Passo dello Stelvio

Passo dello Stelvio
Ekaa kertaa Stelviolla 2012

torstai 18. helmikuuta 2021

Montenegrossa moottoripyörällä

 Kotor, Montenegro

Tuntui, että ollaan todella kaukana kotoa. Metsäpalojen savunhaju tuntui nenässä ja Kotorinlahti oli peilityyni.

Oltiin taitettu matkaa jo hyvä tovi, ja määränpääksi asetettu Montenegro alkoi häämöttää. Oli heinäkuu ja noille leveysasteille, jos tuolloin menee on lämmintä siedettävä ja sen kanssa on osattava olla. Sinällään kelit olivat olleet mainiot ja parempaa ei olisikaan voinut motoristi toivoa. Se, että iltapäivän aikana paikalliset vetävät siestan kehiin, on aivan oikein ja perusteltua. Sen oppi hyvin ymmärtämään, kun lämpömittari alkoi näyttämään nelosella alkavia lukemia varjossa. Maassa maan tavalla tai... Sen voi kyllä silti sanoa, että kotimainen musta Rukka ei ole voittajan veto. :-)



Kotor on täynnä historiaa ja aika monipolvista sellaista. Sanotaan, että Kotor on yksi vanhimmista tiedossa olevista kaupungeista. Ensimmäiset tiedot kaupungista ulottovat vuoteen 168eKr. Kuten niin monessa muussakin paikassa ovat roomalaiset antaneet omat vaikutteensa ja myös Ottomaanit ovat paikalla mellastaneet aikanaan. Varmaankin keskeistä on ollut hyvä meriyhteys ja suojaisa lahti. Kaupungissa kulkiessa huomio kiinnittyy kapeisiin katuihin ja erittäin vanhoihin rakennuksiin. Joidenkin tietojen mukaan vanhassa kaupungissa asuu noin viisi tuhatta ihmistä. Alue on osin asuinkäytössä ja osin sitten varustettu normaalilla turisti-terasseilla ja ravintoloilla. Hintataso on ihan kohtuu matala, vaikka paikallisesti vertaillen on hinnat pilvissä. Meno ja meininki on ihan rentoa ja mukavaa ja paikanpäällä saa pari kolme päivää kulumaan ihan mainiosti. Jos joskus mentäisiin uudelleen niin mentäisiin varmaan syyskuussa, voisi päiväajasta saada vähän enemmän irti. Nyt se meni virkistysjuomia juodessa ja varjossa vilvotellessa.



 
Mielenkiintoista ja kivaa nähtävää ovat muinaiset rauniot, jotka ovat Kotorin vanhan kaupungin keskustassa ja aivan käsin kosketeltavia. Kuten arvata saattaa ovat nuo kovia merenkävijöitä ja meri-museo Kotorin vanhassa kaupungissa on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen. Kyrilisten kirjamien osaaminen auttaa tuollakin merkittävästi, minulla niistä ei ole mitään käsitystä. 
Merimuseo sijaitsee keskellä vanhaa kaupunkia. 


Kotorissa ei ole havaittavissa juurikaan mitään merkkejä Jugoslavian Titon ajasta, tai Balkanin sodasta -90 luvun puolivälistä. Väestökin on sujuvasti sekaisin serberjä, montenegrolaisia ja kroaatteja. Rauha vallitsee ja paikka on (oli ennen koronaa) myös turistien suosiossa juurikin historiansa vuoksi. Merenlahdella näkyi kaksin kappalein todella valtavan kokoisia loistoristeilijöitä. Aika kuhina näytti lahdella olevan, kun lemmenlaivan väkeä kuskattiin maihin ja takaisin. Melko kaukaiselta tuntui kommunismin kurimus, kun tuota toimintaa rannalta katselin.
Loistoristeilijöitä näkyi paljon.


Motoristille Montenegro tarjoaa ihan sitä samaa, kuin Serbia ja Kroatia. Vuoriston tiet ovat kunnoltaan hyvin vaihtelevia, mutta ainakaan me emme löytäneet mitään kovin huonoa ajettavaa. Siellä on mukava mutkia päästellä ja liikenteen määrä on vähäistä. 
Meidän reissulla ajeltiin myös metsäpaloalueen läpi ja pakko sanoa, että melko karua on jälki, kun tuli on työnsä luonnossa tehnyt. Maaseutu on paikoin hyvinkin alkeellista eikä mistään tehotuotannosta ole huolta. Karua ja kaunista voisi tiivistää.


Me saavuimme Montenegron rajalle Bosnia ja Hertsegovinasta ja mitään muuta eivät halunneet nähdä passien lisäksi. Kovin sujuvaksi toimintaa ei voi kehua, lienee rajavirkailijalla ollut kevyt kohmelo päällä. Naamasta päätellen. Niinhän meillä kaikilla joskus.

Osapuilleen käymisen arvoinen paikka, missä historia huokuu joka paikassa. Toisaalta perus turistirysä meiningiltä ei paikoin voi välttyä, se nyt vain pitää hyväksyä. Alue, kuten koko maakin on perin pieni. Jos olisimme jatkaneet pienen heiton etelään, olisimme löytäneet itsemme Albanian vastaiselta rajalta. Tällä kertaa oli kuitenkin aika suunnata takaisin pohjoiseen.
Startti pohjoiseen ajoitettiin heräämällä ennen kukonlaulua ja olimme liikkeellä jo viiden jälkeen. Kaikessa hiljaisuudessa kiersimme Kotorinlahden ja tulimme takaisin lautalla. Oli aika maaginen tunnelma, kun koko pieni merenrantakaupunki nukkui ja liikkeellä ei ollut ketään muita. Nämä tällaiset asiat jää mieleen. Ja aiheuttaa kroonista kaukokaipuuta.
Joskus taas päästään.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

tiistai 9. helmikuuta 2021

Ciao Bella, Italiassa moottoripyörällä

Buongiorno tutti!
Terassin näkymä ja aamupala maistui.

Kysyin illallisen aluksi viinilistaa ja sain vastaukseksi vähän hämmentyneen katseen ja vastauksen: I'm a somelier.
Tästä sentään sai itse valita. Grappa ja espresso. Toimii.


Italian Alpit jaksavat yllättää. Voit olla todella pienessä kylässä ja kun astut ravintolaan, on meininki aivan käsittämättömän hyvätasoista.

Eräällä matkalla olimme ajelleet Italiassa jo parit päivät ja nyt olimme valinneet kohteeksi pienen kylän, Révo nimeltään. Reissun tässä vaiheessa olimme mystisesti alkaneet kiinnostua vähän tasokkaammasta majoituksesta ja ravintolasta. Olimme vetäneet muutamat tuhannet kilometrit aika budjetti-tasolla ja ihan joka majoitus ei ollut ollut sitä kuuminta hottia.
Jotenkin sitä on itselleen helppo perustella lisämukavuuksia ja helpotuksia. Tasoa voi nostaa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa lukee jotain ihan muuta. Esimerkkejä hyvistä perusteista ovat; lomallahan tässä ollaan ja vaikka; kerran se vain kirpaisee tai vaikka; onhan tätä lomaa nyt odotettu. Eli siis itsensä huijaamisen aakkoset on helppo käyttää ja näin mekin päädyimme jonnekin minne ei alun perin pitänyt. Sanottakoon nyt vielä, että joillekin tämä meidän tason nosto on ihan normaalia toimintaa ja majoitustasoa.
Madonna di Campiglio


Meillä siis oli reissua takana jo aika hyvä pätkä ja ajelimme tässä kohtaa takaisin kotiinpäin Montenegrosta ja Kroatiasta. Hullujen helteiden jälkeen raikas ja puhdas alppi-ilma tuntui aivan erinomaisen miellyttävältä ja mutkiin rakastuneena motoristina olin intoa piukassa. 
Tullessa ylöspäin Trenton kohdalla pysähdyimme kahdesta syystä. Ensinnäkin olin varannut pyörälle huollon Trenton BMW:ltä ja mm. takajarrupalat olisi vaihdettava. Toiseksi vettä tuli alppisolassa sen verran, että muu liikenne pysähtyi ja me kahlasimme GSA:lla kahtakymppiä moottoritien sivussa eteenpäin. Eli olimme uitettuja koiria ja pieni hengähdys olisi paikallaan. Huollon aikana sää onneksi parani ja meille tarjottiin kahvia huoltoliikkeessä. 
Allora. Tutto bene. GSA huollettu.

Lyhyehkön siirtymän jälkeen, huolletulla pyörällä, saavuimme sitten viiniviljelmille ja tiet alkoivat pienentyä ja maisemat paranivat jatkuvasti. Olimme siis aivan pohjois-Italiassa lähellä Itävallan rajaa. Kun kotisuomessa on riittävästi ajanut rantatietä pohjoiseen ja takaisin, osaa kyllä arvostaa näitä Italian maisemia. Mutkaa mutkan perään ja mahtavia korkeuseroja, maisema on kuin siitä kuuluisasta postikortista ja kesän voimakkaat tuoksut tulevat kypärän sisään. Tämä tuntuu hyvältä ja voin vieläkin muistaa nuo tuoksut, kun pitkin viiniviljelmiä risteileviä teitä ajoimme. 
Pohjois-Italia


Saavuimme hotellille, missä yövyimme kaksi yötä. Pyörä saatiin purkamisen jälkeen hotellin alla sijaitsevaan pieneen autotalliin. Tämä oli ihan ok, mutta liuska oli niin jyrkkä, että en usko sellaista pystykallistuskulmaa ennen tavoittaneeni, edes keulimalla..
Hotelli itsessään oli mitä mainioin. Kaunis alppitalo, missä kaikki oli tehty puusta. Huone oli tiptop ja erityisesti ravintola veti vertoja taas mille tahansa huippuravintolalle. Sen huomasi, kun ilta saapui ja olimme jo istuneet pöytäämme. Jostain saapui paikalla pari Ferraria ja muita herraskaisia autoja, kuljettajat harmaine hiuksineen istuivat illallisille puolisoineen.
Menin sitten todellakin kyselemään sitä viinilistaa, kun en sitä mistään löytänyt. Va bene. Pienen jäykistelyn jälkeen pääsimme samalle aaltopituudelle ja herra somelier sitten valitsi erinomaisen valkoviinin ateriamme kylkeen. Ja lopulta erinomaisen illallisen jälkeen menimme pienelle iltakävelylle ja sen jälkeen onnellisina nukkumaan. Hotelli Tästä linkistä

Satunnaisen matkailijan huomioina: se on sinällään melkoisen arvostettava ja haastava ammatti tuo somelierin homma. Kaikki asiakkaat odottavat täydellistä onnistumista juuri heidän kohdallaan. Keskinkertaisuuteen ja tai epäonnistumiseen ei ole varaa. Miten sitä voikaan tuntea viinit niin hyvin. Arvostan ja jatkan omaa rooliani asiakkaana.
Tuo ruskealla alustalla oleva teksti kannattaa Italian alpeilla motoristin noteerata. 


Ajoreitit olivat mukavia ja tarjosivat mitä mainiointa moottoripyöräilyä. Funtsittiin sitäkin, että jos esimerkiksi tuolta hotellista lähtee prätkällä mihin tahansa, on reitti ajamisen kannalta aivan timanttia ja loistavaa tietä. Samaa ei aina voi sanoa kotohärmässä.
Sitä, kun pääsee kurvailemaan esimerkiksi passo Tonalea ja suuntaamaan sieltä päivä kaffeelle Madonna di Campiglioon niin voi tuntea miten prätkä vie ja vie eteenpäin. Siellä olen minä onnellinen motoristi. Olen alppifani ja nautin suunnattomasti alpeilla moottoripyöräilystä. 
Täällä pulssi tasaantuu.


Mutta. Kyllä niissä alpeissa on jotain muutakin mikä minua viehättää ja vetää puoleensa aina vain uudelleen. En kylläkään tiedä, että mikä se on mutta jotenkin sitä on pää selvempi korkealla vuoristossa. Tuntuu, että ajatus kulkee ja olo on rauhallinen ja levollinen. Tiedä sitten mikä mitäkin on, mutta jahka tämä pandemia taas joskus laantuu ja rajat aukeaa, olen jo menossa..

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

lauantai 30. tammikuuta 2021

Ranska vähän erilailla

 Bar-le-Duc, FRA

Linnassa yksin keskellä ei mitään
Linnan pihassa, myrskyn jälkeen. GS selviää kaikesta.

Oli ollut erikoinen ajopäivä. Rakeita satoi niin lujaa, että oli pakko pysähtyä puun alle suojaan. Jalkapallon MM-finaalit lähestyivät.


Eräällä reissulla haluttiin ajella Ranskan maaseudulla ja nähdä muutakin kuin se sinällään viehättävä Pariisi. Pariisissa ollaan käyty ja se on kyllä kiva paikka, mutta ei siitä nyt pitänyt mitään sanoa. Oltiin liikkeellä kohti pohjoista ja tulossa Sveitsistä ja edellinen päivä ja yö oltiin vietetty Chamberryssä jo Ranskan puolella. Kelit olivat meitä suosineet ja moottoripyöräilyä parhaimmillaan pääsimme toteuttamaan.
Linnan herra


Ranskassa moottoriteillä on nykyään tiukka linja nopeuden suhteen ja sakot kohdillaan. Niinpä jonot etenevät siellä tasan sen mitä rajoitus antaa myöten. Ei siis viisi yli eikä edes kaksi yli sallitun, vaan tasan. Minulle houkutus oli liian suuri ja "ostin tontin" vasemmalta kaistalta ja ohitimme pikku hiljaa letkaa. Mitään hyötyä siitä ei tietenkään ole kenellekään. Pysättiin tankkaamaan itseämme ja pyörää ja huomasin, että nyt ollaan vissiin sitten riittävän maaseudulla. Sanaakaan ei lontoota, eikä saksaa ja minä en osaa paikallista lainkaan. No paljon hymyä ja viittelöintiä auttoi ja lopputuloksena saimme tankin täyteen, sapuskaa lautaselle ja onnistuneen maksutapahtuma. Voila.

Lähestyimme määränpäätä. Olimme varanneet majapaikaksi majoituksen linnasta. Linna oli linna kuten luvattu. Pihaan, kun saavuimme, olimme läpimärkiä ja vähän ihmeissämme juuri saadusta raekuurosta ukkosmyrskyn kera. Sen verran tuli rakeita, että käsivarsiin tuli mustelmia. Niitä kuuluisia kananmunan kokoisia, ainakin.. 


Piha oli tyhjä. Paitsi muutama kukko ja pari kanaa alkoivat lähestyä meitä uteliaina. Sitten linnan ovi aukesi. Ulos astui nainen ja hän pajatti ranskaa niin, että riitti. Onneksi kieli nopeasti vaihtui englantiin ja pääsimme vihdoin asiaan.
Pieni yllätys oli myös se, että meidän huone oli ainoa majoitushuone ja siten me ainoat asiakkaat. Fiilis oli ehkä vähän jännä. Vain ranskaa puhuva isäntä oli hankkinut suuren Suomen lipun portaikkoon, olimme heidän ensimmäiset suomalaiset vieraat. 
Juhlavaa oli, ja meidän läpimärät ajokamat kuivumassa..



Linnan historia ulottui pitkälle ja selvisi myös se, että Napoleon on yöpynyt samassa huoneessa, kuin me. Oliko tämä sitten vain markkinointia? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa olimme hakeneet erilaista majoitusta ja se nyt kyllä saatiin.
Le Château de Conde en Barrois


Seuraavana aamuna hyvän aamiaisen jälkeen jatkoimme suunnitelmamme toteuttamista. Ajoimme halki valtavien peltojen, ei ketään ei missään. Matka taittui hienosti ja edelleen säät suosivat. Olihan tämä nyt hienoa taas kerran. Siinä sitä mielikuvittelin itseni aikoja taaksepäin vetelemässä pitkin muinaista Frankkien valtakuntaa ja miettimässä, että mitähän se Kaarle Suuri seuraavaksi keksii. 
Ei ruuhkaa maaseudulla

Rauhaa ja mutka


Ranska oli juuri edellisenä päivänä voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden.

Poliisi pysäyttää ja viittoo tiensivuun. Paperit, pyörän paperit, ajokortit ja matkan tarkoitus, kaikki piti selvittää sinänsä ystävälliselle poliisipartiolle. Ei ole ilmeisen yleistä, että juhlaillan seuraavana aamuna poliisi kohtaa motoristipariskunnan keskellä ei mitään Suomesta. Hymyilin sisäisesti. Että bonjour vaan sullekin.
Kaikki katsottiin ja nollat alkometriin tietenkin. 


Ranskalaiset ovat ystävällisiä ihmisiä, oman arvonsa tuntevia, mutta ystävällisiä. Uskon, että heille tyypillinen tapa ilmaista itseään koetaan meikäläisittäin usein melttoamisena, koheltamisena ja ylimielisyytenä. Vahvat mielipiteet ja runsas ulosanti voivat tuntua vähän luotaantyöntävältä. Mutta kunhan antaa takaisin samalla mitalla omat ajatuksensa ja hymyilee päälle alkaa homma sujua ja juttu kulkea. 
Ja onhan niillä nyt jukolauta maailman luokan keittiö ja viinit. Se tuli tälläkin matkalla todistettua useampaan otteeseen. 


Moottoripyöräily sopii hienosti Ranskaan. Merialpit ovat juttu erikseen. Keskisen Ranskan maaseutu ei tarjoa mitään ihmeitä, mutta hyvää tietä ja kumpuilevaa peltomaisemaa niin pitkälle kuin silmä siintää. Se on jotenkin hyvin rauhoittavaa. Tuntuu että on läsnä vaikka on ihan keskellä ei mitään. 
Se on hyvä tunne.

Kiitos, että luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Sarajevo, BIH

 Bosnia ja Hertsegovina 


Balkan parhaimmillaan



Miljacka joki oli lähes kuiva. Oli heinäkuu ja kuuma. Oli outoja ja kutsuvia tuoksuja ja minareetti kutsui rukoilemaan.


Olimme tulossa Unkarista ja maisemat vain paranivat mitä lähemmäs Bosniaa pääsimme. Tiet olivat kunnoltaan vaihtelevia ja välillä myös melko pientä tietä. Rajalla piti kertoa keitä olemme ja perus matkadokumentit halusivat nähdä, myös green cardin. Eli varaa se mukaasi ja saataville, sille saattaa jopa olla käyttöä, jos jotain sattuisi sattumaan. Ainakin se nopeuttaa asioiden käsittelyä. ( green card = todistus liikennevakuutuksen voimassaolosta pyörän rekisteröintimaassa. ) Liikenne oli vähäistä ja välillä tuntui, että me olemme ainoat ihmiset tällä pallon kolkalla. Jokaisessa kylässä tuoksui valmistuvan lounaan tuoksut. Olimme lähteneen aikaisin liikkeelle ja nuo tuoksut olivat lähes vastustamattomia. Tuli härmän jätkälle nälkä. Ihmeellistä sinällään miten nuo muistot usein yhdistyvät myös tuoksuihin. Onkohan siitä jotain tutkimusta.. 

Dinaariset alpit tarjoavat motoristille täyttä nautintoa.


Olimme saapuneet Bosnia ja Hertsegovinaan ja löytäneet perille aivan Sarajevon vanhan kaupungin kyljessä sijaitsevaan majapaikkaamme. Kaupungin läpi kulkeva Miljacka joki oli lähes kuiva ja sen sillan päällä katsellessa saattoi nähdä vain pienen vesinoron virtauksen. Oli hyvin rauhallinen tunnelma. Rekisteröin raitsikan kalkatuksen ja lintujen laulun. Tuntui ihan uudelta. 
Matkaa oli taitettu viitisen tuntia ja lähdimme suihkun jälkeen tutustumaan iltapäivän auringossa kylpevään kaupungin vanhaan osaan. 


Sarajevossa asuu n. 355000 henkeä. 


Bosnia oli kiinnostanut pitkään. Hyvin oli muistissa -90 luvun puolivälissä tapahtuneet kauheudet ja kansansurmat tuollakin alueella. Hommahan lähti aivan järjettömille jengoilleen, kun Kroaatitkin käänsivät Serbien lisäksi aseensa ja mielipahansa kohti Bosniakkeja.
Sarajevossa, kun keskustelin majapaikan omistajan kanssa maan lähihistoriasta, hän lopuksi totesi vähän allapäin, että täältähän kaikki sodat alkavat. Lienee herra viitannut mm. Sarajevon laukauksiin 1914. Tosin Sarajevon historia on hyvin moninainen ja mielenkiintoinen. Itse olen sen historiaan tutustunut Rooman ajan kaudesta eteenpäin. No isännän alakuloisuutta tosin kesti vain hetken ja tunnelma palasi takaisin iloiseen ja ystävälliseen menoon. Mitäs kyselen kaikenlaisia.
Sanottakoon silti, että herra oli yllättävän hyvin perillä myös toisen maailmansodan tapahtumista ja Suomen roolista sodan eri vaiheissa. Me suomalaiset nautimme, varmaankin osaksi tietämättämme, aika kovan kaverin mainetta pitkin maailmaa. Tässäkin keskustelussa hämmästystä eniten aiheutti se, että miten ihmeessä Suomi, pieni maa, pärjäsi neuvostosotilaita vastaan. Sitä sopii joskus aina hämmästellä.



Sarajevon keskusta on kuin basaari ja käsityöpajat seuraavat toisiaan. Kaupungin vanha osa on pieni ja kaikesta huolimatta joiltakin osin hyvin säilynyt sodasta. Muutenhan kaupunki muistuttaa mitä tahansa ex-sosialismin maata valtavine kerrostaloalueineen ja muutenkin. Siellä ovat sekaisin länsimaalaisuus ja itämainen elämäntapa. Sulassa sovussa kaikki yhdessä.
Leimallista on lähes ylitsepursuava ystävällisyys ja avuliaisuus. 

Basaaria


Matkalla Unkarista Bosniaan maisemat todella hellivät motoristia samoin tien muodot. Vaikka Bosnia ei heti vaikuta miltään vuoristoalueelta varsinaisesti kuuluu maa kuitenkin Dinaarisiin alppeihin ja näin tarjoaa kyllä mahtavaa ajettavaa. Sinällään maa on pieni ja välimatkat lyhyitä. Toisaalta keskinopeudet ovat matalia ja nähtävää riittää, joten aikaa kuluu.

Ikävämpiä muistoja lähihistoriasta. Ihminen ei koskaan opi, kai.


Sarajevon tutustumiseen en suosittele muuta kuin jalkapatikkaa. Gessu muuten pysäköitiin majoituksen omistajan vaatimuksesta heidän terasilleen. Siinä bemari nökötti, kuin näyteikkunalla. Tilaa olisi parkkialueella ollut vaikka kuinka, mutta majapaikan pomo ihastui prätkään Suomesta alta aikayksikön ja se piti saada näytille. No mikä siinä sitten..

Gessu herranterttuna majoituksen terdellä.

Majoitusvinkkinä tämä. On edullinen, ilmastoitu ja keskellä liikenteen solmukohtaa. Kävelymatkan päässä kaikesta. ( Navigaattoriin: Mustaj-pašin mejdan 5, Sarajevo 71000, Bosnia ja Hertsegovina )

Muutoin Sarajevo on kaunis ja kulttuuria täynnä. Ruoka on erinomaista ja palvelu myös. Hintataso on meikäläisittäin verraten hyvin edullinen.

Rukouskutsu raikaa ja tuoksut huumaavat.


Matti Nykänen leiskautti Suomen maailmankartalle Sarajevossa 1984. Oli aivan pakko päästä katsomaan tuota mäkihyppypaikkaa. Paikka on hyvän matkan päässä Sarajevon kaupungista ja tie mutkittelee mukavasti vuoristossa, ennen kuin saavuimme perille. Perillä huomion kiinnittivät varoituskyltit miinoista, ei siis ollut asiaa maastoon. Itse mäki oli täysin rapistunut ja alastulorinteen pohjalla oli lasten leikkipuisto ja kahvila. Ajat muuttuvat. 
Huikeat hypyt Matilta aikoinaan tuonne monttuun, ajattelin ja nostin Matille kuvitteellisen maljan.
Tämä kaveri on meidän kirjahyllyssä nykyään. 

Matin muistolle. Olympiavoittajalle.


Sarajevo on huikea historiapläjäys pienellä alueella. Paljon nähtävää ja parissa päivässä saa hyvän kuvan kaupungin keskustasta. Jos menet keskikesällä varmista, että majoituksessa on ilmastointi. 

Pieni Bosnia ja Hertsegovina jäi pysyvästi suosikiksi eikä vähiten ystävällisten ihmisten vuoksi. 



Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Romaniassa kerran

 Romania tuntuu erilaiselta   
Transfagarasan, Romania

Eräällä matkalla ystäväparin kanssa oltiin päätetty ajella Romaniaan. Tai ainakin Romanian läpi, koska matkalle oli mahdutettu kuuluisampaa kuuluisampi Transfagarasanin vuoristotie. Tämä oli kiiltänyt silmissä jo useamman vuoden ja nyt olimme rohkaisseet mielemme ja päättäneet ottaa haasteen vastaan.
Oli heinäkuu.

Tämä tarina ei ole matkaopas, enkä todellakaan esiinny suurena Romanian tuntijana. Päin vastoin, innokkaana ensikertalaisena. Tutustuin kuitenkin etukäteen maan historiaan ja kulttuuriin kirjallisuuden kautta. Joskus matkamessuilta oli kauppias saanut myytyä minulle Romania-oppaan ja sitä nyt oli tullut tutkittua. Opas muuten ei ollut mikään Berlitzin peruspulla vaan pieni painos tekijältään vuodelta 2008, joka kyllä tunsi maasta vaikka ja mitä. Oppaan nimi on Romania Passi ja sen on kirjoittanut Tapani Jussila.
Erilainen ja erinomainen matkaopas

Yleensä oppaan luettuaan asiat selkeytyvät ja moni kysymys on saanut vastauksensa. Romanian kohdalla tämä ei aina pidä ihan paikkaansa. Romanian historia on kyllä mielenkiintoista tutkittavaa. Aika pitkä matka on tultu 1300-luvun Vlad seivästäjästä, monarkian ja sosialismin jälkeen nykyaikaan. Mikä sitten parempi on, sen voi jokainen itse arvioida. Mutta sanoisin taas, että ei ennen ollut paremmin. Voisi sanoa, että mitä enemmän luin mielenkiintoisesta maasta, sen hurjasta historiasta ja kulttuuriperimästä, sitä enemmän matka alkoi jännittää sillä lailla hyvällä tavalla.

Olimme tulossa Romanian rajalle Ukrainasta. Tie oli ollut haasteellinen peltotie viimeiset parikymmentä kilometriä kunnes juuri ennen rajan ylitystä tie suureni ja muuttui taas kestopäällysteiseksi. Emme siis todellakaan olleet missään turistien suosimassa ylityspaikassa vaan seikkailu oli päällä ja pientä TET-henkeäkin matkaajissa havaittavissa.
Happy with Honda

 
Ylitimme rajan Tisza-joen siltaa pitkin ja ajoimme lopulta yöpymään Sighisoaraan. Havaintona ajallisesti pitkän ajopäivän jälkeen oli, että Romanian tiet ovat paremmassa kunnossa, kun Ukrainan maaseuden kraateripellot ja, että ihan yhtä paljon pelottaa ajaa taajamissa kuin Ukrainassa. On todettava, että liikennevalot ovat ikäänkuin ohjeellisia viitteitä toivotusta ajojärjestyksestä. Samoin on ihan ok, että raitsikka jättää matkustajat suoraan ajokaistalle ja kaistaa voi vaihtaa risteysalueella ihan sujuvasti. Jännittävää tällaiselle suomalaiselle pohjolan pojalle. Kuten todettua, maassa maan tavalla. Toinen havainto heti Romanian puolella oli hevosten käyttö ihan normi liikenteessä. Siinä missä meillä raksa-rane ajaa Hiacella, ajaa Romaniassa kaveri kantturalla mikä vetää lavettia. Kertoo jotain jostain.

Sighisoaraan saavuttiin niin myöhään, että kun hotelliin kirjautuminen oli saatu hoidettua ei oikein ketään kiinnostanut muu kuin ravintolan antimet ja parit oluet. Nukkumatti tuli varhain. 



Matka jatkui aamulla kohti sitä odotettua Transfagarasanin serpentiinitietä. Ihan sinällään oli kokemus aamulla startata prätkällä Romaniasta. Tunnelmaa oli ja silloinen pyöräni Honda VFR 1200 X Crosstourer oli ollut elementissään, hienosti sujui. Olimme yöpyneet noin reilun sadan kilometrin päässä serpentiinin alusta ja reilun tunnin ajon päästä olimme aloittamassa kiipeämistä. 
sikamaista menoa 


Pikkupossuja juoksenteli keskellä tietä ja tien kunto oli hyvä ja paikoitellen jopa erinomainen. Ei satanut vettä mutta kuten usein, ylhäällä oli vaihtelevaa sumua ja utua. Näkyvyys oli kuitenkin riittävä, jotta maisemien ihailu onnistui. 
Tunnelma on erilainen..


Useat kymmenet, ellei sadat alppi-passot on tullut ajettua ja odotus oli kaiken hehkutuksen jälkeen melkoinen, kun mutkat alkoivat ja tie vei miestä ja pyörää. On siinä totuuden siemen, että tämä tie on yksi maailman makeimmista pätkistä. (en ole ajanut maailman kaikkia teitä). Ajettiin ja välillä pysähdeltiin katselemaan maisemia ja nauttimaan tunnelmasta. Todennäköisesti tänne ei ihan heti tultaisi takaisin. Tie vei, pyörä kallisteli puolelta toiselle. Ajaminen sujui kuin tanssi. Moottoripyöräilyn tuottamat tunteet ja aistimukset olivat kaikki päällänsä yhtä aikaa. Tästä tässä hommassa on kyse. Kannatti tulla tänne saakka. 

Huipulla, kun katseltiin vuoristoa ja sen rinteillä polveilevaa tietä, todettiin että Karpaatit näyttää kauniilta. Vuoristo on eri näköinen kuin Alpit oikeastaan mistään kohtaa. Ehkä osa muistuttaa dolomiitteja muodoltaan, mutta luonto ja kasvillisuus poikkeavat merkittävästi. Ja sitten on muutakin. Kaikki ympäröivä on erilaista. Ihmiset, rakennukset ja koko infrastruktuuri on erilaista ja vähän vaatimatonta. Ei kuitenkaan toivotonta tai surkeaa. Joitakin surkeitakin asioita nähtiin, mutta pidetään ne tämän kirjoituksen ulkopuolella. Tunnelma ylipäätään.. Romania tuntuu erilaiselta.
Voi että, kyllä menisin uudelleen.


Vuoret jäi taakse ja jatkoimme päivämatkaamme kohti seuraavaa majoitusta. Se ei meinannut löytyä millään vaikka sijainti piti olla aivan tien kyljessä kiinni. Osoitus siitä, että katuosoitteet eivät nyt ole ihan juuri tarkalleen. Olimme lopulta perillä, kaksi kilometriä sivussa siitä mitä osoite ja mm. gps:t näyttivät. No päästiin majoitukseen ja saatiin hyvää illallista pitkän ja kokemuksista rikkaan päivän päätteeksi. Olimme Târgu Jiu:ssa. Târgu Jiu on pienehkö alle sadantuhannen ihmisen hiilikaivos-kaupunki. Meille enemmänkin stopover paikka matkalla länteen ja Serbiaan.

Pikaisesta visiitistä valtavan kokoisessa Romaniassa jäi moninainen vaikutelma. Sinne olisi joskus päästävä uudelleen. Pohjoisen Drakula-alue on historiansa ja linnojensa kanssa erittäin kiinnostava alue, nyt siitä tultiin ohi, että heilahti. Samoin Mustanmeren ranta-alue olisi kiinnostava nähdä. Oikeastaan kaikki paitsi Bukarest kiinnostaa ja varmaan sekin, jos saisi hyvät vinkit. 
Mieleen jäi myös ne syvän maaseudun rikkinäiset talot, joissa oli katto romahtanut osittain kokonaan ja siltikin selvästi siellä perhe asui ja yritti selviytyä arjestaan. Sinne eivät valtion tukiaisrahat olleet ylettyneet ja elinkeino on kovilla. Hevoset liikenteessä ja maatalouden alkeellisuus muutenkin. Potentiaali. Ihmisten ystävällisyys ja iloisuus. Ihmiset Romaniassa ovat kauniita.

Romania tuntuu erilaiselta.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Moottoripyörällä Sloveniassa

 Olemisen helppous viehättää

Kyllä kiitos. Idylliä ja moottoripyöräilyä.

Oletko koskaan ollut Sloveniassa lomalla moottoripyörän kanssa? 

Kun hakusessa on hyväkuntoiset tiet ja vähän liikennettä kannattaa antaa Slovenialle mahdollisuus. Kun hakusessa on puhdas luonto ja alppien itäpää, kannattaa suunnata Sloveniaan. Kun hakusessa on erittäin edullinen hintataso ja aidosti ystävällinen meininki, kannattaa suunnata Sloveniaan.

Usein käy niin, että nimekkäämmät alppikylät vievät huomion ja onhan Ranskan, Italian, Sveitsin ja Itävallan alpit huippuhienot ja ylhäällä olevat kylät ovat toinen toistaan houkuttelevampia paikkoja motoristille. Ei siis käy kieltäminen, etteikö sinne kannattaisi mennä. Siltikin, kun matkan suuntaa Via Balticaa alas niin väistämättä helposti sitä päätyy hyvin lähelle Julianisten Alppien aluetta, eli alppien alkupäätä idästä.
Vihreä jalokivi, sekin on Slovenian lempinimi.

Entinen Jugoslavia ei juuri näy, kun päästelee menemään isoja teitä. Kaikki näyttää samalta kuin muissa lähivaltioissa. Siistiä ja hyväkuntoista isoa baanaa, palvelut pelaa ja visa vinkuu. Sitten, kun poikkeaa isolta tieltä pois alkaa todellinen Slovenia kuin napista painamalla. 
Ljubljanassa on vielä remonttia jäljellä



Entisajan kommarin kädenjälki näkyy vahvasti täälläkin aina kaupunkisuunnittelusta alkaen. Joka kylää halkaisee päätie, jonka varrelta sitten on työläisen ollut helppo hypätä painamaan tehtaaseen duunia. Toisen maailmansodan jälkeinen Slovenia oli sosialistinen Titon Slovenia. No historiansa meillä on kaikilla ja maassa maan tavalla tai maasta pois.
 
Sloveniassa ei ole mitään isoja kaupunkeja. Pieni maa, pienet ympyrät. Maa on ikäänkuin säästynyt kaikelta tehostamiselta ja koheltamiselta.

Pääkaupunki Ljubljana on kaunis pieni kaupunki. Jos hyppää city-possujunaan pääsee näkemään läheisen linnan ja sieltä avautuvat näköalat ja muut kaupungin nähtävyydet. 


Se on helppo tapa tutustua tähän kaupunkiin. Ljubljana on meille ollut se ainoa pettymys Sloveniassa. Tosin huomioitavaa on se, että visiitti oli lyhyt. 
Ljubljanan arkkitehtuurissa on viitteitä historiaan paljonkin.

Tripadvisor ohjasi selvästi "maksettujen" kehujen kautta surkeaan ja ylihintaiseen turre ravintolaan eikä kaupunki muutenkaan juuri tarjonnut mitään, siis meille. Kaunis se toki on kävelysiltoineen päivineen.



Prätkän sarvissa maa tarjoaa mitä mainiointa toimintaa. Esimerkiksi Bledin järven, kun ottaa tähtäimeen ja ajaa karttapohjassa näkyviä noroja pitkin 50km säteellä järvestä, niin löytää itsensä sellaisesta motoristin onnelasta, ettei parammasta väliä. Se mitä Sloveniassa ei ole, on muut ihmiset. Siis maaseudulla, kun ajelee ja nousee vuoristoon ei juuri muita tienkäyttäjiä tapaa. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia, huonoimmillaankin vähintään tyydyttäviä. Sama pätee Bohinj alueella. Kerrassaan miellyttäviä reittejä ja mitä ylemmäs maltat ajaa, sen hienommat on näkymät ja mutkat. 
Majoittuminen ja illalliset ovat hintaluokkaa voipaketti.
Aamupalaa auringossa "omalla B&B terassilla" @Bohinj


Samalla seudulla voi ajella ihan "kaisa mäkäräisenä" mm. Pokljukan kautta kulkee mielettömän kivoja tietä ja todallakin keskellä luontoa saa ajella. Sieltä voi ajella esim. Bohinjiin majoittumaan. 
Tätä tietä tultiin myös takaisin..

Tosin ihan kaikkea ei kannata tehdä sentään, tämä tuli kovassa itseluottamuksen puuskassa todettua. Jos tiemerkki kertoo, että tie on poikki tarkoittaa se Sloveniassa sitä, että tie on poikki. Tämä tuli testattua ja nöyränä poikana sitten takaisin aikaisemmalle reitille.

Bledistä sen verran, että kannattaa käydä. On kovin kaunista aluetta. Sieltä löytää myös kirjon erilaisia palveluita, jos vaikka huvittaa toiminta järvellä. Siellä se muuten on se kirkko, katso itse vaikka tästä: Kirkko järvessä

Pilgrimage Church of the Assumption of Maria


Muutoin maa on täynnä ystävällisiä ihmisiä ja puhdasta luontoa. On myös historiaa ja taidetta, josko niistä joku on kiinnostunut. Me ollaan. Esimerkkinä vallan mainosta palvelusta ja loistavasta itse valmistetusta paikallisesta illallisesta voisin antaa ihan oikein vinkin. Pieni kylä ja pieni majapaikka, mutta niin kerrassaan mainio ja ystävällinen. Paikan nimi on Gostišce Marincic Inn ja sijaitsee keskellä pientä Skocjan kylää. 
Voi että, kun tykättiin vaikka oltiin vain yksi yö. Kylä tuli käveltyä iltapäivän aikana halki ja visiitti pienessä sekatavarakaupassa on jäänyt pysyvästi mieleen. Aika on pysähtynyt sillä lailla hyvällä tavalla. Tiedät kyllä.

Sloveniaa kannattaa harkita matkan kohteeksi. Mariborista käsin voit ajella vaikka mitä hienoja teitä ja sitten, kun on aika jatkaa matkaa on lähellä oikeastaan kaikki mitä mutkateistä unelmoiva motoristi voi toivoa.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi













lauantai 9. tammikuuta 2021

Voima kanssani vol 2.0

 Tunnelma oli väreilevä ja vähän vaarallinen..

Kuva mun Instatililtä, voi tuota 2500cc voimaa.











































Tuolta minusta tuntui, kun lähdin uudella Triumpihin Rocketilla liikkeelle. Tämä on muuten vain ja pelkästään positiivinen asia, että vieläkin tuntuu joltakin. Nyt tuntui.
Trumpan mahtavat äänet ovat jotain mihin en ole tottunut vaikka kaikenlaisten prätkien kanssa on tullut pelattua. Äänet ovat samaan aikaan raakamaiset ja seksikkäät. Kutsuvat.



Otetaas nyt testoilusta vähän pakkia ja kerrotaan taas lukijoille mistä olikaan kyse. Kyse oli siis jälleen siitä, että oma moottoripyörä, BMW GS1250ADV oli saanut sen kolmannen kymppitonnin mittariin ja huollon aika oli. Siispä ajan hengen mukaisesti tein ensin tunteroisen etätöitä huollon kahvipisteellä. Sen jälkeen koeajopyörä saapui ja ei muuta kuin työkamat myyjän kopperoon ja ajokamat takaisin päälle. 
Triumph Rocket 3 R odotti ulkona. Kaunis punainen ja uhmakas olivat ne ensimmäiset tuntemukset. "Ei yhtään mun tyyppinen pyörä" ajatukset karisivat nopeasti. Edellinen mallipolvi samasta pyörästä on krominkiiltoinen pappapeli, tämä on jotain aivan muuta. Todella muuta.
Kun tehoa on 167hv ja vääntöä 221nm siis kaksisataakaksikymmentäyksi newtonmetriä on kyseessä jälleen veret seisauttava laite. Toki laitteella on painoakin, mutta tuo vääntö. Voi veljet.

Liikkeelle ja tien päälle kun pääsin, niin oli aika totuttelu ajoasentoon. Jotenkin se oli minusta vähän höntti. Jalat on liian edessä ja sarvet liian kaukana. Tuntui, että taidan kurvata samoin tein takaisin ja ottaa jonkun muun laitteen alle. Päätin kuitenkin ajaa rampista alas motarille ja antaa vähän happea koneeseen. Onneksi annoin. Onneksi menin. Kun vauhti nousi riittävästi alkoi patopaine pitää kuskia hyppysissään ja aloin ymmärtää ajogeometriaa suunnitellutta insinööriä jälleen. 

Moottorin äänet ja vääntö tuottivat typertyneen ilmeen kypärän sisään. Sitten naurua ääneen. Pakko oli hiljentää uudelleen, jotta voi kiihdyttää uudelleen. Sama vaikutus. Mahtava laite. Korona-ajan yhden hengen tietä pitkin menevä karuselli. Vieläpä sifterikin toimi kuin ajatus. Ajelin kolmostietä motarilla ja ajattelin, että ei tällä kyllä mitään pidempää matkaa tee, sen verran olo on tuulipussimainen n. 130km/h mittarinopeudessa. Vaan annas oll
a, kun eteen tulee hitaampaa liikennettä ja molemmat kaistat vihdoin avautuvat juuri sinua odottaen. On kyllä Triumphin inssit osuneet johonkin moottoripyörien rakkaus-suoneen ja todella napakymppiin. 
Eihän tuo laite ole lähtökohtaisesti mistään kotoisin, mutta siinä on sitä sellaista tunnelmaa, mitä en edes tiennyt kaipaavani. Näin paljon.

Aiemmin kesällä kokeilemani Kawasaki H2 SX oli super nopea ja mahtava laite. Tämä Triumph on jotain muuta ja paljon. Trumppa on täynnä moottoripyörää, pornoa, vääntöä, tunnetta.








Motoristi-minnoille ja manuille vinkkinä. Käykää koeajolla, lupaan että kannattaa.

Pyörän tekniset tiedot tästä linkistä: Tekniikka

Olen lotonnut tämän koeajon jälkeen aktiivisesti..

Kiitos kun luit blogiani.

Jussi