Romaniassa kerran

 Romania tuntuu erilaiselta   

Transfagarasan, Romania

Eräällä matkalla ystäväparin kanssa oltiin päätetty ajella Romaniaan. Tai ainakin Romanian läpi, koska matkalle oli mahdutettu kuuluisampaa kuuluisampi Transfagarasanin vuoristotie. Tämä oli kiiltänyt silmissä jo useamman vuoden ja nyt olimme rohkaisseet mielemme ja päättäneet ottaa haasteen vastaan.

Oli heinäkuu.

Tämä tarina ei ole matkaopas, enkä todellakaan esiinny suurena Romanian tuntijana. Päin vastoin, innokkaana ensikertalaisena. Tutustuin kuitenkin etukäteen maan historiaan ja kulttuuriin kirjallisuuden kautta. Joskus matkamessuilta oli kauppias saanut myytyä minulle Romania-oppaan ja sitä nyt oli tullut tutkittua. Opas muuten ei ollut mikään Berlitzin peruspulla vaan pieni painos tekijältään vuodelta 2008, joka kyllä tunsi maasta vaikka ja mitä. Oppaan nimi on Romania Passi ja sen on kirjoittanut Tapani Jussila.

Erilainen ja erinomainen matkaopas

Yleensä oppaan luettuaan asiat selkeytyvät ja moni kysymys on saanut vastauksensa. Romanian kohdalla tämä ei aina pidä ihan paikkaansa. Romanian historia on kyllä mielenkiintoista tutkittavaa. Aika pitkä matka on tultu 1300-luvun Vlad seivästäjästä, monarkian ja sosialismin jälkeen nykyaikaan. Mikä sitten parempi on, sen voi jokainen itse arvioida. Mutta sanoisin taas, että ei ennen ollut paremmin. Voisi sanoa, että mitä enemmän luin mielenkiintoisesta maasta, sen hurjasta historiasta ja kulttuuriperimästä, sitä enemmän matka alkoi jännittää sillä lailla hyvällä tavalla.

Olimme tulossa Romanian rajalle Ukrainasta. Tie oli ollut haasteellinen peltotie viimeiset parikymmentä kilometriä kunnes juuri ennen rajan ylitystä tie suureni ja muuttui taas kestopäällysteiseksi. Emme siis todellakaan olleet missään turistien suosimassa ylityspaikassa vaan seikkailu oli päällä ja pientä TET-henkeäkin matkaajissa havaittavissa.

Happy with Honda

 

Ylitimme rajan Tisza-joen siltaa pitkin ja ajoimme lopulta yöpymään Sighisoaraan. Havaintona ajallisesti pitkän ajopäivän jälkeen oli, että Romanian tiet ovat paremmassa kunnossa, kun Ukrainan maaseuden kraateripellot ja, että ihan yhtä paljon pelottaa ajaa taajamissa kuin Ukrainassa. On todettava, että liikennevalot ovat ikäänkuin ohjeellisia viitteitä toivotusta ajojärjestyksestä. Samoin on ihan ok, että raitsikka jättää matkustajat suoraan ajokaistalle ja kaistaa voi vaihtaa risteysalueella ihan sujuvasti. Jännittävää tällaiselle suomalaiselle pohjolan pojalle. Kuten todettua, maassa maan tavalla. Toinen havainto heti Romanian puolella oli hevosten käyttö ihan normi liikenteessä. Siinä missä meillä raksa-rane ajaa Hiacella, ajaa Romaniassa kaveri kantturalla mikä vetää lavettia. Kertoo jotain jostain.

Sighisoaraan saavuttiin niin myöhään, että kun hotelliin kirjautuminen oli saatu hoidettua ei oikein ketään kiinnostanut muu kuin ravintolan antimet ja parit oluet. Nukkumatti tuli varhain. 

Matka jatkui aamulla kohti sitä odotettua Transfagarasanin serpentiinitietä. Ihan sinällään oli kokemus aamulla startata prätkällä Romaniasta. Tunnelmaa oli ja silloinen pyöräni Honda VFR 1200 X Crosstourer oli ollut elementissään, hienosti sujui. Olimme yöpyneet noin reilun sadan kilometrin päässä serpentiinin alusta ja reilun tunnin ajon päästä olimme aloittamassa kiipeämistä. 

sikamaista menoa 

Pikkupossuja juoksenteli keskellä tietä ja tien kunto oli hyvä ja paikoitellen jopa erinomainen. Ei satanut vettä mutta kuten usein, ylhäällä oli vaihtelevaa sumua ja utua. Näkyvyys oli kuitenkin riittävä, jotta maisemien ihailu onnistui. 

Tunnelma on erilainen..

Useat kymmenet, ellei sadat alppi-passot on tullut ajettua ja odotus oli kaiken hehkutuksen jälkeen melkoinen, kun mutkat alkoivat ja tie vei miestä ja pyörää. On siinä totuuden siemen, että tämä tie on yksi maailman makeimmista pätkistä. (en ole ajanut maailman kaikkia teitä). Ajettiin ja välillä pysähdeltiin katselemaan maisemia ja nauttimaan tunnelmasta. Todennäköisesti tänne ei ihan heti tultaisi takaisin. Tie vei, pyörä kallisteli puolelta toiselle. Ajaminen sujui kuin tanssi. Moottoripyöräilyn tuottamat tunteet ja aistimukset olivat kaikki päällänsä yhtä aikaa. Tästä tässä hommassa on kyse. Kannatti tulla tänne saakka. 

Huipulla, kun katseltiin vuoristoa ja sen rinteillä polveilevaa tietä, todettiin että Karpaatit näyttää kauniilta. Vuoristo on eri näköinen kuin Alpit oikeastaan mistään kohtaa. Ehkä osa muistuttaa dolomiitteja muodoltaan, mutta luonto ja kasvillisuus poikkeavat merkittävästi. Ja sitten on muutakin. Kaikki ympäröivä on erilaista. Ihmiset, rakennukset ja koko infrastruktuuri on erilaista ja vähän vaatimatonta. Ei kuitenkaan toivotonta tai surkeaa. Joitakin surkeitakin asioita nähtiin, mutta pidetään ne tämän kirjoituksen ulkopuolella. Tunnelma ylipäätään.. Romania tuntuu erilaiselta.

Voi että, kyllä menisin uudelleen.

Vuoret jäi taakse ja jatkoimme päivämatkaamme kohti seuraavaa majoitusta. Se ei meinannut löytyä millään vaikka sijainti piti olla aivan tien kyljessä kiinni. Osoitus siitä, että katuosoitteet eivät nyt ole ihan juuri tarkalleen. Olimme lopulta perillä, kaksi kilometriä sivussa siitä mitä osoite ja mm. gps:t näyttivät. No päästiin majoitukseen ja saatiin hyvää illallista pitkän ja kokemuksista rikkaan päivän päätteeksi. Olimme Târgu Jiu:ssa. Târgu Jiu on pienehkö alle sadantuhannen ihmisen hiilikaivos-kaupunki. Meille enemmänkin stopover paikka matkalla länteen ja Serbiaan.

Pikaisesta visiitistä valtavan kokoisessa Romaniassa jäi moninainen vaikutelma. Sinne olisi joskus päästävä uudelleen. Pohjoisen Drakula-alue on historiansa ja linnojensa kanssa erittäin kiinnostava alue, nyt siitä tultiin ohi, että heilahti. Samoin Mustanmeren ranta-alue olisi kiinnostava nähdä. Oikeastaan kaikki paitsi Bukarest kiinnostaa ja varmaan sekin, jos saisi hyvät vinkit. 

Mieleen jäi myös ne syvän maaseudun rikkinäiset talot, joissa oli katto romahtanut osittain kokonaan ja siltikin selvästi siellä perhe asui ja yritti selviytyä arjestaan. Sinne eivät valtion tukiaisrahat olleet ylettyneet ja elinkeino on kovilla. Hevoset liikenteessä ja maatalouden alkeellisuus muutenkin. Potentiaali. Ihmisten ystävällisyys ja iloisuus. Ihmiset Romaniassa ovat kauniita.

Romania tuntuu erilaiselta.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

Moottoripyörällä Sloveniassa

 Olemisen helppous viehättää

Kyllä kiitos. Idylliä ja moottoripyöräilyä.

Oletko koskaan ollut Sloveniassa lomalla moottoripyörän kanssa? 

Kun hakusessa on hyväkuntoiset tiet ja vähän liikennettä kannattaa antaa Slovenialle mahdollisuus. Kun hakusessa on puhdas luonto ja alppien itäpää, kannattaa suunnata Sloveniaan. Kun hakusessa on erittäin edullinen hintataso ja aidosti ystävällinen meininki, kannattaa suunnata Sloveniaan.

Usein käy niin, että nimekkäämmät alppikylät vievät huomion ja onhan Ranskan, Italian, Sveitsin ja Itävallan alpit huippuhienot ja ylhäällä olevat kylät ovat toinen toistaan houkuttelevampia paikkoja motoristille. Ei siis käy kieltäminen, etteikö sinne kannattaisi mennä. Siltikin, kun matkan suuntaa Via Balticaa alas niin väistämättä helposti sitä päätyy hyvin lähelle Julianisten Alppien aluetta, eli alppien alkupäätä idästä.

Vihreä jalokivi, sekin on Slovenian lempinimi.

Entinen Jugoslavia ei juuri näy, kun päästelee menemään isoja teitä. Kaikki näyttää samalta kuin muissa lähivaltioissa. Siistiä ja hyväkuntoista isoa baanaa, palvelut pelaa ja visa vinkuu. Sitten, kun poikkeaa isolta tieltä pois alkaa todellinen Slovenia kuin napista painamalla. 

Ljubljanassa on vielä remonttia jäljellä

Entisajan kommarin kädenjälki näkyy vahvasti täälläkin aina kaupunkisuunnittelusta alkaen. Joka kylää halkaisee päätie, jonka varrelta sitten on työläisen ollut helppo hypätä painamaan tehtaaseen duunia. Toisen maailmansodan jälkeinen Slovenia oli sosialistinen Titon Slovenia. No historiansa meillä on kaikilla ja maassa maan tavalla tai maasta pois.

 

Sloveniassa ei ole mitään isoja kaupunkeja. Pieni maa, pienet ympyrät. Maa on ikäänkuin säästynyt kaikelta tehostamiselta ja koheltamiselta.

Pääkaupunki Ljubljana on kaunis pieni kaupunki. Jos hyppää city-possujunaan pääsee näkemään läheisen linnan ja sieltä avautuvat näköalat ja muut kaupungin nähtävyydet. 

Se on helppo tapa tutustua tähän kaupunkiin. Ljubljana on meille ollut se ainoa pettymys Sloveniassa. Tosin huomioitavaa on se, että visiitti oli lyhyt. 

Ljubljanan arkkitehtuurissa on viitteitä historiaan paljonkin.

Tripadvisor ohjasi selvästi "maksettujen" kehujen kautta surkeaan ja ylihintaiseen turre ravintolaan eikä kaupunki muutenkaan juuri tarjonnut mitään, siis meille. Kaunis se toki on kävelysiltoineen päivineen.

Prätkän sarvissa maa tarjoaa mitä mainiointa toimintaa. Esimerkiksi Bledin järven, kun ottaa tähtäimeen ja ajaa karttapohjassa näkyviä noroja pitkin 50km säteellä järvestä, niin löytää itsensä sellaisesta motoristin onnelasta, ettei parammasta väliä. Se mitä Sloveniassa ei ole, on muut ihmiset. Siis maaseudulla, kun ajelee ja nousee vuoristoon ei juuri muita tienkäyttäjiä tapaa. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia, huonoimmillaankin vähintään tyydyttäviä. Sama pätee Bohinj alueella. Kerrassaan miellyttäviä reittejä ja mitä ylemmäs maltat ajaa, sen hienommat on näkymät ja mutkat. 

Majoittuminen ja illalliset ovat hintaluokkaa voipaketti.

Aamupalaa auringossa "omalla B&B terassilla" @Bohinj

Samalla seudulla voi ajella ihan "kaisa mäkäräisenä" mm. Pokljukan kautta kulkee mielettömän kivoja tietä ja todallakin keskellä luontoa saa ajella. Sieltä voi ajella esim. Bohinjiin majoittumaan. 

Tätä tietä tultiin myös takaisin..

Tosin ihan kaikkea ei kannata tehdä sentään, tämä tuli kovassa itseluottamuksen puuskassa todettua. Jos tiemerkki kertoo, että tie on poikki tarkoittaa se Sloveniassa sitä, että tie on poikki. Tämä tuli testattua ja nöyränä poikana sitten takaisin aikaisemmalle reitille.

Bledistä sen verran, että kannattaa käydä. On kovin kaunista aluetta. Sieltä löytää myös kirjon erilaisia palveluita, jos vaikka huvittaa toiminta järvellä. Siellä se muuten on se kirkko, katso itse vaikka tästä: Kirkko järvessä

Pilgrimage Church of the Assumption of Maria

Muutoin maa on täynnä ystävällisiä ihmisiä ja puhdasta luontoa. On myös historiaa ja taidetta, josko niistä joku on kiinnostunut. Me ollaan. Esimerkkinä vallan mainosta palvelusta ja loistavasta itse valmistetusta paikallisesta illallisesta voisin antaa ihan oikein vinkin. Pieni kylä ja pieni majapaikka, mutta niin kerrassaan mainio ja ystävällinen. Paikan nimi on Gostišce Marincic Inn ja sijaitsee keskellä pientä Skocjan kylää. 

Voi että, kun tykättiin vaikka oltiin vain yksi yö. Kylä tuli käveltyä iltapäivän aikana halki ja visiitti pienessä sekatavarakaupassa on jäänyt pysyvästi mieleen. Aika on pysähtynyt sillä lailla hyvällä tavalla. Tiedät kyllä.

Sloveniaa kannattaa harkita matkan kohteeksi. Mariborista käsin voit ajella vaikka mitä hienoja teitä ja sitten, kun on aika jatkaa matkaa on lähellä oikeastaan kaikki mitä mutkateistä unelmoiva motoristi voi toivoa.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Voima kanssani vol 2.0

 Tunnelma oli väreilevä ja vähän vaarallinen..

Kuva mun Instatililtä, voi tuota 2500cc voimaa.

Tuolta minusta tuntui, kun lähdin uudella Triumpihin Rocketilla liikkeelle. Tämä on muuten vain ja pelkästään positiivinen asia, että vieläkin tuntuu joltakin. Nyt tuntui.

Trumpan mahtavat äänet ovat jotain mihin en ole tottunut vaikka kaikenlaisten prätkien kanssa on tullut pelattua. Äänet ovat samaan aikaan raakamaiset ja seksikkäät. Kutsuvat.

Otetaas nyt testoilusta vähän pakkia ja kerrotaan taas lukijoille mistä olikaan kyse. Kyse oli siis jälleen siitä, että oma moottoripyörä, BMW GS1250ADV oli saanut sen kolmannen kymppitonnin mittariin ja huollon aika oli. Siispä ajan hengen mukaisesti tein ensin tunteroisen etätöitä huollon kahvipisteellä. Sen jälkeen koeajopyörä saapui ja ei muuta kuin työkamat myyjän kopperoon ja ajokamat takaisin päälle. 

Triumph Rocket 3 R odotti ulkona. Kaunis punainen ja uhmakas olivat ne ensimmäiset tuntemukset. "Ei yhtään mun tyyppinen pyörä" ajatukset karisivat nopeasti. Edellinen mallipolvi samasta pyörästä on krominkiiltoinen pappapeli, tämä on jotain aivan muuta. Todella muuta.

Kun tehoa on 167hv ja vääntöä 221nm siis kaksisataakaksikymmentäyksi newtonmetriä on kyseessä jälleen veret seisauttava laite. Toki laitteella on painoakin, mutta tuo vääntö. Voi veljet.

Liikkeelle ja tien päälle kun pääsin, niin oli aika totuttelu ajoasentoon. Jotenkin se oli minusta vähän höntti. Jalat on liian edessä ja sarvet liian kaukana. Tuntui, että taidan kurvata samoin tein takaisin ja ottaa jonkun muun laitteen alle. Päätin kuitenkin ajaa rampista alas motarille ja antaa vähän happea koneeseen. Onneksi annoin. Onneksi menin. Kun vauhti nousi riittävästi alkoi patopaine pitää kuskia hyppysissään ja aloin ymmärtää ajogeometriaa suunnitellutta insinööriä jälleen. 

Moottorin äänet ja vääntö tuottivat typertyneen ilmeen kypärän sisään. Sitten naurua ääneen. Pakko oli hiljentää uudelleen, jotta voi kiihdyttää uudelleen. Sama vaikutus. Mahtava laite. Korona-ajan yhden hengen tietä pitkin menevä karuselli. Vieläpä sifterikin toimi kuin ajatus. Ajelin kolmostietä motarilla ja ajattelin, että ei tällä kyllä mitään pidempää matkaa tee, sen verran olo on tuulipussimainen n. 130km/h mittarinopeudessa. Vaan annas oll
a, kun eteen tulee hitaampaa liikennettä ja molemmat kaistat vihdoin avautuvat juuri sinua odottaen. On kyllä Triumphin inssit osuneet johonkin moottoripyörien rakkaus-suoneen ja todella napakymppiin. 

Eihän tuo laite ole lähtökohtaisesti mistään kotoisin, mutta siinä on sitä sellaista tunnelmaa, mitä en edes tiennyt kaipaavani. Näin paljon.

Aiemmin kesällä kokeilemani Kawasaki H2 SX oli super nopea ja mahtava laite. Tämä Triumph on jotain muuta ja paljon. Trumppa on täynnä moottoripyörää, pornoa, vääntöä, tunnetta.

Motoristi-minnoille ja manuille vinkkinä. Käykää koeajolla, lupaan että kannattaa.

Pyörän tekniset tiedot tästä linkistä: Tekniikka

Olen lotonnut tämän koeajon jälkeen aktiivisesti..

Kiitos kun luit blogiani.

Jussi

Gardajärvi pohjois-Italian helmiä

Gardajärvi kuin jalokivi

Lago di Garda, Italia

Päädyttiin ensimmäisellä euroopan tourilla prätkien kanssa Gardalle ei nyt vahingossa, mutta kuitenkin vähän sillä lailla takki auki meiningillä. Muistan sen ensimmäisen yön Riva del Gardan jossain halvassa turisti hotellissa. Tunnelma oli vähän outo ja hotelli lähes tyhjä. Oli kesäkuu 2011. Olimme etuajassa ennen varsinaista euroopan lomakautta. Vettäkin satoi isällisesti ja kaveripariskunnan kanssa lähinnä keskityttiin etsimään auki olevaa ravintolaa illallista varten. Järveä ei nähty, koska oli pimeää. Ruokaa saatiin ja yömyssytkin hotellilla, Camparia tietenkin.

Kapeaa vuoripolkua matkalla järvelle. En suosittele pimeässä.

Aamu koitti ja jostain syystä päätettiin viettää toinen yö järven äärellä, kun täällä nyt kerran ollaan. Ajeltiin siskoni suosituksesta Limoneen ja sieltä napattiin aivan järven rannassa oleva hotelli. Nyt osui kultasuoneen ja aurinkokin oli alkanut paistaa. Vietettiin aikaa ja vuokrattiin vene, koska kuka muka on veneillyt Gardalla? No nyt me sitten oltaisiin. Paljon kaikkea nähtävää ja erityisen hieno tunnelma. 

Tämä oli siis heikon alun jälkeen kuitenkin rakkautta ensi silmäyksellä. 

Happy days, GSA 2015 ja omistajansa.

Sittemmin olemme paikan päällä käyneet myös Sirmionessa, Malcesinessä ja uudelleen Limonessa useampia kertoja. Jos nyt joku pitää nostaa niin kyllä se on Limone. Nämähän siis menevät niin, että Riva del Garda on järven pohjoispäässä ja Sirmione on sellainen viehkeä niemenkärki aivan järven eteläpäässä. Limone ja Tremosine ovat länsirannalla ja Malcesine itärannalla. Allora.

Tremosinesta on hyvät näkymät ja rauhallista.

Tapahtui tosielämässä. Istuimme alkuiltaa kaverin kanssa rantabaarissa hotellilla. Joimme oluet. Hotellin baarimikko kysyi, että ovatko ne Suzuki Hayabusat teidän, kun niissä on FIN-kilvet? Ja, että olemmeko todella tulleet pohjolasta saakka niillä pyörillä tänne. Ja, että hän r a k a s t a a Hayabusaa ja haluaisi joskus sellaisen itselleen. No kerroimme taustat ja juttua riitti. Sitten herra baarimikko meni tekemään töitään. Tilasin meille yhdet grappat, koska näinhän se on Italiassa tehtävä. Joimme ne jatkoimme keskenämme tarinointia, vaimotkin liittyivät seuraan. Sitten mr. baarimikko saapui uudelleen ja hänellä oli prikassa kolme erilaista grappaa meille molemmille, siis kuusi napsua yhteensä. Me siinä vähän ihmeteltiin, että kun emme ole mitään tilanneet, niin vastaus kuului: koska busalla Suomesta, niin he tarjoavat nämä erilaiset grappat. Sillä olihan nämä kolme jaloa juomaa kaikki erilaisia keskenään ja niitä tulisi meidän maistaa. He tarjoavat. Viereisestä pöydästä kuului saksalaisella aksentilla: if you drink those you´ll be dead tomorrow. Herrasmies germaaniasta kantoi huolta. No vastasin, että ei hätää me olemme suomalaisia ja juomat katosivat kurkkuun kuten vain kuuluu.. Mukavia muistoja. Ja arvata saattaa, päädyimme olemaan paikallaan vielä yhden yön.

Kylänraittia

Gardan ympäristö tarjoaa mukavia ajettavia teitä paljonkin  motoristille. Voisi kai sanoa, että jos pohjoisesta paikkaa lähestyy niin kannattaa viimeistään Trentosta lähteä autostradalta pois ja ajella pienempiä teitä. Ihan pienille teille ei kannata mennä ainakaan pimeällä ja ainakaan tummalla visiirillä. Oli huono kokemus ja omaa huonoa suunnittelua.

Garda on myös hyvä stopover-paikka, jos ohittaa itä-länsi suunnassa. Sirmione voittaa tuhatkertaisesti minkä tahansa tienvarsi motellin ja se ei ole kuin pienen matkan päässä E70 autostradasta.

Mene Gardajärvelle ja ihastu ja nauti. Älä mene elokuussa. Et mahdu mukaan ja vietät aikasi jonottamassa joko ravintolaan, vessaan tai muuten vaan liikenteessä. Siellä on koko Italia ja muutama muukin. Usko pois.

Jos sen perinteisen suosituksen annan niin edullinen ja ystävällinen paikka on kyllä tämä Silvana Garni samoin aamiainen on hyvä. 

Gardalla on saatavilla skandinaavinen aamiainen. Etelämpänä Italiassa ei juurikaan.

Garda on helposti saavutettavissa. Jos haluaa hyvä kelit on syytä mennä juhannuksen jälkeen ja kuulemani mukaan syyskuun loppuun kelejä riittää. Tosiaan se elokuu ei ole vaihtoehto.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin

Jussi

BMW R1250GS ADVENTURE

 Gessu uudistui.

GSA pienessä San Pietro D´olban kylässä Italiassa 2019

Bemari esitteli 2019 kaudelle päivitetyn version iankaikkisesta GS mallista. Kuten tapoihin on kuulunut jo pitkään on malleja kaksi GS ja GS Adventure. Aika moni on sitä mieltä, että ainoa ero on tankin koko, mutta kyllä pyöriä erottaa moni muukin. Tosin sanomattakin on selvää, että suurin osa samaa kamaa.

GSA San Vito di Cadore, Italia

Aikaisempi pyöräni oli käytettynä hankittu 2015 mallin GSA ja ajelin sillä tyytyväisenä noin 40tkm. Sitten tuli tämä 2019 alkuvuosi ja bongasin tuon uudistetun mallin messuilla. HP versio vei sydämen ja pari kuukautta siinä taistelin vastaan, kunnes kaupat oli tehty Vaasan Käyttöautossa 26.4.2019.

Sittemmin on kaksi ajokautta alla tuolla pelillä. Se on Gessu semmonen jokapaikan höylä. Sillä luonaa vähän kaikki hommat. Radalla kyyti tuntuu piisaavan kiusaamaan vähän kyykkyjäkin ja luistokytkin antaa armoa hienosti. Vaimon kanssa reilut parin viikon turnaukset pitkin eurooppaa Montenegroon saakka kaikkine tavaroineen luonaa nekin. Reipasvauhtiset sorasurautuksetkin menee ja niistä ihan nauttii, kunhan renkaat soveltuu edes vähän.

Vanhaan verrattuna ajotuntuma ei ole juurikaan muuttunut. Se on hyvä asia. Moottori on puhdikkaampi, tosin voimaa oli ihan hyvin edellisessäkin mallissa. Isoimpina muutoksina muuttuva venttiilin ajoitus, tft-mittaristo ja liitettävyys kaikkeen. Lisäksi kaarre-ABS, mäkilähtöavustin ja hätäpuhelu. 

Kännykän sovelluksen kautta näytössä peilautuva navigointi ym. ym...

Niin kai se on, että kun valmiiksi hyvää parantaa, on askeleet pieniä. Sanoisin, että kaiken digitaalisen höttön alla on edelleen todella pätevä ja pystyvä moottoripyörä. Loistava ja luotettava matkakumppani. On se myös omaan silmään teknisellä tavalla todella hyvän näköinen.

GSA Pesämäen radalla 2020

Mainosmiehet myyvät näitä 260kg painavia norsuja kuvilla, joissa pyörä keulii yli jokien tai hyppää juuri maastossa. No sama pätee kaikkeen muuhunkin markkinointiin, jollain on erotuttava ja luotava mielikuvia ja ruokittava haaveita. Jos sinne kunnon maastoon halajat, on minun suositus n. 100kg 1-sylinterinen enska. Mutta soralla ja metsäautotiellä GS menee hienosti ja pyörässä on kyllä ominaisuuksia reippaaseen endurohenkiseen menoon. 

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa..

Rengastuksia voi jokainen miettiä omien tarpeiden mukaan. Pakko sanoa, että nyt markkinoilla on enemmän hyviä renkaita kuin koskaan ennen. Tämä lienee seurausta siitä yksinkertaisesta faktasta, että näitä adv-pyöriä myydään nykyään paljon. Itse olen todella tykästynyt Pirellin Rallye STR malliin. STR tarjoaa melko hyvää pitoa soralla ja sillä pärjää hyvin myös assulla. Ja huom. se ei huuda kuten moni muu vähän karkeampi kummi. Toinen vähän krouvimpi gummi mistä olen GSA:ssa tykännyt on Mitaksen E-07 + Dakar. Mitas on selkeästi aliohjaavampi/hitaampi assulla, mutta metsäautotiellä ja soralla pelaa hienosti. Ensiasennusrenkaana oli alla Michelinin Anakee Adventure, uusi kummi. Tykkäsin myös siitä todella paljon. Se tarjoaa hyvää pitoa ja ennen kaikkea kestää kulutusta. Ehkä pieni miinus äänekkyydelle, mutta kaikkea ei voi samaan pakettiin laittaa.

Mitas E-07+ Dakar etunen

Ja kuten arvata saattaa näihin on saatavana lisävarusteita vähintäänkin riittävästi. Itse olen asennellut mm. vähän lisävaloja, lisäsuojaa käsille, työkaluboksin, valonsuojaa, jarrusylintereiden suojaa... että sillä lailla..

Nyt sitten 2021 vuodelle tuli nuo Gelände und Sport 40v juhlamallit. Sieltä sitä omaa suosikkia valkkaamaan.. linkki: GSA 2021

Moikka!

Kiitos, että luet blogiani

Jussi

Voima kanssani

 Voimaa on tarpeeksi, kun sitä on liikaa..

Kauneus on katsojan silmässä, mutta teknisen näköinen laite on

Pari sanaa itse moottoripyörästäni, niitä on nykyään enää yksi.

Itse ajelen nyt toista Gessuani, eli BMW:n 1250 GSA matkaenskaa niin sitä tottuu siihen, että kaikki toimii ja maisemat vaihtuvat oli tienpinta tai sää mikä vain. Aikaisemmatkin pelit ovat toimineet hienosti ja en edes muista milloin olisin jäänyt teknisen vian vuoksi tien päälle. Lienee jotain kevari aikoja, eikä silloinkaan välttämättä syy ole ollut pyörän, vaan kiireessä tehdyn huonon huollon. 

Olen kyllä sitä koulukuntaa, että vehkeet pitää itse huoltaa. Olen myös sitä koulukuntaa, että jos ei omat taidot riitä, on syytä turvautua osaajaan. Tämä korostuu moottoripyöräharrastuksessa. Perushommissakin voi töppäillä jos tekeminen ei ole hallussa tai keskittyminen jossain väärässä asiassa. Momentit on syytä olla kohdillaan ja lukiteliimat paikoillaan, jos niikseen tulee. 

No nykyisen Gessun kanssa on tehtaan takuut ja muut mitkä ohjaavat tehokkaasti käyttämään merkkihuoltoa. Gessussa on myös sitä kuuluisaa ATK:ta niin paljon, että eipä niitä omassa tallissa juuri päivitellä.

Viime kesänä Gessu kävi kahteen otteeseen huollossa, koska siinä on sinällään aika pieni kymppitonnin huoltoväli. Tapani mukaan haluan yleensä käyttää tuon huoltoon menevän ajan aiheeseen liittyen koeajamalla jonkin toisen moottoripyörän. 

Kesäkuussa pyörä oli siis huollossa ja olin valinnut koeajettavaksi Kawasakin voimakyykyn eli H2 SX:n. Kyseessä vieläpä SE-malli. Nämä sporttisemmat pelit kyllä edelleen kiinnostavat, onhan minulla aikanaan ollut yhteensä kolme Suzukin Hayabusaa. Busasta ei nyt enempää, paitsi että edelleen ikävöin laitetta silloin tällöin. Kaikkine puutteineen. 

SX eli "matkamalli" :-)

No takaisin Kawan sarviin. Keli oli mitä kaunein ja H2 kävi ulkona liikkeen pihassa tyhjää samalla, kun myyjä selitti laitteen käyttöliittymän ja mm. teho- ja alustan asetukset. Pääsin liikkeelle ja fiilis oli he
ti hyvä. Laite tuntui tiiviiltä ja nöyrältä ja sitten kun tie aukesi aukesi tie myös minun sydämeen. Laite veti kuin raivohärkä, mutta vaikka veto oli vähintäänkin uskottavaa niin oli se samalla sivistynyttä ja hallittavissa täysin. On tietysti selvää, että noita voimavaroja ei pääse kotoisilla teillä ammentamaan juurikaan, mutta parasta onkin se tieto siitä loppumattoman tuntuisesta voimasta. Voimaa on paperilla 200hv, mutta käytännössä sitä tuntuu olevan vielä enemmän. Niin voisi kai sanoa, että typerän paljon tehoa prätkään. Voisi myös sanoa, että näin sen olisi aina pitänyt olla, vähemmän on liian vähän. 

Ajelin H2:lla hyvän lenkin ja oikeastaan ainoa mikä jäi häiritsemään oli ehkä perussäädössään hieman pintakova ja nypyttävä meno, minkä varmasti saisi säädettyä kuntoon ja toisena asiana vähän turhan olematon tuulisuoja minun mittaiselle miehelle 188cm. Tämänkin varmasti saisi tuplakuplalla tai toisenlaisella pleksillä korjattua. 

Taidonnäyte Kawasakilta

Muuten tuntui, että pyörä on todella valmis paketti vaikka minne lähtisi. Hienoa työtä Kawalta.

Pyörän tekniset tiedot tästä linkistä: Tekniikka

Kiitos blogini lukemisesta.

Jussi

Tien päällä

 

Lapin rauhaa

Tien päällä taas (silloin). 

Tässä nyt joulun alla on tietysti joulun vastaanottaminen mielessä, mutta näköjään myös kesän prätkä-hommat pyörivät mielessä. Edellisen kesän ajot jäivät minulla vähän alle 20tkm kokonaisuudessaan. Tuntui, ettei oikein minnekään voi mennä eikä reissaaminen onnistu. Väärin tunnettu. Olihan siinä kesässä aika monta hyvää prätkähetkeä ja tien päälläkin oltiin.

Kevään ajot kohdistuivat lähinnä kahteen pääkohtaan. Koulutusten vetämiseen omalle kerholle sekä omien taitojen treenaamiseen mp:llä. Läksimme nimittäin mukaan SMOK Ry:n hankkeeseen, jossa synnytetään yksi uusi sertifioitu koulutttaja-koulutus lisää maailmaan. Tämä oli mielenkiintoista hommaa oman harrastuksen ympärillä. Pätevöityminen piti sisällään mm. omia ajonäyttöjä, opetusnäyttöjä sekä kirjallisen kokeen. Sitten lopputulemana oli, että oltiin muuten maailman ensimmäiset SMOK Ohjaajat tällä pallolla. Hienot todistukset luovutettiin kesäkuun kokouksen yhteydessä Räyskälässä. Onnistuminen tuntuu keskimäärin ihan hyvältä. Vähän kieli poskessa, mutta kumminkin. Ei oppi ojaan kaatanut nytkään ja ihan hyvää tekemistä.

Juhannuksena tehtiin mp-retki vaimon kanssa Porvooseen. Länsi-rannikolta, kun ajelee Porvooseen kaikenmaailman pikkukyläteitä hämeen tuolla puolen niin näkee kappaleen kauneinta Suomea. Voisin vaikka antaa kaffepaikka vihjeen, poikkea Puutikkalan kyläpuodin kaffeella. On tunnelma vähän eri, kuin ABC:n linjalounaalla ylikypsän lohimuhjun kanssa. 

Puutikkalan putiikilla tauko

Porvoo on Porvoo ja poikkeusajan menettelyt huomioiden olla möllötettiin rannassa. Käveltiin pitkin poikin vanhaa kaupunkia ja (onneksi) olin tehnyt pöytävarauksen ajoissa, niin päästiin illallisellekin varsin mukavaan paikkaan kanalin kylkeen. Ruoka oli kelvollista, sää mitä mainioin ja keskikesän juhlatunnelma pääsi edes vähän valloilleen poikkeusajasta huolimatta. 

Juhannuspäivä valkeni aurinkoisena ja mainion aamupalan jälkeen suunnattiin Gessulla tien päälle ja kohti Vanajalinnaa. Sitä ennen kuitenkin poikettiin etelänlomalla Suur-Pellingin saarella. Lauttamatkan vaatii, että pääsee, mutta kannattaa käydä. Me tykättiin. 

Sitten sinne Vanajaan. Siellä oli joku über-tarjous ja maltoimme tehdä varauksen. Paikkahan on mitä hienoin ja miljöö huokui arvokkuutta. Erityinen maininta menee paikan keittiömestarille ja palvelulle. Molemmat olivat ihan maailmanluokkaa, tuntui ihan asiakkaalta. Jos pelaisi golffia niin näytti puitteet olevan ihan kertakaikkiaan viimeisen päälle. Olipa ainakin mainoksen mukaan European Tourkin pelattu noilla väylillä. En epäile. 

Vanajalinnan pihalla

Heinäkuun lopulla alkoi vihdoin kauan odotettu ja ehkä ansaittukin kesäloma. Olen joskus ennenkin aloittanut oman lomani ajamalla heti kättelyssä rautaperseajon. Niin nytkin. Sattui nimittäin niin sopivasti, että IBA Finlandin superviikonloppu oli samaan aikaan ja meiltä kerholta lähti isohko kimppa-ajo suoritukseen ja minä mukana. Olin lupautunut vetämään toisen ryhmän. Oli hieno ajo. Oli ensikertalaisiakin mukana ja kaikki pääsivät ajon maaliin, vaikka vähän tekniikkamurhetta parissa pyörässä olikin. Omasta pyörästä ei sanottavasti ole sanomista. BMW R1250GS Adventure on sen luokan laite, että oli homma mikä tahansa, taitaa kuskin ominaisuudet loppua ennen pyörää. On kyllä erinomainen laite. Rautaperseajoista olen ennenkin kirjoitellut ja taitaa tuolta blogin alkupäästä löytyä niitä ensikertalaisenkin tuntemuksia. Kannustan vahvasti mukaan. Ei ole hullua, eikä vaarallista. Ei ole kilpailu. On hyvin suunniteltuna ja valmisteltuna turvallista ja todella palkitsevaa. On kiva lisä mp-harrastukseen. Lisää tietoa löydät IBA Finlandin kotisivuilta.

Kesälomareissusta vähän edellisessä postauksessa jo kerroinkin, mutta nyt sitä koko kevään ja alkukesän jumitusta päästäisiin poistamaan vaimon kanssa prätkäillen. Alkuperäiset suunnitelmat olivat meilläkin lentäneet romukoppaan, eikä ulkomaille ollut tilanteen vuoksi asiaa. Silloin siis sopeudutaan ja matkaillaan härmässä. Hyväähän asiassa oli se, että Suomen tilanne kuitenkin salli matkaamisen varotoimenpiteet huomioiden. Ajatus oli ajella itää ylös ja ehkä käydä myös Kirkkoniemessä Norjassa ja palata sitten jotain kautta kotiin.

Ajeltiin Lappeenrantaan ystäville kylään ja nautiskeltiin kesästä. Parin päivän jälkeen lähdettiin matkaan ja tavattiin toinen ystäväpari Imatralla. Siinä lyötiin kyynärpäät ja jatkettiin Simo Häyhä museoon. Museo oli käymisen arvoinen ehdottomasti. Kiteen Zoossa pysättiin lounaalle, kaikkea sitä näkee, kun matkustaa. Iltapäivällä saavuttiin majoitukseen Petkeljärven luonnonpuistoon. Nautiskeltiin luonnon rauhasta, maisemista ja grillauksesta. Tätä rauhaa oli kaivattu ja nyt sitä saatiin koko rahalla. 

Aamulla kelit suosivat edelleen ja ajeltiin Raatteentielle. Itse olen käynyt useampaan otteeseen, mutta kyllä paikka aina saa ajatukset liikkeelle ja päällimäisenä jää kunnioitus niitä kohtaan, jotka tämän itsenäisen valtion meille pelasti. Yötä oltiin legendaarisessa Kiannon Kuohut hotellissa. Tästä voisi sanoa, että reilusti ylihintainen, pikkaisen nuhjuinen, huoneen wc reilusti homeinen mutta kuitenkin paikkana sympaattinen ja hienolla paikalla. Käytiinpä samassa kiinteistössä olevassa kylpylässä kylpemässä, se taas oli erittäin positiivinen kokemus. Illan tullen syötiin ja painuttiin nukkumaan.

Raate

Uusi päivä koitti ja Gessut pakkailtiin, sateli vähän vettä. Lähdettiin liikkeelle ja ajeltiin isoa tietä kohti pohjoista. Majoitusta olisi tarjolla Savukoskella Samperin Savotassa, joten sinne olisi päästävä. Rukalla tankattiin (heh heh) ja matka joutui. Kelit vähän vaihteli, mutta lähempänä Savukoskea alkoi keli parantua ja aurinko loisti taivaalla. Tosiaan tuo Ruka ja Salla tunturi olivat matkalla, mutta vaikka luonto ihan hienoa olikin, ei niitä kyllä juuri edes huomaa. GPS näyttää korkeutta merenpinnasta, siinäpä tuo. Samperin savotta sijaitsee hienolla paikalla ja terassilla nautittu hyvä pizza, tuo lappalaisten perinneruoka, sekä kylmä olut maittoivat matkalaisille. 

Savukoski ilmasta

Savukoskelta matka jatkui Inariin ja siellä viivyttin sitten pari yötä. Käytiin Inari-järvellä ja päästiin ihailemaan läheltä saamelaisten pyhää Ukko-saarta, inarinsaameksi Äijih. Sinne ei enää nykyään suositella maihinnousua. On kyllä mielestäni ihan oikein, jotain rotia sentään. Jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että saamelaisten oikeuksia on jo ihan tarpeeksi potkittu ja kulttuuria hävitetty. Loput tulisi kyllä suojella ja säästää. Nuo videon rappuset purettiin nyt syksyllä 2020. 

Inarin keskusta oli saanut aika faceliftin. Hyvä nähdä, että investoidaan. Hotelli Inari oli erittäin tasokas, hiljan remontoitu. Erittäin ystävällinen ja hyvällä sijainnilla. Kelit suosivat, mutta huomasi kyllä ettei enää olla etelässä. Onneksi oli vaatteita mukana.

Inari, Sápmi

Kolmantena aamuna bemarit liikkeelle ja nokka kohti pohjoista tai koilista. Päätettin käyttää "käy Kirkkoniemessä, Norjassa" kortti. Virustilanne oli erittäin rauhallinen ja vähän houkutteli päästä edes kerran vuodessa rajan tuolle puolen. Sevettijärvelllä pysähdyttiin tauolle ja nostin vähän kuvauskopteria sielläkin ilmaan. Aika uskomattoman kauniit ovat maisemat sielläpäin Suomi-neitoa. Kertakaikkiaan.

Inaria näkisi ilmastakin

Kirkkoniemi, uusi paikka meille, oli kiva pieni kaupunki Barentsinmeren rannassa ihan Venäjän kyljessä. Pitkät perinteet merenkulussa näkyivät ja mainitsemisen arvoinen on kaupungin laidalla sijaitseva Varanger Museum museo. Hyvin silmiäavaavaa oli nähdä mm. II-maailmansota norjalaisin silmin, olihan tilanne ollut heillä hyvin toisenlainen verratuna Sumeen. Sama paikka avaa myös kulttuurillista perimää ja saamelaisuutta hienosti. Oli minulle paljon uutta jamielenkintosta. Suosittelen. Ilta vietettiin ranna lähellä sijaitsevassa Surf & Turf ravintolassa ja käytiinpä vielä pubissakin. Tuntui kyllä vähän rikolliselta, mutta käsidesiä kului ja etäisyyksiä pidettiin. Kelit olivat kesäisen +8 asteen tienoilla, mutta pohjoisessa ollaan pohjoisessa. 

Mukana ensikertaa olleet puuilon halpismallin akkulämpöliivit antoivat mukavan lisälämmön, kun takaisin Suomeen tultaessa saatiin riskisti vettä vielä muutenkin rapeaan kesäkeliin. Ei mitään ongelmaa sinällään, mutta siis nyt oltiin takaisin Suomessa ja majoitus otettiin pyssykylästä Camping Nilimellasta. Matkaa oli taas tehty sen 400km ja suuri osa sateessa. Sodankylässä onneksi keli parani. Valmistettiin ruokaa tuvassa ja saunan jälkeen oli hyvä painaa päätä tyynyyn taas.

Pyssykylästä ajeltiin Ouluun Lapland-hotelliin. Käytiin syömässä intialaisessa ja otettiin yömyssyt. Hieno hotelli kerrassaan ja hyvä sijainti myös. Aika herraskainen kylläkin. Ajokamat päällä reilun viikon rymyämisen jälkeen hotellin respassa tuli etäisyyttä ihan ilman yrittämistä..

Tiet erosivat kaveripariskunnasta ja me jatkoimme Jyväskylän kylpylähotellissa yöpymisen jälkeen takaisn kotiin. 

Matkaa tuli kaikkiaan sen vajaa 4000km ja reissu oli hieno. Tekisin uudelleen. Osaltaan matkan tarkoitus oli jättää lomaeurot kotimaisille yrittäjille ja siinä kyllä onnistuttiin. Matkailu tällä tavalla Suomessa on kallista, siitä ei pääse mihinkään. Erityisesti ravintolaruokailu on käsittämättömän hintaista muuhun eurooppaan (pl Norja) verraten. Mistä lie johtuu, ei ainakaan raaka-aineiden paremmuudesta tai sapuskan laadusta, kyllä sellaista huttua välillä saatiin. Makeinta oli mm. lapin soratiet, luonto ja rauha. Voisi kai todeta, että tärkeintä oli olla tien päällä.

Tulevat suunnitelmat mielessä...

Normaaliaikana nyt olisi kesän reissusuunnitelmat jo kovassa vauhdissa. Uutisia ja viranomaisia seuraan ja jo nyt voi laskea sen puoli vuotta till tähän hetkeen. Siis ennen kuin kukaan uskaltaa sanoa mitään poikkeusolojen lieventymisestä.

Pidetään lippu korkealla ja mieli positiivisena. Kolmen kuukauden päästä on melkein huhtikuu..:-)

Voi hyvin.

Jussi