Montenegrossa moottoripyörällä

 Kotor, Montenegro

Tuntui, että ollaan todella kaukana kotoa. Metsäpalojen savunhaju tuntui nenässä ja Kotorinlahti oli peilityyni.

Oltiin taitettu matkaa jo hyvä tovi, ja määränpääksi asetettu Montenegro alkoi häämöttää. Oli heinäkuu ja noille leveysasteille, jos tuolloin menee on lämmintä siedettävä ja sen kanssa on osattava olla. Sinällään kelit olivat olleet mainiot ja parempaa ei olisikaan voinut motoristi toivoa. Se, että iltapäivän aikana paikalliset vetävät siestan kehiin, on aivan oikein ja perusteltua. Sen oppi hyvin ymmärtämään, kun lämpömittari alkoi näyttämään nelosella alkavia lukemia varjossa. Maassa maan tavalla tai... Sen voi kyllä silti sanoa, että kotimainen musta Rukka ei ole voittajan veto. :-)

Kotor on täynnä historiaa ja aika monipolvista sellaista. Sanotaan, että Kotor on yksi vanhimmista tiedossa olevista kaupungeista. Ensimmäiset tiedot kaupungista ulottovat vuoteen 168eKr. Kuten niin monessa muussakin paikassa ovat roomalaiset antaneet omat vaikutteensa ja myös Ottomaanit ovat paikalla mellastaneet aikanaan. Varmaankin keskeistä on ollut hyvä meriyhteys ja suojaisa lahti. Kaupungissa kulkiessa huomio kiinnittyy kapeisiin katuihin ja erittäin vanhoihin rakennuksiin. Joidenkin tietojen mukaan vanhassa kaupungissa asuu noin viisi tuhatta ihmistä. Alue on osin asuinkäytössä ja osin sitten varustettu normaalilla turisti-terasseilla ja ravintoloilla. Hintataso on ihan kohtuu matala, vaikka paikallisesti vertaillen on hinnat pilvissä. Meno ja meininki on ihan rentoa ja mukavaa ja paikanpäällä saa pari kolme päivää kulumaan ihan mainiosti. Jos joskus mentäisiin uudelleen niin mentäisiin varmaan syyskuussa, voisi päiväajasta saada vähän enemmän irti. Nyt se meni virkistysjuomia juodessa ja varjossa vilvotellessa.

 

Mielenkiintoista ja kivaa nähtävää ovat muinaiset rauniot, jotka ovat Kotorin vanhan kaupungin keskustassa ja aivan käsin kosketeltavia. Kuten arvata saattaa ovat nuo kovia merenkävijöitä ja meri-museo Kotorin vanhassa kaupungissa on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen. Kyrilisten kirjamien osaaminen auttaa tuollakin merkittävästi, minulla niistä ei ole mitään käsitystä. 

Merimuseo sijaitsee keskellä vanhaa kaupunkia. 

Kotorissa ei ole havaittavissa juurikaan mitään merkkejä Jugoslavian Titon ajasta, tai Balkanin sodasta -90 luvun puolivälistä. Väestökin on sujuvasti sekaisin serberjä, montenegrolaisia ja kroaatteja. Rauha vallitsee ja paikka on (oli ennen koronaa) myös turistien suosiossa juurikin historiansa vuoksi. Merenlahdella näkyi kaksin kappalein todella valtavan kokoisia loistoristeilijöitä. Aika kuhina näytti lahdella olevan, kun lemmenlaivan väkeä kuskattiin maihin ja takaisin. Melko kaukaiselta tuntui kommunismin kurimus, kun tuota toimintaa rannalta katselin.

Loistoristeilijöitä näkyi paljon.

Motoristille Montenegro tarjoaa ihan sitä samaa, kuin Serbia ja Kroatia. Vuoriston tiet ovat kunnoltaan hyvin vaihtelevia, mutta ainakaan me emme löytäneet mitään kovin huonoa ajettavaa. Siellä on mukava mutkia päästellä ja liikenteen määrä on vähäistä. 

Meidän reissulla ajeltiin myös metsäpaloalueen läpi ja pakko sanoa, että melko karua on jälki, kun tuli on työnsä luonnossa tehnyt. Maaseutu on paikoin hyvinkin alkeellista eikä mistään tehotuotannosta ole huolta. Karua ja kaunista voisi tiivistää.

Me saavuimme Montenegron rajalle Bosnia ja Hertsegovinasta ja mitään muuta eivät halunneet nähdä passien lisäksi. Kovin sujuvaksi toimintaa ei voi kehua, lienee rajavirkailijalla ollut kevyt kohmelo päällä. Naamasta päätellen. Niinhän meillä kaikilla joskus.

Osapuilleen käymisen arvoinen paikka, missä historia huokuu joka paikassa. Toisaalta perus turistirysä meiningiltä ei paikoin voi välttyä, se nyt vain pitää hyväksyä. Alue, kuten koko maakin on perin pieni. Jos olisimme jatkaneet pienen heiton etelään, olisimme löytäneet itsemme Albanian vastaiselta rajalta. Tällä kertaa oli kuitenkin aika suunnata takaisin pohjoiseen.

Startti pohjoiseen ajoitettiin heräämällä ennen kukonlaulua ja olimme liikkeellä jo viiden jälkeen. Kaikessa hiljaisuudessa kiersimme Kotorinlahden ja tulimme takaisin lautalla. Oli aika maaginen tunnelma, kun koko pieni merenrantakaupunki nukkui ja liikkeellä ei ollut ketään muita. Nämä tällaiset asiat jää mieleen. Ja aiheuttaa kroonista kaukokaipuuta.

Joskus taas päästään.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Ciao Bella, Italiassa moottoripyörällä

Buongiorno tutti!

Terassin näkymä ja aamupala maistui.

Kysyin illallisen aluksi viinilistaa ja sain vastaukseksi vähän hämmentyneen katseen ja vastauksen: I'm a somelier.

Tästä sentään sai itse valita. Grappa ja espresso. Toimii.

Italian Alpit jaksavat yllättää. Voit olla todella pienessä kylässä ja kun astut ravintolaan, on meininki aivan käsittämättömän hyvätasoista.

Eräällä matkalla olimme ajelleet Italiassa jo parit päivät ja nyt olimme valinneet kohteeksi pienen kylän, Révo nimeltään. Reissun tässä vaiheessa olimme mystisesti alkaneet kiinnostua vähän tasokkaammasta majoituksesta ja ravintolasta. Olimme vetäneet muutamat tuhannet kilometrit aika budjetti-tasolla ja ihan joka majoitus ei ollut ollut sitä kuuminta hottia.

Jotenkin sitä on itselleen helppo perustella lisämukavuuksia ja helpotuksia. Tasoa voi nostaa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa lukee jotain ihan muuta. Esimerkkejä hyvistä perusteista ovat; lomallahan tässä ollaan ja vaikka; kerran se vain kirpaisee tai vaikka; onhan tätä lomaa nyt odotettu. Eli siis itsensä huijaamisen aakkoset on helppo käyttää ja näin mekin päädyimme jonnekin minne ei alun perin pitänyt. Sanottakoon nyt vielä, että joillekin tämä meidän tason nosto on ihan normaalia toimintaa ja majoitustasoa.

Madonna di Campiglio

Meillä siis oli reissua takana jo aika hyvä pätkä ja ajelimme tässä kohtaa takaisin kotiinpäin Montenegrosta ja Kroatiasta. Hullujen helteiden jälkeen raikas ja puhdas alppi-ilma tuntui aivan erinomaisen miellyttävältä ja mutkiin rakastuneena motoristina olin intoa piukassa. 

Tullessa ylöspäin Trenton kohdalla pysähdyimme kahdesta syystä. Ensinnäkin olin varannut pyörälle huollon Trenton BMW:ltä ja mm. takajarrupalat olisi vaihdettava. Toiseksi vettä tuli alppisolassa sen verran, että muu liikenne pysähtyi ja me kahlasimme GSA:lla kahtakymppiä moottoritien sivussa eteenpäin. Eli olimme uitettuja koiria ja pieni hengähdys olisi paikallaan. Huollon aikana sää onneksi parani ja meille tarjottiin kahvia huoltoliikkeessä. 

Allora. Tutto bene. GSA huollettu.

Lyhyehkön siirtymän jälkeen, huolletulla pyörällä, saavuimme sitten viiniviljelmille ja tiet alkoivat pienentyä ja maisemat paranivat jatkuvasti. Olimme siis aivan pohjois-Italiassa lähellä Itävallan rajaa. Kun kotisuomessa on riittävästi ajanut rantatietä pohjoiseen ja takaisin, osaa kyllä arvostaa näitä Italian maisemia. Mutkaa mutkan perään ja mahtavia korkeuseroja, maisema on kuin siitä kuuluisasta postikortista ja kesän voimakkaat tuoksut tulevat kypärän sisään. Tämä tuntuu hyvältä ja voin vieläkin muistaa nuo tuoksut, kun pitkin viiniviljelmiä risteileviä teitä ajoimme. 

Pohjois-Italia

Saavuimme hotellille, missä yövyimme kaksi yötä. Pyörä saatiin purkamisen jälkeen hotellin alla sijaitsevaan pieneen autotalliin. Tämä oli ihan ok, mutta liuska oli niin jyrkkä, että en usko sellaista pystykallistuskulmaa ennen tavoittaneeni, edes keulimalla..

Hotelli itsessään oli mitä mainioin. Kaunis alppitalo, missä kaikki oli tehty puusta. Huone oli tiptop ja erityisesti ravintola veti vertoja taas mille tahansa huippuravintolalle. Sen huomasi, kun ilta saapui ja olimme jo istuneet pöytäämme. Jostain saapui paikalla pari Ferraria ja muita herraskaisia autoja, kuljettajat harmaine hiuksineen istuivat illallisille puolisoineen.

Menin sitten todellakin kyselemään sitä viinilistaa, kun en sitä mistään löytänyt. Va bene. Pienen jäykistelyn jälkeen pääsimme samalle aaltopituudelle ja herra somelier sitten valitsi erinomaisen valkoviinin ateriamme kylkeen. Ja lopulta erinomaisen illallisen jälkeen menimme pienelle iltakävelylle ja sen jälkeen onnellisina nukkumaan. Hotelli Tästä linkistä

Satunnaisen matkailijan huomioina: se on sinällään melkoisen arvostettava ja haastava ammatti tuo somelierin homma. Kaikki asiakkaat odottavat täydellistä onnistumista juuri heidän kohdallaan. Keskinkertaisuuteen ja tai epäonnistumiseen ei ole varaa. Miten sitä voikaan tuntea viinit niin hyvin. Arvostan ja jatkan omaa rooliani asiakkaana.

Tuo ruskealla alustalla oleva teksti kannattaa Italian alpeilla motoristin noteerata. 

Ajoreitit olivat mukavia ja tarjosivat mitä mainiointa moottoripyöräilyä. Funtsittiin sitäkin, että jos esimerkiksi tuolta hotellista lähtee prätkällä mihin tahansa, on reitti ajamisen kannalta aivan timanttia ja loistavaa tietä. Samaa ei aina voi sanoa kotohärmässä.

Sitä, kun pääsee kurvailemaan esimerkiksi passo Tonalea ja suuntaamaan sieltä päivä kaffeelle Madonna di Campiglioon niin voi tuntea miten prätkä vie ja vie eteenpäin. Siellä olen minä onnellinen motoristi. Olen alppifani ja nautin suunnattomasti alpeilla moottoripyöräilystä. 

Täällä pulssi tasaantuu.

Mutta. Kyllä niissä alpeissa on jotain muutakin mikä minua viehättää ja vetää puoleensa aina vain uudelleen. En kylläkään tiedä, että mikä se on mutta jotenkin sitä on pää selvempi korkealla vuoristossa. Tuntuu, että ajatus kulkee ja olo on rauhallinen ja levollinen. Tiedä sitten mikä mitäkin on, mutta jahka tämä pandemia taas joskus laantuu ja rajat aukeaa, olen jo menossa..

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Ranska vähän erilailla

 Bar-le-Duc, FRA

Linnassa yksin keskellä ei mitään

Linnan pihassa, myrskyn jälkeen. GS selviää kaikesta.

Oli ollut erikoinen ajopäivä. Rakeita satoi niin lujaa, että oli pakko pysähtyä puun alle suojaan. Jalkapallon MM-finaalit lähestyivät.

Eräällä reissulla haluttiin ajella Ranskan maaseudulla ja nähdä muutakin kuin se sinällään viehättävä Pariisi. Pariisissa ollaan käyty ja se on kyllä kiva paikka, mutta ei siitä nyt pitänyt mitään sanoa. Oltiin liikkeellä kohti pohjoista ja tulossa Sveitsistä ja edellinen päivä ja yö oltiin vietetty Chamberryssä jo Ranskan puolella. Kelit olivat meitä suosineet ja moottoripyöräilyä parhaimmillaan pääsimme toteuttamaan.

Linnan herra

Ranskassa moottoriteillä on nykyään tiukka linja nopeuden suhteen ja sakot kohdillaan. Niinpä jonot etenevät siellä tasan sen mitä rajoitus antaa myöten. Ei siis viisi yli eikä edes kaksi yli sallitun, vaan tasan. Minulle houkutus oli liian suuri ja "ostin tontin" vasemmalta kaistalta ja ohitimme pikku hiljaa letkaa. Mitään hyötyä siitä ei tietenkään ole kenellekään. Pysättiin tankkaamaan itseämme ja pyörää ja huomasin, että nyt ollaan vissiin sitten riittävän maaseudulla. Sanaakaan ei lontoota, eikä saksaa ja minä en osaa paikallista lainkaan. No paljon hymyä ja viittelöintiä auttoi ja lopputuloksena saimme tankin täyteen, sapuskaa lautaselle ja onnistuneen maksutapahtuma. Voila.

Lähestyimme määränpäätä. Olimme varanneet majapaikaksi majoituksen linnasta. Linna oli linna kuten luvattu. Pihaan, kun saavuimme, olimme läpimärkiä ja vähän ihmeissämme juuri saadusta raekuurosta ukkosmyrskyn kera. Sen verran tuli rakeita, että käsivarsiin tuli mustelmia. Niitä kuuluisia kananmunan kokoisia, ainakin.. 

Piha oli tyhjä. Paitsi muutama kukko ja pari kanaa alkoivat lähestyä meitä uteliaina. Sitten linnan ovi aukesi. Ulos astui nainen ja hän pajatti ranskaa niin, että riitti. Onneksi kieli nopeasti vaihtui englantiin ja pääsimme vihdoin asiaan.

Pieni yllätys oli myös se, että meidän huone oli ainoa majoitushuone ja siten me ainoat asiakkaat. Fiilis oli ehkä vähän jännä. Vain ranskaa puhuva isäntä oli hankkinut suuren Suomen lipun portaikkoon, olimme heidän ensimmäiset suomalaiset vieraat. 

Juhlavaa oli, ja meidän läpimärät ajokamat kuivumassa..

Linnan historia ulottui pitkälle ja selvisi myös se, että Napoleon on yöpynyt samassa huoneessa, kuin me. Oliko tämä sitten vain markkinointia? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa olimme hakeneet erilaista majoitusta ja se nyt kyllä saatiin.

Le Château de Conde en Barrois

Seuraavana aamuna hyvän aamiaisen jälkeen jatkoimme suunnitelmamme toteuttamista. Ajoimme halki valtavien peltojen, ei ketään ei missään. Matka taittui hienosti ja edelleen säät suosivat. Olihan tämä nyt hienoa taas kerran. Siinä sitä mielikuvittelin itseni aikoja taaksepäin vetelemässä pitkin muinaista Frankkien valtakuntaa ja miettimässä, että mitähän se Kaarle Suuri seuraavaksi keksii. 

Ei ruuhkaa maaseudulla

Rauhaa ja mutka

Ranska oli juuri edellisenä päivänä voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden.

Poliisi pysäyttää ja viittoo tiensivuun. Paperit, pyörän paperit, ajokortit ja matkan tarkoitus, kaikki piti selvittää sinänsä ystävälliselle poliisipartiolle. Ei ole ilmeisen yleistä, että juhlaillan seuraavana aamuna poliisi kohtaa motoristipariskunnan keskellä ei mitään Suomesta. Hymyilin sisäisesti. Että bonjour vaan sullekin.

Kaikki katsottiin ja nollat alkometriin tietenkin. 

Ranskalaiset ovat ystävällisiä ihmisiä, oman arvonsa tuntevia, mutta ystävällisiä. Uskon, että heille tyypillinen tapa ilmaista itseään koetaan meikäläisittäin usein melttoamisena, koheltamisena ja ylimielisyytenä. Vahvat mielipiteet ja runsas ulosanti voivat tuntua vähän luotaantyöntävältä. Mutta kunhan antaa takaisin samalla mitalla omat ajatuksensa ja hymyilee päälle alkaa homma sujua ja juttu kulkea. 

Ja onhan niillä nyt jukolauta maailman luokan keittiö ja viinit. Se tuli tälläkin matkalla todistettua useampaan otteeseen. 

Moottoripyöräily sopii hienosti Ranskaan. Merialpit ovat juttu erikseen. Keskisen Ranskan maaseutu ei tarjoa mitään ihmeitä, mutta hyvää tietä ja kumpuilevaa peltomaisemaa niin pitkälle kuin silmä siintää. Se on jotenkin hyvin rauhoittavaa. Tuntuu että on läsnä vaikka on ihan keskellä ei mitään. 

Se on hyvä tunne.

Kiitos, että luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Moottoripyörällä Sloveniassa

 Olemisen helppous viehättää

Kyllä kiitos. Idylliä ja moottoripyöräilyä.

Oletko koskaan ollut Sloveniassa lomalla moottoripyörän kanssa? 

Kun hakusessa on hyväkuntoiset tiet ja vähän liikennettä kannattaa antaa Slovenialle mahdollisuus. Kun hakusessa on puhdas luonto ja alppien itäpää, kannattaa suunnata Sloveniaan. Kun hakusessa on erittäin edullinen hintataso ja aidosti ystävällinen meininki, kannattaa suunnata Sloveniaan.

Usein käy niin, että nimekkäämmät alppikylät vievät huomion ja onhan Ranskan, Italian, Sveitsin ja Itävallan alpit huippuhienot ja ylhäällä olevat kylät ovat toinen toistaan houkuttelevampia paikkoja motoristille. Ei siis käy kieltäminen, etteikö sinne kannattaisi mennä. Siltikin, kun matkan suuntaa Via Balticaa alas niin väistämättä helposti sitä päätyy hyvin lähelle Julianisten Alppien aluetta, eli alppien alkupäätä idästä.

Vihreä jalokivi, sekin on Slovenian lempinimi.

Entinen Jugoslavia ei juuri näy, kun päästelee menemään isoja teitä. Kaikki näyttää samalta kuin muissa lähivaltioissa. Siistiä ja hyväkuntoista isoa baanaa, palvelut pelaa ja visa vinkuu. Sitten, kun poikkeaa isolta tieltä pois alkaa todellinen Slovenia kuin napista painamalla. 

Ljubljanassa on vielä remonttia jäljellä

Entisajan kommarin kädenjälki näkyy vahvasti täälläkin aina kaupunkisuunnittelusta alkaen. Joka kylää halkaisee päätie, jonka varrelta sitten on työläisen ollut helppo hypätä painamaan tehtaaseen duunia. Toisen maailmansodan jälkeinen Slovenia oli sosialistinen Titon Slovenia. No historiansa meillä on kaikilla ja maassa maan tavalla tai maasta pois.

 

Sloveniassa ei ole mitään isoja kaupunkeja. Pieni maa, pienet ympyrät. Maa on ikäänkuin säästynyt kaikelta tehostamiselta ja koheltamiselta.

Pääkaupunki Ljubljana on kaunis pieni kaupunki. Jos hyppää city-possujunaan pääsee näkemään läheisen linnan ja sieltä avautuvat näköalat ja muut kaupungin nähtävyydet. 

Se on helppo tapa tutustua tähän kaupunkiin. Ljubljana on meille ollut se ainoa pettymys Sloveniassa. Tosin huomioitavaa on se, että visiitti oli lyhyt. 

Ljubljanan arkkitehtuurissa on viitteitä historiaan paljonkin.

Tripadvisor ohjasi selvästi "maksettujen" kehujen kautta surkeaan ja ylihintaiseen turre ravintolaan eikä kaupunki muutenkaan juuri tarjonnut mitään, siis meille. Kaunis se toki on kävelysiltoineen päivineen.

Prätkän sarvissa maa tarjoaa mitä mainiointa toimintaa. Esimerkiksi Bledin järven, kun ottaa tähtäimeen ja ajaa karttapohjassa näkyviä noroja pitkin 50km säteellä järvestä, niin löytää itsensä sellaisesta motoristin onnelasta, ettei parammasta väliä. Se mitä Sloveniassa ei ole, on muut ihmiset. Siis maaseudulla, kun ajelee ja nousee vuoristoon ei juuri muita tienkäyttäjiä tapaa. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia, huonoimmillaankin vähintään tyydyttäviä. Sama pätee Bohinj alueella. Kerrassaan miellyttäviä reittejä ja mitä ylemmäs maltat ajaa, sen hienommat on näkymät ja mutkat. 

Majoittuminen ja illalliset ovat hintaluokkaa voipaketti.

Aamupalaa auringossa "omalla B&B terassilla" @Bohinj

Samalla seudulla voi ajella ihan "kaisa mäkäräisenä" mm. Pokljukan kautta kulkee mielettömän kivoja tietä ja todallakin keskellä luontoa saa ajella. Sieltä voi ajella esim. Bohinjiin majoittumaan. 

Tätä tietä tultiin myös takaisin..

Tosin ihan kaikkea ei kannata tehdä sentään, tämä tuli kovassa itseluottamuksen puuskassa todettua. Jos tiemerkki kertoo, että tie on poikki tarkoittaa se Sloveniassa sitä, että tie on poikki. Tämä tuli testattua ja nöyränä poikana sitten takaisin aikaisemmalle reitille.

Bledistä sen verran, että kannattaa käydä. On kovin kaunista aluetta. Sieltä löytää myös kirjon erilaisia palveluita, jos vaikka huvittaa toiminta järvellä. Siellä se muuten on se kirkko, katso itse vaikka tästä: Kirkko järvessä

Pilgrimage Church of the Assumption of Maria

Muutoin maa on täynnä ystävällisiä ihmisiä ja puhdasta luontoa. On myös historiaa ja taidetta, josko niistä joku on kiinnostunut. Me ollaan. Esimerkkinä vallan mainosta palvelusta ja loistavasta itse valmistetusta paikallisesta illallisesta voisin antaa ihan oikein vinkin. Pieni kylä ja pieni majapaikka, mutta niin kerrassaan mainio ja ystävällinen. Paikan nimi on Gostišce Marincic Inn ja sijaitsee keskellä pientä Skocjan kylää. 

Voi että, kun tykättiin vaikka oltiin vain yksi yö. Kylä tuli käveltyä iltapäivän aikana halki ja visiitti pienessä sekatavarakaupassa on jäänyt pysyvästi mieleen. Aika on pysähtynyt sillä lailla hyvällä tavalla. Tiedät kyllä.

Sloveniaa kannattaa harkita matkan kohteeksi. Mariborista käsin voit ajella vaikka mitä hienoja teitä ja sitten, kun on aika jatkaa matkaa on lähellä oikeastaan kaikki mitä mutkateistä unelmoiva motoristi voi toivoa.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Gardajärvi pohjois-Italian helmiä

Gardajärvi kuin jalokivi

Lago di Garda, Italia

Päädyttiin ensimmäisellä euroopan tourilla prätkien kanssa Gardalle ei nyt vahingossa, mutta kuitenkin vähän sillä lailla takki auki meiningillä. Muistan sen ensimmäisen yön Riva del Gardan jossain halvassa turisti hotellissa. Tunnelma oli vähän outo ja hotelli lähes tyhjä. Oli kesäkuu 2011. Olimme etuajassa ennen varsinaista euroopan lomakautta. Vettäkin satoi isällisesti ja kaveripariskunnan kanssa lähinnä keskityttiin etsimään auki olevaa ravintolaa illallista varten. Järveä ei nähty, koska oli pimeää. Ruokaa saatiin ja yömyssytkin hotellilla, Camparia tietenkin.

Kapeaa vuoripolkua matkalla järvelle. En suosittele pimeässä.

Aamu koitti ja jostain syystä päätettiin viettää toinen yö järven äärellä, kun täällä nyt kerran ollaan. Ajeltiin siskoni suosituksesta Limoneen ja sieltä napattiin aivan järven rannassa oleva hotelli. Nyt osui kultasuoneen ja aurinkokin oli alkanut paistaa. Vietettiin aikaa ja vuokrattiin vene, koska kuka muka on veneillyt Gardalla? No nyt me sitten oltaisiin. Paljon kaikkea nähtävää ja erityisen hieno tunnelma. 

Tämä oli siis heikon alun jälkeen kuitenkin rakkautta ensi silmäyksellä. 

Happy days, GSA 2015 ja omistajansa.

Sittemmin olemme paikan päällä käyneet myös Sirmionessa, Malcesinessä ja uudelleen Limonessa useampia kertoja. Jos nyt joku pitää nostaa niin kyllä se on Limone. Nämähän siis menevät niin, että Riva del Garda on järven pohjoispäässä ja Sirmione on sellainen viehkeä niemenkärki aivan järven eteläpäässä. Limone ja Tremosine ovat länsirannalla ja Malcesine itärannalla. Allora.

Tremosinesta on hyvät näkymät ja rauhallista.

Tapahtui tosielämässä. Istuimme alkuiltaa kaverin kanssa rantabaarissa hotellilla. Joimme oluet. Hotellin baarimikko kysyi, että ovatko ne Suzuki Hayabusat teidän, kun niissä on FIN-kilvet? Ja, että olemmeko todella tulleet pohjolasta saakka niillä pyörillä tänne. Ja, että hän r a k a s t a a Hayabusaa ja haluaisi joskus sellaisen itselleen. No kerroimme taustat ja juttua riitti. Sitten herra baarimikko meni tekemään töitään. Tilasin meille yhdet grappat, koska näinhän se on Italiassa tehtävä. Joimme ne jatkoimme keskenämme tarinointia, vaimotkin liittyivät seuraan. Sitten mr. baarimikko saapui uudelleen ja hänellä oli prikassa kolme erilaista grappaa meille molemmille, siis kuusi napsua yhteensä. Me siinä vähän ihmeteltiin, että kun emme ole mitään tilanneet, niin vastaus kuului: koska busalla Suomesta, niin he tarjoavat nämä erilaiset grappat. Sillä olihan nämä kolme jaloa juomaa kaikki erilaisia keskenään ja niitä tulisi meidän maistaa. He tarjoavat. Viereisestä pöydästä kuului saksalaisella aksentilla: if you drink those you´ll be dead tomorrow. Herrasmies germaaniasta kantoi huolta. No vastasin, että ei hätää me olemme suomalaisia ja juomat katosivat kurkkuun kuten vain kuuluu.. Mukavia muistoja. Ja arvata saattaa, päädyimme olemaan paikallaan vielä yhden yön.

Kylänraittia

Gardan ympäristö tarjoaa mukavia ajettavia teitä paljonkin  motoristille. Voisi kai sanoa, että jos pohjoisesta paikkaa lähestyy niin kannattaa viimeistään Trentosta lähteä autostradalta pois ja ajella pienempiä teitä. Ihan pienille teille ei kannata mennä ainakaan pimeällä ja ainakaan tummalla visiirillä. Oli huono kokemus ja omaa huonoa suunnittelua.

Garda on myös hyvä stopover-paikka, jos ohittaa itä-länsi suunnassa. Sirmione voittaa tuhatkertaisesti minkä tahansa tienvarsi motellin ja se ei ole kuin pienen matkan päässä E70 autostradasta.

Mene Gardajärvelle ja ihastu ja nauti. Älä mene elokuussa. Et mahdu mukaan ja vietät aikasi jonottamassa joko ravintolaan, vessaan tai muuten vaan liikenteessä. Siellä on koko Italia ja muutama muukin. Usko pois.

Jos sen perinteisen suosituksen annan niin edullinen ja ystävällinen paikka on kyllä tämä Silvana Garni samoin aamiainen on hyvä. 

Gardalla on saatavilla skandinaavinen aamiainen. Etelämpänä Italiassa ei juurikaan.

Garda on helposti saavutettavissa. Jos haluaa hyvä kelit on syytä mennä juhannuksen jälkeen ja kuulemani mukaan syyskuun loppuun kelejä riittää. Tosiaan se elokuu ei ole vaihtoehto.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin

Jussi

BMW R1250GS ADVENTURE

 Gessu uudistui.

GSA pienessä San Pietro D´olban kylässä Italiassa 2019

Bemari esitteli 2019 kaudelle päivitetyn version iankaikkisesta GS mallista. Kuten tapoihin on kuulunut jo pitkään on malleja kaksi GS ja GS Adventure. Aika moni on sitä mieltä, että ainoa ero on tankin koko, mutta kyllä pyöriä erottaa moni muukin. Tosin sanomattakin on selvää, että suurin osa samaa kamaa.

GSA San Vito di Cadore, Italia

Aikaisempi pyöräni oli käytettynä hankittu 2015 mallin GSA ja ajelin sillä tyytyväisenä noin 40tkm. Sitten tuli tämä 2019 alkuvuosi ja bongasin tuon uudistetun mallin messuilla. HP versio vei sydämen ja pari kuukautta siinä taistelin vastaan, kunnes kaupat oli tehty Vaasan Käyttöautossa 26.4.2019.

Sittemmin on kaksi ajokautta alla tuolla pelillä. Se on Gessu semmonen jokapaikan höylä. Sillä luonaa vähän kaikki hommat. Radalla kyyti tuntuu piisaavan kiusaamaan vähän kyykkyjäkin ja luistokytkin antaa armoa hienosti. Vaimon kanssa reilut parin viikon turnaukset pitkin eurooppaa Montenegroon saakka kaikkine tavaroineen luonaa nekin. Reipasvauhtiset sorasurautuksetkin menee ja niistä ihan nauttii, kunhan renkaat soveltuu edes vähän.

Vanhaan verrattuna ajotuntuma ei ole juurikaan muuttunut. Se on hyvä asia. Moottori on puhdikkaampi, tosin voimaa oli ihan hyvin edellisessäkin mallissa. Isoimpina muutoksina muuttuva venttiilin ajoitus, tft-mittaristo ja liitettävyys kaikkeen. Lisäksi kaarre-ABS, mäkilähtöavustin ja hätäpuhelu. 

Kännykän sovelluksen kautta näytössä peilautuva navigointi ym. ym...

Niin kai se on, että kun valmiiksi hyvää parantaa, on askeleet pieniä. Sanoisin, että kaiken digitaalisen höttön alla on edelleen todella pätevä ja pystyvä moottoripyörä. Loistava ja luotettava matkakumppani. On se myös omaan silmään teknisellä tavalla todella hyvän näköinen.

GSA Pesämäen radalla 2020

Mainosmiehet myyvät näitä 260kg painavia norsuja kuvilla, joissa pyörä keulii yli jokien tai hyppää juuri maastossa. No sama pätee kaikkeen muuhunkin markkinointiin, jollain on erotuttava ja luotava mielikuvia ja ruokittava haaveita. Jos sinne kunnon maastoon halajat, on minun suositus n. 100kg 1-sylinterinen enska. Mutta soralla ja metsäautotiellä GS menee hienosti ja pyörässä on kyllä ominaisuuksia reippaaseen endurohenkiseen menoon. 

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa..

Rengastuksia voi jokainen miettiä omien tarpeiden mukaan. Pakko sanoa, että nyt markkinoilla on enemmän hyviä renkaita kuin koskaan ennen. Tämä lienee seurausta siitä yksinkertaisesta faktasta, että näitä adv-pyöriä myydään nykyään paljon. Itse olen todella tykästynyt Pirellin Rallye STR malliin. STR tarjoaa melko hyvää pitoa soralla ja sillä pärjää hyvin myös assulla. Ja huom. se ei huuda kuten moni muu vähän karkeampi kummi. Toinen vähän krouvimpi gummi mistä olen GSA:ssa tykännyt on Mitaksen E-07 + Dakar. Mitas on selkeästi aliohjaavampi/hitaampi assulla, mutta metsäautotiellä ja soralla pelaa hienosti. Ensiasennusrenkaana oli alla Michelinin Anakee Adventure, uusi kummi. Tykkäsin myös siitä todella paljon. Se tarjoaa hyvää pitoa ja ennen kaikkea kestää kulutusta. Ehkä pieni miinus äänekkyydelle, mutta kaikkea ei voi samaan pakettiin laittaa.

Mitas E-07+ Dakar etunen

Ja kuten arvata saattaa näihin on saatavana lisävarusteita vähintäänkin riittävästi. Itse olen asennellut mm. vähän lisävaloja, lisäsuojaa käsille, työkaluboksin, valonsuojaa, jarrusylintereiden suojaa... että sillä lailla..

Nyt sitten 2021 vuodelle tuli nuo Gelände und Sport 40v juhlamallit. Sieltä sitä omaa suosikkia valkkaamaan.. linkki: GSA 2021

Moikka!

Kiitos, että luet blogiani

Jussi

Tien päällä

 

Lapin rauhaa

Tien päällä taas (silloin). 

Tässä nyt joulun alla on tietysti joulun vastaanottaminen mielessä, mutta näköjään myös kesän prätkä-hommat pyörivät mielessä. Edellisen kesän ajot jäivät minulla vähän alle 20tkm kokonaisuudessaan. Tuntui, ettei oikein minnekään voi mennä eikä reissaaminen onnistu. Väärin tunnettu. Olihan siinä kesässä aika monta hyvää prätkähetkeä ja tien päälläkin oltiin.

Kevään ajot kohdistuivat lähinnä kahteen pääkohtaan. Koulutusten vetämiseen omalle kerholle sekä omien taitojen treenaamiseen mp:llä. Läksimme nimittäin mukaan SMOK Ry:n hankkeeseen, jossa synnytetään yksi uusi sertifioitu koulutttaja-koulutus lisää maailmaan. Tämä oli mielenkiintoista hommaa oman harrastuksen ympärillä. Pätevöityminen piti sisällään mm. omia ajonäyttöjä, opetusnäyttöjä sekä kirjallisen kokeen. Sitten lopputulemana oli, että oltiin muuten maailman ensimmäiset SMOK Ohjaajat tällä pallolla. Hienot todistukset luovutettiin kesäkuun kokouksen yhteydessä Räyskälässä. Onnistuminen tuntuu keskimäärin ihan hyvältä. Vähän kieli poskessa, mutta kumminkin. Ei oppi ojaan kaatanut nytkään ja ihan hyvää tekemistä.

Juhannuksena tehtiin mp-retki vaimon kanssa Porvooseen. Länsi-rannikolta, kun ajelee Porvooseen kaikenmaailman pikkukyläteitä hämeen tuolla puolen niin näkee kappaleen kauneinta Suomea. Voisin vaikka antaa kaffepaikka vihjeen, poikkea Puutikkalan kyläpuodin kaffeella. On tunnelma vähän eri, kuin ABC:n linjalounaalla ylikypsän lohimuhjun kanssa. 

Puutikkalan putiikilla tauko

Porvoo on Porvoo ja poikkeusajan menettelyt huomioiden olla möllötettiin rannassa. Käveltiin pitkin poikin vanhaa kaupunkia ja (onneksi) olin tehnyt pöytävarauksen ajoissa, niin päästiin illallisellekin varsin mukavaan paikkaan kanalin kylkeen. Ruoka oli kelvollista, sää mitä mainioin ja keskikesän juhlatunnelma pääsi edes vähän valloilleen poikkeusajasta huolimatta. 

Juhannuspäivä valkeni aurinkoisena ja mainion aamupalan jälkeen suunnattiin Gessulla tien päälle ja kohti Vanajalinnaa. Sitä ennen kuitenkin poikettiin etelänlomalla Suur-Pellingin saarella. Lauttamatkan vaatii, että pääsee, mutta kannattaa käydä. Me tykättiin. 

Sitten sinne Vanajaan. Siellä oli joku über-tarjous ja maltoimme tehdä varauksen. Paikkahan on mitä hienoin ja miljöö huokui arvokkuutta. Erityinen maininta menee paikan keittiömestarille ja palvelulle. Molemmat olivat ihan maailmanluokkaa, tuntui ihan asiakkaalta. Jos pelaisi golffia niin näytti puitteet olevan ihan kertakaikkiaan viimeisen päälle. Olipa ainakin mainoksen mukaan European Tourkin pelattu noilla väylillä. En epäile. 

Vanajalinnan pihalla

Heinäkuun lopulla alkoi vihdoin kauan odotettu ja ehkä ansaittukin kesäloma. Olen joskus ennenkin aloittanut oman lomani ajamalla heti kättelyssä rautaperseajon. Niin nytkin. Sattui nimittäin niin sopivasti, että IBA Finlandin superviikonloppu oli samaan aikaan ja meiltä kerholta lähti isohko kimppa-ajo suoritukseen ja minä mukana. Olin lupautunut vetämään toisen ryhmän. Oli hieno ajo. Oli ensikertalaisiakin mukana ja kaikki pääsivät ajon maaliin, vaikka vähän tekniikkamurhetta parissa pyörässä olikin. Omasta pyörästä ei sanottavasti ole sanomista. BMW R1250GS Adventure on sen luokan laite, että oli homma mikä tahansa, taitaa kuskin ominaisuudet loppua ennen pyörää. On kyllä erinomainen laite. Rautaperseajoista olen ennenkin kirjoitellut ja taitaa tuolta blogin alkupäästä löytyä niitä ensikertalaisenkin tuntemuksia. Kannustan vahvasti mukaan. Ei ole hullua, eikä vaarallista. Ei ole kilpailu. On hyvin suunniteltuna ja valmisteltuna turvallista ja todella palkitsevaa. On kiva lisä mp-harrastukseen. Lisää tietoa löydät IBA Finlandin kotisivuilta.

Kesälomareissusta vähän edellisessä postauksessa jo kerroinkin, mutta nyt sitä koko kevään ja alkukesän jumitusta päästäisiin poistamaan vaimon kanssa prätkäillen. Alkuperäiset suunnitelmat olivat meilläkin lentäneet romukoppaan, eikä ulkomaille ollut tilanteen vuoksi asiaa. Silloin siis sopeudutaan ja matkaillaan härmässä. Hyväähän asiassa oli se, että Suomen tilanne kuitenkin salli matkaamisen varotoimenpiteet huomioiden. Ajatus oli ajella itää ylös ja ehkä käydä myös Kirkkoniemessä Norjassa ja palata sitten jotain kautta kotiin.

Ajeltiin Lappeenrantaan ystäville kylään ja nautiskeltiin kesästä. Parin päivän jälkeen lähdettiin matkaan ja tavattiin toinen ystäväpari Imatralla. Siinä lyötiin kyynärpäät ja jatkettiin Simo Häyhä museoon. Museo oli käymisen arvoinen ehdottomasti. Kiteen Zoossa pysättiin lounaalle, kaikkea sitä näkee, kun matkustaa. Iltapäivällä saavuttiin majoitukseen Petkeljärven luonnonpuistoon. Nautiskeltiin luonnon rauhasta, maisemista ja grillauksesta. Tätä rauhaa oli kaivattu ja nyt sitä saatiin koko rahalla. 

Aamulla kelit suosivat edelleen ja ajeltiin Raatteentielle. Itse olen käynyt useampaan otteeseen, mutta kyllä paikka aina saa ajatukset liikkeelle ja päällimäisenä jää kunnioitus niitä kohtaan, jotka tämän itsenäisen valtion meille pelasti. Yötä oltiin legendaarisessa Kiannon Kuohut hotellissa. Tästä voisi sanoa, että reilusti ylihintainen, pikkaisen nuhjuinen, huoneen wc reilusti homeinen mutta kuitenkin paikkana sympaattinen ja hienolla paikalla. Käytiinpä samassa kiinteistössä olevassa kylpylässä kylpemässä, se taas oli erittäin positiivinen kokemus. Illan tullen syötiin ja painuttiin nukkumaan.

Raate

Uusi päivä koitti ja Gessut pakkailtiin, sateli vähän vettä. Lähdettiin liikkeelle ja ajeltiin isoa tietä kohti pohjoista. Majoitusta olisi tarjolla Savukoskella Samperin Savotassa, joten sinne olisi päästävä. Rukalla tankattiin (heh heh) ja matka joutui. Kelit vähän vaihteli, mutta lähempänä Savukoskea alkoi keli parantua ja aurinko loisti taivaalla. Tosiaan tuo Ruka ja Salla tunturi olivat matkalla, mutta vaikka luonto ihan hienoa olikin, ei niitä kyllä juuri edes huomaa. GPS näyttää korkeutta merenpinnasta, siinäpä tuo. Samperin savotta sijaitsee hienolla paikalla ja terassilla nautittu hyvä pizza, tuo lappalaisten perinneruoka, sekä kylmä olut maittoivat matkalaisille. 

Savukoski ilmasta

Savukoskelta matka jatkui Inariin ja siellä viivyttin sitten pari yötä. Käytiin Inari-järvellä ja päästiin ihailemaan läheltä saamelaisten pyhää Ukko-saarta, inarinsaameksi Äijih. Sinne ei enää nykyään suositella maihinnousua. On kyllä mielestäni ihan oikein, jotain rotia sentään. Jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että saamelaisten oikeuksia on jo ihan tarpeeksi potkittu ja kulttuuria hävitetty. Loput tulisi kyllä suojella ja säästää. Nuo videon rappuset purettiin nyt syksyllä 2020. 

Inarin keskusta oli saanut aika faceliftin. Hyvä nähdä, että investoidaan. Hotelli Inari oli erittäin tasokas, hiljan remontoitu. Erittäin ystävällinen ja hyvällä sijainnilla. Kelit suosivat, mutta huomasi kyllä ettei enää olla etelässä. Onneksi oli vaatteita mukana.

Inari, Sápmi

Kolmantena aamuna bemarit liikkeelle ja nokka kohti pohjoista tai koilista. Päätettin käyttää "käy Kirkkoniemessä, Norjassa" kortti. Virustilanne oli erittäin rauhallinen ja vähän houkutteli päästä edes kerran vuodessa rajan tuolle puolen. Sevettijärvelllä pysähdyttiin tauolle ja nostin vähän kuvauskopteria sielläkin ilmaan. Aika uskomattoman kauniit ovat maisemat sielläpäin Suomi-neitoa. Kertakaikkiaan.

Inaria näkisi ilmastakin

Kirkkoniemi, uusi paikka meille, oli kiva pieni kaupunki Barentsinmeren rannassa ihan Venäjän kyljessä. Pitkät perinteet merenkulussa näkyivät ja mainitsemisen arvoinen on kaupungin laidalla sijaitseva Varanger Museum museo. Hyvin silmiäavaavaa oli nähdä mm. II-maailmansota norjalaisin silmin, olihan tilanne ollut heillä hyvin toisenlainen verratuna Sumeen. Sama paikka avaa myös kulttuurillista perimää ja saamelaisuutta hienosti. Oli minulle paljon uutta jamielenkintosta. Suosittelen. Ilta vietettiin ranna lähellä sijaitsevassa Surf & Turf ravintolassa ja käytiinpä vielä pubissakin. Tuntui kyllä vähän rikolliselta, mutta käsidesiä kului ja etäisyyksiä pidettiin. Kelit olivat kesäisen +8 asteen tienoilla, mutta pohjoisessa ollaan pohjoisessa. 

Mukana ensikertaa olleet puuilon halpismallin akkulämpöliivit antoivat mukavan lisälämmön, kun takaisin Suomeen tultaessa saatiin riskisti vettä vielä muutenkin rapeaan kesäkeliin. Ei mitään ongelmaa sinällään, mutta siis nyt oltiin takaisin Suomessa ja majoitus otettiin pyssykylästä Camping Nilimellasta. Matkaa oli taas tehty sen 400km ja suuri osa sateessa. Sodankylässä onneksi keli parani. Valmistettiin ruokaa tuvassa ja saunan jälkeen oli hyvä painaa päätä tyynyyn taas.

Pyssykylästä ajeltiin Ouluun Lapland-hotelliin. Käytiin syömässä intialaisessa ja otettiin yömyssyt. Hieno hotelli kerrassaan ja hyvä sijainti myös. Aika herraskainen kylläkin. Ajokamat päällä reilun viikon rymyämisen jälkeen hotellin respassa tuli etäisyyttä ihan ilman yrittämistä..

Tiet erosivat kaveripariskunnasta ja me jatkoimme Jyväskylän kylpylähotellissa yöpymisen jälkeen takaisn kotiin. 

Matkaa tuli kaikkiaan sen vajaa 4000km ja reissu oli hieno. Tekisin uudelleen. Osaltaan matkan tarkoitus oli jättää lomaeurot kotimaisille yrittäjille ja siinä kyllä onnistuttiin. Matkailu tällä tavalla Suomessa on kallista, siitä ei pääse mihinkään. Erityisesti ravintolaruokailu on käsittämättömän hintaista muuhun eurooppaan (pl Norja) verraten. Mistä lie johtuu, ei ainakaan raaka-aineiden paremmuudesta tai sapuskan laadusta, kyllä sellaista huttua välillä saatiin. Makeinta oli mm. lapin soratiet, luonto ja rauha. Voisi kai todeta, että tärkeintä oli olla tien päällä.

Tulevat suunnitelmat mielessä...

Normaaliaikana nyt olisi kesän reissusuunnitelmat jo kovassa vauhdissa. Uutisia ja viranomaisia seuraan ja jo nyt voi laskea sen puoli vuotta till tähän hetkeen. Siis ennen kuin kukaan uskaltaa sanoa mitään poikkeusolojen lieventymisestä.

Pidetään lippu korkealla ja mieli positiivisena. Kolmen kuukauden päästä on melkein huhtikuu..:-)

Voi hyvin.

Jussi