Harrasta tässä.. ja nyt. Heinäkuussa -21

Pidä pää pinnalla ja hengitä.

On the road

Kaija Koo laulaa radiossa " jos sä meet ja jos sä tuut mä tuun sun kanssas" "Vain sydän tietää.."

Luova tauko on blogin osalta näköjään ohi. Mukavaa, että olet siinä lukemassa tätä. 

On ollut kesä -21 ja syksy -21 ja nyt on ihan uusi vuosi -22. On ollut ihan hyvää aikaa. Kukaan läheinen ei ole vakavasti sairastunut ja arki on rullannut sitä yhtä ja samaa. Sekin on ihan hyvä. 

Mattaharmaa. Se on välillä ollut tunne. Tasaista. Tavallista. 

Kilpisjärvi, värikuva.

Viimeksi kirjoittelin keväällä, kun kevätpurot solisi ja aurinko oli takaisin talven jälkeen. Tuntui hyvältä ja voimakkaalta. Vähän toiveikkaaltakin. Oli matkasuunnitelmia ulkomaille moottoripyörällä vihdoinkin taas.

Ei menty ulkomaille, mutta mentiin sitten kotimaassa. Ei ole sama, ei tunnu. Tuntuu sillälailla vähän vajaalta ja mattaharmaalta. Mennäänkö Mäntsälään vai merialpeille? Onko Suomussalmi uusi Stelvio? Otetaanko pullo punkkua Pugliasta vai tarjouksesta S-etukortilla Amarillosta? Perniössä vai Bellunossa? Come sta? Siis Suomi, tämä rakas kotimaa, on kaunis ja tarjoaa vaikka ja mitä, mutta..

Mutta jos ei lähde, ei voi palata. Se kai se juttu on.

Kerättiin heinäkuussa siis itsemme ja ajatuksemme. Pettymystä ei oikein päässyt piiloon ja harmittikin jälleen perutut ulkomaan laivat ja muutamat muut varaukset. Ei me kyllä kovin kauan ikänä hillota negatiivissa ajatuksissa, vaan tilanne todetaan ja tehdään se mitä voidaan ja hymyssä suin. Lomakin olisi tulossa ja jotain kuitenkin voidaan tehdä kotimaassa. Kivaa sekin olisi. Oli se.

Varasin Saanan juuresta meille majoituksen pariksi yöksi. Muuten ei sitten mitään varauksia tehtykään etukäteen. Vähän mietittiin, että josko sitten Norjan puolelle kuitenkin pääsisi, mikä korona-tilanne sitten olisikaan juuri sillä hetkellä. Teinkin sitten varauksen Skjervoy:n hotelliin. Ajatus oli päästä paattiin ja näkemään luontoa myös veneestä käsin. 

Hymyä huuleen vaikka tulee!

Pyörä pakattiin ja matkaa tehtiin tottuneesti, sääkin suosi ja fiilis oli kohdillaan. Ajeltiin Ouluun yöksi. Sikäli muuta siinä ei ole, mutta ollaan löydetty sieltä varsin kelvollinen intialainen ravintola ja rajoituksista huolimatta saatiin pöytä ja päästiin nautiskelemaan mausteisesta ja maukkaasta sapuskasta. Lomallahan tässä ollaan. 

Matkaa jatkeltiin ja Gessu veti menemään. Päätettiin ajaa Ylläkselle, kun sopiva hotelli tarjous löytyi Lapland Hotelsilta. Ihan ok paikka ja erittäin hyvä keittiö ja myös ylenpalttinen aamiainen jäivät mieleen parhaiten. Huoneen parvekkeelta nostin dronen ylös ja näkymät aina Ylläsjärveä myöten oli kohdillaan. 

Matkajuhta Ylläksen hotellin parkissa

Lopulta sitten saavuttiin Saanan juureen Kilpisjärvelle. Sillä lailla se (siis joku on onnistunut) on aikanaan onnistuttu ryssimään tuo rajanveto tuolla kolkalla Suomea. Olisihan sen nyt voinut meillekin antaa muutaman vuonon ja vuoren. Niin oli makeat näkymät, kun saavuttiin. Sitä ei voinut olla vähän kateellisena ajattelematta, että kukas nämä rajavedot on aikanaan tänne vedellyt, kun suomeen saakka ei herkkua riittänyt. Ja toisaalta tämähän on saamelaisten lappia, ja meidän rajat on nyt lähinnä heidän mailleen aikoinaan vedettyjä viivoja.

Tilantunne pohjoisessa on valloittava

Hillalätty ja kahvi kodassa. Ai että.

Meni tosi hyvin ja kesä oli ollut lämmin, jopa ennätyshelteinen. Paitsi, että nyt oli 5 astetta plussan puolella ja tuuli sekä tietysti vähän satoi. Sellaista lapin tihkua. Oli vähän naurussa pitelemistä, kun piti ajoasun alusasua pitää, että sai oltua heinäkuisessa kesässä. Meitä ei oikeastaan haitannut, sillä ravintolan ruoka oli kelvollista, sieltä sai viiniä ja paikassa oli myös mukava ja lämmin lounge-tila missä oli aterian päälle mukava juoda kahvia(konjakkia) ja rauhoittua lomatunnelmiin. Oli se silti aika huvittavaa katsoa mm. paikalle teltoilla majoittautuneita Italialaisia. Lähes paniikinomaisia liikkeitä ja noitumista. Ei ilmeisesti oltu ihan varauduttu Suomen monipuoliseen kesään. Buongiorno vaan heillekin.

Hetken antoi tuuli periksi ja kopterilla uskalsi nousta. Kilpisjärven mahtava Saana.

Majapaikkana toimi Kilpisjärven Retkeilykeskus. Heille myös pikku plus merkki. Olin pyytänyt huoneeseen vaimolle pikku ylläripylläriksi pullon kylmää rosé:ta ja siellähän se oli kylmässä ja viinilasitkin löytyi. Paikka on ihan keidas keskellä karua luontoa.

No meillekin kävi varsin selväksi, ettei nyt Norjaan jäämeren rantaan ollut mitään asiaa. YR.no sovellus antoi kolme eri varoitusta Skjevoy:n alueelle maanvyörymästä ja mm. tulvista varoiteltiin ihan eri värisin kolmioin. Todettiin, että vaikka sinne päästäisiin, ei olisi mitään takeita siitä milloin päästäisiin takaisin. No go. Pikkaisen sekoitti suunnitelmia, mutta toisaalta ei mitään hätää. Ajeltiin sitten alas etelään muita reittejä. Käytiin mm. Levillä tankkaamassa ja piipahdettiin ylhäällä katselemassa maisemat. Nehän on hienot. 

Kun Lightroom lähtee käsistä, niin jälki on tämän näköistä.

Mainitsemisen arvoinen löytö oli Rokuan kansallispuisto ja sieltä löytyikin myös hotelli. Hotelli on ehkä vähän kuntoutuslaitoksen oloinen ja paikoin vaikuttaa ehkä enemmän avovankilalta kuin vapaa-ajan viettopaikalta. Siltikin ympäröivä luonto kyllä kuittaa kaiken tuon vähän neuvostoliittolaisen fiiliksen. Kylpyläkin on, pieni mutta kuitenkin. Ihan toimiva. Jos nyt jotain voisi toivoa hotellista niin ruokapuolelle pitäisi tehdä aika iso steppi eteenpäin, jotta menisi niin sanotusti "täydestä". Hinnoittelu on kuitenkin aivan samalla tasolla muiden hotelli-kylpylöiden kanssa. Henkilökunta on ystävällistä ja mahdollisuuksia olisi aika paljon parempaankin. 

Rokualla kuntoiltiin ja nautiskeltiin luonnosta. Tänne varmaan palattaisiin vielä.

Ajeltiin Rokualta kotiin ja todettiin, että kun on iso Gessu alla niin ei mikään säätila tai muukaan tunnu haittaavan menoa. Iso BMW on nyt ollut viisi kesää alla. Vaikea on kuvitella vaihtavansa johonkin toiseen pyörään. Tosin niitä toisia pyöriä voisi olla kyllä..

Kesäreissu vaimon kanssa oli valmis. On aika tärkeää saada sitä aikuisten leikkiaikaa sen oman puolison kanssa aina silloin tällöin. Tykkään.

3500km ja muutama itikka. Huippulaite.

Voi hyvin. Kiitos, kun luet (epäsäännöllisesti päivittyvää) blogiani.

Prätkäreissu Riikaan.

Riika, Latvia -19

Se tunne on aina yhtä hyvä, kun pyörä varhain aamulla käynnistyy ja on tavallaan väistämätöntä, että nyt sinne reissuun sitten vihdoin lähdetään. 

Indian. Tyylikäs. 

Oli varhainen aamu Espoossa. Olin ollut ystävän luona yöpymässä, nyt lähtisimme kohti Länsi-satamaa. Kaveri oli vuokrannut käyttöönsä Victoryn ja sen perässä kun ajelin, oli pakko todeta, että se on kyllä ihan oikea moottoripyörä. Joskus pitäisi ihan ajan kanssa tuollaistakin koeajaa, muistan miettineeni.

Aurinko nousi ja sää oli täyttä timanttia. Satamassa tavattiin osa reissun muista kavereista ja nautiskeltiin aamusta ennen laivaan ajoa.

Prätkät aamuvalossa.

Homman nimihän on se, että kerran vuoteen pyritään ja myös onnistutaan työporukan bensalenkkareiden kanssa kokoontumaan prätkät edellä. Osa on jo eläköitynyt ja osa muualla töissä, mutta ydinporukka on pysynyt koossa enemmän ja vähemmän. Joistakin asioita on hyvä pitää kiinni ja nähdä vähän vaivaa asioiden eteen. Tämä on yksi niistä. Olen aikaisemmassa blogitekstissä kertonut saman ryhmän seikkailusta mm. Yyterissä, tämä on sitä samaa ryhmää. Ryhmän nimi on Securrider.

Riikassa olisi katseltavaa pidemmäksikin aikaa. Vanha kauppakaupunki.

Nyt siis oltiin päätetty ajaa Riikaan viikonlopuksi ja tutustua paikalliseen ravintolakulttuuriin sekä moottorimuseoon. Jurmalakin oli ajolistalla, ainakin päiväseltään. Sehän siis kuulosti aivan suunnitelmalta. Laivamatka oli yhtä tylsä kuin aina ennenkin ja ajo Tallinnasta Riikaan sujui reippaasti. Puolesta välistä matkaa otettiin vielä kerhomme virallinen Pressa mukaan Bemarillaan, niin matka saattoi jatkua perille saakka. Erityismaininta menee Liettuan rajan pinnassa olleelle burger-kojulle. Viinaa en ostanut, mutta hyvän hampurilaisen muistaa aina, kun sellaisen jossain sattuu saamaan.

Kypäräkaljat 

Oman elämänsä "mikakallio". Tehoa riittävästi.

Ensimmäinen ilta meni lähinnä kuulumisten vaihtamiseen ja rauhalliseen istuskeluun. Käytiin syömässä ja painuttiin nukkumaan. Seuraavana päivänä mentäisiin tutustumaan kaupungin laidalla sijaitsevaan automuseoon. Linkki museoon Toki sitä ennen otettiin muutama neuvoa antava hotellin yläkerran terdellä. 

Hotelliksi oltiin valittu motoristihenkinen paikka Two Wheels. Tässä paikassa on ihan aitoa motoristihenkeä, ystävällinen palvelu ja edulliset hinnat. Katso tästä linkistä

Two Wheels ei tarjoa mitään erikoista vaan perustason majoituksen. Huoneissa ei ole ilmastointia eikä niiden äänieristys ole mitenkään erityisen kehuttava. Toisaalta vanha puutalo mikä toimii hotellina on varsin viehättävä ja kaikkine konkeloineen hyvinkin persoonallinen majoitus vaihtoehto perus bisnes hotellien kliinisyyden sijaan. Aamiainen on riittävä muttei mitenkään ylitsepursuava. Kahvit, mehut, puuro ja leivät. Siinäpä se. Toimii hyvin ja tässä pitää muistaa hyvin edullinen hinta.

Seuraavana aamuna aamutoimien jälkeen oli aika lähteä kohti museota. Vähän ehkä edellinen päivä painoi, mutta mieli kirkkaana kohti uutta päivää. Hotellin respa neuvoi oikean taksi sovelluksen ja sitä käyttämällä saimme kyllä muutamalla eurolla varsin edullisen kyydin perille. 

Museo itsessään on erittäin hieno ja tyylikäs. Yllä tuolla on linkkikin. Nyt tätä kirjoittaessa kaikki paikat ovat vielä kiinni pandemian takia, mutta jahka maailman meno palautuu niin tälle museolle voi kyllä antaa suosituksen ehdottomasti. Laitan tähän alle muutamia ruutuja paikan päältä. Kyllä kaikki tykättiin tosi paljon. Mene sinäkin joskus käymään. Jos moottoriaiheinen historia kiinnostaa vähän niin kuin itäblokin tyyliin niin paikka ei jätä kylmäksi. 

Tankilla. Käytiin lounaalla myös Jurmalassa biitsiä katsomassa.

Seuraava päivä oli paluu päivä kotiin ja oli aika sanoa Riikalle heipat. Pikainenkin visiitti ulkomailla on tekemisen arvoinen. Tallinnasta Riikaan on hyvä ja nopea tie ajaa eikä matkaa tule kuin sen n. 300km. Eli kun aamulautalla lähtee Helsingistä on iltapäivän päätteeksi helposti Riikassa ilman mitään koheltamista. Via Baltica vetää ihan hyvin.

Ja ajamaanhan tännekin oli tultu. 

Tankki täyteen Tallinnassa ja kohti lauttaa ja kotia.

Hieno reissu, tekisin koska vain uudelleen. 

Kiitos, kun luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

Kotimaan katsaus - tosi on

Mistä täältä pääsee pois? Kysyi Kummeli tv:ssa aikoinaan..

Laitakari, Luvia

On kai tullut selväksi, että aika huonolta tai ainakin epävarmalta näyttää ulkomaan mp-reissut kesälle -21. Se kyllä vähän ahdistaa, pakko sanoa se ääneen. Me olemme tehneet ulkomaan reissuvarauksia ja suunnitelmia, siitä lähtökohdasta, että kaikki käy hyvin. Moni tutuista motoristeista jaksaa kannustaa, että Suomessa on paljon nähtävää ja, että kyllä kotimaa voittaa muut maat mennen tullen. Naah.. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että kotimaassa on paljon nähtävää ja, että rakas Suomi tarjoaa paljon myös motoristille. Kyse ei nyt ole siitä. Taudin nimi tässä kohtaa on matkakuume ja siihen ainoa lääke on mennä kauas, että näkee lähelle. Tähän ei ole rokotusta. Olen riskiryhmää.

Tarkoitus ei ole valittaa turhanpäiväistä. Maailmassa on monia maita missä tilanne on oikeasti todella heikko ja ihmisillä kaikki fokus on selviytymisessä. Siinä rinnalla ei motoristin matkakuume ole ehkä ihan määrämittainen asia aprikoitavaksi. Mutta toisaalta tämä minun oma blogini on nyt sitä motorisimia pullollaan niin kai tätä asiaa voin käsitellä ilman, että pitää kontekstia laajentaa ihan kaikkeen. Pysytään siis prätkäjätkän hiekkalaatikolla ja sillä siisti.

Kausi avattu

Kausi aukesi 28.2, kun kelit täällä Satakunnassa antoivat myöden. Koskaan ennen en ole avannut kautta helmikuussa. Sen jälkeen tietysti luntakin tuli, mutta joka tapauksessa kausi oli avattu. Kyllähän se tuntuu aina talven jälkeen mahtavalta päästä taas oman prätkän selkään ja aistimaan maailmaa kaikilla sensoreilla. Oli sitä taas odotettu. Mitään merkillistä ei luonnollisesti ajamisen taholta ole tähän mennessä juuri ehtinyt tapahtua. Myös mr. 2.0 avasi oman kautensa ja Gilera saa taas käskyä :-)

Muistatko kun itse olit 15v. ja mopo alla?

Eka tuhat kilsaa on tullut tälle kaudelle täyteen ihan ns. lähiajossa. Sen siitä saa, kun antaa itselleen luvan päästellä menemään talven jälkeen. Tuntuu hyvältä ja rauhoittavalta. Pääsee tekemään sitä mikä on itselle ehkä se tärkein harrastus ja tapa rentoutua.

Satama, Ryssäntorni, Pori

Näin keväällä, kun maasto on vielä talven jälkeen karua ja kukinnot antavat odottaa itseään, on makeaa päästellä menemään metsäautoteillä. Joet melkein tulvivat ja luonto on siirtymässä kaudesta toiseen. On isommallakin matkaenskalla paikka nautiskella luonnon näytelmästä ja jäiden muuntumisesta vedeksi. Tämä kai on sitä parasta paikallista. 

Nautiskellaan me prätkistämme ja luonnosta. Pidetään mieli positiivisena. Motoristit moikkaa aina. Muistetaan pitää kortti taskussa ja itsemme poissa tilastoista. 

Kai voisi Mauno Koiviston ajatuksella painaa eteenpäin. "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin" 

Kiitos, että luet blogiani.

Voi hyvin.

Jussi

San Vito di Cadore - Pohjois-Italian helmiä vol. 2.

Italiassa.

Tähän näkymään en minä kyllästy

Vuoren seinään paistuu punainen ilta-aurinko. 

Alhaalta kadulta kuuluu nopeatempoista puheensorinaa ja 2-tahti vespaan kimakka ääni. Olen Italiassa ja olo on taas levollinen.

Taasen kerran matkalla oltiin ja päädyimme lähelle Cortina d´Ampezzoa olevaan kylään. Paikan nimi on San Vito di Cadore ja sieltä on matkaa Cortinaan noin vartin ajo. Tähän pieneen kylään päädyttiin kahdesta syystä. Hotelli minkä löysimme oli hotellin lisäksi konditoria ja heiltä löytyi myös Olympiahistoriaa Cortinan kisoista 1956. Toinen syy oli sijainti. Pieni kylä vuorten syleilyssä ja kuitenkin riittävästi palveluita parin yön viipymiseen.

Gessu parkissa ja me viilentymässä

San Vito di Cadoressa ei sinällään ole mitään merkillistä nähtävää tai muutakaan ihmeellistä. Se on pieni yhteisö Bellunon kunnassa Veneton alueella. Hotelli sen sijaan missä viivyimme oli herran jestas sentään melkoinen paikka. Kurkkaa tästä Hotelli, ja jos joskus mahdollista poiketa, niin sano itsellesi kyllä.

Aamiaisen jälkeen jaksaa pitkälle ennen lounasta.

Motoristi-minä on näissä paikoissa, koska reitit ja tiet. Koska missään muualla en ole päässyt nauttimaan ajamisesta samalla tavalla, kuin esimerkiksi dolomiittisilla Alpeilla. Jos haluat niin voit linkistä Web cam Passo Giaulle kurkata lähialueen maisemat. Varoitus taasen, saattaa aiheuttaa vaarallisen määrän matkakuumetta ja rahanmenoa.

Passo Falzarego, tarjoaa ajettavaa hyväkuntoista tietä ja on helppo. Matkan varrella on mahdollisuuksia lounastaa ylhäällä ja pysähdellä kahville siellä täällä. Erittäin iso suositus. Menee tämäkin hyvin millä tahansa matkapyörällä tai kyykyllä, kuten oikeastaan kaikki ns. nimi passot. Asia muuttuu, kun mennään vanhoille postiteille tai muuten pois päällysteeltä. Silloin on syytä tietää mitä on tekemässä ja valmistautua etukäteen.

Passo Giau sen sijaan jostain syystä vähän vähemmällä liikenteellä oleva mahtava ajettava missä pääsee 2555m korkeuteen saakka. Tämä tuo sitten takaisin Cortinaan, jos nämä passot ajaa myötäpäivään San Vitosta käsin.

Me tykätään pysähdellä katselemaan luontoa. 

Möllöttämisestä ja menemisestä.

Sitä vaan meinaan, että kyllä kannattaa rohkaista mielensä ja mennä. Aina kannattaa mennä. Sen on saanut huomata tässä vuosien varrella, että harvoin jos milloinkaan on tullut jälkikäteen harmiteltua jotain koukkua matkalla. Sitä, kun ainakin meikäläisen usein reissun päällä tulee mietittyä, että kannattaako jonnekin poiketa ja käydä katsomassa joku eri reitti. Kyllä kannattaa. Seikkailu virkistää. 

Joskus homma haukkaa vähän sitä itseään, mutta niistäkin reissuista on jäänyt sitten mukavat muistot. Kerran oltiin Varsovassa ja sielläkin meinattiin jättää menemättä yhteen kuppilaan. No mentiin. Sitä perua on hyvä ystävyys erään puolalaisen herran kanssa edelleen voimissaan. Silloinkin kannatti. 

Näistä nauttii

Toiset viisaat miettii just nyt tätä kirjoittaessani Arkadianmäellä liikkumiskieltoja tai kieltojen estämisiä. Niitä ja näitä. Tuntuu, ettei iso kuva ole oikein kenelläkään räpylässä. Vain aidolla yhteistyöllä tämä maa on ennenkin mennyt karikoista läpi, niin kai meidän nytkin pitäisi. Ensi kesän reissuja on vähän suunniteltu ja se suunnittelukin on tuonut hyvää tuuletusta päähän. 

Suunnittele sinäkin, joskus vielä päästään. 

Pakko.

Voi hyvin.

Kiitos kun luet blogiani.

Jussi

Kotkanpesä - pesärauhaa rikkomatta

Perille vie mitä kaunein mutkatie, sitä tosin pääsee kokemaan vain bussin kyydissä. Kauneus matkalla hymyilyttää, perillä kyllä hiljentyy.

Huvila ja Huussi a´la Hullu-Aatu 

Eräällä euroopan matkalla päätettiin haluta nähdä Das Kehlsteinhaus, eli kotkanpesä. Sitä kai voisi myös kutsua hullu-Aatun kesämökiksi. Tiedä sitten, että mistä ihmeestä on saanut ajatus alkunsa juurikin tuonne mökin rakentamisesta, mutta pisteet on annettava sijainnille. Etuovi.com:ssa tämä ei olisi lähellä palveluita, eikä julkisia eikä muita. Luonto on lähellä.

1937 valmistunut Kotkanpesä on Martin Bromannin pikku ylläripylläri-lahja Hitlerille hänen 50v syntymäpäivänään. Paikka sijaitsee aivan Saksan eteläosassa niin lähellä Itävallan rajaa, että sieltä hyvin rajan yli näkee.  Tarina kertoo, että Hitler ei tuolla kovin paljonkaan aikaa viettänyt ja itse asiassa kärsi korkean paikan kammosta, joten vähän meni ohi lahja..

Oltiin tätä visiittiä ajateltu monta kertaa, että pitäiskö käydä vai jätetäänkö käymättä. Sitten uteliaisuus voitti ja laitettiin paikka osumaan reitille. Kannatti. Tuli silti osittain vähän oudot fiilikset.

Työvoimapulaa ei ollut. Työturvallisuus ei liene ollut keihään kärkenä.

Olimme seikkailleet pitkin poikin eurooppaa ja alppeja jälleen kerran ja sitten tuli tämä päätös. Nyt sinne Kehlsteinhaus:lle mennään käymään ja katsotaan se paikka pois kuleksimasta. Olin katsellut säätiedotuksia melko tarkkaan etukäteen tätä ajatellen. Kuten muuallakin korkealla vuoristossa, ei hommasta oikein saa mitään irti, jos sää äityy kovin huonoksi ja näkyvyys on luokkaa peruna. No nyt näytti hyvältä, sinne siis. Matkasimme paikan päälle Itävallasta. Kun maisemat ja tiet ovat jatkuvasti aivan huippua, ei sieltä malttaisi millään lähteä pois. Tosin takaisin pohjoiseenpäin on mukavampi ajella, kun ottaa myös paluumatkalle nähtäviä kohteita. Sillä lailla ainakin me olemme välttyneet siltä "tämä oli tässä" kokemukselta ennen Ruotsin- tai Tallinnan lauttaa.

Kotkanpesä kartalla. Kehlsteinhaus, 83471 Berchtesgaden, Saksa

Kun kohdetta ympäröi muutaman sadan kilometrin säteellä kaikki "herkut" mitä motoristi voi toivoa, on välillä vaikea perustella, että miksi täältä nyt pitää mennä jonnekin muualle. 

Tuosta tunnelin perälle ja hissillä loput ylös.

Maisemat ylhäällä ovat kovin kauniit. Tuntuu oudolta, että yksi lähihistorian hirviöistä on täällä katsellut samoja maisemia ja varmaankin nauttinut niistä myös. En tiedä mitä itse hullu-Aatu on miettinyt, mutta varmaankin on voimansa tunnossa ollut tuolloin 1937 vielä. Onneksi sekin sekoilu sai sentään loppunsa. Liian myöhään, mutta silti. Itselleni ei tullut fiilistä lähteä valtaamaan muuta eurooppaa vaikka kauas näkymää riitti.

Kyllä tuolla kannattaa käydä, jos matka on muutenkin menossa ohi. Alhaalla mistä bussit ylös lähtee on ihan hieno museo ja kiva kahvila. Kahvila löytyy myös ylhäältä. 

Sellaisena erikoisuutena voin kertoa, että kun alhaalla ostat lipun ylös on siinä samalla osattava kertoa, että millä bussilla tulet alas. Eli kuinka kauan aioit aikaa ylhäällä viettää. Näin saksalaisella tarkkuudella osaavat mitoittaa oikein, eikä kukaan jää ylös vuorelle illan päätteeksi. Sanoisin, että kaksi tuntia riittää, ellei nyt sitten ihan ala oikein hieromaan.

Paljon historiaa.

Tämä siis nopeana vinkkinä kohteesta. Alhaalla prätkille on omat p-ruudut ja saavat kyllä siinä olla ihan rauhassa. Mainitsemisen arvoinen on kyllä myös bussilla ylös meno. Tottakai olisi kiva mennä omalla prätkällä, mutta kun huomioi tienlaadu ja turistimäärät on tuo yhteiskuljetus ihan oikea ratkaisu.

Tarkempaa tietoa on saatavilla vaikka mistä, mutta täältä mm. on saatavilla ihan hyvä katsaus. Linkki: Kotkanpesä 

Kiitos kun luet blogiani.

Voi hyvin

Jussi