Passo dello Stelvio

Passo dello Stelvio
Ekaa kertaa Stelviolla 2012

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Kotkanpesä - pesärauhaa rikkomatta

Perille vie mitä kaunein mutkatie, sitä tosin pääsee kokemaan vain bussin kyydissä. Kauneus matkalla hymyilyttää, perillä kyllä hiljentyy.
Huvila ja Huussi a´la Hullu-Aatu 

Eräällä euroopan matkalla päätettiin haluta nähdä Das Kehlsteinhaus, eli kotkanpesä. Sitä kai voisi myös kutsua hullu-Aatun kesämökiksi. Tiedä sitten, että mistä ihmeestä on saanut ajatus alkunsa juurikin tuonne mökin rakentamisesta, mutta pisteet on annettava sijainnille. Etuovi.com:ssa tämä ei olisi lähellä palveluita, eikä julkisia eikä muita. Luonto on lähellä.

1937 valmistunut Kotkanpesä on Martin Bromannin pikku ylläripylläri-lahja Hitlerille hänen 50v syntymäpäivänään. Paikka sijaitsee aivan Saksan eteläosassa niin lähellä Itävallan rajaa, että sieltä hyvin rajan yli näkee.  Tarina kertoo, että Hitler ei tuolla kovin paljonkaan aikaa viettänyt ja itse asiassa kärsi korkean paikan kammosta, joten vähän meni ohi lahja..

Oltiin tätä visiittiä ajateltu monta kertaa, että pitäiskö käydä vai jätetäänkö käymättä. Sitten uteliaisuus voitti ja laitettiin paikka osumaan reitille. Kannatti. Tuli silti osittain vähän oudot fiilikset.

Työvoimapulaa ei ollut. Työturvallisuus ei liene ollut keihään kärkenä.

Olimme seikkailleet pitkin poikin eurooppaa ja alppeja jälleen kerran ja sitten tuli tämä päätös. Nyt sinne Kehlsteinhaus:lle mennään käymään ja katsotaan se paikka pois kuleksimasta. Olin katsellut säätiedotuksia melko tarkkaan etukäteen tätä ajatellen. Kuten muuallakin korkealla vuoristossa, ei hommasta oikein saa mitään irti, jos sää äityy kovin huonoksi ja näkyvyys on luokkaa peruna. No nyt näytti hyvältä, sinne siis. Matkasimme paikan päälle Itävallasta. Kun maisemat ja tiet ovat jatkuvasti aivan huippua, ei sieltä malttaisi millään lähteä pois. Tosin takaisin pohjoiseenpäin on mukavampi ajella, kun ottaa myös paluumatkalle nähtäviä kohteita. Sillä lailla ainakin me olemme välttyneet siltä "tämä oli tässä" kokemukselta ennen Ruotsin- tai Tallinnan lauttaa.

Kotkanpesä kartalla. Kehlsteinhaus, 83471 Berchtesgaden, Saksa



Kun kohdetta ympäröi muutaman sadan kilometrin säteellä kaikki "herkut" mitä motoristi voi toivoa, on välillä vaikea perustella, että miksi täältä nyt pitää mennä jonnekin muualle. 

Tuosta tunnelin perälle ja hissillä loput ylös.



Maisemat ylhäällä ovat kovin kauniit. Tuntuu oudolta, että yksi lähihistorian hirviöistä on täällä katsellut samoja maisemia ja varmaankin nauttinut niistä myös. En tiedä mitä itse hullu-Aatu on miettinyt, mutta varmaankin on voimansa tunnossa ollut tuolloin 1937 vielä. Onneksi sekin sekoilu sai sentään loppunsa. Liian myöhään, mutta silti. Itselleni ei tullut fiilistä lähteä valtaamaan muuta eurooppaa vaikka kauas näkymää riitti.

Kyllä tuolla kannattaa käydä, jos matka on muutenkin menossa ohi. Alhaalla mistä bussit ylös lähtee on ihan hieno museo ja kiva kahvila. Kahvila löytyy myös ylhäältä. 
Sellaisena erikoisuutena voin kertoa, että kun alhaalla ostat lipun ylös on siinä samalla osattava kertoa, että millä bussilla tulet alas. Eli kuinka kauan aioit aikaa ylhäällä viettää. Näin saksalaisella tarkkuudella osaavat mitoittaa oikein, eikä kukaan jää ylös vuorelle illan päätteeksi. Sanoisin, että kaksi tuntia riittää, ellei nyt sitten ihan ala oikein hieromaan.
Paljon historiaa.



Tämä siis nopeana vinkkinä kohteesta. Alhaalla prätkille on omat p-ruudut ja saavat kyllä siinä olla ihan rauhassa. Mainitsemisen arvoinen on kyllä myös bussilla ylös meno. Tottakai olisi kiva mennä omalla prätkällä, mutta kun huomioi tienlaadu ja turistimäärät on tuo yhteiskuljetus ihan oikea ratkaisu.

Tarkempaa tietoa on saatavilla vaikka mistä, mutta täältä mm. on saatavilla ihan hyvä katsaus. Linkki: Kotkanpesä 

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin

Jussi



keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Grossglockner, Itävalta

Itävallan "the place to visit" motoristille. Hochalpenstraße.


Grüß Gott vaan sullekin, mietin mielessäni tajutessani, että jälleen kerran matka ylös huipulle jäisi tekemättä. Samaan aikaan oli niin hauskaa, että naurettiin vedet silmissä. Vettä satoi alhaalla laaksossa ja lunta ylhäällä vuorella, kuinkas muutenkaan.

Itävallasta on aikanaan aika kauan sitten meidän alppi-retket alkaneet. Se on varmaankin juuri siksi jotenkin erityisasemassa ja sinne on palattu monen monta kertaa moottoripyörämatkoillamme. Minä olen siellä myös työmatkoilla ollut, mutta se nyt on sitten ihan eri stooria se. Itävalta on meille ollut se aivan ensimmäinen kosketus alppiteihin ja niihin huikaiseviin maisemiin. Muistan hyvin sen tunteen, kun etelä-Saksa jäi taakse ja alpit alkoivat todella näkymään. Tunne oli ensimmäisellä kerralla huikaiseva ja varmaankin sitä kuuluisaa rakkautta ensi silmäyksellä. Niin ihmeelliseltä nuo vuoret luonnossa näyttivät. Aluksi oli ehkä vähän pelon sekainen kunnioituskin mielenpäällä. Tuonneko prätkällä? Minäkö?

Itävalta tarjoaa motoristille lähes kaiken mahdollisen, mitä voi toivoa. Tämä nyt on vähän kieli poskessa sanottu, mistä minä tiedän mitä muut motoristit toivovat? En tiedäkään, mutta ajatus perustuu lähinnä siihen, miten paljon prätkiä voi kesäaikaan Itävallassa nähdä. No sekin, että mikä on paljon on niin kovin suhteellista. Minä katson asiaa täältä suomalaisen motoristin visiirin takaa ja nuijin päätöksen pöytään, paljon on!

Tiemaksuja ja tulleja. Vignettejä.

Me olemme olleet Itävallassa varmaankin ainakin kymmenellä eri reissulla. Maassa viehättää ehkä kauniin luonnon lisäksi se, että kaikki toimii. Toimii paremmin kuin monessa muussa maassa. Toimii paremmin, kuin Suomessa. Jopa ulkomaalaiselle. Se hämmästytti. 

Voin kertoa lyhyesti. "Ääni muutettu", kerran jouduttiin käyttämään lääkäripalveluita matkalla Itävallassa. Homma meni jotakuin näin. Majatalon isäntä oli pyynnöstäni varannut ajan pikkukaupungin lääkärille seuraavalle aamulle. Kohteessa aamulla: "Hei, onko teillä eu-kelakorttia?" - "Hei, on meillä" -" Hienoa, voisitko mennä antamaan labranäytteen nyt heti" - "Oho, nopeaa, kyllä voin"... noin kuusi minuuttia myöhemmin.. -"Lääkäri on nyt valmis ottamaan vastaan". - "Oho, ok eh.. kiitos" Lääkäristä tultiin ulos noin seitsemän minuuttia myöhemmin. Lääkäri totesi homman. Antoi käteen lääkkeet ja ohjeet ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Lasku meni suoraan Suomeen Kelalle. Ei siis edes apteekkia pitänyt alkaa etsiä. Ei maksanut mitään. Kesti yhteensä n. 18,48 minuuttia.. Siitä mallia, mietippä omalle kohalles. Meillä matka jatkui ja oireet oli poissa. Grüß Gott.

Grossglockner on paikka missä vuorista kiinnostunut ja mutkateistä nauttiva motoristi haluaa käydä. Paikka on varsinainen turistirysä, eikä sitä pidä säikähtää. Niin kauniit vuoret ja ikijää kiinnostavat aika montaa meistä. Se ei varsinaisesti ole myöskään mikään ongelma. Tie perille on hyvä ja harva siellä haluaa vetää "polvi maassa" vaan pää pyörii maisemia ja seuraavaa mutkaa katsellessa. Tällä kohtaa Alppeja vuoret ovat teräviä muodoltaan ja varsinkin aamu- ja iltaauringossa, kun valo nousee tai laskee vuorien rinteitä pitkin ne ovat kauneimmillaan. Minussa asuva harrastelija-valokuvaaja on näistä valoista aivan innoissaan joka ikinen kerta. Useamman kerran olen noussut ylös ennen kukonlaulua valokuvaamaan luontoa ja vuoria juurikin tuon maagisen aamun valon vuoksi. No aamujen valo on joka paikassa hieno, mutta kai tuo ympäristö saa sykettä ylös sitten vielä enemmän. 

Valo.

Tutustu tästä Hochalpenstraße sivustoon. Varoitus kuitenkin, saattaa aiheuttaa sekavia matkakuumeen omaisia tunteita ja kaukokaipuuta sekä rahanmenoa..

Itävalta on sinällään muutenkin mainio paikka ajella moottoripyörää. Jos haluaa edetä nopeasti, löytyy siihen erinomaiset moottoritiet. Kunhan muistaa maksaa vigneten, niin muuten ei juuri tarvitse kuvetta kaivaa. Joitakin tunneleita on, missä peritään erikseen maksua ja mm. Brennerön sola maksaa erikseen. Minusta nämä maksut on helppo ymmärtää, kun paikan päällä katselee sitä minkä ponnistuksen niiden rakentaminen on vaatinut. Ja onhan se ihan oikein ottaa turistiltakin pieni maksu, jos näitä heidän teitä haluaa käyttää. Laitan tähän linkin, mistä aika hyvin pystyy katselemaan eri maksuja pitkin eurooppaa. Maksut Esimerkkinä vaikkapa Itävallan 10 päivän mp-vignette 5,5€ tai Sveitsin 40€, mikä pitää maksaa vaikka ajaisit yhden päivän. Maassa maan tavalla.. 

Osta se vignette.

Jotkuthan tekevät ihan taidetta siitä, miten näitä maksuja voi reittisunnittelulla kiertää. Useinhan parhaat ajopätkät todellakaan eivät ole näillä moottoriteillä, mutta joskus matkaa pitää tehdä hyvällä keskituntinopeudella ja silloin sen muutaman euron maksaa mielellään. Mutkapätkää ja passoteitä löytyy maasta uskomaton määrä. Niistä muista sitten joskus toisten.

Siellä se tie vie Grossglocknerille

Takaisin Grossglocknerille. Luonto määrää, sen saa motoristi huomata aina silloin tällöin. Me olemme huomanneet ja saaneet osamme, uskoisin. Taisi olla kolmas tai neljäs yritys, kunnes me onnistuimme pääsemään ylös vuorelle. Aina muuten oli keliolosuhde muuttunut viime hetkellä huonoksi ja setämies vuoren alla laaksossa laskee puomin alas ja toitottaa vain Schnee Schnee.. Eli lunta tulee eivätkä he päästä motoristeja eteenpäin. 


Minä itte ihan alppipäissäni eräällä reissulla Grossglocknerilla.

Tämä on värikuva. Ikijää.

Alhaalla ei tiedä mikä ylhäällä odottaa. Punainen palaa

Tässä voisi kokemuksesta sanoa, että Itävallan alpit ovat motoristille parhaimmillaan heinäkuun ja lokakuun välillä. Esimerkiksi kesäkuun alku on hyvin usein erittäin epävaikaista aikaa säiden suhteen ja vettä tulee paljon tai tosi paljon. Vuorilla ei juuri ole näkemistä, silloin kun sää on huono. En nyt tiedä onko se niin vaarallista huonossa säässä järki päässä ajettuna, mutta idea on kateissa, kun maisemat eivät näy ja mutkat pitää ottaa erityisellä varovaisuudella. On kokemusta tästäkin. Grossglockenerilla on hyvä mahdollisuus syödä vaikka lounas ravintolassa ja lähettää postikortti kavereille. Turreja varten on krääsää vähintäänkin tarpeeksi ja motoristeille niitä iankaikkisia tarroja. Kiva mesta ja olemme sittemmin käyneet vuorella montakin kertaa, ihan vain vaikka lounaalla ja sitten tultu takaisin alppimajoitukseemme. Siitä tulee helposti muutaman tunnin keikka ja teihin ei kyllä pääse kyllästymään.

Edelleen liputan tämän Iselsbergerhofin  nimeen. Perinteistä. Yksinkertaista. Ystävällistä. Itävaltalaista. Mp:n pesu ja huoltomahdollisuus. Apua jos haluaa. Loistava sijainti alppimotoristille. Alhaalla Lienzissä osaavaa mp-huoltoa ja rengaspalvelua. ym... En ole kaupalllisessa yhteistyössä, mutta tykätään ja meille paikka on kuin kesämökki Itävallan alpeilla. Sano Jussilta terveisiä Seppille, jos menet käymään.

Moottoripyöräily on tunnetta. Itävallan alpeilla tunnetta on ja paljon. Paljon on tässä asiassa hyvä.

Kiitos, että luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

torstai 18. helmikuuta 2021

Montenegrossa moottoripyörällä

 Kotor, Montenegro

Tuntui, että ollaan todella kaukana kotoa. Metsäpalojen savunhaju tuntui nenässä ja Kotorinlahti oli peilityyni.

Oltiin taitettu matkaa jo hyvä tovi, ja määränpääksi asetettu Montenegro alkoi häämöttää. Oli heinäkuu ja noille leveysasteille, jos tuolloin menee on lämmintä siedettävä ja sen kanssa on osattava olla. Sinällään kelit olivat olleet mainiot ja parempaa ei olisikaan voinut motoristi toivoa. Se, että iltapäivän aikana paikalliset vetävät siestan kehiin, on aivan oikein ja perusteltua. Sen oppi hyvin ymmärtämään, kun lämpömittari alkoi näyttämään nelosella alkavia lukemia varjossa. Maassa maan tavalla tai... Sen voi kyllä silti sanoa, että kotimainen musta Rukka ei ole voittajan veto. :-)



Kotor on täynnä historiaa ja aika monipolvista sellaista. Sanotaan, että Kotor on yksi vanhimmista tiedossa olevista kaupungeista. Ensimmäiset tiedot kaupungista ulottovat vuoteen 168eKr. Kuten niin monessa muussakin paikassa ovat roomalaiset antaneet omat vaikutteensa ja myös Ottomaanit ovat paikalla mellastaneet aikanaan. Varmaankin keskeistä on ollut hyvä meriyhteys ja suojaisa lahti. Kaupungissa kulkiessa huomio kiinnittyy kapeisiin katuihin ja erittäin vanhoihin rakennuksiin. Joidenkin tietojen mukaan vanhassa kaupungissa asuu noin viisi tuhatta ihmistä. Alue on osin asuinkäytössä ja osin sitten varustettu normaalilla turisti-terasseilla ja ravintoloilla. Hintataso on ihan kohtuu matala, vaikka paikallisesti vertaillen on hinnat pilvissä. Meno ja meininki on ihan rentoa ja mukavaa ja paikanpäällä saa pari kolme päivää kulumaan ihan mainiosti. Jos joskus mentäisiin uudelleen niin mentäisiin varmaan syyskuussa, voisi päiväajasta saada vähän enemmän irti. Nyt se meni virkistysjuomia juodessa ja varjossa vilvotellessa.



 
Mielenkiintoista ja kivaa nähtävää ovat muinaiset rauniot, jotka ovat Kotorin vanhan kaupungin keskustassa ja aivan käsin kosketeltavia. Kuten arvata saattaa ovat nuo kovia merenkävijöitä ja meri-museo Kotorin vanhassa kaupungissa on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen. Kyrilisten kirjamien osaaminen auttaa tuollakin merkittävästi, minulla niistä ei ole mitään käsitystä. 
Merimuseo sijaitsee keskellä vanhaa kaupunkia. 


Kotorissa ei ole havaittavissa juurikaan mitään merkkejä Jugoslavian Titon ajasta, tai Balkanin sodasta -90 luvun puolivälistä. Väestökin on sujuvasti sekaisin serberjä, montenegrolaisia ja kroaatteja. Rauha vallitsee ja paikka on (oli ennen koronaa) myös turistien suosiossa juurikin historiansa vuoksi. Merenlahdella näkyi kaksin kappalein todella valtavan kokoisia loistoristeilijöitä. Aika kuhina näytti lahdella olevan, kun lemmenlaivan väkeä kuskattiin maihin ja takaisin. Melko kaukaiselta tuntui kommunismin kurimus, kun tuota toimintaa rannalta katselin.
Loistoristeilijöitä näkyi paljon.


Motoristille Montenegro tarjoaa ihan sitä samaa, kuin Serbia ja Kroatia. Vuoriston tiet ovat kunnoltaan hyvin vaihtelevia, mutta ainakaan me emme löytäneet mitään kovin huonoa ajettavaa. Siellä on mukava mutkia päästellä ja liikenteen määrä on vähäistä. 
Meidän reissulla ajeltiin myös metsäpaloalueen läpi ja pakko sanoa, että melko karua on jälki, kun tuli on työnsä luonnossa tehnyt. Maaseutu on paikoin hyvinkin alkeellista eikä mistään tehotuotannosta ole huolta. Karua ja kaunista voisi tiivistää.


Me saavuimme Montenegron rajalle Bosnia ja Hertsegovinasta ja mitään muuta eivät halunneet nähdä passien lisäksi. Kovin sujuvaksi toimintaa ei voi kehua, lienee rajavirkailijalla ollut kevyt kohmelo päällä. Naamasta päätellen. Niinhän meillä kaikilla joskus.

Osapuilleen käymisen arvoinen paikka, missä historia huokuu joka paikassa. Toisaalta perus turistirysä meiningiltä ei paikoin voi välttyä, se nyt vain pitää hyväksyä. Alue, kuten koko maakin on perin pieni. Jos olisimme jatkaneet pienen heiton etelään, olisimme löytäneet itsemme Albanian vastaiselta rajalta. Tällä kertaa oli kuitenkin aika suunnata takaisin pohjoiseen.
Startti pohjoiseen ajoitettiin heräämällä ennen kukonlaulua ja olimme liikkeellä jo viiden jälkeen. Kaikessa hiljaisuudessa kiersimme Kotorinlahden ja tulimme takaisin lautalla. Oli aika maaginen tunnelma, kun koko pieni merenrantakaupunki nukkui ja liikkeellä ei ollut ketään muita. Nämä tällaiset asiat jää mieleen. Ja aiheuttaa kroonista kaukokaipuuta.
Joskus taas päästään.

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

tiistai 9. helmikuuta 2021

Ciao Bella, Italiassa moottoripyörällä

Buongiorno tutti!
Terassin näkymä ja aamupala maistui.

Kysyin illallisen aluksi viinilistaa ja sain vastaukseksi vähän hämmentyneen katseen ja vastauksen: I'm a somelier.
Tästä sentään sai itse valita. Grappa ja espresso. Toimii.


Italian Alpit jaksavat yllättää. Voit olla todella pienessä kylässä ja kun astut ravintolaan, on meininki aivan käsittämättömän hyvätasoista.

Eräällä matkalla olimme ajelleet Italiassa jo parit päivät ja nyt olimme valinneet kohteeksi pienen kylän, Révo nimeltään. Reissun tässä vaiheessa olimme mystisesti alkaneet kiinnostua vähän tasokkaammasta majoituksesta ja ravintolasta. Olimme vetäneet muutamat tuhannet kilometrit aika budjetti-tasolla ja ihan joka majoitus ei ollut ollut sitä kuuminta hottia.
Jotenkin sitä on itselleen helppo perustella lisämukavuuksia ja helpotuksia. Tasoa voi nostaa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa lukee jotain ihan muuta. Esimerkkejä hyvistä perusteista ovat; lomallahan tässä ollaan ja vaikka; kerran se vain kirpaisee tai vaikka; onhan tätä lomaa nyt odotettu. Eli siis itsensä huijaamisen aakkoset on helppo käyttää ja näin mekin päädyimme jonnekin minne ei alun perin pitänyt. Sanottakoon nyt vielä, että joillekin tämä meidän tason nosto on ihan normaalia toimintaa ja majoitustasoa.
Madonna di Campiglio


Meillä siis oli reissua takana jo aika hyvä pätkä ja ajelimme tässä kohtaa takaisin kotiinpäin Montenegrosta ja Kroatiasta. Hullujen helteiden jälkeen raikas ja puhdas alppi-ilma tuntui aivan erinomaisen miellyttävältä ja mutkiin rakastuneena motoristina olin intoa piukassa. 
Tullessa ylöspäin Trenton kohdalla pysähdyimme kahdesta syystä. Ensinnäkin olin varannut pyörälle huollon Trenton BMW:ltä ja mm. takajarrupalat olisi vaihdettava. Toiseksi vettä tuli alppisolassa sen verran, että muu liikenne pysähtyi ja me kahlasimme GSA:lla kahtakymppiä moottoritien sivussa eteenpäin. Eli olimme uitettuja koiria ja pieni hengähdys olisi paikallaan. Huollon aikana sää onneksi parani ja meille tarjottiin kahvia huoltoliikkeessä. 
Allora. Tutto bene. GSA huollettu.

Lyhyehkön siirtymän jälkeen, huolletulla pyörällä, saavuimme sitten viiniviljelmille ja tiet alkoivat pienentyä ja maisemat paranivat jatkuvasti. Olimme siis aivan pohjois-Italiassa lähellä Itävallan rajaa. Kun kotisuomessa on riittävästi ajanut rantatietä pohjoiseen ja takaisin, osaa kyllä arvostaa näitä Italian maisemia. Mutkaa mutkan perään ja mahtavia korkeuseroja, maisema on kuin siitä kuuluisasta postikortista ja kesän voimakkaat tuoksut tulevat kypärän sisään. Tämä tuntuu hyvältä ja voin vieläkin muistaa nuo tuoksut, kun pitkin viiniviljelmiä risteileviä teitä ajoimme. 
Pohjois-Italia


Saavuimme hotellille, missä yövyimme kaksi yötä. Pyörä saatiin purkamisen jälkeen hotellin alla sijaitsevaan pieneen autotalliin. Tämä oli ihan ok, mutta liuska oli niin jyrkkä, että en usko sellaista pystykallistuskulmaa ennen tavoittaneeni, edes keulimalla..
Hotelli itsessään oli mitä mainioin. Kaunis alppitalo, missä kaikki oli tehty puusta. Huone oli tiptop ja erityisesti ravintola veti vertoja taas mille tahansa huippuravintolalle. Sen huomasi, kun ilta saapui ja olimme jo istuneet pöytäämme. Jostain saapui paikalla pari Ferraria ja muita herraskaisia autoja, kuljettajat harmaine hiuksineen istuivat illallisille puolisoineen.
Menin sitten todellakin kyselemään sitä viinilistaa, kun en sitä mistään löytänyt. Va bene. Pienen jäykistelyn jälkeen pääsimme samalle aaltopituudelle ja herra somelier sitten valitsi erinomaisen valkoviinin ateriamme kylkeen. Ja lopulta erinomaisen illallisen jälkeen menimme pienelle iltakävelylle ja sen jälkeen onnellisina nukkumaan. Hotelli Tästä linkistä

Satunnaisen matkailijan huomioina: se on sinällään melkoisen arvostettava ja haastava ammatti tuo somelierin homma. Kaikki asiakkaat odottavat täydellistä onnistumista juuri heidän kohdallaan. Keskinkertaisuuteen ja tai epäonnistumiseen ei ole varaa. Miten sitä voikaan tuntea viinit niin hyvin. Arvostan ja jatkan omaa rooliani asiakkaana.
Tuo ruskealla alustalla oleva teksti kannattaa Italian alpeilla motoristin noteerata. 


Ajoreitit olivat mukavia ja tarjosivat mitä mainiointa moottoripyöräilyä. Funtsittiin sitäkin, että jos esimerkiksi tuolta hotellista lähtee prätkällä mihin tahansa, on reitti ajamisen kannalta aivan timanttia ja loistavaa tietä. Samaa ei aina voi sanoa kotohärmässä.
Sitä, kun pääsee kurvailemaan esimerkiksi passo Tonalea ja suuntaamaan sieltä päivä kaffeelle Madonna di Campiglioon niin voi tuntea miten prätkä vie ja vie eteenpäin. Siellä olen minä onnellinen motoristi. Olen alppifani ja nautin suunnattomasti alpeilla moottoripyöräilystä. 
Täällä pulssi tasaantuu.


Mutta. Kyllä niissä alpeissa on jotain muutakin mikä minua viehättää ja vetää puoleensa aina vain uudelleen. En kylläkään tiedä, että mikä se on mutta jotenkin sitä on pää selvempi korkealla vuoristossa. Tuntuu, että ajatus kulkee ja olo on rauhallinen ja levollinen. Tiedä sitten mikä mitäkin on, mutta jahka tämä pandemia taas joskus laantuu ja rajat aukeaa, olen jo menossa..

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

lauantai 30. tammikuuta 2021

Ranska vähän erilailla

 Bar-le-Duc, FRA

Linnassa yksin keskellä ei mitään
Linnan pihassa, myrskyn jälkeen. GS selviää kaikesta.

Oli ollut erikoinen ajopäivä. Rakeita satoi niin lujaa, että oli pakko pysähtyä puun alle suojaan. Jalkapallon MM-finaalit lähestyivät.


Eräällä reissulla haluttiin ajella Ranskan maaseudulla ja nähdä muutakin kuin se sinällään viehättävä Pariisi. Pariisissa ollaan käyty ja se on kyllä kiva paikka, mutta ei siitä nyt pitänyt mitään sanoa. Oltiin liikkeellä kohti pohjoista ja tulossa Sveitsistä ja edellinen päivä ja yö oltiin vietetty Chamberryssä jo Ranskan puolella. Kelit olivat meitä suosineet ja moottoripyöräilyä parhaimmillaan pääsimme toteuttamaan.
Linnan herra


Ranskassa moottoriteillä on nykyään tiukka linja nopeuden suhteen ja sakot kohdillaan. Niinpä jonot etenevät siellä tasan sen mitä rajoitus antaa myöten. Ei siis viisi yli eikä edes kaksi yli sallitun, vaan tasan. Minulle houkutus oli liian suuri ja "ostin tontin" vasemmalta kaistalta ja ohitimme pikku hiljaa letkaa. Mitään hyötyä siitä ei tietenkään ole kenellekään. Pysättiin tankkaamaan itseämme ja pyörää ja huomasin, että nyt ollaan vissiin sitten riittävän maaseudulla. Sanaakaan ei lontoota, eikä saksaa ja minä en osaa paikallista lainkaan. No paljon hymyä ja viittelöintiä auttoi ja lopputuloksena saimme tankin täyteen, sapuskaa lautaselle ja onnistuneen maksutapahtuma. Voila.

Lähestyimme määränpäätä. Olimme varanneet majapaikaksi majoituksen linnasta. Linna oli linna kuten luvattu. Pihaan, kun saavuimme, olimme läpimärkiä ja vähän ihmeissämme juuri saadusta raekuurosta ukkosmyrskyn kera. Sen verran tuli rakeita, että käsivarsiin tuli mustelmia. Niitä kuuluisia kananmunan kokoisia, ainakin.. 


Piha oli tyhjä. Paitsi muutama kukko ja pari kanaa alkoivat lähestyä meitä uteliaina. Sitten linnan ovi aukesi. Ulos astui nainen ja hän pajatti ranskaa niin, että riitti. Onneksi kieli nopeasti vaihtui englantiin ja pääsimme vihdoin asiaan.
Pieni yllätys oli myös se, että meidän huone oli ainoa majoitushuone ja siten me ainoat asiakkaat. Fiilis oli ehkä vähän jännä. Vain ranskaa puhuva isäntä oli hankkinut suuren Suomen lipun portaikkoon, olimme heidän ensimmäiset suomalaiset vieraat. 
Juhlavaa oli, ja meidän läpimärät ajokamat kuivumassa..



Linnan historia ulottui pitkälle ja selvisi myös se, että Napoleon on yöpynyt samassa huoneessa, kuin me. Oliko tämä sitten vain markkinointia? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa olimme hakeneet erilaista majoitusta ja se nyt kyllä saatiin.
Le Château de Conde en Barrois


Seuraavana aamuna hyvän aamiaisen jälkeen jatkoimme suunnitelmamme toteuttamista. Ajoimme halki valtavien peltojen, ei ketään ei missään. Matka taittui hienosti ja edelleen säät suosivat. Olihan tämä nyt hienoa taas kerran. Siinä sitä mielikuvittelin itseni aikoja taaksepäin vetelemässä pitkin muinaista Frankkien valtakuntaa ja miettimässä, että mitähän se Kaarle Suuri seuraavaksi keksii. 
Ei ruuhkaa maaseudulla

Rauhaa ja mutka


Ranska oli juuri edellisenä päivänä voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden.

Poliisi pysäyttää ja viittoo tiensivuun. Paperit, pyörän paperit, ajokortit ja matkan tarkoitus, kaikki piti selvittää sinänsä ystävälliselle poliisipartiolle. Ei ole ilmeisen yleistä, että juhlaillan seuraavana aamuna poliisi kohtaa motoristipariskunnan keskellä ei mitään Suomesta. Hymyilin sisäisesti. Että bonjour vaan sullekin.
Kaikki katsottiin ja nollat alkometriin tietenkin. 


Ranskalaiset ovat ystävällisiä ihmisiä, oman arvonsa tuntevia, mutta ystävällisiä. Uskon, että heille tyypillinen tapa ilmaista itseään koetaan meikäläisittäin usein melttoamisena, koheltamisena ja ylimielisyytenä. Vahvat mielipiteet ja runsas ulosanti voivat tuntua vähän luotaantyöntävältä. Mutta kunhan antaa takaisin samalla mitalla omat ajatuksensa ja hymyilee päälle alkaa homma sujua ja juttu kulkea. 
Ja onhan niillä nyt jukolauta maailman luokan keittiö ja viinit. Se tuli tälläkin matkalla todistettua useampaan otteeseen. 


Moottoripyöräily sopii hienosti Ranskaan. Merialpit ovat juttu erikseen. Keskisen Ranskan maaseutu ei tarjoa mitään ihmeitä, mutta hyvää tietä ja kumpuilevaa peltomaisemaa niin pitkälle kuin silmä siintää. Se on jotenkin hyvin rauhoittavaa. Tuntuu että on läsnä vaikka on ihan keskellä ei mitään. 
Se on hyvä tunne.

Kiitos, että luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Sarajevo, BIH

 Bosnia ja Hertsegovina 


Balkan parhaimmillaan



Miljacka joki oli lähes kuiva. Oli heinäkuu ja kuuma. Oli outoja ja kutsuvia tuoksuja ja minareetti kutsui rukoilemaan.


Olimme tulossa Unkarista ja maisemat vain paranivat mitä lähemmäs Bosniaa pääsimme. Tiet olivat kunnoltaan vaihtelevia ja välillä myös melko pientä tietä. Rajalla piti kertoa keitä olemme ja perus matkadokumentit halusivat nähdä, myös green cardin. Eli varaa se mukaasi ja saataville, sille saattaa jopa olla käyttöä, jos jotain sattuisi sattumaan. Ainakin se nopeuttaa asioiden käsittelyä. ( green card = todistus liikennevakuutuksen voimassaolosta pyörän rekisteröintimaassa. ) Liikenne oli vähäistä ja välillä tuntui, että me olemme ainoat ihmiset tällä pallon kolkalla. Jokaisessa kylässä tuoksui valmistuvan lounaan tuoksut. Olimme lähteneen aikaisin liikkeelle ja nuo tuoksut olivat lähes vastustamattomia. Tuli härmän jätkälle nälkä. Ihmeellistä sinällään miten nuo muistot usein yhdistyvät myös tuoksuihin. Onkohan siitä jotain tutkimusta.. 

Dinaariset alpit tarjoavat motoristille täyttä nautintoa.


Olimme saapuneet Bosnia ja Hertsegovinaan ja löytäneet perille aivan Sarajevon vanhan kaupungin kyljessä sijaitsevaan majapaikkaamme. Kaupungin läpi kulkeva Miljacka joki oli lähes kuiva ja sen sillan päällä katsellessa saattoi nähdä vain pienen vesinoron virtauksen. Oli hyvin rauhallinen tunnelma. Rekisteröin raitsikan kalkatuksen ja lintujen laulun. Tuntui ihan uudelta. 
Matkaa oli taitettu viitisen tuntia ja lähdimme suihkun jälkeen tutustumaan iltapäivän auringossa kylpevään kaupungin vanhaan osaan. 


Sarajevossa asuu n. 355000 henkeä. 


Bosnia oli kiinnostanut pitkään. Hyvin oli muistissa -90 luvun puolivälissä tapahtuneet kauheudet ja kansansurmat tuollakin alueella. Hommahan lähti aivan järjettömille jengoilleen, kun Kroaatitkin käänsivät Serbien lisäksi aseensa ja mielipahansa kohti Bosniakkeja.
Sarajevossa, kun keskustelin majapaikan omistajan kanssa maan lähihistoriasta, hän lopuksi totesi vähän allapäin, että täältähän kaikki sodat alkavat. Lienee herra viitannut mm. Sarajevon laukauksiin 1914. Tosin Sarajevon historia on hyvin moninainen ja mielenkiintoinen. Itse olen sen historiaan tutustunut Rooman ajan kaudesta eteenpäin. No isännän alakuloisuutta tosin kesti vain hetken ja tunnelma palasi takaisin iloiseen ja ystävälliseen menoon. Mitäs kyselen kaikenlaisia.
Sanottakoon silti, että herra oli yllättävän hyvin perillä myös toisen maailmansodan tapahtumista ja Suomen roolista sodan eri vaiheissa. Me suomalaiset nautimme, varmaankin osaksi tietämättämme, aika kovan kaverin mainetta pitkin maailmaa. Tässäkin keskustelussa hämmästystä eniten aiheutti se, että miten ihmeessä Suomi, pieni maa, pärjäsi neuvostosotilaita vastaan. Sitä sopii joskus aina hämmästellä.



Sarajevon keskusta on kuin basaari ja käsityöpajat seuraavat toisiaan. Kaupungin vanha osa on pieni ja kaikesta huolimatta joiltakin osin hyvin säilynyt sodasta. Muutenhan kaupunki muistuttaa mitä tahansa ex-sosialismin maata valtavine kerrostaloalueineen ja muutenkin. Siellä ovat sekaisin länsimaalaisuus ja itämainen elämäntapa. Sulassa sovussa kaikki yhdessä.
Leimallista on lähes ylitsepursuava ystävällisyys ja avuliaisuus. 

Basaaria


Matkalla Unkarista Bosniaan maisemat todella hellivät motoristia samoin tien muodot. Vaikka Bosnia ei heti vaikuta miltään vuoristoalueelta varsinaisesti kuuluu maa kuitenkin Dinaarisiin alppeihin ja näin tarjoaa kyllä mahtavaa ajettavaa. Sinällään maa on pieni ja välimatkat lyhyitä. Toisaalta keskinopeudet ovat matalia ja nähtävää riittää, joten aikaa kuluu.

Ikävämpiä muistoja lähihistoriasta. Ihminen ei koskaan opi, kai.


Sarajevon tutustumiseen en suosittele muuta kuin jalkapatikkaa. Gessu muuten pysäköitiin majoituksen omistajan vaatimuksesta heidän terasilleen. Siinä bemari nökötti, kuin näyteikkunalla. Tilaa olisi parkkialueella ollut vaikka kuinka, mutta majapaikan pomo ihastui prätkään Suomesta alta aikayksikön ja se piti saada näytille. No mikä siinä sitten..

Gessu herranterttuna majoituksen terdellä.

Majoitusvinkkinä tämä. On edullinen, ilmastoitu ja keskellä liikenteen solmukohtaa. Kävelymatkan päässä kaikesta. ( Navigaattoriin: Mustaj-pašin mejdan 5, Sarajevo 71000, Bosnia ja Hertsegovina )

Muutoin Sarajevo on kaunis ja kulttuuria täynnä. Ruoka on erinomaista ja palvelu myös. Hintataso on meikäläisittäin verraten hyvin edullinen.

Rukouskutsu raikaa ja tuoksut huumaavat.


Matti Nykänen leiskautti Suomen maailmankartalle Sarajevossa 1984. Oli aivan pakko päästä katsomaan tuota mäkihyppypaikkaa. Paikka on hyvän matkan päässä Sarajevon kaupungista ja tie mutkittelee mukavasti vuoristossa, ennen kuin saavuimme perille. Perillä huomion kiinnittivät varoituskyltit miinoista, ei siis ollut asiaa maastoon. Itse mäki oli täysin rapistunut ja alastulorinteen pohjalla oli lasten leikkipuisto ja kahvila. Ajat muuttuvat. 
Huikeat hypyt Matilta aikoinaan tuonne monttuun, ajattelin ja nostin Matille kuvitteellisen maljan.
Tämä kaveri on meidän kirjahyllyssä nykyään. 

Matin muistolle. Olympiavoittajalle.


Sarajevo on huikea historiapläjäys pienellä alueella. Paljon nähtävää ja parissa päivässä saa hyvän kuvan kaupungin keskustasta. Jos menet keskikesällä varmista, että majoituksessa on ilmastointi. 

Pieni Bosnia ja Hertsegovina jäi pysyvästi suosikiksi eikä vähiten ystävällisten ihmisten vuoksi. 



Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi