Passo dello Stelvio

Passo dello Stelvio
Ekaa kertaa Stelviolla 2012
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomtom. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomtom. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Romaniassa kerran

 Romania tuntuu erilaiselta   
Transfagarasan, Romania

Eräällä matkalla ystäväparin kanssa oltiin päätetty ajella Romaniaan. Tai ainakin Romanian läpi, koska matkalle oli mahdutettu kuuluisampaa kuuluisampi Transfagarasanin vuoristotie. Tämä oli kiiltänyt silmissä jo useamman vuoden ja nyt olimme rohkaisseet mielemme ja päättäneet ottaa haasteen vastaan.
Oli heinäkuu.

Tämä tarina ei ole matkaopas, enkä todellakaan esiinny suurena Romanian tuntijana. Päin vastoin, innokkaana ensikertalaisena. Tutustuin kuitenkin etukäteen maan historiaan ja kulttuuriin kirjallisuuden kautta. Joskus matkamessuilta oli kauppias saanut myytyä minulle Romania-oppaan ja sitä nyt oli tullut tutkittua. Opas muuten ei ollut mikään Berlitzin peruspulla vaan pieni painos tekijältään vuodelta 2008, joka kyllä tunsi maasta vaikka ja mitä. Oppaan nimi on Romania Passi ja sen on kirjoittanut Tapani Jussila.
Erilainen ja erinomainen matkaopas

Yleensä oppaan luettuaan asiat selkeytyvät ja moni kysymys on saanut vastauksensa. Romanian kohdalla tämä ei aina pidä ihan paikkaansa. Romanian historia on kyllä mielenkiintoista tutkittavaa. Aika pitkä matka on tultu 1300-luvun Vlad seivästäjästä, monarkian ja sosialismin jälkeen nykyaikaan. Mikä sitten parempi on, sen voi jokainen itse arvioida. Mutta sanoisin taas, että ei ennen ollut paremmin. Voisi sanoa, että mitä enemmän luin mielenkiintoisesta maasta, sen hurjasta historiasta ja kulttuuriperimästä, sitä enemmän matka alkoi jännittää sillä lailla hyvällä tavalla.

Olimme tulossa Romanian rajalle Ukrainasta. Tie oli ollut haasteellinen peltotie viimeiset parikymmentä kilometriä kunnes juuri ennen rajan ylitystä tie suureni ja muuttui taas kestopäällysteiseksi. Emme siis todellakaan olleet missään turistien suosimassa ylityspaikassa vaan seikkailu oli päällä ja pientä TET-henkeäkin matkaajissa havaittavissa.
Happy with Honda

 
Ylitimme rajan Tisza-joen siltaa pitkin ja ajoimme lopulta yöpymään Sighisoaraan. Havaintona ajallisesti pitkän ajopäivän jälkeen oli, että Romanian tiet ovat paremmassa kunnossa, kun Ukrainan maaseuden kraateripellot ja, että ihan yhtä paljon pelottaa ajaa taajamissa kuin Ukrainassa. On todettava, että liikennevalot ovat ikäänkuin ohjeellisia viitteitä toivotusta ajojärjestyksestä. Samoin on ihan ok, että raitsikka jättää matkustajat suoraan ajokaistalle ja kaistaa voi vaihtaa risteysalueella ihan sujuvasti. Jännittävää tällaiselle suomalaiselle pohjolan pojalle. Kuten todettua, maassa maan tavalla. Toinen havainto heti Romanian puolella oli hevosten käyttö ihan normi liikenteessä. Siinä missä meillä raksa-rane ajaa Hiacella, ajaa Romaniassa kaveri kantturalla mikä vetää lavettia. Kertoo jotain jostain.

Sighisoaraan saavuttiin niin myöhään, että kun hotelliin kirjautuminen oli saatu hoidettua ei oikein ketään kiinnostanut muu kuin ravintolan antimet ja parit oluet. Nukkumatti tuli varhain. 



Matka jatkui aamulla kohti sitä odotettua Transfagarasanin serpentiinitietä. Ihan sinällään oli kokemus aamulla startata prätkällä Romaniasta. Tunnelmaa oli ja silloinen pyöräni Honda VFR 1200 X Crosstourer oli ollut elementissään, hienosti sujui. Olimme yöpyneet noin reilun sadan kilometrin päässä serpentiinin alusta ja reilun tunnin ajon päästä olimme aloittamassa kiipeämistä. 
sikamaista menoa 


Pikkupossuja juoksenteli keskellä tietä ja tien kunto oli hyvä ja paikoitellen jopa erinomainen. Ei satanut vettä mutta kuten usein, ylhäällä oli vaihtelevaa sumua ja utua. Näkyvyys oli kuitenkin riittävä, jotta maisemien ihailu onnistui. 
Tunnelma on erilainen..


Useat kymmenet, ellei sadat alppi-passot on tullut ajettua ja odotus oli kaiken hehkutuksen jälkeen melkoinen, kun mutkat alkoivat ja tie vei miestä ja pyörää. On siinä totuuden siemen, että tämä tie on yksi maailman makeimmista pätkistä. (en ole ajanut maailman kaikkia teitä). Ajettiin ja välillä pysähdeltiin katselemaan maisemia ja nauttimaan tunnelmasta. Todennäköisesti tänne ei ihan heti tultaisi takaisin. Tie vei, pyörä kallisteli puolelta toiselle. Ajaminen sujui kuin tanssi. Moottoripyöräilyn tuottamat tunteet ja aistimukset olivat kaikki päällänsä yhtä aikaa. Tästä tässä hommassa on kyse. Kannatti tulla tänne saakka. 

Huipulla, kun katseltiin vuoristoa ja sen rinteillä polveilevaa tietä, todettiin että Karpaatit näyttää kauniilta. Vuoristo on eri näköinen kuin Alpit oikeastaan mistään kohtaa. Ehkä osa muistuttaa dolomiitteja muodoltaan, mutta luonto ja kasvillisuus poikkeavat merkittävästi. Ja sitten on muutakin. Kaikki ympäröivä on erilaista. Ihmiset, rakennukset ja koko infrastruktuuri on erilaista ja vähän vaatimatonta. Ei kuitenkaan toivotonta tai surkeaa. Joitakin surkeitakin asioita nähtiin, mutta pidetään ne tämän kirjoituksen ulkopuolella. Tunnelma ylipäätään.. Romania tuntuu erilaiselta.
Voi että, kyllä menisin uudelleen.


Vuoret jäi taakse ja jatkoimme päivämatkaamme kohti seuraavaa majoitusta. Se ei meinannut löytyä millään vaikka sijainti piti olla aivan tien kyljessä kiinni. Osoitus siitä, että katuosoitteet eivät nyt ole ihan juuri tarkalleen. Olimme lopulta perillä, kaksi kilometriä sivussa siitä mitä osoite ja mm. gps:t näyttivät. No päästiin majoitukseen ja saatiin hyvää illallista pitkän ja kokemuksista rikkaan päivän päätteeksi. Olimme Târgu Jiu:ssa. Târgu Jiu on pienehkö alle sadantuhannen ihmisen hiilikaivos-kaupunki. Meille enemmänkin stopover paikka matkalla länteen ja Serbiaan.

Pikaisesta visiitistä valtavan kokoisessa Romaniassa jäi moninainen vaikutelma. Sinne olisi joskus päästävä uudelleen. Pohjoisen Drakula-alue on historiansa ja linnojensa kanssa erittäin kiinnostava alue, nyt siitä tultiin ohi, että heilahti. Samoin Mustanmeren ranta-alue olisi kiinnostava nähdä. Oikeastaan kaikki paitsi Bukarest kiinnostaa ja varmaan sekin, jos saisi hyvät vinkit. 
Mieleen jäi myös ne syvän maaseudun rikkinäiset talot, joissa oli katto romahtanut osittain kokonaan ja siltikin selvästi siellä perhe asui ja yritti selviytyä arjestaan. Sinne eivät valtion tukiaisrahat olleet ylettyneet ja elinkeino on kovilla. Hevoset liikenteessä ja maatalouden alkeellisuus muutenkin. Potentiaali. Ihmisten ystävällisyys ja iloisuus. Ihmiset Romaniassa ovat kauniita.

Romania tuntuu erilaiselta.

Kiitos kun luet blogiani

Voi hyvin.

Jussi

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kausi korkattu ja kevät saa tulla

Nonni moro, sanos Hjallis.

59500 kävijää, olemme siis motoristikansaa!
Talvi alkaa olla lusittu ja kuten aiemminkin olen kertoillut, niin minulle kevät alkaa aina jo mp-messuilta.
Retro Baijerilainen
Tänä vuonna siellä oltiin oikeen urakalla. Lähes koko lauantai päivä. Paljon oli nähtävää ja yksi tuttukin Suzukin osastolla töissä niin siinähän se päivä mukavasti kului. Mitään ei nyt tullut hankittua mutta tarjontaa oli kyllä vähintään riittävästi. Edelleen täytyy todeta, että on se hienoa, että meidän pienesssä Suomessa panostetaan mp-markkinointiin näin paljon ja näyttävästi. Tämähän on tietysti meille harrastajille loistavaa palvelua ja täyttä karkkia.

Hyvä oli nähdä, että uusia malleja esitellään taas paljon. Moottoripyörien markkinat ovat olleet euroopassa kasvussa jo useamman vuoden. Tämä luonnollisesti lisää valmistajien haluja tehdä lisää uusia ja haluttavia laitteita. Varsinkin retropyörät, scramblerit ja cafe racerit tekevät tuloaan. Jotenkin sitä toivoisi, että tämä meidän Suomi-neitokin saataisiin taas kunnon nousuun.

Das Motor
No hankintoja on sitten muuten tullut vähän isompaa ja pienempää. Talven aikana on päivitetty vähän omia ja vaimon ajovarusteita. Nyt jo voi sanoa, että omat Rukka Päijänne pöksyt ovat kyllä ylivoimaisesti parhaat mitä minulla on tähän asti ollut. No sitten se isompi hankinta.
Honda lähti hyvin palvelleena ja tilalle tuli -15 mallin BMW R1200 Gelände und Sport Adventure, eli siis Adve Gessu. Tämä oli itänyt jo pitkään ja nyt siis näin pääsi käymään. Kausi on nyt saatu männä viikonloppuna auki ja minulle uusi peli tuntuu kyllä jo ensimmäisen 170km todella makealta laitteelta. No kunhan kausi saadaan kunnolla auki ja koulutukset käyntiin, niin voin sitten kommentoida enemmänkin. Hieno laite, tykkään.
Navigaattori tuli myös päivitettyä TomTom 410, hyvin tuntuu pelaavan Gessussa ja reitinsuunnittelun ominaisuudet vakuuttavat tällaisen vähän vaativammankin käyttäjän. Vaikuttaa toistaiseksi pätevältä laitteelta.

Oma Gessu ja meri vielä jäässä. 
Muuten mennään normi arkea, mutta harrastuksen puolella on suunnitelmaa taas aika paljon jo valmiina. Tarkoitus on ajaa kesän aikana pari vaativaa IBA-ajoa, osallistua MP69:n Motoristi Survivaliin ja tietysti järjestää oman Konepyöräklubin koulutukset. Eli ruosteenpoisto-koulutus ja NiceMoto mikä siis tarkoittaa vain naisille suunnattua tehokasta koko viikonlopun mp:n käsittelykoulutusta. Jos osallistuminen kiinnostaa niin meneppä tästä koulutukseen .Tervetuloa mukaan!
Samoin tarkoitus on tehdä jälleen perinteinen eurotour heinäkuussa. Siitä on vielä suunnitelmat vähän auki, mutta pitkälle mennään jos minä saan päättää..:-)

Ei tässä nyt sen kummempaa. Kesä on tulossa. Muista, ettei se autoilija näe motoristeja, aja sen mukaan. Ota työntöohjaus haltuun taas talven jälkeen. Ja osallistu johonkin ruosteenpoistoon, se antaa enemmän kuin 10000km tien päällä.

Kiitos kaikille lukijoille. Lähetähän palautetta, jos jokin asia askarruttaa!

Moro.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Oho..
Kokemäki, Kokemäenjoki
Talvi o muuten nyt loppu. Voi, että maistuu muuten makeelta, linnut laulaa ja maa alkaa tuoksua elämältä. Kevät on aina se aika vuodesta, kun me saamme seurata uuden elämän alkamista, luonto herää. Hienoa.

Aika moni asia on puhekielessä nykyään ihan ok ja tosi jees ja muutenkin hianoo.. Minun mielestä tämä, että tuo valkoinen asia on lakannut satamasta maahan, on aivan elinehto meille niin sanotuille normaaleille ihmisille. Ihmisillä tarkoitan tässä motoristeja. Porilainen sanoisi, että o poka kommeeta, ku paistaa välil.. 
Samaan aikaan maailmassa tapahtuu ihan vääriä asioita koko ajan, joissa ihan syyttömät siviilit joutuu kärsimään kaikkien hullujen vuoksi. 
Pahalta tuntuu.

Tämä pysyy kartalla..
Tallissa nyt ei ihmeitä ole talven aikana tapahtunut. Vedin sähköt naville latausistukkaan ja siinäpä se kokonaisuudessaan. Ei hääviä, mutta jotenkin ei vaan jaksanut virittää uusia led-valoja tms. heebeleitä pitkin pyörää. Joskus tuo kuluntut lause " less is more " pitänee paikkansa. Jos noista härveleistä sun muista nyt jotain sanoisin, niin tuo SPOT GEN3 tuli hankittua ja sille on melko kovat odotukset. Tulipa sitä jo autossa testattuakin ja hyvin tuntuu pelaavan. Tsekkaa itse netistä.

Onneksi on kevät ja jotenkin lupaus uudesta seikkailusta saa taas jaksamaan eteenpäin. Märkä asvaltti ja viileä kevättuuli tuntuu niin hyvältä ja kutsuu ajamaan. Luulen, etten ole tämän ajatuksen kanssa ihan yksin. Jotenkin vaan niin..

Tästä tykkäään, Honda VFR 1200 X
No tänään sunnuntaina oli länsi-rannikolla aivan mahtava kevätpäivä ja ajamaan piti päästä. Paikoin yli kymmenen astetta. Rukat sun muut kahvalämppärit päällä ei tullut kylmä. Se on jotenkin ihme juttu. Syksyllä, siis joulukuussa jaksaa painaa vaikka missä säässä ja kylmä ei ole. Mutta annas olla, kun talven jälkeen pitäisi suunnitella vaikkapa osallistumista toukokuun IBA:n superviikonlopun rautaperseajoon. Johan alkaa ajatus juoksemaan, että millä varusteilla mennään ja, että mahtaa olla kylmä. Ou gaad..

No en tässä nyt sen enempää jaarittele. Muistakaa osallistua paikkakunnillanne järjestettäviin ruosteenpoistoihin. Se on kuulkaa paras henkivakuutus mitä saatavilla on. Tosiasiassa pieni herkistely ja pyörän haltuunotto talven jälkeen ei tee pahaa sinullekaan.

Jäistä on vain muisto, kesä saa tulla.
Pakko sanoa, että kyllä se eka kunnon ajolenkki talven jälkeen maistuu aika pirun hyvältä. Minä en tänään hieronut kuin n. 150km. Oli kova tuuli ja kaikkea..:-) Oli aivan mahtavaa. Honda sai muuten kutsun kardaanin ristikkonivelen vaihtoon, on kuulemma kaiken näköistä probleemaa sen kanssa. En tiedä, mutta hyvä että hoitavat kuntoon. Siitä pisteet isolle H:lle.

Muistakaa nyt hyvät ystävät, ettei se autoilija näe moottoripyörää talven jälkeen. Olkaa itse hereillä ja ennakoikaa. 
Käykää se ruosteenpoisto. 
Nautinnollista kevättä, onhan tätä nyt odotettu.


lauantai 16. tammikuuta 2016

Securrider  2015- teemana talvisota ja moottoripyöräily


Jo vuosia olemme yrittäneet ja onnistuneet kokoontumaan työporukan kanssa ajamaan kerran vuodessa yhteinen ajo prätkillä. 2014 vuonna kävimme viettämässä viikonlopun tutustuen Viron maisemiin ja tukikohtana silloin oli Pärnu ja Aleksandri Pub. Silloin poikettiin mm. Viljandissa ja nautiskeltiin Pärnuun kauneudesta. No siitä nyt ei pitänyt sen enempää tähän kirjoitella, ehkä joskus toisten lisää siitä.

Tällä kertaa matkamme suuntautui itään ja kaakon kulmalle ja muistelemaan, mitä kaikkea Suomen itsenäisyys onkaan vaatinut aikaisemmilta sukupolvilta. Toisin sanoen joka vuosi joku meistä saa tehtäväkseen huolehtia matkan järjestelyistä ja jonkinlaisen teeman ympärillä pyörimisestä. Suunnitelma, jonka kollega oli laatinut alkaisi tutustumisella Kuhmon talvisotamuseoon ja sitten majoituksella Kalevala hotelliin. Seuraavana päivänä olisi tiedossa siirtyminen ensin aivan itään ja Venäjän rajaan tutustumisen jälkeen Raatteentielle ja sieltä yöksi lauttayhteyksien kautta yli Manamasalon Oulunjärven kupeeseen.

Työkaverini pohjoisesta oli ottanut tämän haasteen vastaan ansiokkaasti ja olin, kuten muutkin osallistujat täysin hänen armoillaan. Sovittu oli, että teema on talvisota ja tutustuisimme teemaan syvällisesti ja samalla tarkoituksena olisi ajaa tuhti annos moottoripyörällä.

Startti koitti perjantai aamuna, minulla jo kukonlaulun aikaan, koska tavoitteena oli tavata yhdessä alkuiltapäivästä Kuhmossa. Aika nopealla matikalla Porista Kuhmoon on sen reilut kuutisen sataa kilometriä matkaa ja aikaakin tuohon siirtymään menisi väkisinkin hyvän aikaa. Teimme treffit Tampereen kylkeen muutaman samasta suunnasta tulevan työkaverin kanssa aamu kahdeksaksi ja niinpä Tampereella ekat tankkaukset perjantai aamuna kasilta ja nopeat kuulumisten vaihtamiset pystykaffeen äärellä. Ja matkaan.

Matka Kuhmoon sujui suhteellisen hyvin ilman kommeluksia. Tosin itse aiheutin itselleni yhden kunnon stiplun, tai pitäiskö nyt sitten teeman mukaisesti sanoa ryssimisen. Olin nimittäin sopinut tuttuni kanssa ( joka myy prätkiä, mönkkäreitä ym. ja tarvikkeita, kiitos Veke.) uuden kypärän ostamisesta ja sovittu oli, että vaihdan uuteen pottaan lennosta, kun Jämsä ohitetaan. No minäpä itsevarmana en semmoisia naviin valmiiksi laita vaan luotin siihen, että muistan kyllä mistä kohtaa Jämsän Huolto-Kaksikolle käännytään. No en todellakaan muistanut. Neljän pyörän letkan pysäytin vähän Jämsän jälkeen ja kerroin palaavani vaihtamaan kypärää, että menkää te vaan. Nähdään sitten myöhemmin tankkauspaikalla. No, pitkä juttu lyhyesti. Tuttuni oli järkännyt kaikki valmiiksi ja niin uskollinen Araini vaihtui uuteen Schuberthiin. Uusi kypärä päässäni painoin menemään ja lopulta tapasin porukat sovitussa paikassa. Huoh, muut oli pitäneet hyvän tauon ja olivat virkeinä jatkamaan. Minä "kypärämies" tankkasin Hondan ja totesin, että joo joo mennään vaan saman tien.


Kuhmoon saavuttiin ilman sen isompia säätöjä. Yksi mp-poliisi nosti meille matkan aikana etusormeaan moottoritellä, mahtoiko morjestaa? Saavuimme kuitenkin ihan aikataulussa Kuhmoon ja iloisen jälleennäkemisen jälkeen tutustuimme pieneen mutta ihan kaikin puolin vaikuttavaan talvisotamuseoon. Jotenkin sitä vaan hiljenee, kun hetken asiaa autenttisessa ympäristössä ajattelee. No lisää olisi tulossa.
Hotelli Kalevala oli varsin miellyttävä, tosin asiakkaita meidän lisäksi ei paljoa ollut, mutta nautiskelimme illasta virvokkeiden kanssa ja juttua riitti. Päivä oli ollut pitkä ja peti kutsui jo aikaisin.

Aamupalalla todettiin, että fiilikset ovat hienot ja matka saattaisi jatkua. Hotelli jäi taakse ja ajo alkoi. Itselleni oli aivan mahtavaa ajaa omassa kotimaassa aivan uusia teitä ja katsella ympärilleni. Alkutankkausten jälkeen pääsimme todella matkaan ja koko ajan parani. Määränpäänä olisi Raatteentie, mutta matkalle mahtuisi paljon ennen perillepääsyä ja paljon myös sen jälkeen. Mikä parasta säät suosi edelleen.

Ajo sujui kahdeksan pyörän letkassamme kaikin puolin hienosti ja tosiaan ne kelit suosi. Yhtään ei ollut satanut koko reissun aikana! Läksimme ensin käymään matkajuhtamme johdolla Venäjän raja-asemalla. Tämä vain siksi, että minäkin näkisin, että miltä se Neuvostoliitto oikein näyttää. No raja-asemalle päästiin ja eipä tuo hääviltä näyttänyt rajan tuolla puolen. Neuvostoliiton näkeminen riitti ja suuntasimme Raatteentielle. Ajo oli todellista korpimaisemaa ja pakko myöntää, että en muista milloin olisin nauttinut niin paljon moottoripyöräilystä. Menin jonkin tason transsiin ja nautin vain. Ympärillä ei ollut muuta kuin kumpuilevaa korpimaisemaa ja hyvälaatuista tietä lähes loputtomiin. Honda veti menemään ja kuskikin oli tikisssä, pelkkää nautintoa. Tämä oli aivan mahtavaa. Tästä tässä on kyse.

Mitä nyt! Perkele! Reaktiojarrua pukkaa ja ajatukset tulivat nanosekunnissa takaisin maanpinnalle. Poron perkele keskeytti haaveiluni ja euforiani. Prkl. Mihinkään ei osunut ja eikä välttämättä ollut todellisuudessa edes kovin lähelläkään, mutta happea sai taas kiivaasti. Tämäkin on osa moottoripyöräilyä ja se siitä. Matka jatkui ja pääsimme perille Raatteentielle. Tätä olin odottanut kovasti. En erityisesti ole minkään tason "sotahullu" mutta olen aika isänmaallinen. Olen kiinnostunut siitä mitä oikein tapahtui ja miten ihmeessä me selvisimme siitä kaikesta kauheudesta. Saavuimme siis Raattenportille,  minne on rakennettu hieno näyttely siitä mistä kaikesta siellä oli kyse.

Näyttely Raatteenportilla on kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen ehdottomasti. Paikat on tiptop ja ovat siellä rakentaneet muutaman simulointipisteen eri asioista. Muun muassa pääsin kokeilemaan miten kylmältä ase tuntui paljaalle kädelle niissä olosuhteissa. Voin kertoa, että kylmältä. Ei vähä mitään. Kun olimme yhdessä käyneet koko näyttelyn läpi, niin vetäjämme otti porukat kasaan huoneessa, missä oli seinät täynnä vanhoja sodanaikaisia lehtijuttuja kertoen siitä mitä oli tapahtunut. Kollega alkoi vakavana kertoa tarinaa siitä, miten hänen omat isovanhemmat ovat joutuneet lähtemään pois kotoaan juurikin näiltä seuduilta. Ja miten kaiken kovalla työllä tehdyn hylkääminen on vaikuttanut kaikkeen. Ja vielä lisäksi miten he ovat vielä kerran palattuaan joutuneet uudelleen jättämään kaiken, siis aivan kaiken.

Monet tarinat ja kirjat noilta ajoilta kertovat niin sanotusta poltetun maan taktiikasta. Tästä oli heilläkin ollut kyse. Ei pelkästään kaiken oman ja itse rakennetun hylkäämisestä taakse. Vaan myös sen itse tehdyn polttamisesta, ettei vihollinen pääse hyödyntämään taloja ja tiloja. Jäin tätä ajattelemaan aika pitkäksi aikaa.. Itsenäisyyden hinta on ollut kova monella eri tavalla. Tämän jälkeen kävimme vielä katsomassa talvisodan monumenttiä. Metsäaukealle on asetelty karun kauniilla tavalla muistomerkki Raatteentien taisteluissa kaatuneille. Minulle se oli koskettava hetki ja kokemus. Lainaus Raatteen portin www sivuilta: " Talvisodan monumentin keskellä on muistomerkki "Avara syli ", jossa on 105 vaskikelloa, yksi jokaista talvisodan päivää kohti. Kellot soivat kun tuuli käy. Talvisodan monumentti on kolmen hehtaarin alueella ja siihen kuuluu noin 17 000 isoa kivenlohkaretta. Kivet visualisoivat sodan uhrien määrää ja kärsimystä. #

Omalta osalta sotaa oli nyt nähty tarpeeksi. Tunsin nuo taistelut historiankirjojen kautta aiemminkin, mutta tämä oli ollut avartava kokemus. Jäljelle jää syvä kiitollisuus heille, jotka ovat tämän hyvinvointivaltion perustan taanneet aikanaan. Suurella hinnalla.

Takaisin moottoripyörien päälle. Matkan on jatkuttava. Kävimme vielä sankarihaudalla kunnioittamassa uhrin antaneita.

Matkan oli jo jatkuttava. Seuraava etappi olisi löytää perille majoitukseen Oulunjärven kylkeen Onnelan matkailumaatilalle. Työnsimme menemään letkassa pitkin mukavia erämaapätkiä. Tykkään. Manamasalosta lautalla lopuksi yli ja sitten vielä lyhyt siirtymä perille. Alkoi sataa vettä.

No perillä pääsimme saunaan ja saimme muutamat kylmät oluet käsiimme. Aivan loistavaa pitkän päivän päätteeksi. Siirryimme pihapiirin läheisyydessä sijaitsevaan kotaan, jonne matkajuhtamme oli varannut meille iltapalat. Olihan se kertakaikkiaan mukavaa vedellä makkarakimaraa, salaattia ja patonkia nassuun muutaman oluen kanssa. Loppuilta kuluikin sitten päivän tapahtumia kerratessa ja ajatuksia vaihtaen. Matkaa minulle oli tullut sen karvan vajaat tuhat kilometriä. No ei tuntunut missään, paitsi hyvältä. Honda oli taas pelannut kuin ihmisen mieli ja enemmänkin tuntui, että olisipa aikaa niin antaisin soittaa oikein kunnolla ja pitkälle.

Sunnuntai aamu koitti ja kello seitsemältä oli kattava aamiainen tarjolla. Tähän majoituksesta sen verran, että taso on hyvä, mutta hyvin alkeellinen hyvällä tavalla. Kaikki toimii ja henkilökunta on aivan ihastuttavaa ja auttavaista kaikin puolin. Aamupalan jälkeen oli aika runnoa Rukkaa päälle taas ja suunnata Oulunjärven rannalta kohti Poria. Satoi vettä.

Oli aika kiittää matkan järjestäjää ja mukana olleita työkavereita. Vettä satoi ja oli alkanut tuulla.

No kamat niskaan ja tien päälle. Ajattelin, että tuo sade ei kauan kestä ja siksi testaan nyt minulle uutta Rukka ajoasua kaikin puolin. En siis päättänyt pukea Scottin sadetakkia ajotakin päälle ja nyt mentäisiin. Virhe.
Näin alkuun. Ihan koko helvetin matkan 521 kilometriä satoi vettä. No vesi on vettä eikä siinä mitään, mutta Suomen kesä kehitti jostain kunnon myrskyn. Mietin jossain alkumatkasta tankatessa, että mitähän tässä nyt olisi järkevintä tehdä. Tulin johtopäätökseen, että paras on ajaa kotiin ja ottaa ne tarvittavat mustelmat.. Etelä-Pohjanmaalla oli kyllä pakko vetää se Scott sadetakkikin päälle. Ei sillä että se mitään märkää olisi enää estänyt, mutta alkoi olla oikeasti kylmä. Tai siltä ainakin tuntui. No tätä hommaa tehdään säiden mukaan, minulla jäi vähän kerrospukeutumienen aamulla huonolle hapelle.

Kaiken kaikkiaan mahtava reissu. Reilu 1500km Crosstourerilla, se on aina hyvä se. Mahtava aihe ja vielä loistavampi toteutus. Hieno porukka.
Paljon saa viikonlopussakin aikaan, kun kaikki on hyvin suunniteltu ja asenne on kohdillaan.

Ps. Käykää siellä Raatteenportilla, se on kaunis paikka.

Kiitos, kun jaksoit lukea.

- Jussi




perjantai 1. tammikuuta 2016

Sadetta pakoon - Juhannusaatto Virossa 2015

Oli kesäkuun puoliväli ja Honda oli jo laulaunut Suomen suvessa maaliskuusta alkaen. Jotenkin motoristin mielessä jokin painoi, mutta asia ei vain tuntunut aukeavan. Mistä oli kysymys? Ympäri Suomea oli jo menty. Etelä-Suomessa käyty jo huhtikuussa ja pitkä viikonloppureissukin heitetty työporukan kanssa pitkin poikin Kuhmoa, Raatteentietä ja Oulunjärveä myöten. Jotain tästä nyt vaan puuttui..
Kesä? Kesäkelit ja siis lämpimät ilmat olivat puuttuneet ihan kokonaan.
Tosiassa ihan kevään ensimäiset kelithän olivat olleet vallan ok, huomioiden ajankohdan. Mutta annas olla, kun kesän piti koittaa niin kelit vain jäähtyivät Juhannusta kohti.

No päätimme sitten vaimon kanssa lähteä Viroon juhannukseksi katsomaan oliskohan siellä parempaa tarjolla kelien suhteen. Vähän asenteella, että ei se tästä huonone ainakaan. Aikaa ei ollut käytännössä lainkaan, mutta päätimme että parikin yötä ja ajot päälle tekisi nyt terää.

Juhannus aatonaattona ajeltiin hotelliin Espooseen yöksi ja aamulla sitten suuntasimme kohti Eckerö-Linen laituria. Lienee sanomattakin selvää, että koko matka Porista Espooseen tuli vettä huolella ja samoin märkää oli siirtyminen satamaan seuraavana aamuna. Eipä tuo meitä haitannut sen enempää, vesihän on vain lähtökohtaisesti märkää ja moottoripyörällä mennään siinä kelissä mitä tarjolla on. Fiilis siis oli ihan ok.
Laivaan päästin niin kuin aina ennenkin. Pyörä autokannelle ja liinat kiinni. Matka on siis alkanut. Menimme ulkokannelle kaffeelle ja katselmaan aamuista taakse jäävää Helsinkiä. Enää ei satanut.

Matka Tallinnasta Pärnuun, josta siis olin varannut meille juhannusyön majoituksen, oli ennestään tuttu ja perillä olimme aattona heti alkuiltapäivästä.
Jotain oli muuttunut konkreettisesti. Kurvasimme saapuessamme Auto24 moottoriradan vierestä, kun lähestyimme Pärnua. Jotain puuttui. Vettä ei tullut yhtään ja aurinko paistoi. Hondan lämpömittari kertoi ulkolämpötilaksi 21.. Tämä oli aivan mahtavaa. Koko matkan oli tihkunut vettä, siitä asti kun laivasta ulos lähdettiin ja nyt sitten tämä täydellinen sää. Ai että.

Varasimme etukäteen Pärnusta yhdeksi yöksi Rannahotellin. Aikaisemmat vierailut Pärnussa olivat olleet ryhmässä reissaamista ja mm. Aleksandri Pubissa olen ollut parinkin retkueen kanssa. Siitä lyhyt maininta tähän, että jos mp-henkinen paikka kiinnostaa niin se todellakin Pärnussa on Aleksandri Pub. Rannahotell olisi siis aivan uusi kokemus ja tarkoitus oli päästä niin lähelle rantaa kuin mahdollista.

Saavuimme Rannahotellin pihaan ja kaikki näytti todella miellyttävältä. Kassit sun muut huoneeseen ja pyöräkin saatiin lukittuun karsinaan. Ihmetys tosiaan jatkui, kun pääsimme huoneeseen ja ensimmäinen havainto oli parveke kohti merta ja se auringon paiste sinisen meren yllä. Kyllä muuten osui kohdalleen. Kello oli n. 14 iltapäivällä ja päätimme lähteä kävelemään rannalle. No jos rehellisiä ollaan niin otimme yhdet oluet ensin huoneessa.
Tuntui todella erikoiselta kulkea sortsit jalassa pitkin hiekkarantaa ja pistäytyä virvokkeella. Lämpöä oli varmaan hellerajan tuntumassa ja tunnelma oli isosta muutoksesta johtuen aivan tapissa.
No olimme varanneet hotellin hienosta ravintolasta pöydän illallista varten. Päätimme siis lähteä rannalta siinä viiden aikaan kohti hotellia ja siitä sitten siistiytymisen jälkeen kohti ravintolaa.

Kävellessämme rantsulla kohti hotellia vaimoni sanoi, että aivan kuin eräs ystävämme olisi ollut rantsussa. En siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota, mutta kun myöhemmin selvisi, että siellähän ne kaverit luurasi niin siitähän se riemu repesi. No olihan se nyt aivan mahtavaa nähdä rakkaat ystävät pitkästä aikaa, kun muuten ei aikaa ole niin törmäillään sitten Eestissä. Jotenkin kertoo tästä ajasta.
Saatiin aika hauskat aikuis-bileet aikaiseksi ja ilta ja myös yö meni vauhdilla. Oli aivan mahtavaa tavata pitkästä aikaa Natalie ja Minna!

Aamu koitti ja hotellin aamiainen oli erinomainen. Kävimme vielä vähän kävelemässä rannalla ja sitten suuntasimme Hondalla taas kohti Tallinnan satamaa ja kotisuomea.

Reissu oli kyllä aivan mahtava ja joskus on hyvä huomata, että tuossa aivan Suomenlahden toisella puolella on hieno maa Viro.

Matkaa nyt ei kummemin tullut vajaa 800km mutta joskus kannattaa, nyt kannatti lähteä.

Kiitos kun luit.
- Jussi

Honda VFR1200X Crosstourer RTG
#motolife, #naturelovers, #honda, #moottoripyörä, #vfr1200x, #matkailu, #visitfinland, #visitpori, #ekoteko, #mp-mies, #teamcampari, #matkalla, #moottoripyöräily




lauantai 12. joulukuuta 2015

MP MIehen ensimmäinen rautaperse - Konepyöräklubi ja Porin Lonkerot

Ensimmäinen Rautaperse 25.7.2015 - Porin Lonkerot  SS1000

Honda Crosstourer 1200 X


Oma mp-kerhoni järjesti viime suvena hienon mahdollisuuden rautaperseajoja aloittelevalle päästä mukaan rautaperseiden joukkoon.
Rautaperseajossahan on lyhyesti kyse siitä, että ajetaan pitkä matka, dokumentoidaan se hyvin ja keskeistä on liikennesääntöjen noudattaminen sekä turvallinen kokonaissuoritus. En tässä sen enempää siitä, mutta ne joita homma voisi kiinnostaa niin tsekatkaa tästä linkki IBAF:n sivuille http://www.ibafinland.fi

Oma ajoni oli siis Konepyöräklubin vetämä kimppa-ajo ja vähän on pakko myöntää, että lauantai aamulle sovittu yhteislähtö edellisenä iltana jännitti. Olen toki vuosia ajanut pitkiäkin matkoja päivässä, mutta mitään sääntöjä tai muita erityisellä tarkkuudella hoidettavia asioita ei niihin ole kuulunut.
No varauduin ajoon kuten neuvot olivat olleet. Paljon nestettä mukaan, hyvät tai vähintään kohtuulliset yöunet alle ja pyörä luonnollisesti kunnossa. Näinpä siis lauantai aa
mu koitti ja suuntaisin hyvissä ajoissa Shellin pihaan Porissa. Porukkaahan oli paikalla jo mukavasti ja aloitustankkausten hoitamiseen ja muuhun aloitusdokumentointiin kuluneen vartin jälkeen päästiin matkaan. Keli oli mitä mainioin varsinkin, kun huomioidaan mitä tuubaa koko alkukesän ajokelit olivat olleet. Siispä fiilis oli todella tapissa ja oli hienoa olla mukana isoa ryhmää, jonka tavoitteena on jotain mistä en vielä tiennyt juuri mitään. Joku on joskus loihinut lausumaan näissä hommissa, että hyvin suunniteltu on vielä kokonaan ajamatta..

No liikkeelle. Hurjan näköinen oli lukema TomTomissa, kun reittisuunnitelman täräytti ruutuun. 1684km jäljellä.. Ensimmäisenä kohteena Ähtäri. Matka sujui kuin tanssi ja liikenne oli vielä aamutuimaan hiljaista. Hondaan menovettä ja nopea pissatauko ja takaisin tien päälle. Kohteena ajon luonteen mukaisesti Pori ja Söörmarkun Teboil. Edelleen ajo maittoi ja kaikki sujui hienosti. Jälleen siis tankkaus ja pakolliset dokumentoinnit.
Nokka kohti Vaasaa ja samat kuviot edelleen. Keli suosi täydellisesti ja mietin mielessäni siinä letkassa ajellessani, että voi veljet tämäkin on kyllä hieno kokemus. Tosin matka oli aivan alkutekijöissään, mutta hyvältä tuntui.
VT8 tarjosi jälleen kaiken sen jännityksen mitä nyt kuvitella voi, mutta kuitenkin Vaasasta päästiin seuraavalle tankkauspaikalle Rauman Kortelaan. Siellä pieni tauko päälle ja matka jatkui jälleen Halikkoon Shellille. Vähän siinä ensikertalaisena mietiskelin itsekseni, että ei kyllä tunnu missään, mutta hauskaa on ja ajo maittaa. Reissua oli karkeasti noin puolet jäljellä.
Vaikka on navi...
Halikosta Laitilaan tankille ja sieltä jälleen Poriin tankille. Tällekään välille ei mitään ihmeitä kerrottavaksi, jos nyt sitä ei lasketa että pankkikortti ei kelvannut Laitilan Shellissä millään, mutta kun vaihtoi credit-puolelle niin taas luonasi. Ilmeisesti tässä on kyse jonkin näköisestä turvatoiminnosta, jolla suojataan kortin omistajaa. Eihän kukaan tankkaa noin usein yhden vuorokauden aikana..
ABC Oritupa oli seuraava kohde ja siellä pyörän päältä noustessani alkoi tehty matka muistutella itsestään. No vähän ruokaa ja vettä ja siihen päälle hieman tehokasta venyttelyä niin homma saattoi taas jatkua. Saavuimme Ulvilaan tankille ja alkoi sataa vettä. Kello oli jotain iltamyöhässä, ehkä noin 22 tai 23. Siellä meitä odotti kerhomme kaksi rautapersekonkaria ja heillä oli jopa pienet suolapalat meille matkalaisille tarjota. Hieno ele ja jotenkin antoi lisää virtaa omaan tekemiseen. Enää olisi Forssassa käynti jäljellä ja paluu takaisin Poriin.
Tässä kohtaa huomasin mistä tässä hommassa on kyse. Kun sää heikkenee, väsyttääkin vähän, ilta tummuu pimeyteen ja pikkuisen lämpötila laskee niin ajamiseen tulee kummasti kerrointa lisää. Mistään ongelmista ei todellakaan voi puhua, mutta minulle nämä olivat ne ensikertalaisen kokemukset. Forssassa juotiin kuumat kaffeet ja syötiinkin vähän ja suoriuduttiin takaisin sateeseen. Paluumatka meni hyvin ja pyörään asentamani Givin led-sumarit todellakin haukkuivat hintansa.
Tunne oli kyllä hieno, kun päätöstankkaus tehtiin Porin Tiilimäen Nesteellä. Siinä loput kuviot ja vielä muutaman kilometrin ajo kotiin. Pyörä talliin ja siinä, kun ajokamoja laittelin kuivumaan niin huomasin, että vaimokulta oli autotallin hyllylle laittanut oluen odottamaan. Se muuten maistui t o d e l l a hyvälle.




Jos tästä vielä vähän summaan, niin suosittelen vahvasti ekakertalaiselle ottamaan osaa kimppa-ajoon tai lähtemään matkaan aiemmin rp-ajon suorittaneen kanssa. Ei sillä, että sitä ei voisi itsekseen tehdä ensikertalainenkin, mutta tuo suunnittelu ja kokemus tauoissa tai mahdollisissa pienissä äkillisissä muutoksissa auttaa pääsemään tavoitteeseen. Itselleni tämä oli periaatteeessa pelkkää jonossa-ajoa ja tekemistä niin kuin oli ohjeistettu.
Hieno kokemus ja näitä tulee aivan varmasti ajettua lisää -16 kesällä.

Ja tottakai, jos olet kiinnostunut Konepyöräklubin mainiosta toiminnasta niin tsekkaa vielä tämä linkki. Konepyoraklubi

Kiitos lukemisesta!

Honda VFR1200X Crosstourer RTG
#motolife, #naturelovers, #honda, #moottoripyörä, #vfr1200x, #matkailu, #visitfinland, #visitpori, #ekoteko, #mp-mies, #teamcampari, #matkalla, #moottoripyöräily