Grossglockner, Itävalta

Itävallan "the place to visit" motoristille. Hochalpenstraße.

Grüß Gott vaan sullekin, mietin mielessäni tajutessani, että jälleen kerran matka ylös huipulle jäisi tekemättä. Samaan aikaan oli niin hauskaa, että naurettiin vedet silmissä. Vettä satoi alhaalla laaksossa ja lunta ylhäällä vuorella, kuinkas muutenkaan.

Itävallasta on aikanaan aika kauan sitten meidän alppi-retket alkaneet. Se on varmaankin juuri siksi jotenkin erityisasemassa ja sinne on palattu monen monta kertaa moottoripyörämatkoillamme. Minä olen siellä myös työmatkoilla ollut, mutta se nyt on sitten ihan eri stooria se. Itävalta on meille ollut se aivan ensimmäinen kosketus alppiteihin ja niihin huikaiseviin maisemiin. Muistan hyvin sen tunteen, kun etelä-Saksa jäi taakse ja alpit alkoivat todella näkymään. Tunne oli ensimmäisellä kerralla huikaiseva ja varmaankin sitä kuuluisaa rakkautta ensi silmäyksellä. Niin ihmeelliseltä nuo vuoret luonnossa näyttivät. Aluksi oli ehkä vähän pelon sekainen kunnioituskin mielenpäällä. Tuonneko prätkällä? Minäkö?

Itävalta tarjoaa motoristille lähes kaiken mahdollisen, mitä voi toivoa. Tämä nyt on vähän kieli poskessa sanottu, mistä minä tiedän mitä muut motoristit toivovat? En tiedäkään, mutta ajatus perustuu lähinnä siihen, miten paljon prätkiä voi kesäaikaan Itävallassa nähdä. No sekin, että mikä on paljon on niin kovin suhteellista. Minä katson asiaa täältä suomalaisen motoristin visiirin takaa ja nuijin päätöksen pöytään, paljon on!

Tiemaksuja ja tulleja. Vignettejä.

Me olemme olleet Itävallassa varmaankin ainakin kymmenellä eri reissulla. Maassa viehättää ehkä kauniin luonnon lisäksi se, että kaikki toimii. Toimii paremmin kuin monessa muussa maassa. Toimii paremmin, kuin Suomessa. Jopa ulkomaalaiselle. Se hämmästytti. 

Voin kertoa lyhyesti. "Ääni muutettu", kerran jouduttiin käyttämään lääkäripalveluita matkalla Itävallassa. Homma meni jotakuin näin. Majatalon isäntä oli pyynnöstäni varannut ajan pikkukaupungin lääkärille seuraavalle aamulle. Kohteessa aamulla: "Hei, onko teillä eu-kelakorttia?" - "Hei, on meillä" -" Hienoa, voisitko mennä antamaan labranäytteen nyt heti" - "Oho, nopeaa, kyllä voin"... noin kuusi minuuttia myöhemmin.. -"Lääkäri on nyt valmis ottamaan vastaan". - "Oho, ok eh.. kiitos" Lääkäristä tultiin ulos noin seitsemän minuuttia myöhemmin. Lääkäri totesi homman. Antoi käteen lääkkeet ja ohjeet ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Lasku meni suoraan Suomeen Kelalle. Ei siis edes apteekkia pitänyt alkaa etsiä. Ei maksanut mitään. Kesti yhteensä n. 18,48 minuuttia.. Siitä mallia, mietippä omalle kohalles. Meillä matka jatkui ja oireet oli poissa. Grüß Gott.

Grossglockner on paikka missä vuorista kiinnostunut ja mutkateistä nauttiva motoristi haluaa käydä. Paikka on varsinainen turistirysä, eikä sitä pidä säikähtää. Niin kauniit vuoret ja ikijää kiinnostavat aika montaa meistä. Se ei varsinaisesti ole myöskään mikään ongelma. Tie perille on hyvä ja harva siellä haluaa vetää "polvi maassa" vaan pää pyörii maisemia ja seuraavaa mutkaa katsellessa. Tällä kohtaa Alppeja vuoret ovat teräviä muodoltaan ja varsinkin aamu- ja iltaauringossa, kun valo nousee tai laskee vuorien rinteitä pitkin ne ovat kauneimmillaan. Minussa asuva harrastelija-valokuvaaja on näistä valoista aivan innoissaan joka ikinen kerta. Useamman kerran olen noussut ylös ennen kukonlaulua valokuvaamaan luontoa ja vuoria juurikin tuon maagisen aamun valon vuoksi. No aamujen valo on joka paikassa hieno, mutta kai tuo ympäristö saa sykettä ylös sitten vielä enemmän. 

Valo.

Tutustu tästä Hochalpenstraße sivustoon. Varoitus kuitenkin, saattaa aiheuttaa sekavia matkakuumeen omaisia tunteita ja kaukokaipuuta sekä rahanmenoa..

Itävalta on sinällään muutenkin mainio paikka ajella moottoripyörää. Jos haluaa edetä nopeasti, löytyy siihen erinomaiset moottoritiet. Kunhan muistaa maksaa vigneten, niin muuten ei juuri tarvitse kuvetta kaivaa. Joitakin tunneleita on, missä peritään erikseen maksua ja mm. Brennerön sola maksaa erikseen. Minusta nämä maksut on helppo ymmärtää, kun paikan päällä katselee sitä minkä ponnistuksen niiden rakentaminen on vaatinut. Ja onhan se ihan oikein ottaa turistiltakin pieni maksu, jos näitä heidän teitä haluaa käyttää. Laitan tähän linkin, mistä aika hyvin pystyy katselemaan eri maksuja pitkin eurooppaa. Maksut Esimerkkinä vaikkapa Itävallan 10 päivän mp-vignette 5,5€ tai Sveitsin 40€, mikä pitää maksaa vaikka ajaisit yhden päivän. Maassa maan tavalla.. 

Osta se vignette.

Jotkuthan tekevät ihan taidetta siitä, miten näitä maksuja voi reittisunnittelulla kiertää. Useinhan parhaat ajopätkät todellakaan eivät ole näillä moottoriteillä, mutta joskus matkaa pitää tehdä hyvällä keskituntinopeudella ja silloin sen muutaman euron maksaa mielellään. Mutkapätkää ja passoteitä löytyy maasta uskomaton määrä. Niistä muista sitten joskus toisten.

Siellä se tie vie Grossglocknerille

Takaisin Grossglocknerille. Luonto määrää, sen saa motoristi huomata aina silloin tällöin. Me olemme huomanneet ja saaneet osamme, uskoisin. Taisi olla kolmas tai neljäs yritys, kunnes me onnistuimme pääsemään ylös vuorelle. Aina muuten oli keliolosuhde muuttunut viime hetkellä huonoksi ja setämies vuoren alla laaksossa laskee puomin alas ja toitottaa vain Schnee Schnee.. Eli lunta tulee eivätkä he päästä motoristeja eteenpäin. 

Minä itte ihan alppipäissäni eräällä reissulla Grossglocknerilla.

Tämä on värikuva. Ikijää.

Alhaalla ei tiedä mikä ylhäällä odottaa. Punainen palaa

Tässä voisi kokemuksesta sanoa, että Itävallan alpit ovat motoristille parhaimmillaan heinäkuun ja lokakuun välillä. Esimerkiksi kesäkuun alku on hyvin usein erittäin epävaikaista aikaa säiden suhteen ja vettä tulee paljon tai tosi paljon. Vuorilla ei juuri ole näkemistä, silloin kun sää on huono. En nyt tiedä onko se niin vaarallista huonossa säässä järki päässä ajettuna, mutta idea on kateissa, kun maisemat eivät näy ja mutkat pitää ottaa erityisellä varovaisuudella. On kokemusta tästäkin. Grossglockenerilla on hyvä mahdollisuus syödä vaikka lounas ravintolassa ja lähettää postikortti kavereille. Turreja varten on krääsää vähintäänkin tarpeeksi ja motoristeille niitä iankaikkisia tarroja. Kiva mesta ja olemme sittemmin käyneet vuorella montakin kertaa, ihan vain vaikka lounaalla ja sitten tultu takaisin alppimajoitukseemme. Siitä tulee helposti muutaman tunnin keikka ja teihin ei kyllä pääse kyllästymään.

Edelleen liputan tämän Iselsbergerhofin  nimeen. Perinteistä. Yksinkertaista. Ystävällistä. Itävaltalaista. Mp:n pesu ja huoltomahdollisuus. Apua jos haluaa. Loistava sijainti alppimotoristille. Alhaalla Lienzissä osaavaa mp-huoltoa ja rengaspalvelua. ym... En ole kaupalllisessa yhteistyössä, mutta tykätään ja meille paikka on kuin kesämökki Itävallan alpeilla. Sano Jussilta terveisiä Seppille, jos menet käymään.

Moottoripyöräily on tunnetta. Itävallan alpeilla tunnetta on ja paljon. Paljon on tässä asiassa hyvä.

Kiitos, että luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

Montenegrossa moottoripyörällä

 Kotor, Montenegro

Tuntui, että ollaan todella kaukana kotoa. Metsäpalojen savunhaju tuntui nenässä ja Kotorinlahti oli peilityyni.

Oltiin taitettu matkaa jo hyvä tovi, ja määränpääksi asetettu Montenegro alkoi häämöttää. Oli heinäkuu ja noille leveysasteille, jos tuolloin menee on lämmintä siedettävä ja sen kanssa on osattava olla. Sinällään kelit olivat olleet mainiot ja parempaa ei olisikaan voinut motoristi toivoa. Se, että iltapäivän aikana paikalliset vetävät siestan kehiin, on aivan oikein ja perusteltua. Sen oppi hyvin ymmärtämään, kun lämpömittari alkoi näyttämään nelosella alkavia lukemia varjossa. Maassa maan tavalla tai... Sen voi kyllä silti sanoa, että kotimainen musta Rukka ei ole voittajan veto. :-)

Kotor on täynnä historiaa ja aika monipolvista sellaista. Sanotaan, että Kotor on yksi vanhimmista tiedossa olevista kaupungeista. Ensimmäiset tiedot kaupungista ulottovat vuoteen 168eKr. Kuten niin monessa muussakin paikassa ovat roomalaiset antaneet omat vaikutteensa ja myös Ottomaanit ovat paikalla mellastaneet aikanaan. Varmaankin keskeistä on ollut hyvä meriyhteys ja suojaisa lahti. Kaupungissa kulkiessa huomio kiinnittyy kapeisiin katuihin ja erittäin vanhoihin rakennuksiin. Joidenkin tietojen mukaan vanhassa kaupungissa asuu noin viisi tuhatta ihmistä. Alue on osin asuinkäytössä ja osin sitten varustettu normaalilla turisti-terasseilla ja ravintoloilla. Hintataso on ihan kohtuu matala, vaikka paikallisesti vertaillen on hinnat pilvissä. Meno ja meininki on ihan rentoa ja mukavaa ja paikanpäällä saa pari kolme päivää kulumaan ihan mainiosti. Jos joskus mentäisiin uudelleen niin mentäisiin varmaan syyskuussa, voisi päiväajasta saada vähän enemmän irti. Nyt se meni virkistysjuomia juodessa ja varjossa vilvotellessa.

 

Mielenkiintoista ja kivaa nähtävää ovat muinaiset rauniot, jotka ovat Kotorin vanhan kaupungin keskustassa ja aivan käsin kosketeltavia. Kuten arvata saattaa ovat nuo kovia merenkävijöitä ja meri-museo Kotorin vanhassa kaupungissa on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen. Kyrilisten kirjamien osaaminen auttaa tuollakin merkittävästi, minulla niistä ei ole mitään käsitystä. 

Merimuseo sijaitsee keskellä vanhaa kaupunkia. 

Kotorissa ei ole havaittavissa juurikaan mitään merkkejä Jugoslavian Titon ajasta, tai Balkanin sodasta -90 luvun puolivälistä. Väestökin on sujuvasti sekaisin serberjä, montenegrolaisia ja kroaatteja. Rauha vallitsee ja paikka on (oli ennen koronaa) myös turistien suosiossa juurikin historiansa vuoksi. Merenlahdella näkyi kaksin kappalein todella valtavan kokoisia loistoristeilijöitä. Aika kuhina näytti lahdella olevan, kun lemmenlaivan väkeä kuskattiin maihin ja takaisin. Melko kaukaiselta tuntui kommunismin kurimus, kun tuota toimintaa rannalta katselin.

Loistoristeilijöitä näkyi paljon.

Motoristille Montenegro tarjoaa ihan sitä samaa, kuin Serbia ja Kroatia. Vuoriston tiet ovat kunnoltaan hyvin vaihtelevia, mutta ainakaan me emme löytäneet mitään kovin huonoa ajettavaa. Siellä on mukava mutkia päästellä ja liikenteen määrä on vähäistä. 

Meidän reissulla ajeltiin myös metsäpaloalueen läpi ja pakko sanoa, että melko karua on jälki, kun tuli on työnsä luonnossa tehnyt. Maaseutu on paikoin hyvinkin alkeellista eikä mistään tehotuotannosta ole huolta. Karua ja kaunista voisi tiivistää.

Me saavuimme Montenegron rajalle Bosnia ja Hertsegovinasta ja mitään muuta eivät halunneet nähdä passien lisäksi. Kovin sujuvaksi toimintaa ei voi kehua, lienee rajavirkailijalla ollut kevyt kohmelo päällä. Naamasta päätellen. Niinhän meillä kaikilla joskus.

Osapuilleen käymisen arvoinen paikka, missä historia huokuu joka paikassa. Toisaalta perus turistirysä meiningiltä ei paikoin voi välttyä, se nyt vain pitää hyväksyä. Alue, kuten koko maakin on perin pieni. Jos olisimme jatkaneet pienen heiton etelään, olisimme löytäneet itsemme Albanian vastaiselta rajalta. Tällä kertaa oli kuitenkin aika suunnata takaisin pohjoiseen.

Startti pohjoiseen ajoitettiin heräämällä ennen kukonlaulua ja olimme liikkeellä jo viiden jälkeen. Kaikessa hiljaisuudessa kiersimme Kotorinlahden ja tulimme takaisin lautalla. Oli aika maaginen tunnelma, kun koko pieni merenrantakaupunki nukkui ja liikkeellä ei ollut ketään muita. Nämä tällaiset asiat jää mieleen. Ja aiheuttaa kroonista kaukokaipuuta.

Joskus taas päästään.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Ciao Bella, Italiassa moottoripyörällä

Buongiorno tutti!

Terassin näkymä ja aamupala maistui.

Kysyin illallisen aluksi viinilistaa ja sain vastaukseksi vähän hämmentyneen katseen ja vastauksen: I'm a somelier.

Tästä sentään sai itse valita. Grappa ja espresso. Toimii.

Italian Alpit jaksavat yllättää. Voit olla todella pienessä kylässä ja kun astut ravintolaan, on meininki aivan käsittämättömän hyvätasoista.

Eräällä matkalla olimme ajelleet Italiassa jo parit päivät ja nyt olimme valinneet kohteeksi pienen kylän, Révo nimeltään. Reissun tässä vaiheessa olimme mystisesti alkaneet kiinnostua vähän tasokkaammasta majoituksesta ja ravintolasta. Olimme vetäneet muutamat tuhannet kilometrit aika budjetti-tasolla ja ihan joka majoitus ei ollut ollut sitä kuuminta hottia.

Jotenkin sitä on itselleen helppo perustella lisämukavuuksia ja helpotuksia. Tasoa voi nostaa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa lukee jotain ihan muuta. Esimerkkejä hyvistä perusteista ovat; lomallahan tässä ollaan ja vaikka; kerran se vain kirpaisee tai vaikka; onhan tätä lomaa nyt odotettu. Eli siis itsensä huijaamisen aakkoset on helppo käyttää ja näin mekin päädyimme jonnekin minne ei alun perin pitänyt. Sanottakoon nyt vielä, että joillekin tämä meidän tason nosto on ihan normaalia toimintaa ja majoitustasoa.

Madonna di Campiglio

Meillä siis oli reissua takana jo aika hyvä pätkä ja ajelimme tässä kohtaa takaisin kotiinpäin Montenegrosta ja Kroatiasta. Hullujen helteiden jälkeen raikas ja puhdas alppi-ilma tuntui aivan erinomaisen miellyttävältä ja mutkiin rakastuneena motoristina olin intoa piukassa. 

Tullessa ylöspäin Trenton kohdalla pysähdyimme kahdesta syystä. Ensinnäkin olin varannut pyörälle huollon Trenton BMW:ltä ja mm. takajarrupalat olisi vaihdettava. Toiseksi vettä tuli alppisolassa sen verran, että muu liikenne pysähtyi ja me kahlasimme GSA:lla kahtakymppiä moottoritien sivussa eteenpäin. Eli olimme uitettuja koiria ja pieni hengähdys olisi paikallaan. Huollon aikana sää onneksi parani ja meille tarjottiin kahvia huoltoliikkeessä. 

Allora. Tutto bene. GSA huollettu.

Lyhyehkön siirtymän jälkeen, huolletulla pyörällä, saavuimme sitten viiniviljelmille ja tiet alkoivat pienentyä ja maisemat paranivat jatkuvasti. Olimme siis aivan pohjois-Italiassa lähellä Itävallan rajaa. Kun kotisuomessa on riittävästi ajanut rantatietä pohjoiseen ja takaisin, osaa kyllä arvostaa näitä Italian maisemia. Mutkaa mutkan perään ja mahtavia korkeuseroja, maisema on kuin siitä kuuluisasta postikortista ja kesän voimakkaat tuoksut tulevat kypärän sisään. Tämä tuntuu hyvältä ja voin vieläkin muistaa nuo tuoksut, kun pitkin viiniviljelmiä risteileviä teitä ajoimme. 

Pohjois-Italia

Saavuimme hotellille, missä yövyimme kaksi yötä. Pyörä saatiin purkamisen jälkeen hotellin alla sijaitsevaan pieneen autotalliin. Tämä oli ihan ok, mutta liuska oli niin jyrkkä, että en usko sellaista pystykallistuskulmaa ennen tavoittaneeni, edes keulimalla..

Hotelli itsessään oli mitä mainioin. Kaunis alppitalo, missä kaikki oli tehty puusta. Huone oli tiptop ja erityisesti ravintola veti vertoja taas mille tahansa huippuravintolalle. Sen huomasi, kun ilta saapui ja olimme jo istuneet pöytäämme. Jostain saapui paikalla pari Ferraria ja muita herraskaisia autoja, kuljettajat harmaine hiuksineen istuivat illallisille puolisoineen.

Menin sitten todellakin kyselemään sitä viinilistaa, kun en sitä mistään löytänyt. Va bene. Pienen jäykistelyn jälkeen pääsimme samalle aaltopituudelle ja herra somelier sitten valitsi erinomaisen valkoviinin ateriamme kylkeen. Ja lopulta erinomaisen illallisen jälkeen menimme pienelle iltakävelylle ja sen jälkeen onnellisina nukkumaan. Hotelli Tästä linkistä

Satunnaisen matkailijan huomioina: se on sinällään melkoisen arvostettava ja haastava ammatti tuo somelierin homma. Kaikki asiakkaat odottavat täydellistä onnistumista juuri heidän kohdallaan. Keskinkertaisuuteen ja tai epäonnistumiseen ei ole varaa. Miten sitä voikaan tuntea viinit niin hyvin. Arvostan ja jatkan omaa rooliani asiakkaana.

Tuo ruskealla alustalla oleva teksti kannattaa Italian alpeilla motoristin noteerata. 

Ajoreitit olivat mukavia ja tarjosivat mitä mainiointa moottoripyöräilyä. Funtsittiin sitäkin, että jos esimerkiksi tuolta hotellista lähtee prätkällä mihin tahansa, on reitti ajamisen kannalta aivan timanttia ja loistavaa tietä. Samaa ei aina voi sanoa kotohärmässä.

Sitä, kun pääsee kurvailemaan esimerkiksi passo Tonalea ja suuntaamaan sieltä päivä kaffeelle Madonna di Campiglioon niin voi tuntea miten prätkä vie ja vie eteenpäin. Siellä olen minä onnellinen motoristi. Olen alppifani ja nautin suunnattomasti alpeilla moottoripyöräilystä. 

Täällä pulssi tasaantuu.

Mutta. Kyllä niissä alpeissa on jotain muutakin mikä minua viehättää ja vetää puoleensa aina vain uudelleen. En kylläkään tiedä, että mikä se on mutta jotenkin sitä on pää selvempi korkealla vuoristossa. Tuntuu, että ajatus kulkee ja olo on rauhallinen ja levollinen. Tiedä sitten mikä mitäkin on, mutta jahka tämä pandemia taas joskus laantuu ja rajat aukeaa, olen jo menossa..

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Romaniassa kerran

 Romania tuntuu erilaiselta   

Transfagarasan, Romania

Eräällä matkalla ystäväparin kanssa oltiin päätetty ajella Romaniaan. Tai ainakin Romanian läpi, koska matkalle oli mahdutettu kuuluisampaa kuuluisampi Transfagarasanin vuoristotie. Tämä oli kiiltänyt silmissä jo useamman vuoden ja nyt olimme rohkaisseet mielemme ja päättäneet ottaa haasteen vastaan.

Oli heinäkuu.

Tämä tarina ei ole matkaopas, enkä todellakaan esiinny suurena Romanian tuntijana. Päin vastoin, innokkaana ensikertalaisena. Tutustuin kuitenkin etukäteen maan historiaan ja kulttuuriin kirjallisuuden kautta. Joskus matkamessuilta oli kauppias saanut myytyä minulle Romania-oppaan ja sitä nyt oli tullut tutkittua. Opas muuten ei ollut mikään Berlitzin peruspulla vaan pieni painos tekijältään vuodelta 2008, joka kyllä tunsi maasta vaikka ja mitä. Oppaan nimi on Romania Passi ja sen on kirjoittanut Tapani Jussila.

Erilainen ja erinomainen matkaopas

Yleensä oppaan luettuaan asiat selkeytyvät ja moni kysymys on saanut vastauksensa. Romanian kohdalla tämä ei aina pidä ihan paikkaansa. Romanian historia on kyllä mielenkiintoista tutkittavaa. Aika pitkä matka on tultu 1300-luvun Vlad seivästäjästä, monarkian ja sosialismin jälkeen nykyaikaan. Mikä sitten parempi on, sen voi jokainen itse arvioida. Mutta sanoisin taas, että ei ennen ollut paremmin. Voisi sanoa, että mitä enemmän luin mielenkiintoisesta maasta, sen hurjasta historiasta ja kulttuuriperimästä, sitä enemmän matka alkoi jännittää sillä lailla hyvällä tavalla.

Olimme tulossa Romanian rajalle Ukrainasta. Tie oli ollut haasteellinen peltotie viimeiset parikymmentä kilometriä kunnes juuri ennen rajan ylitystä tie suureni ja muuttui taas kestopäällysteiseksi. Emme siis todellakaan olleet missään turistien suosimassa ylityspaikassa vaan seikkailu oli päällä ja pientä TET-henkeäkin matkaajissa havaittavissa.

Happy with Honda

 

Ylitimme rajan Tisza-joen siltaa pitkin ja ajoimme lopulta yöpymään Sighisoaraan. Havaintona ajallisesti pitkän ajopäivän jälkeen oli, että Romanian tiet ovat paremmassa kunnossa, kun Ukrainan maaseuden kraateripellot ja, että ihan yhtä paljon pelottaa ajaa taajamissa kuin Ukrainassa. On todettava, että liikennevalot ovat ikäänkuin ohjeellisia viitteitä toivotusta ajojärjestyksestä. Samoin on ihan ok, että raitsikka jättää matkustajat suoraan ajokaistalle ja kaistaa voi vaihtaa risteysalueella ihan sujuvasti. Jännittävää tällaiselle suomalaiselle pohjolan pojalle. Kuten todettua, maassa maan tavalla. Toinen havainto heti Romanian puolella oli hevosten käyttö ihan normi liikenteessä. Siinä missä meillä raksa-rane ajaa Hiacella, ajaa Romaniassa kaveri kantturalla mikä vetää lavettia. Kertoo jotain jostain.

Sighisoaraan saavuttiin niin myöhään, että kun hotelliin kirjautuminen oli saatu hoidettua ei oikein ketään kiinnostanut muu kuin ravintolan antimet ja parit oluet. Nukkumatti tuli varhain. 

Matka jatkui aamulla kohti sitä odotettua Transfagarasanin serpentiinitietä. Ihan sinällään oli kokemus aamulla startata prätkällä Romaniasta. Tunnelmaa oli ja silloinen pyöräni Honda VFR 1200 X Crosstourer oli ollut elementissään, hienosti sujui. Olimme yöpyneet noin reilun sadan kilometrin päässä serpentiinin alusta ja reilun tunnin ajon päästä olimme aloittamassa kiipeämistä. 

sikamaista menoa 

Pikkupossuja juoksenteli keskellä tietä ja tien kunto oli hyvä ja paikoitellen jopa erinomainen. Ei satanut vettä mutta kuten usein, ylhäällä oli vaihtelevaa sumua ja utua. Näkyvyys oli kuitenkin riittävä, jotta maisemien ihailu onnistui. 

Tunnelma on erilainen..

Useat kymmenet, ellei sadat alppi-passot on tullut ajettua ja odotus oli kaiken hehkutuksen jälkeen melkoinen, kun mutkat alkoivat ja tie vei miestä ja pyörää. On siinä totuuden siemen, että tämä tie on yksi maailman makeimmista pätkistä. (en ole ajanut maailman kaikkia teitä). Ajettiin ja välillä pysähdeltiin katselemaan maisemia ja nauttimaan tunnelmasta. Todennäköisesti tänne ei ihan heti tultaisi takaisin. Tie vei, pyörä kallisteli puolelta toiselle. Ajaminen sujui kuin tanssi. Moottoripyöräilyn tuottamat tunteet ja aistimukset olivat kaikki päällänsä yhtä aikaa. Tästä tässä hommassa on kyse. Kannatti tulla tänne saakka. 

Huipulla, kun katseltiin vuoristoa ja sen rinteillä polveilevaa tietä, todettiin että Karpaatit näyttää kauniilta. Vuoristo on eri näköinen kuin Alpit oikeastaan mistään kohtaa. Ehkä osa muistuttaa dolomiitteja muodoltaan, mutta luonto ja kasvillisuus poikkeavat merkittävästi. Ja sitten on muutakin. Kaikki ympäröivä on erilaista. Ihmiset, rakennukset ja koko infrastruktuuri on erilaista ja vähän vaatimatonta. Ei kuitenkaan toivotonta tai surkeaa. Joitakin surkeitakin asioita nähtiin, mutta pidetään ne tämän kirjoituksen ulkopuolella. Tunnelma ylipäätään.. Romania tuntuu erilaiselta.

Voi että, kyllä menisin uudelleen.

Vuoret jäi taakse ja jatkoimme päivämatkaamme kohti seuraavaa majoitusta. Se ei meinannut löytyä millään vaikka sijainti piti olla aivan tien kyljessä kiinni. Osoitus siitä, että katuosoitteet eivät nyt ole ihan juuri tarkalleen. Olimme lopulta perillä, kaksi kilometriä sivussa siitä mitä osoite ja mm. gps:t näyttivät. No päästiin majoitukseen ja saatiin hyvää illallista pitkän ja kokemuksista rikkaan päivän päätteeksi. Olimme Târgu Jiu:ssa. Târgu Jiu on pienehkö alle sadantuhannen ihmisen hiilikaivos-kaupunki. Meille enemmänkin stopover paikka matkalla länteen ja Serbiaan.

Pikaisesta visiitistä valtavan kokoisessa Romaniassa jäi moninainen vaikutelma. Sinne olisi joskus päästävä uudelleen. Pohjoisen Drakula-alue on historiansa ja linnojensa kanssa erittäin kiinnostava alue, nyt siitä tultiin ohi, että heilahti. Samoin Mustanmeren ranta-alue olisi kiinnostava nähdä. Oikeastaan kaikki paitsi Bukarest kiinnostaa ja varmaan sekin, jos saisi hyvät vinkit. 

Mieleen jäi myös ne syvän maaseudun rikkinäiset talot, joissa oli katto romahtanut osittain kokonaan ja siltikin selvästi siellä perhe asui ja yritti selviytyä arjestaan. Sinne eivät valtion tukiaisrahat olleet ylettyneet ja elinkeino on kovilla. Hevoset liikenteessä ja maatalouden alkeellisuus muutenkin. Potentiaali. Ihmisten ystävällisyys ja iloisuus. Ihmiset Romaniassa ovat kauniita.

Romania tuntuu erilaiselta.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

Moottoripyörällä Sloveniassa

 Olemisen helppous viehättää

Kyllä kiitos. Idylliä ja moottoripyöräilyä.

Oletko koskaan ollut Sloveniassa lomalla moottoripyörän kanssa? 

Kun hakusessa on hyväkuntoiset tiet ja vähän liikennettä kannattaa antaa Slovenialle mahdollisuus. Kun hakusessa on puhdas luonto ja alppien itäpää, kannattaa suunnata Sloveniaan. Kun hakusessa on erittäin edullinen hintataso ja aidosti ystävällinen meininki, kannattaa suunnata Sloveniaan.

Usein käy niin, että nimekkäämmät alppikylät vievät huomion ja onhan Ranskan, Italian, Sveitsin ja Itävallan alpit huippuhienot ja ylhäällä olevat kylät ovat toinen toistaan houkuttelevampia paikkoja motoristille. Ei siis käy kieltäminen, etteikö sinne kannattaisi mennä. Siltikin, kun matkan suuntaa Via Balticaa alas niin väistämättä helposti sitä päätyy hyvin lähelle Julianisten Alppien aluetta, eli alppien alkupäätä idästä.

Vihreä jalokivi, sekin on Slovenian lempinimi.

Entinen Jugoslavia ei juuri näy, kun päästelee menemään isoja teitä. Kaikki näyttää samalta kuin muissa lähivaltioissa. Siistiä ja hyväkuntoista isoa baanaa, palvelut pelaa ja visa vinkuu. Sitten, kun poikkeaa isolta tieltä pois alkaa todellinen Slovenia kuin napista painamalla. 

Ljubljanassa on vielä remonttia jäljellä

Entisajan kommarin kädenjälki näkyy vahvasti täälläkin aina kaupunkisuunnittelusta alkaen. Joka kylää halkaisee päätie, jonka varrelta sitten on työläisen ollut helppo hypätä painamaan tehtaaseen duunia. Toisen maailmansodan jälkeinen Slovenia oli sosialistinen Titon Slovenia. No historiansa meillä on kaikilla ja maassa maan tavalla tai maasta pois.

 

Sloveniassa ei ole mitään isoja kaupunkeja. Pieni maa, pienet ympyrät. Maa on ikäänkuin säästynyt kaikelta tehostamiselta ja koheltamiselta.

Pääkaupunki Ljubljana on kaunis pieni kaupunki. Jos hyppää city-possujunaan pääsee näkemään läheisen linnan ja sieltä avautuvat näköalat ja muut kaupungin nähtävyydet. 

Se on helppo tapa tutustua tähän kaupunkiin. Ljubljana on meille ollut se ainoa pettymys Sloveniassa. Tosin huomioitavaa on se, että visiitti oli lyhyt. 

Ljubljanan arkkitehtuurissa on viitteitä historiaan paljonkin.

Tripadvisor ohjasi selvästi "maksettujen" kehujen kautta surkeaan ja ylihintaiseen turre ravintolaan eikä kaupunki muutenkaan juuri tarjonnut mitään, siis meille. Kaunis se toki on kävelysiltoineen päivineen.

Prätkän sarvissa maa tarjoaa mitä mainiointa toimintaa. Esimerkiksi Bledin järven, kun ottaa tähtäimeen ja ajaa karttapohjassa näkyviä noroja pitkin 50km säteellä järvestä, niin löytää itsensä sellaisesta motoristin onnelasta, ettei parammasta väliä. Se mitä Sloveniassa ei ole, on muut ihmiset. Siis maaseudulla, kun ajelee ja nousee vuoristoon ei juuri muita tienkäyttäjiä tapaa. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia, huonoimmillaankin vähintään tyydyttäviä. Sama pätee Bohinj alueella. Kerrassaan miellyttäviä reittejä ja mitä ylemmäs maltat ajaa, sen hienommat on näkymät ja mutkat. 

Majoittuminen ja illalliset ovat hintaluokkaa voipaketti.

Aamupalaa auringossa "omalla B&B terassilla" @Bohinj

Samalla seudulla voi ajella ihan "kaisa mäkäräisenä" mm. Pokljukan kautta kulkee mielettömän kivoja tietä ja todallakin keskellä luontoa saa ajella. Sieltä voi ajella esim. Bohinjiin majoittumaan. 

Tätä tietä tultiin myös takaisin..

Tosin ihan kaikkea ei kannata tehdä sentään, tämä tuli kovassa itseluottamuksen puuskassa todettua. Jos tiemerkki kertoo, että tie on poikki tarkoittaa se Sloveniassa sitä, että tie on poikki. Tämä tuli testattua ja nöyränä poikana sitten takaisin aikaisemmalle reitille.

Bledistä sen verran, että kannattaa käydä. On kovin kaunista aluetta. Sieltä löytää myös kirjon erilaisia palveluita, jos vaikka huvittaa toiminta järvellä. Siellä se muuten on se kirkko, katso itse vaikka tästä: Kirkko järvessä

Pilgrimage Church of the Assumption of Maria

Muutoin maa on täynnä ystävällisiä ihmisiä ja puhdasta luontoa. On myös historiaa ja taidetta, josko niistä joku on kiinnostunut. Me ollaan. Esimerkkinä vallan mainosta palvelusta ja loistavasta itse valmistetusta paikallisesta illallisesta voisin antaa ihan oikein vinkin. Pieni kylä ja pieni majapaikka, mutta niin kerrassaan mainio ja ystävällinen. Paikan nimi on Gostišce Marincic Inn ja sijaitsee keskellä pientä Skocjan kylää. 

Voi että, kun tykättiin vaikka oltiin vain yksi yö. Kylä tuli käveltyä iltapäivän aikana halki ja visiitti pienessä sekatavarakaupassa on jäänyt pysyvästi mieleen. Aika on pysähtynyt sillä lailla hyvällä tavalla. Tiedät kyllä.

Sloveniaa kannattaa harkita matkan kohteeksi. Mariborista käsin voit ajella vaikka mitä hienoja teitä ja sitten, kun on aika jatkaa matkaa on lähellä oikeastaan kaikki mitä mutkateistä unelmoiva motoristi voi toivoa.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

Voima kanssani vol 2.0

 Tunnelma oli väreilevä ja vähän vaarallinen..

Kuva mun Instatililtä, voi tuota 2500cc voimaa.

Tuolta minusta tuntui, kun lähdin uudella Triumpihin Rocketilla liikkeelle. Tämä on muuten vain ja pelkästään positiivinen asia, että vieläkin tuntuu joltakin. Nyt tuntui.

Trumpan mahtavat äänet ovat jotain mihin en ole tottunut vaikka kaikenlaisten prätkien kanssa on tullut pelattua. Äänet ovat samaan aikaan raakamaiset ja seksikkäät. Kutsuvat.

Otetaas nyt testoilusta vähän pakkia ja kerrotaan taas lukijoille mistä olikaan kyse. Kyse oli siis jälleen siitä, että oma moottoripyörä, BMW GS1250ADV oli saanut sen kolmannen kymppitonnin mittariin ja huollon aika oli. Siispä ajan hengen mukaisesti tein ensin tunteroisen etätöitä huollon kahvipisteellä. Sen jälkeen koeajopyörä saapui ja ei muuta kuin työkamat myyjän kopperoon ja ajokamat takaisin päälle. 

Triumph Rocket 3 R odotti ulkona. Kaunis punainen ja uhmakas olivat ne ensimmäiset tuntemukset. "Ei yhtään mun tyyppinen pyörä" ajatukset karisivat nopeasti. Edellinen mallipolvi samasta pyörästä on krominkiiltoinen pappapeli, tämä on jotain aivan muuta. Todella muuta.

Kun tehoa on 167hv ja vääntöä 221nm siis kaksisataakaksikymmentäyksi newtonmetriä on kyseessä jälleen veret seisauttava laite. Toki laitteella on painoakin, mutta tuo vääntö. Voi veljet.

Liikkeelle ja tien päälle kun pääsin, niin oli aika totuttelu ajoasentoon. Jotenkin se oli minusta vähän höntti. Jalat on liian edessä ja sarvet liian kaukana. Tuntui, että taidan kurvata samoin tein takaisin ja ottaa jonkun muun laitteen alle. Päätin kuitenkin ajaa rampista alas motarille ja antaa vähän happea koneeseen. Onneksi annoin. Onneksi menin. Kun vauhti nousi riittävästi alkoi patopaine pitää kuskia hyppysissään ja aloin ymmärtää ajogeometriaa suunnitellutta insinööriä jälleen. 

Moottorin äänet ja vääntö tuottivat typertyneen ilmeen kypärän sisään. Sitten naurua ääneen. Pakko oli hiljentää uudelleen, jotta voi kiihdyttää uudelleen. Sama vaikutus. Mahtava laite. Korona-ajan yhden hengen tietä pitkin menevä karuselli. Vieläpä sifterikin toimi kuin ajatus. Ajelin kolmostietä motarilla ja ajattelin, että ei tällä kyllä mitään pidempää matkaa tee, sen verran olo on tuulipussimainen n. 130km/h mittarinopeudessa. Vaan annas oll
a, kun eteen tulee hitaampaa liikennettä ja molemmat kaistat vihdoin avautuvat juuri sinua odottaen. On kyllä Triumphin inssit osuneet johonkin moottoripyörien rakkaus-suoneen ja todella napakymppiin. 

Eihän tuo laite ole lähtökohtaisesti mistään kotoisin, mutta siinä on sitä sellaista tunnelmaa, mitä en edes tiennyt kaipaavani. Näin paljon.

Aiemmin kesällä kokeilemani Kawasaki H2 SX oli super nopea ja mahtava laite. Tämä Triumph on jotain muuta ja paljon. Trumppa on täynnä moottoripyörää, pornoa, vääntöä, tunnetta.

Motoristi-minnoille ja manuille vinkkinä. Käykää koeajolla, lupaan että kannattaa.

Pyörän tekniset tiedot tästä linkistä: Tekniikka

Olen lotonnut tämän koeajon jälkeen aktiivisesti..

Kiitos kun luit blogiani.

Jussi

BMW R1250GS ADVENTURE

 Gessu uudistui.

GSA pienessä San Pietro D´olban kylässä Italiassa 2019

Bemari esitteli 2019 kaudelle päivitetyn version iankaikkisesta GS mallista. Kuten tapoihin on kuulunut jo pitkään on malleja kaksi GS ja GS Adventure. Aika moni on sitä mieltä, että ainoa ero on tankin koko, mutta kyllä pyöriä erottaa moni muukin. Tosin sanomattakin on selvää, että suurin osa samaa kamaa.

GSA San Vito di Cadore, Italia

Aikaisempi pyöräni oli käytettynä hankittu 2015 mallin GSA ja ajelin sillä tyytyväisenä noin 40tkm. Sitten tuli tämä 2019 alkuvuosi ja bongasin tuon uudistetun mallin messuilla. HP versio vei sydämen ja pari kuukautta siinä taistelin vastaan, kunnes kaupat oli tehty Vaasan Käyttöautossa 26.4.2019.

Sittemmin on kaksi ajokautta alla tuolla pelillä. Se on Gessu semmonen jokapaikan höylä. Sillä luonaa vähän kaikki hommat. Radalla kyyti tuntuu piisaavan kiusaamaan vähän kyykkyjäkin ja luistokytkin antaa armoa hienosti. Vaimon kanssa reilut parin viikon turnaukset pitkin eurooppaa Montenegroon saakka kaikkine tavaroineen luonaa nekin. Reipasvauhtiset sorasurautuksetkin menee ja niistä ihan nauttii, kunhan renkaat soveltuu edes vähän.

Vanhaan verrattuna ajotuntuma ei ole juurikaan muuttunut. Se on hyvä asia. Moottori on puhdikkaampi, tosin voimaa oli ihan hyvin edellisessäkin mallissa. Isoimpina muutoksina muuttuva venttiilin ajoitus, tft-mittaristo ja liitettävyys kaikkeen. Lisäksi kaarre-ABS, mäkilähtöavustin ja hätäpuhelu. 

Kännykän sovelluksen kautta näytössä peilautuva navigointi ym. ym...

Niin kai se on, että kun valmiiksi hyvää parantaa, on askeleet pieniä. Sanoisin, että kaiken digitaalisen höttön alla on edelleen todella pätevä ja pystyvä moottoripyörä. Loistava ja luotettava matkakumppani. On se myös omaan silmään teknisellä tavalla todella hyvän näköinen.

GSA Pesämäen radalla 2020

Mainosmiehet myyvät näitä 260kg painavia norsuja kuvilla, joissa pyörä keulii yli jokien tai hyppää juuri maastossa. No sama pätee kaikkeen muuhunkin markkinointiin, jollain on erotuttava ja luotava mielikuvia ja ruokittava haaveita. Jos sinne kunnon maastoon halajat, on minun suositus n. 100kg 1-sylinterinen enska. Mutta soralla ja metsäautotiellä GS menee hienosti ja pyörässä on kyllä ominaisuuksia reippaaseen endurohenkiseen menoon. 

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa..

Rengastuksia voi jokainen miettiä omien tarpeiden mukaan. Pakko sanoa, että nyt markkinoilla on enemmän hyviä renkaita kuin koskaan ennen. Tämä lienee seurausta siitä yksinkertaisesta faktasta, että näitä adv-pyöriä myydään nykyään paljon. Itse olen todella tykästynyt Pirellin Rallye STR malliin. STR tarjoaa melko hyvää pitoa soralla ja sillä pärjää hyvin myös assulla. Ja huom. se ei huuda kuten moni muu vähän karkeampi kummi. Toinen vähän krouvimpi gummi mistä olen GSA:ssa tykännyt on Mitaksen E-07 + Dakar. Mitas on selkeästi aliohjaavampi/hitaampi assulla, mutta metsäautotiellä ja soralla pelaa hienosti. Ensiasennusrenkaana oli alla Michelinin Anakee Adventure, uusi kummi. Tykkäsin myös siitä todella paljon. Se tarjoaa hyvää pitoa ja ennen kaikkea kestää kulutusta. Ehkä pieni miinus äänekkyydelle, mutta kaikkea ei voi samaan pakettiin laittaa.

Mitas E-07+ Dakar etunen

Ja kuten arvata saattaa näihin on saatavana lisävarusteita vähintäänkin riittävästi. Itse olen asennellut mm. vähän lisävaloja, lisäsuojaa käsille, työkaluboksin, valonsuojaa, jarrusylintereiden suojaa... että sillä lailla..

Nyt sitten 2021 vuodelle tuli nuo Gelände und Sport 40v juhlamallit. Sieltä sitä omaa suosikkia valkkaamaan.. linkki: GSA 2021

Moikka!

Kiitos, että luet blogiani

Jussi