Passo dello Stelvio

Passo dello Stelvio
Ekaa kertaa Stelviolla 2012
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gsa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. marraskuuta 2020

Valoa kohti, poikkeusolot motoristin silmin.


 Kuten aiemminkin olen sanonut. Tämä bloggaaminen ei ole minulle kovin tiivistä toimintaa. Joskus tosin tulee halu sanoa jotain kirjallisesti. Nyt lienee se olo vienyt voiton.  Edellinen postaus on -19 toukokuulta, joten johan sitä voi "taas" julkaista.


Tuota -19 vuotta voi nyt tässä muistella hyvällä, koska olihan silloin ns. normaali aika eikä tauti jyllännyt pitkin palloa. Nyt on toisin. Todella toisin.


-19 vuonna käytiin reissussa ja ajeltiin taas kerran Via Balticaa alas. Slovenia oli se ensimmäinen varsinainen tavoite, mutta tottakai pysähdeltiin ennen sinne pääsyä. Liettuassa yövyttiin tienvarsi motellissa itämeren rannassa ja sieltä hieraistiin Ostravaan seuraavaksi illaksi. Ostrava oli kiva paikka vaikka sinällään sieltä ei yhdessä illassa mitään raporttia voi antaa, niin hyvä ruoka ja edullinen hintataso jäi mieleen. Ihan länsimainen meno siellä.

Mariboriin päästiin ja sitten alkoi kova ukkosmyrsky. Sitä vähän huonompaa tuuria, koska meillä jäi suunnitellut paikat katsomatta. No toisaalta oltiin hyvä matka taitettu ja lepokin hyvän illallisen kera kelpasi meille oikein hyvin. Hyvän huilin jälkeen ajeltiin Itävaltaan ainaiseen Iselsbergerhofiin Seppiä moikkaamaan. Mukava oli taas tavata tuttuja ja nauttia todellisesta vieraanvaraisuudesta. Itävaltalaisista sanotaan, että he ovat töykeää väkeä, mutta tiedän toisin. Tosin olen kyllä joskus erehtynyt tilaamaan väärin Wienissä katu kioskista ja sain heti kuulla kunniani..:-)


Sitten saavuttiin pariksi yöksi Corsoon, Italiaan. Se sijaitsee lähellä Cortinaa ja tarjoaa mahtavat mestat alppi-motoristille. Pakko on mainostaa myös majapaikkaamme, joka oli putii


kki-hotellin lisäksi myös konditoria. Oli kyllä serviisit sellaiset, et
tä ei paremmasta väliä. Paikka on nimeltään Fiori Dolomites experience hotel. Ajeltiin pitkin poikin mahtavia alppipassoja, sitä vartenhan tänne oli tultu. Saatiin makeaa mahan täydeltä ja saatiin myös itsemme kaikkien alppiruuhkien rysään. Huonohko valmistautuminen toiseen ajopäivään aiheutti sen, että olimme keskellä pyöräkilpailun järjestelyjä. Voitte kuvitella mitä se on, kun n. 2000 fillarispedeä on ihan testoissaan sekoilemassa kapeilla teillä.. No kukaan ei jäänyt alle ja meillä hermo piti hyvin. Lomallahan me oltiin.



No jatkettiin Italiassa ja me kun tykkäämme nähdä ihan niitä paikallisia juttua niin nyt taas nähtiin. Matkasimme San Pietro D´ olbaan, pienen pieneen kylään ja siellä nautiskeltiin ihan muina suomalaisina paikallisesta rauhasta ja illalla kivasta kyläillallisesta. Kyllä nuo italot osaa nauttia toisistaan ja hyvästä sapuskasta. Aamulla lähdettiin kohti Sisteronia ja sieltä sitten ajeltiin Chamberryyn. Molemmat ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Kyllä tykättiin.

Sittemmin tönäistiin Gessulla Chamonixin kautta Le Chableen. Kyllä on Ranskakin kaunis maa. Mont Blanckin kylkeä pitkin ajeltiin tovi ja todetiin, että enemmän on enemmän. Komea oli tuo vuori.


Matka jatkui yöpymisten jälkeen Sveitsiin Gietroziin. Siellä oltiin oikein herranterttulassa taas kerran. Vähän kateellisena mietiskeltiin maisemia ja muutenkin olemisen keveyttä. Jätettiin prätkä hotellille ja mentiin vielä ylemmäs hiihtohissillä. Kätevää ja tasamaan suomalaiselle ihan kokemus tämäkin. Toisaalta, ei kai se niitten vika ole, että maisemat on kunnossa. Sveitsistä taas oli nähty parasta ja pompautettiin taas Ranskan puolelle Colmariin.

Colmar on se satukaupunki nro.1 kaiketi. Vaikka Cellet ja muut on nähty niin tämä on jo niin ihana, että pikkuisen alkaa tekemään pahaa. Ei sillä kiva paikka ja näkemisen arvoinen kyllä ehdottomasti tämäkin.

Taas ajeltiin eteenpäin ja matka oli jo vahvasti kohti pohjoista. Seuraava setti oli sitten Rudesheimissa, Saksassa. Jälleen kerran aivan hervottoman idyllinen Reinin varrella oleva viinikaupunki. Oli jopa vähän sellainen vanha hyvä rietas meininki osittain. 



Minulle laulettiin jopa synttärionnittelut paikallisen trubaduurin toimesta illan jo hämärryttyä. Kivoja muistoja. Tästäkin tykättiin tosi paljon. Rudesheimistä ajeltiin sitten meille niin rakkaaseen Amsterdamiin ja siellä nautiskeltiin olostamme ja hyvästä illallisesta tutussa ravintolassa. Loput sitten tultiin kotia kohti ajellen. Maininta Kapellskär - Naantali reitille. Hyvä ja edullinen vaihtoehto Sto-Tku reitille.

No tässä todella lyhyesti -19 reissua. Sellaista se oli silloin, kun vielä pääsi peräpohjolastakin pois reissaamaan. Nyt oltiin maaliskuun - 20 jälkeen aivan uudessa tilanteessa globaalisti ja tietysti myös meilläkin. En ala tässä kommentoimaan mitään, koska THL hoitaa sen puolen. Tai alan sen verran, että ärsyttää nämä "minä" ihmiset, joilla kapasiteetti ei riitä ymmärtämään, että tämä homma voitetaan tai hävitään yhdessä. #itcanwait. 

No 2020 reissu tehtiin loppukesästä. Lappeenrannan ystävien luona saatiin vihdoin yhteistä aikaa. Päästiimpä myös vihdoin kaveripariskunnan kanssa taas matkaan. Tästä voisi kirjoittaa oman tarinan, mutta itärajaa pitkin ajeltiin aina Inariin saakka ja poikettiin Norjassa Kirkkoniemessäkin. Korona varjosti kaikkea toimintaa, mutta oli kiva reissu ja varmaan tärkeintä oli päästä johonkin ja tavata meille tärkeitä ihmisiä. Oli muuten 10-vuotis juhlareissu yhdessä. Aika rientää.

Tässä nämä prätkäkuulumiset todella lyhyesti taas. Paljon on muutakin oikeasti tärkeää elämässä, mutta tämä blogi on tätä.

Gessu 1250 on pelannut hienosti, mittarissa on n. 35000 ja tuntuu, että laite on vasta pikkuhiljaa sisäänajettu. Hyvä, tehokas, monipuolinen. Vaikea keksiä mitään negatiivista. 



Voi hyvin ja pidä huolta. Jaksaa pitää, tämäkin poikkeusaika loppuu joskus.


Jussi

torstai 30. toukokuuta 2019

Hep. Kessult Kessu maistuu ja muuta sorvaamista

Kessult kessu maistuu..

.. sanoi Hietanen Tuntemattomassa.

Moro!

No nyt voi sanoa, että on ollut luova tauko tämän blogin kirjoittamisessa. On ollut sitä ja tätä ja erityisesti sitä. En kyllä koe tästä mitään paineita vaan kirjoitellaan sitten harvakseltaan, jos kerran niikseen..

Lähes pari vuotta on aikaa kulunut ja koitetaan nyt silti pysyä asiassa, eli moottoripyöräilyssä ja siihen liittyvissä aiheissa.

Gessu vaihtui uuteen tänä keväänä. Nyt siis alla on eka uusi BMW ja malli on R1250 GS Adventure HP. Edelliseen rakkaaseen rautaan ehdin toheltamaan vajaat neljäkymppiä mittariin. Nyt kun tätä kirjoittelen niin tässä uudessa pirssissä on mittarissa pari tuhatta kilsaa, joten laite on vielä tutustumis asteella. Ollaan me jo kaverit, niin väkevä on laitteen moottori ja mm. jarrut ansaitsee kaarre-ABS:n kanssa erityiskiitosta. Muuten kai voi sanoa, että kaikkien ( ja niitä riittää) hilavitkuttimien takana on todella onnistunut moottoripyörä ja hieno laite.

Jos vähän peruutetaan taaksepäin, niin -17 kesällä tuli tosiaan haettua niitä omia rajoja IBA-suoritusten kautta. Ensin piti ajaa SS2000, jotta saisi osallistumisoikeuden seuraavaan ajoon. Sen jälkeen ajettiin kolmen muun kuskin kanssa SS5000K ajo ja näin sai kyllä silloinen Gessu pistää parastaan. SS2000 oli sellaisenaan jo mahti homma ja oli kyllä melko paljon vaativampaa  kuin normi tonninen. Tämän jälkeen muutaman viikon päästä ajeltiin IBA Finlandin ajo, missä lähtö oli Helsingistä ja tarkoituksena oli kiertää kaikki pohjoismaiden pääkaupungit ja palata Suomeen. Matkaa tulisi tehdä yli 5000km ja aikaakin olisi huimat 72 tuntia. Nämä molemmat ovat siis niitä rautaperseajoja, niitä on eri tasoisia ja nämä molemmat ovat vähän sitä perussuoritusta vaativampia ajoja. Sitten löytyy vielä niitä todella vaativia ajoja, niihin voit tutustua IBA Finlandin kotisivuilla. 

2017 vuoden eurotour sijoittui heinäkuulle ja se täräytettiin viia palttikaa Unkarin ja Slovakian kautta aina Montenegron Kotoriin. Matka oli hieno ja ehkä maukkaimpina paikkoina alppien lisäksi mieleen jäivät Bosnian Mostar sekä Sarajevo, Matti Nykäsen mäkihyppyrinne sekä Kotorin uskomaton vanha kaupunki. Matkaa tuolle setille tuli reilussa parissa viikossa n. 7000km. Gessu pelasi ja reissu maittoi.

2018 oli megakiireinen vuosi töissä ja ajot jäivät vähiin. Ei ollut aikaa eikä energiaa, muuhun kuin lomamatkaan prätkällä. Yhtään rautaperseajoa ei yksinkertaisesti ehtinyt ajaa, niin että siinä olisi ollut mitään järkeä. Kilsoja taisi tulla koko kesänä vain noin 14000. Eurotour sentään tehtiin, kun kerran mahdollisuus oli. Tämä oli toinen peräkkäinen reissu vaimon kanssa kahdestaan, kun kaveripariskunnan kanssa ei saatu askelmerkkejä sopimaan millään yhteen yhteistä reissua ajatellen.

Eurotour ajeltiin viime suvena lähettämällä Gessu Italiaan ja lentämällä perässä. 
Ajeltiin Italiassa Gardalle ja sieltä sitten Prosecco-reittiä pitkin Valdobbiadeneen. Kohde oli näitä Italian huikeita maaseudun viinitiloja. Sekä reitti, että kohde olivat aivan loistavia ja loma todella tuntui lomalta. Matka jatkui Sloveniaan, Ljubljanaan, sieltä Bledin äärelle ja sitten Itävallan Iselsbergiin Seppiä moikkaamaan. Gessun eturenkaan joutui vaihtamaan, kun Metzelerin vyö oli antautunut, mutta uusi Dunlopin Road Smart III alle ja taas maistui meno. Todettakoon, että Metzeler, mitä olen aiemmin arvostanut, antoi periksi n. 3000km kohdalla ja jo kotoa lähtiessä vaihdoin vyövikaisen takarenkaan pois. Samaa merkkiä. Jotain laatuhommaa on siis Metzelerillä.. Sittemmin siirryimme Sveitsiin, vaikka Arabbaan, Italiaan oli tarkoitus mennä. Sinne kuitenkin oli luvattu aivan kauheat ukkoset, joten jätimme sen väliin ja päätimme reitin uudelleen. Sveitsi osoittautui hyväksi vedoksi ja saimme nauttia hienoista säistä ja alpeista muutaman päivää. Kyllä täytyy todeta, että ihminen on onnekas, kun näitä pääsee kokemaan. 
Jätimme alpit ja ajoimme Ranskaan. Ensin Saksan rajalle, siis Ranskan puolelle Biesheimiin ja sen jälkeen sitten Ferretteen, todella pieneen kylään, jonka kyljessä on hienoakin hienompi muinainen linna ja sen rauniot. Kaikkea mahtui reissuun, mutta lopulta palasimme Ruotsin kautta kotiin. Matkaa taisi tulla vajaat 6000km. 

Takaisin tähän päivään. Olen näin siviilissä myös Konepyöräklubi ry:n hallituksen jäsen toista kautta ja vastaan hallituksessa ja kerhossa meidän hienon kerhon koulutuksista. Onnekas olen siinä mielessä, että meitä on monta motivoitunutta hyvää tyyppiä näitä koulutuksia taikinoimassa Konepyöräklubissa minun lisäksi. Meidän hienossa kerhossa koulutetaan perus ruosteenpoistot joka ainoa kevät, vedetään vain naisille suunnattu NiceMoto joka kevät, käydään soralla yhdessä ja vedetään pienkoulutuksia ainakin viitenä tiistaina läpi kesän. Eli koulutusta on saatavilla ja hauskaa on! Konepyöräklubi Porissa on kerho mikä tekee paljon eri asioita. Käy kurkkaamassa www. konepyoraklubi.fi ja tervetuloa tutustumaan kerhon toimintaan! Ja se legendaarinen Yyteri Meeting.
  
Tuon nyt vielä tässä esiin sen miten tärkeää on harjoitella ajamista liikenteessä, sitä toiset kutsuu ruosteenpoistoksi, toiset training campiksi ja osa joksikin muuksi. Ei nimellä väliä, mutta tätä muutamia vuosia tätä tehneenä voin kyllä sanoa, että on aivan sama jos olet hieronut sen "satatuhatta" vuodessa pitkin teitä, mutta perustaidotkin ovat hukassa.. Väistö? Jarrutus? Hidasajo? Kaarreajo? Turvaväli? Motion Camouflage? Katseen käyttö? Työntöohjaus?... Näitähän löytyy, mutta me kaikki kehitymme harjoittelemalla asioita. Treenaaminen on paitsi hauskaa ja palkitsevaa, se myös pelastaa henkiä. Joskus ehkä vaikka sinun omasi. Mieti sitä. O s a l l i s t u.

Meinaan muuten saada aikaiseksi ainakin yhden rautaperseen tähän -19 kesään. Siitä on tullut oikein sellainen oma haaste itselleni. Kun joskus tuntuu, ettei aikaa ole mihinkään, niin toisaalta tuntuu hyvältä itsekkäästi ajatella, että tähän otan aikaa ja tämän teen. ( lue: onneksi on ihana vaimo, joka ymmärtää miehensä yläkerran alati pahenevaa laakerivikaa ) Vähän setämiesten hommia, mutta käyppä katsomassa Ibafinlandin uusittuja tyylikkäitä kotisivuja. Tervetuloa mukaan tähänkin hommaan, myös nuoret!
Meinataan myös juniorin kanssa heittää joku yön yli reissu prätkällä, kohde on vielä auki.

Eurotour -19 on hyvällä mallilla suunnittelun osalta ja siitä sitten joskus toiste.

Tosi paljon asioita jäi nyt kirjottamatta, mutta tässä tiiviisti. Kiitos lukemisesta. 

Ajakaa niillä pyörillänne, siihen ne on tehty!
Treenatkaa niillä pyörillänne, siihenkin ne on tehty!

Ennen kaikkea, nauttikaa siitä tunteesta kun sillä omalla pyörällä päästää menemään!

Hyvää kesää!


Jussi










lauantai 27. toukokuuta 2017

Kausi -17 avattu, täysi tohina päällä..

Järvi oli jäässä. Kuva 25.3.2017
Moro!

Kausi aukesi jo tuossa maaliskuussa ja kylmät tiet ja kylmä tuuli eivät paljon haitanneet, kun aloituskilometrejä pääsi minulle uudella gessu ADV:llä työntämään.

Sittemin.. No lunta on tullut pitkin kevättä ja välillä on ollut huumorissakin pitelemistä, kun ilmojen haltijat ovat oikein intoutuneet näyttämään meille motoristeille, että kuka käskee. Ei sillä, että ainakaan itse jaksaisin kovasti säihin keskittyä. Niillä mennään mitä annetaan ja tilanteen mukaan aina.
Konepyöräklubi, NiceMoto 2017


Konepyöräklubille on saatu kevään koulutukset pidettyä. Aloiteltiin teorialla vielä tuolla talven puolella ja käytiin läpi ´motion gamouflage´ ilmiönä ja se miten sitä voisi estää ja hallita. Sittemmin olemme vetäneet jäsenille perinteisen ruosteenpoiston, nicemoton ja myös yhden ratavuoron. Eli koulutusta on ollut saatavilla ja mukavaa on ollut kouluttajan huomata, miten motivoituneet osallistujat myös kehittyvät taidoissaan. Ehkä keskeisintä kuitenkin on ollut antaa niitä arjen taitoja kanssa motoristeille.
Jarrutusmatka ei ole sama asia kuin pysähtymismatka.
Katse sinne minne olet menossa ja mitä se arjessa tarkoittaa.
Rauman Vappuparaatissakin ehdittiin käydä kerhon kanssa.
















Miksi ajolinjalla mutkatiellä on oikeasti merkitystä.

Ja aina
niin edelleen, nämä ovat kaikki meille motoristeille ihan hyviä aiheita ajatella ja ottaa huomioon siinä joka päiväisessä omassa ajamisessa. Onneksi meillä on pieni mutta tehokas kouluttajatiimi kerhossa ja halu kehittyä, myös opettajilla.

Otin muuten osaa myös MP69:n järjestämälle Motoristi Survival-kurssille keski-suomessa. Ensinnäkin kiitokset kouluttaja-kavereilleni, jotka saivat minut ylipuhuttua mukaan. Oli taas hienoa olla oppilaana mukana treenaamassa omia taitoja. Tälle kurssille voin antaa täyden suositukseni. Olitpa sitten kokenut kettu, tai vasta aloittanut, niin täältä saat hyvät peruseväät prätkän hallintaan ja mukavaan harrastukseen.

Muuten tässä ollaan oltu aktiivisesti harrastuksen parissa. Ajoa on tullut ihan kiitettävästi oman mittapuun mukaan. Samoin kerho on ollut aktiivinen vähän kaikessa tekemisessä.

Käyhän muuten osallistumassa meidän kerhon kaikille avoimeen Insta-kisaan. Jaa oma mp-aiheinen kuvasi instagramissa aihetunnisteella, eli sillä hästäkillä konepyoraklubi_ajaa2017 ja osallistut samalla 30€ arvoisen Motonetin lahjakortin arvontaan.

Kesän reissut on ajamista vailla valmiit. Samoin (toivottavasti) rautaperseajot. Oma tavoite on ajaa noita rp-ajoja minulle uudelle tasolla, eli monipäiväisiin suoritteisiin pitäisi pystyä. Saas nähdä miten äijän käy.


Rigid Industries. Valoa kansalle!
Välinepuolella on todettava, että C3 Pro Schuberth saa palvella vieläkin ja kesällä sitten myös X-lite 550GT. Housuina on nyt Rukka Päijänne pöksyt ja ekat muutama tuhat kilometriä ovat osoittaneet, että aivan huippua. Parhaat housut mitä minulla on ollut. Lisävaloiksi valikoitus Rigid Industriesin D2 Hyperspot- valot. Olen niihin tyytyväinen ja laatutavaraa ovat. Bemarista minusta on tullut kaverit. On se hieno ja monipuolinen laite, kertakaikkiaan. Erityinen maininta tuonne keski-suomen soraränneihin, ai että..
GSA radalla. @Pesämäki.

Tässä nämä lyhyesti.

Ajakaa, sitä varten ne pyörät on tehty!

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kausi korkattu ja kevät saa tulla

Nonni moro, sanos Hjallis.

59500 kävijää, olemme siis motoristikansaa!
Talvi alkaa olla lusittu ja kuten aiemminkin olen kertoillut, niin minulle kevät alkaa aina jo mp-messuilta.
Retro Baijerilainen
Tänä vuonna siellä oltiin oikeen urakalla. Lähes koko lauantai päivä. Paljon oli nähtävää ja yksi tuttukin Suzukin osastolla töissä niin siinähän se päivä mukavasti kului. Mitään ei nyt tullut hankittua mutta tarjontaa oli kyllä vähintään riittävästi. Edelleen täytyy todeta, että on se hienoa, että meidän pienesssä Suomessa panostetaan mp-markkinointiin näin paljon ja näyttävästi. Tämähän on tietysti meille harrastajille loistavaa palvelua ja täyttä karkkia.

Hyvä oli nähdä, että uusia malleja esitellään taas paljon. Moottoripyörien markkinat ovat olleet euroopassa kasvussa jo useamman vuoden. Tämä luonnollisesti lisää valmistajien haluja tehdä lisää uusia ja haluttavia laitteita. Varsinkin retropyörät, scramblerit ja cafe racerit tekevät tuloaan. Jotenkin sitä toivoisi, että tämä meidän Suomi-neitokin saataisiin taas kunnon nousuun.

Das Motor
No hankintoja on sitten muuten tullut vähän isompaa ja pienempää. Talven aikana on päivitetty vähän omia ja vaimon ajovarusteita. Nyt jo voi sanoa, että omat Rukka Päijänne pöksyt ovat kyllä ylivoimaisesti parhaat mitä minulla on tähän asti ollut. No sitten se isompi hankinta.
Honda lähti hyvin palvelleena ja tilalle tuli -15 mallin BMW R1200 Gelände und Sport Adventure, eli siis Adve Gessu. Tämä oli itänyt jo pitkään ja nyt siis näin pääsi käymään. Kausi on nyt saatu männä viikonloppuna auki ja minulle uusi peli tuntuu kyllä jo ensimmäisen 170km todella makealta laitteelta. No kunhan kausi saadaan kunnolla auki ja koulutukset käyntiin, niin voin sitten kommentoida enemmänkin. Hieno laite, tykkään.
Navigaattori tuli myös päivitettyä TomTom 410, hyvin tuntuu pelaavan Gessussa ja reitinsuunnittelun ominaisuudet vakuuttavat tällaisen vähän vaativammankin käyttäjän. Vaikuttaa toistaiseksi pätevältä laitteelta.

Oma Gessu ja meri vielä jäässä. 
Muuten mennään normi arkea, mutta harrastuksen puolella on suunnitelmaa taas aika paljon jo valmiina. Tarkoitus on ajaa kesän aikana pari vaativaa IBA-ajoa, osallistua MP69:n Motoristi Survivaliin ja tietysti järjestää oman Konepyöräklubin koulutukset. Eli ruosteenpoisto-koulutus ja NiceMoto mikä siis tarkoittaa vain naisille suunnattua tehokasta koko viikonlopun mp:n käsittelykoulutusta. Jos osallistuminen kiinnostaa niin meneppä tästä koulutukseen .Tervetuloa mukaan!
Samoin tarkoitus on tehdä jälleen perinteinen eurotour heinäkuussa. Siitä on vielä suunnitelmat vähän auki, mutta pitkälle mennään jos minä saan päättää..:-)

Ei tässä nyt sen kummempaa. Kesä on tulossa. Muista, ettei se autoilija näe motoristeja, aja sen mukaan. Ota työntöohjaus haltuun taas talven jälkeen. Ja osallistu johonkin ruosteenpoistoon, se antaa enemmän kuin 10000km tien päällä.

Kiitos kaikille lukijoille. Lähetähän palautetta, jos jokin asia askarruttaa!

Moro.