolmas tai neljäs yritys, kunnes me onnistuimme pääsemään ylös vuorelle. Aina muuten oli keliolosuhde muuttunut viime hetkellä huonoksi ja setämies vuoren alla laaksossa laskee puomin alas ja toitottaa vain Schnee Schnee.. Eli lunta tulee eivätkä he päästä motoristeja eteenpäin. 

Minä itte ihan alppipäissäni eräällä reissulla Grossglocknerilla.

Tämä on värikuva. Ikijää.

Alhaalla ei tiedä mikä ylhäällä odottaa. Punainen palaa

Tässä voisi kokemuksesta sanoa, että Itävallan alpit ovat motoristille parhaimmillaan heinäkuun ja lokakuun välillä. Esimerkiksi kesäkuun alku on hyvin usein erittäin epävaikaista aikaa säiden suhteen ja vettä tulee paljon tai tosi paljon. Vuorilla ei juuri ole näkemistä, silloin kun sää on huono. En nyt tiedä onko se niin vaarallista huonossa säässä järki päässä ajettuna, mutta idea on kateissa, kun maisemat eivät näy ja mutkat pitää ottaa erityisellä varovaisuudella. On kokemusta tästäkin. Grossglockenerilla on hyvä mahdollisuus syödä vaikka lounas ravintolassa ja lähettää postikortti kavereille. Turreja varten on krääsää vähintäänkin tarpeeksi ja motoristeille niitä iankaikkisia tarroja. Kiva mesta ja olemme sittemmin käyneet vuorella montakin kertaa, ihan vain vaikka lounaalla ja sitten tultu takaisin alppimajoitukseemme. Siitä tulee helposti muutaman tunnin keikka ja teihin ei kyllä pääse kyllästymään.

Edelleen liputan tämän Iselsbergerhofin  nimeen. Perinteistä. Yksinkertaista. Ystävällistä. Itävaltalaista. Mp:n pesu ja huoltomahdollisuus. Apua jos haluaa. Loistava sijainti alppimotoristille. Alhaalla Lienzissä osaavaa mp-huoltoa ja rengaspalvelua. ym... En ole kaupalllisessa yhteistyössä, mutta tykätään ja meille paikka on kuin kesämökki Itävallan alpeilla. Sano Jussilta terveisiä Seppille, jos menet käymään.

Moottoripyöräily on tunnetta. Itävallan alpeilla tunnetta on ja paljon. Paljon on tässä asiassa hyvä.

Kiitos, että luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

Ciao Bella, Italiassa moottoripyörällä

Buongiorno tutti!

Terassin näkymä ja aamupala maistui.

Kysyin illallisen aluksi viinilistaa ja sain vastaukseksi vähän hämmentyneen katseen ja vastauksen: I'm a somelier.

Tästä sentään sai itse valita. Grappa ja espresso. Toimii.

Italian Alpit jaksavat yllättää. Voit olla todella pienessä kylässä ja kun astut ravintolaan, on meininki aivan käsittämättömän hyvätasoista.

Eräällä matkalla olimme ajelleet Italiassa jo parit päivät ja nyt olimme valinneet kohteeksi pienen kylän, Révo nimeltään. Reissun tässä vaiheessa olimme mystisesti alkaneet kiinnostua vähän tasokkaammasta majoituksesta ja ravintolasta. Olimme vetäneet muutamat tuhannet kilometrit aika budjetti-tasolla ja ihan joka majoitus ei ollut ollut sitä kuuminta hottia.

Jotenkin sitä on itselleen helppo perustella lisämukavuuksia ja helpotuksia. Tasoa voi nostaa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa lukee jotain ihan muuta. Esimerkkejä hyvistä perusteista ovat; lomallahan tässä ollaan ja vaikka; kerran se vain kirpaisee tai vaikka; onhan tätä lomaa nyt odotettu. Eli siis itsensä huijaamisen aakkoset on helppo käyttää ja näin mekin päädyimme jonnekin minne ei alun perin pitänyt. Sanottakoon nyt vielä, että joillekin tämä meidän tason nosto on ihan normaalia toimintaa ja majoitustasoa.

Madonna di Campiglio

Meillä siis oli reissua takana jo aika hyvä pätkä ja ajelimme tässä kohtaa takaisin kotiinpäin Montenegrosta ja Kroatiasta. Hullujen helteiden jälkeen raikas ja puhdas alppi-ilma tuntui aivan erinomaisen miellyttävältä ja mutkiin rakastuneena motoristina olin intoa piukassa. 

Tullessa ylöspäin Trenton kohdalla pysähdyimme kahdesta syystä. Ensinnäkin olin varannut pyörälle huollon Trenton BMW:ltä ja mm. takajarrupalat olisi vaihdettava. Toiseksi vettä tuli alppisolassa sen verran, että muu liikenne pysähtyi ja me kahlasimme GSA:lla kahtakymppiä moottoritien sivussa eteenpäin. Eli olimme uitettuja koiria ja pieni hengähdys olisi paikallaan. Huollon aikana sää onneksi parani ja meille tarjottiin kahvia huoltoliikkeessä. 

Allora. Tutto bene. GSA huollettu.

Lyhyehkön siirtymän jälkeen, huolletulla pyörällä, saavuimme sitten viiniviljelmille ja tiet alkoivat pienentyä ja maisemat paranivat jatkuvasti. Olimme siis aivan pohjois-Italiassa lähellä Itävallan rajaa. Kun kotisuomessa on riittävästi ajanut rantatietä pohjoiseen ja takaisin, osaa kyllä arvostaa näitä Italian maisemia. Mutkaa mutkan perään ja mahtavia korkeuseroja, maisema on kuin siitä kuuluisasta postikortista ja kesän voimakkaat tuoksut tulevat kypärän sisään. Tämä tuntuu hyvältä ja voin vieläkin muistaa nuo tuoksut, kun pitkin viiniviljelmiä risteileviä teitä ajoimme. 

Pohjois-Italia

Saavuimme hotellille, missä yövyimme kaksi yötä. Pyörä saatiin purkamisen jälkeen hotellin alla sijaitsevaan pieneen autotalliin. Tämä oli ihan ok, mutta liuska oli niin jyrkkä, että en usko sellaista pystykallistuskulmaa ennen tavoittaneeni, edes keulimalla..

Hotelli itsessään oli mitä mainioin. Kaunis alppitalo, missä kaikki oli tehty puusta. Huone oli tiptop ja erityisesti ravintola veti vertoja taas mille tahansa huippuravintolalle. Sen huomasi, kun ilta saapui ja olimme jo istuneet pöytäämme. Jostain saapui paikalla pari Ferraria ja muita herraskaisia autoja, kuljettajat harmaine hiuksineen istuivat illallisille puolisoineen.

Menin sitten todellakin kyselemään sitä viinilistaa, kun en sitä mistään löytänyt. Va bene. Pienen jäykistelyn jälkeen pääsimme samalle aaltopituudelle ja herra somelier sitten valitsi erinomaisen valkoviinin ateriamme kylkeen. Ja lopulta erinomaisen illallisen jälkeen menimme pienelle iltakävelylle ja sen jälkeen onnellisina nukkumaan. Hotelli Tästä linkistä

Satunnaisen matkailijan huomioina: se on sinällään melkoisen arvostettava ja haastava ammatti tuo somelierin homma. Kaikki asiakkaat odottavat täydellistä onnistumista juuri heidän kohdallaan. Keskinkertaisuuteen ja tai epäonnistumiseen ei ole varaa. Miten sitä voikaan tuntea viinit niin hyvin. Arvostan ja jatkan omaa rooliani asiakkaana.

Tuo ruskealla alustalla oleva teksti kannattaa Italian alpeilla motoristin noteerata. 

Ajoreitit olivat mukavia ja tarjosivat mitä mainiointa moottoripyöräilyä. Funtsittiin sitäkin, että jos esimerkiksi tuolta hotellista lähtee prätkällä mihin tahansa, on reitti ajamisen kannalta aivan timanttia ja loistavaa tietä. Samaa ei aina voi sanoa kotohärmässä.

Sitä, kun pääsee kurvailemaan esimerkiksi passo Tonalea ja suuntaamaan sieltä päivä kaffeelle Madonna di Campiglioon niin voi tuntea miten prätkä vie ja vie eteenpäin. Siellä olen minä onnellinen motoristi. Olen alppifani ja nautin suunnattomasti alpeilla moottoripyöräilystä. 

Täällä pulssi tasaantuu.

Mutta. Kyllä niissä alpeissa on jotain muutakin mikä minua viehättää ja vetää puoleensa aina vain uudelleen. En kylläkään tiedä, että mikä se on mutta jotenkin sitä on pää selvempi korkealla vuoristossa. Tuntuu, että ajatus kulkee ja olo on rauhallinen ja levollinen. Tiedä sitten mikä mitäkin on, mutta jahka tämä pandemia taas joskus laantuu ja rajat aukeaa, olen jo menossa..

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Tien päällä

 

Lapin rauhaa

Tien päällä taas (silloin). 

Tässä nyt joulun alla on tietysti joulun vastaanottaminen mielessä, mutta näköjään myös kesän prätkä-hommat pyörivät mielessä. Edellisen kesän ajot jäivät minulla vähän alle 20tkm kokonaisuudessaan. Tuntui, ettei oikein minnekään voi mennä eikä reissaaminen onnistu. Väärin tunnettu. Olihan siinä kesässä aika monta hyvää prätkähetkeä ja tien päälläkin oltiin.

Kevään ajot kohdistuivat lähinnä kahteen pääkohtaan. Koulutusten vetämiseen omalle kerholle sekä omien taitojen treenaamiseen mp:llä. Läksimme nimittäin mukaan SMOK Ry:n hankkeeseen, jossa synnytetään yksi uusi sertifioitu koulutttaja-koulutus lisää maailmaan. Tämä oli mielenkiintoista hommaa oman harrastuksen ympärillä. Pätevöityminen piti sisällään mm. omia ajonäyttöjä, opetusnäyttöjä sekä kirjallisen kokeen. Sitten lopputulemana oli, että oltiin muuten maailman ensimmäiset SMOK Ohjaajat tällä pallolla. Hienot todistukset luovutettiin kesäkuun kokouksen yhteydessä Räyskälässä. Onnistuminen tuntuu keskimäärin ihan hyvältä. Vähän kieli poskessa, mutta kumminkin. Ei oppi ojaan kaatanut nytkään ja ihan hyvää tekemistä.

Juhannuksena tehtiin mp-retki vaimon kanssa Porvooseen. Länsi-rannikolta, kun ajelee Porvooseen kaikenmaailman pikkukyläteitä hämeen tuolla puolen niin näkee kappaleen kauneinta Suomea. Voisin vaikka antaa kaffepaikka vihjeen, poikkea Puutikkalan kyläpuodin kaffeella. On tunnelma vähän eri, kuin ABC:n linjalounaalla ylikypsän lohimuhjun kanssa. 

Puutikkalan putiikilla tauko

Porvoo on Porvoo ja poikkeusajan menettelyt huomioiden olla möllötettiin rannassa. Käveltiin pitkin poikin vanhaa kaupunkia ja (onneksi) olin tehnyt pöytävarauksen ajoissa, niin päästiin illallisellekin varsin mukavaan paikkaan kanalin kylkeen. Ruoka oli kelvollista, sää mitä mainioin ja keskikesän juhlatunnelma pääsi edes vähän valloilleen poikkeusajasta huolimatta. 

Juhannuspäivä valkeni aurinkoisena ja mainion aamupalan jälkeen suunnattiin Gessulla tien päälle ja kohti Vanajalinnaa. Sitä ennen kuitenkin poikettiin etelänlomalla Suur-Pellingin saarella. Lauttamatkan vaatii, että pääsee, mutta kannattaa käydä. Me tykättiin. 

Sitten sinne Vanajaan. Siellä oli joku über-tarjous ja maltoimme tehdä varauksen. Paikkahan on mitä hienoin ja miljöö huokui arvokkuutta. Erityinen maininta menee paikan keittiömestarille ja palvelulle. Molemmat olivat ihan maailmanluokkaa, tuntui ihan asiakkaalta. Jos pelaisi golffia niin näytti puitteet olevan ihan kertakaikkiaan viimeisen päälle. Olipa ainakin mainoksen mukaan European Tourkin pelattu noilla väylillä. En epäile. 

Vanajalinnan pihalla

Heinäkuun lopulla alkoi vihdoin kauan odotettu ja ehkä ansaittukin kesäloma. Olen joskus ennenkin aloittanut oman lomani ajamalla heti kättelyssä rautaperseajon. Niin nytkin. Sattui nimittäin niin sopivasti, että IBA Finlandin superviikonloppu oli samaan aikaan ja meiltä kerholta lähti isohko kimppa-ajo suoritukseen ja minä mukana. Olin lupautunut vetämään toisen ryhmän. Oli hieno ajo. Oli ensikertalaisiakin mukana ja kaikki pääsivät ajon maaliin, vaikka vähän tekniikkamurhetta parissa pyörässä olikin. Omasta pyörästä ei sanottavasti ole sanomista. BMW R1250GS Adventure on sen luokan laite, että oli homma mikä tahansa, taitaa kuskin ominaisuudet loppua ennen pyörää. On kyllä erinomainen laite. Rautaperseajoista olen ennenkin kirjoitellut ja taitaa tuolta blogin alkupäästä löytyä niitä ensikertalaisenkin tuntemuksia. Kannustan vahvasti mukaan. Ei ole hullua, eikä vaarallista. Ei ole kilpailu. On hyvin suunniteltuna ja valmisteltuna turvallista ja todella palkitsevaa. On kiva lisä mp-harrastukseen. Lisää tietoa löydät IBA Finlandin kotisivuilta.

Kesälomareissusta vähän edellisessä postauksessa jo kerroinkin, mutta nyt sitä koko kevään ja alkukesän jumitusta päästäisiin poistamaan vaimon kanssa prätkäillen. Alkuperäiset suunnitelmat olivat meilläkin lentäneet romukoppaan, eikä ulkomaille ollut tilanteen vuoksi asiaa. Silloin siis sopeudutaan ja matkaillaan härmässä. Hyväähän asiassa oli se, että Suomen tilanne kuitenkin salli matkaamisen varotoimenpiteet huomioiden. Ajatus oli ajella itää ylös ja ehkä käydä myös Kirkkoniemessä Norjassa ja palata sitten jotain kautta kotiin.

Ajeltiin Lappeenrantaan ystäville kylään ja nautiskeltiin kesästä. Parin päivän jälkeen lähdettiin matkaan ja tavattiin toinen ystäväpari Imatralla. Siinä lyötiin kyynärpäät ja jatkettiin Simo Häyhä museoon. Museo oli käymisen arvoinen ehdottomasti. Kiteen Zoossa pysättiin lounaalle, kaikkea sitä näkee, kun matkustaa. Iltapäivällä saavuttiin majoitukseen Petkeljärven luonnonpuistoon. Nautiskeltiin luonnon rauhasta, maisemista ja grillauksesta. Tätä rauhaa oli kaivattu ja nyt sitä saatiin koko rahalla. 

Aamulla kelit suosivat edelleen ja ajeltiin Raatteentielle. Itse olen käynyt useampaan otteeseen, mutta kyllä paikka aina saa ajatukset liikkeelle ja päällimäisenä jää kunnioitus niitä kohtaan, jotka tämän itsenäisen valtion meille pelasti. Yötä oltiin legendaarisessa Kiannon Kuohut hotellissa. Tästä voisi sanoa, että reilusti ylihintainen, pikkaisen nuhjuinen, huoneen wc reilusti homeinen mutta kuitenkin paikkana sympaattinen ja hienolla paikalla. Käytiinpä samassa kiinteistössä olevassa kylpylässä kylpemässä, se taas oli erittäin positiivinen kokemus. Illan tullen syötiin ja painuttiin nukkumaan.

Raate

Uusi päivä koitti ja Gessut pakkailtiin, sateli vähän vettä. Lähdettiin liikkeelle ja ajeltiin isoa tietä kohti pohjoista. Majoitusta olisi tarjolla Savukoskella Samperin Savotassa, joten sinne olisi päästävä. Rukalla tankattiin (heh heh) ja matka joutui. Kelit vähän vaihteli, mutta lähempänä Savukoskea alkoi keli parantua ja aurinko loisti taivaalla. Tosiaan tuo Ruka ja Salla tunturi olivat matkalla, mutta vaikka luonto ihan hienoa olikin, ei niitä kyllä juuri edes huomaa. GPS näyttää korkeutta merenpinnasta, siinäpä tuo. Samperin savotta sijaitsee hienolla paikalla ja terassilla nautittu hyvä pizza, tuo lappalaisten perinneruoka, sekä kylmä olut maittoivat matkalaisille. 

Savukoski ilmasta

Savukoskelta matka jatkui Inariin ja siellä viivyttin sitten pari yötä. Käytiin Inari-järvellä ja päästiin ihailemaan läheltä saamelaisten pyhää Ukko-saarta, inarinsaameksi Äijih. Sinne ei enää nykyään suositella maihinnousua. On kyllä mielestäni ihan oikein, jotain rotia sentään. Jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että saamelaisten oikeuksia on jo ihan tarpeeksi potkittu ja kulttuuria hävitetty. Loput tulisi kyllä suojella ja säästää. Nuo videon rappuset purettiin nyt syksyllä 2020. 

Inarin keskusta oli saanut aika faceliftin. Hyvä nähdä, että investoidaan. Hotelli Inari oli erittäin tasokas, hiljan remontoitu. Erittäin ystävällinen ja hyvällä sijainnilla. Kelit suosivat, mutta huomasi kyllä ettei enää olla etelässä. Onneksi oli vaatteita mukana.

Inari, Sápmi

Kolmantena aamuna bemarit liikkeelle ja nokka kohti pohjoista tai koilista. Päätettin käyttää "käy Kirkkoniemessä, Norjassa" kortti. Virustilanne oli erittäin rauhallinen ja vähän houkutteli päästä edes kerran vuodessa rajan tuolle puolen. Sevettijärvelllä pysähdyttiin tauolle ja nostin vähän kuvauskopteria sielläkin ilmaan. Aika uskomattoman kauniit ovat maisemat sielläpäin Suomi-neitoa. Kertakaikkiaan.

Inaria näkisi ilmastakin

Kirkkoniemi, uusi paikka meille, oli kiva pieni kaupunki Barentsinmeren rannassa ihan Venäjän kyljessä. Pitkät perinteet merenkulussa näkyivät ja mainitsemisen arvoinen on kaupungin laidalla sijaitseva Varanger Museum museo. Hyvin silmiäavaavaa oli nähdä mm. II-maailmansota norjalaisin silmin, olihan tilanne ollut heillä hyvin toisenlainen verratuna Sumeen. Sama paikka avaa myös kulttuurillista perimää ja saamelaisuutta hienosti. Oli minulle paljon uutta jamielenkintosta. Suosittelen. Ilta vietettiin ranna lähellä sijaitsevassa Surf & Turf ravintolassa ja käytiinpä vielä pubissakin. Tuntui kyllä vähän rikolliselta, mutta käsidesiä kului ja etäisyyksiä pidettiin. Kelit olivat kesäisen +8 asteen tienoilla, mutta pohjoisessa ollaan pohjoisessa. 

Mukana ensikertaa olleet puuilon halpismallin akkulämpöliivit antoivat mukavan lisälämmön, kun takaisin Suomeen tultaessa saatiin riskisti vettä vielä muutenkin rapeaan kesäkeliin. Ei mitään ongelmaa sinällään, mutta siis nyt oltiin takaisin Suomessa ja majoitus otettiin pyssykylästä Camping Nilimellasta. Matkaa oli taas tehty sen 400km ja suuri osa sateessa. Sodankylässä onneksi keli parani. Valmistettiin ruokaa tuvassa ja saunan jälkeen oli hyvä painaa päätä tyynyyn taas.

Pyssykylästä ajeltiin Ouluun Lapland-hotelliin. Käytiin syömässä intialaisessa ja otettiin yömyssyt. Hieno hotelli kerrassaan ja hyvä sijainti myös. Aika herraskainen kylläkin. Ajokamat päällä reilun viikon rymyämisen jälkeen hotellin respassa tuli etäisyyttä ihan ilman yrittämistä..

Tiet erosivat kaveripariskunnasta ja me jatkoimme Jyväskylän kylpylähotellissa yöpymisen jälkeen takaisn kotiin. 

Matkaa tuli kaikkiaan sen vajaa 4000km ja reissu oli hieno. Tekisin uudelleen. Osaltaan matkan tarkoitus oli jättää lomaeurot kotimaisille yrittäjille ja siinä kyllä onnistuttiin. Matkailu tällä tavalla Suomessa on kallista, siitä ei pääse mihinkään. Erityisesti ravintolaruokailu on käsittämättömän hintaista muuhun eurooppaan (pl Norja) verraten. Mistä lie johtuu, ei ainakaan raaka-aineiden paremmuudesta tai sapuskan laadusta, kyllä sellaista huttua välillä saatiin. Makeinta oli mm. lapin soratiet, luonto ja rauha. Voisi kai todeta, että tärkeintä oli olla tien päällä.

Tulevat suunnitelmat mielessä...

Normaaliaikana nyt olisi kesän reissusuunnitelmat jo kovassa vauhdissa. Uutisia ja viranomaisia seuraan ja jo nyt voi laskea sen puoli vuotta till tähän hetkeen. Siis ennen kuin kukaan uskaltaa sanoa mitään poikkeusolojen lieventymisestä.

Pidetään lippu korkealla ja mieli positiivisena. Kolmen kuukauden päästä on melkein huhtikuu..:-)

Voi hyvin.

Jussi

Eurotour 2015 - Team Campari

Team Campari 2015 - Porist toinoi

Aika: 8.8 - 23.8.2015

Kalusto: Honda VFR 1200 X Crosstourer & Suzuki V-Strom 650

Ryhmä: Team Campari Jussi & Johanna ja Lohjan tutkapari

Päiväreissulla jossain Alpeilla

Taasen oli kauan odotettu matka eurooppaan tulossa ja pääsimme 7.8 Lohjalla ystävien luona yökyläilyn jälkeen liikkeelle 8.8 aamun koitteessa. Keula kohti Länsi-satamaa ja hyppäsimme kello 10.30 lähdöllä Eckerö Linellä Tallinnaan. Kesä näytti vihdoin paremmat puolensa ja pääsimme aloittamaan matkan hyvässä kelissä. Läksimme ajamaan kohti Pärnua ja sieltä Liettuan läpi Latviaan Panevezysiin. Siellä majoituimme Hotel Verslo Klasessa 43€/ yö kahdelta hengeltä ja prätkät lukkojen takana tallissa. Ravintolaa paikassa ei ollut mutta henkilökunta neuvoi meidät käymään lähikaupassa ja sen jälkeen vielä opastivat meidät hotellin katolle olevalle terassille. Siellä sitten nassutettiin punaviiniä ja kaupan eväitä lämpimässä kesäillassa. Ei huono aloitus ja jotain opittavaa suomalaisille majapaikoille.. Päivän ajot 460km. Reissu on alkanut.

Tunnelma oli siis kohdillaan ja aamulla kelpo aamiaisen jälkeen oltiin tienpäällä jo n. 08.30. Tavoitteena ajaa Varsovan itäpuolelle hieman etelään Minsk Maziwieckistä perus tienvarsi hotelliin nimeltä TIRest. Matka tökki erilaisten tietöiden vuoksi melko säännöllisesti, mutta tuo ei fiilistä vienyt, maassa maan tavalla eikös. Perillä oltiin pitkän lounastauon kanssa n. iltapäivä viideltä. Hotelli oli ihan hyvä ja paljon isompi paikkana kuin mitä luulin. Perus rekkapena-paikka positiivisessa mielessä. Hintaa ottivat kahdelta hengeltä aamiaisen kanssa huimat 33€. Tätäkin paikkaa voi suositella, jos tarkoitus on vain ladata akut ja jatkaa matkaa. Illallinen muutamalla oluella ja terävällä maustettuna oli hyvän makuinen ja erittäin edullinen. Reissua päivälle tuli aika jämpti 500km.

10.8 jatkettiin heti aamiaisen jälkeen kohti etelää. Sää oli edellispäivien kaltainen, aamusta asti aurinkoa ja mahtavaa ajokeliä. Päivän ajoreitti kulki ensin Auswitchiin mieltä pahoittamaan ja sieltä kohti majoitusta Slovakian puolelle pieneen Trstena nimiseen kylään. Auswitchiin päästiin ruuhkaisen liikenteen vuoksi vasta puolen päivän jälkeen. Väkeä oli kuin KooVee:n maalilla mutta sekaan sovittiin mekin. Sää oli jo tuskaisen kuuma, +36 ja ajokamat päällä visiitti keskitysleirille jäi aika kompaktiksi. Sen verran on vierailusta sanottava, ettei pariin tuntiin huuli juuri lentänyt kypäräpuhelimissa. No matkaa majoitukseen ei ollut kuin sen 130 km jäljellä. Jälleen aivan mahtavan tien päässä sijaitseva Penzion Ustie tarjosi oikeata luonnon rauhaa, maittavaa illallista terassilla ja erinomaisen hinta/laatusuhteen. 23€ kahdelta, tosin aamiainen taisi maksaa 2,5€ per lärvi. Matkaa tuli n. 450km tälle päivälle.

11.8 Edelleen matkapäivä. Lähtö aamulla varhain. Tämä oli jo osoittautunut viisaaksi tavaksi päästä liikkeelle ilman helvetillistä hikilähtöä. Muutama aamupäivän tunti toi mukavan startin ajopäiviin. Kohteena tänään meillä oli jälleen uusi maa Unkari ja siellä vanha pikkukaupunki Györ. Perillä tietöiden vuoksi pikku suunnistus-stiplu, mutta muuten ajopäivä sujui ilman mitään draamaa. Tosin iltapäivän lämpö perillä oli taas korkealla mutta tähän jo vähän alkoi tottumaan. Tarpeeksi juomaa ja riittävästi ruokaa, niin suomipojankin kone toimii vähän kuumemmassakin olosuhteessa. Hotelli Duna Panzio otti meidät lämpimästi vastaan ja saimme käyttöömme hotellin omistajan oman lukitun autopaikan. Liekö ukko lämmennyt, kun ymmärsi, että olemme Suomesta. Sukulaiskansaa nääs. Hintaa kivalla hotellilla mainion aamiaisen kanssa oli 48€ kahdelta. Györ paikkana on todella kaunis vanha kaupunki, rauhallinen tunnelma ja riittävästi nähtävää jokineen päivineen. Matkaa päivälle tuli vain reilu 300km. Tämä oli viimeinen paikka jonka olin etukäteen kellottanut ja varannut, nyt sitten koittaisi vapaaherrailu ja suunnittelua oli hyvä tehdä erinomaisten oluiden ja hyvä sapuskan äärellä.

12.8 Päätetty oli jo etukäteen, että Itävalta on pääkohteena tänä vuonna. Ainakin yhtenä niistä. Alunperin tarkoitus oli ajella lähelle Grazia, Route 69 hotelliin ja hieroa myös Mariborin läheltä eteenpäin kohti itävaltaa. Tämä kuitenkin hylättiin ja päätimme ajaa Itävaltaan vähän suorempaa reittiä. Lounasta syötiin Bad Schönaussa ja siitä hieraistiin Bergler Stuben nimiseen moto-hotelliin kilsan korkeuteen. Tämä vähän huolimattomasti valittu paikka osoittautui täyden kympin majoitukseksi. On vaikea kuvailla miten siisti mesta on, mutta tänne kannattaa poiketa jos vain on mahdollista.

 Suuren suuri autotalli pyörän pesua ja huoltoa varten, kaikki välineet ja aineet ym. saatavilla ja kunnon pesurit, kompurat sun muut. Paikka on ääri siisti alppityylinen isohko talo tai villa ja mikä parasta yöpyminen puolihoidolla 48€/hlö. Ja se illallinen.. Ai että, isäntä itse on entinen huippukokki. Taloa ympäröi omat kilipukit ja muut pihan eläimet.. Aamulla kun parvekkeelta katselin nummelle vuoren juurelle, niin siellä kauriit kisailivat keskenään. Mikä idylli. Ei jäänyt viimeiseksi kerraksi tämä visiitti.

13.8 Aamulla koitti muutamien mutkapätkien kautta siirtyminen tuttuun ja turvalliseen Motorrad Hotel Iselsbergerhoffiin. Tämä on pomminvarma mesta niille, jotka pitävät motohenkisistä paikoista, hyvästä keittiöstä ja vähän yksinkertaisemmasta olemisesta. Paikka jälleen täynnä motoristeja ja tuhannen ja yksi bemarin prätkää. Tästä olen aiemminkin kirjoitellut, siis lyhyesti, suosittelen. Tuossa muutamassa päivässä ajeltiin passoja ja nautiskeltiin taas mm. Grossclocknerista.

Honda pestynä, Bergler Stubn, Itävalta

15.8 Ajeltiin sitten Italian puolelle Garda järvelle. Halusimme päästä vuoren rinteelle ja varasimme sieltä yhdeksi yöksi majoituksen Hotel PIccolasta. Majoituimme neljälle tarkoitettuun huoneistoon, jossa oli omat terassit, keittiöt sun muut heebelit. Löytyipä jopa uima-allas ja pitihän se testata. Rentoa illanviettoja ja kävelyä pikku kylässä Gardan loistaessa kaukana alhaalla.

16.8 Ajoa alamäkeen 12,7 km ja päädyimme sitten yöpymään lisää Gardalla ja nyt sitten Limone Sul Gardan aivan keskustassa. Majoitus oli perustason hotellissa Hotel Garnissa. Siisti mesta ja kaikinpuolin käypäinen sijainti. Limonessa ollaan oltu monta kertaa ja se eroaa edukseen Riva de Gardasta pienuudellaan ja huomattavasti pienemmällä turisimeiningillään.  Italialainen rentous ja stressittömyys sopii meille, aina vain. Gardalla oleilun aikana ei tehty mitään ihmeellistä, vähän shoppailua, vähän enemmän ruokaa ja punaviiniä ja vielä vähän enemmän ulkoilmakonsertteja ja muita juomia. Siis lomaa.

Gardajärvi, Limone sul Garda

17.-19.8 Italiasta ajeltiin alppien yli Garmisch-Partenkircheniin pariksi yöksi. Saatiinpa matkalla jopa sadetta, ihan ekaa kertaa. No matka ei kaksisen pitkä ollut mutta erinäköisten liikenneonnettomuuksien ym. alppihärdellien vuoksi aikaa kului puolet ajopäivästä. Garmischiin päästiin iltapäivän lopulla ja sopuhintaan oltiin etukäteen varattu Atlas Posthotel aivan keskeltä cityä. Pyörät saatiin talteen kuten sovittu oli ja taas oli pari päivää aikaa nauttia kauniista kaupungista ja sen nähtävyyksistä. Täältä oli pakko jo laittaa kerhollekin kortti kun sen olin aivan täydellisesti unohtanut alkureissun huumassa. Rauhallinen pikku kaupunkihan tuo on, eli jos etsit menoa ja meininkiä niin valitse jotain muuta. Akut oli taas ladattu ja oli aika suunnata pohjoiseen. Selvää oli, että tällä reissulla ei ajettaisi metriäkään autobahn:lla jos ei pakko olisi. No ei ollut.

19.8 aamulla taasen ajoissa liikkeellä ja määränpäänä vanha linnakaupunki Wurzburg. Latasin tuon TomTomiin ja täppä kohtaan vältä moottoriteitä. Toimi erinomaisesti. Oma arvaus on, että keskinopeus ei ole juuri alampi kuin mitä baanalla kaikkien mahdollisten hidasteiden kanssa. Keskeistä on se, että tässä nähtiin aivan todella kauniita paikkoja ja tiet oli nopeita ja hyväkuntoisia. Suosittelen tätäkin. Kohteeseen päästiin ajoissa ja majoituimme edullisessa hotel Reginassa, mikä sijaitsee historiallisen keskustan kupeessa. Ei mikään halvin vaihtoehto, mutta kaikki pelasi paitsi se, että pyörät jäi ensi kertaa kadun varteen yöksi. Sarvilukot ja hälyttimet päälle ja löytyihän ne pyörät paikoiltaan aamulla. Tosin niin löytyi myös kymmenen euron pysäköintivirhemaksu. Herra hotellinjohtaja ihan itse meidät sille paikalle neuvoi.. Kaupunki oli lievä pettymys vaikka ihan kaunis vanha keskusta olikin. Jos joskus tähtäät Saksan Romantic-Routelle niin valitse esim. Rothenburg ob der Tauber, se tarjoaa aika paljon enemmän keskiajan fiilistä.

20.8 ja viimeinen varsinainen reissuaamu. Samat asetukset tomppaan ja nokka kohti Celleä. Tätä kaupunkia oli rouva erityisesti odottanut ja ladannut vierailulle kovat odotukset. Oli tätä cityä niin monessa paikassa kehuttu kauniiksi ja lumoavaksi ja vaikka millä adjektiiveillä, joita minä en edes ymmärrä. No perille päästiin taas ilman baanaa ja ainakin kuskit olivat aivan innoissaan. Hotelli jossa majoituimme oli pohjois-saksalaishenkinen ja todella todella siisti. Hotel Am Braunen Hirsch oli sopuhintainen ja tyylikäs päätös matkan majoituksille. Saksalaiseen tyyliin aamiaispöytä oli ruhtinaallinen. Sijaintikin oli muutaman minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Pakko se on minunkin myöntää, että kylänraitti oli varsin vakuuttava vanhoine puukehikkoisine julkisivuineen. Söimme ja joimme reissun päätöstä kunnioittaen hyvässä Kreikkalaisessa ravintolassa illallisen ja aamulla kohti Travemundeä. Siinäpä tuo tänä vuonna.

Parit faktat reissusta:

• 4848km pihasta pihaan.
• Pirelli Scorpio Trial II kesti hienosti, n. 4tkm enemmän kuin alkup. rengas.
• Kaveripariskunnan kuuspuolikas V-Strommi 1+1 hlö ja täysi matkapaketti yllätti positiivisesti. Sitkeä peli
• Schuberth C3 pro, ensimmäinen avatta kypärä minulla. Mahtavan hiljainen ja hienoa avata ”keulaportti” kun on todella lämmintä.
• Honda nyt on Honda. Kaikki toimii aina, keskikulutus 5,7 l/100km läpi tämän reissun.

Honda VFR1200X Crosstourer RTG
#motolife, #naturelovers, #honda, #moottoripyörä, #vfr1200x, #matkailu, #visitfinland, #visitpori, #ekoteko, #mp-mies, #teamcampari, #matkalla, #moottoripyöräily